Google Website Translator

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Satokauden aikaan vol. 2

Löysin hiljan lehdestä hieman erilaisen, uunissa tehtävän omenahillon reseptin. Eihän sitä voinut sivuuttaa, vaan kokeilla. Ensimmäisenä mieleen tuli omenoiden hankinta. Kas kun kerrostaloasujalla ei noita omenaongelmia ole. Eikä omeniakaan. Yhteydenotto aikanaan Facebookissa tutustumaani, lähellä asuvaan Marikaan kuitenkin korjasi tuon pulman. Hänellä oli omenoita yli oman tarpeen, joten pussi mukaan ja pikku pyöräretki lähelle omenastamaan.
Seuraavaksi ei kun työstämään ja keittelemään. Hyvä vinkki sille, jolla on yli 3 kg omenia laitettavana. Ota iso, mieluimmin n. 10 litran kattila. Täytä se puolilleen kylmää vettä ja purista joukkoon 1/2 sitruunan mehu. Sen jälkeen vain ala poistamaan omenaporalla siemeniä omenoista, halkaise ne neljään osaan ja heitä kattilaan sitä mukaan kun niitä työstät. Eivät omenat tummu ja tule ikävän näköisiksi. Iloiseksi lopuksi kaada osa liotusvedestä talteen erilliseen astiaan ja käytä sitä hillon tekemiseen. Jos haluat joulun tuntua ennen joulua, tämän hillon tuoksu saa mielesi hetkeksi hyvin jouluiseksi näin 2 kk ennen aikojaan.

Vaivaton omenahillo

3,5 kg omenaa
2 dl omenoiden liotusvettä (kts. ylhäältä)
1 kg hillosokeria
3 dl fariinisokeria
2-3 kanelitankoa
1 tl jauhettua neilikkaa

Kotimaisia omenia ei tarvitse kuoria, ulkomaiset sen sijaan pitää. Pese omenat, poista siemenet ja leikkaa ne 2-4 osaan.
Kun olet poistanut siemenkodat ja halkonut kaikki omenat, käytä samaa kattilaa, mutta valuta vesi erilliseen astiaan.  Nosta kattila 200 ºC uuniin n. 30 minuutiksi.
Kun omenat ovat pehmenneet, soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää sokerit ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
Nosta kattila takaisin uuniin. Anna kypsyä uunissa 200 ºC 2,5-3 tuntia. Purkita kuumennetuihin tölkkeihin ja sulje puhtaalla kannella.
Alkuperäinen resepti: Kotivinkki 18/2017

On se kumma, että kun illat pimenevät ja ilmat kylmenevät, mieli halajaa heti tuhtia lihasoppaa. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut lihakeiton reseptin, joten ei toisteta sitä enää. Tosin kuten jo silloin mainitsin, keiton teko on paljolti mielialasta ja satokaudesta kiinni. Joten tällä kertaa lisäsin keittämisen loppuvaiheessa sopan joukkoon myös n. 100 g hienonnettua lehtikaalia. Lisäksi paistoin pannulla 1 litran metsäsieniä (tällä kertaa suppilovahveroita, mutta mitkä tahansa metsäsienet käyvät). Niitä voi sitten ottaa suoraan pannulta lautasen pohjalle ja annostella keiton siihen päälle. Syksyisen ihana yhdistelmä.

Keitto kaipaa kaverikseen myös leipää. Yleensä tuhti siivu ruisleipää juustolla käy hyvin kaveriksi, mutta tällä kertaa ajattelin kiitos REKOn kaurahiutaleiden ja kaurajauhon yrittää kaurarieskasia. Ei tullut ihan rieskoja, mutta hyvältä maistuvia ja erilaisia kaurakakkusia kumminkin. Taikina oli nimittäin raakana sen verran löysää, ettei niistä saanut muotoiltua rieskoja, mutta ihanan rapeapintaisia, sisältä pehmeitä kaurakakkusia hyvinkin.

Kauraleipäset

5 dl kaurapuuroa (1,5 dl kaurahiutaleita+3,5 dl vettä)
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl maitoa
1 rkl öljyä
2 dl kaurajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
Voiteluun voita

Jos keität kaurapuuron varta vasten leipäsiä varten, laita kattilaan hiutaleet, vesi, suola ja hunaja ja kiehauta seoksesta puuro. Lisää maito ja öljy. Jos käytät 2 päivää vanhaa, jo hieman jämähtänyttä kaurapuuroa, lisää hieman maidon ja öljyn määrää, tarvittaessa suolaa ja hunaja sekä lämmitä seos.
Lisää jauhot ja niihin sekoitettuna leivinjauho.
Lusikoi leivinpaperilla peitetylle leivinpellille n. 1 kukkura ruokalusikallinen taikinaa/leipänen (n. 12-14 leipää). Paista 250 ºC uunissa15 min. keskitasolla, kunnes pinta on rapea ja kullanvärinen ja sisus vielä pehmeä. Voitele leipäset halutessasi voisulalla ja syö lämpimänä tai anna jäähtyä peittelemättä pellin päällä.
Alkuperäinen resepti: http://kanelikaruselli.blogspot.fi/2013/04/kaurarieskat-pelkasta-kaurasta.html

Tällä kertaa jälkiruoaksi tuli nykäistyä vain vaatimaton kerma-rahka-omenahillojälkkäri. Mutta päässä ja paperilla pyörii hieman erilainen omenapiirakka tuosta hillosta ja hieman muusta. Lähiviikkoina se toivottavasti konkretisoituu ja ilmestyy sivuille.

Kristiina

perjantai 20. lokakuuta 2017

Sadesäällä luettua

Pimenevät, sateiset illat antavat aikaa lukemiselle. Joskus luetaan tuttua, joskus erilaista ja uutta.

Heta (Arne Nevanlinna) kuului sarjaan uusia. Heta syntyi isättömänä ja äitikin kuoli onnettomuudessa
synnytettyään tyttärensä, jonka toinen jalka oli toista lyhyempi. Huolimatta rampuudesta Heta eli Kenraalskan eli kenraalitar Gustava Celeriuksen taloudessa piikana ja hyvänä sellaisena. Jopa niin arvostettuna, että edesmenneen kenraalin vaatimuksesta Heta oli saanut käydä kansakoulun. Hän oli muutenkin tiedonhaluinen ja oli salaa lukenut kenraalin kirjaston kirjat ja asioinut jopa kirjastossa. Lisäksi Hetalla oli muuan taito, jonka hän tarkkaan salasi muilta. Hän osasi lukea ihmisten ajatuksia.
Kirjan tapahtumat alkavat, kun vietetään Kenraalskan 70-vuotispäiviä. Kutsuille saapuu Kenraaskan lukuisa lapsikaarti puolisoineen sekä muutama leskisukulainen. Syntymäpäivät sujuvat vanhan kaavan mukaan, mutta Kenraalska väsyy aikaisin ja vetäytyy nukkumaan. Kun sukulaiskaarti myöhemmin käy hyvästelykäynnillä, todetaan Kenraalskan kuolleen. Hän ei ollut mikään varakas nainen, mutta kun testamentti luetaan käy ilmi, että hän oli jättänyt myös jonkin summan kaikille palvelijoilleen. Ja Hetalle hieman suuremman kuin muille, 150 markkaa. Nyt nuo äänekkäät, riitelevät, eripuraiset lähisukulaiset alkavatkin keksiä juonia Hetan päänmenoksi, jotta saisivat sen pikkuosuuden (n. 15 markkaa/perijä), joka oli Hetalle osoitettu. Vähitellen he keksivät syyttää Hetaa siitä, että tämä tiesi testamentista ja tukahdutti siksi Kenraalskan tämän mentyä nukkumaan. Koska Heta sekä kuulee heidän kovaäänisen riitelynsä hautajaistilaisuudessa että lukee heidän ajatuksensa, hän pakenee paikalta. Siitä alkaa Hetan seikkailu, joka päättyy oikeuden kautta mielisairaalaan.
En voi sanoa, että olisin tavannut yhdessäkään kirjassa niin suuren määrän vastemielisiä henkilöitä, kuin tässä opuksessa ovat Kenraalskan jälkikasvu muine etiäisineen. Toisaalta taas Heta on opinhaluinen ja kohtaa elämässään monia hyviä henkilöitä. Hetan viimeiset vuodet sen sijaan ovat mielenkiintoiset ja rakkauden täyttämät, joten jo sen takia kirja kannattaa lukea. Ja irvistellä niille rahanahneille tomppeleille, jotka muutaman markan takia syyttivät viatonta henkilöä murhasta.

Koska vieressä sattui olemaan toinen saman kirjailijan kirja, otin luettavaksi myös kirjan Pako (Arne Nevanlinna). Siinä nuori Josef pakenee vanhempiensa kuoltua Dresdenistä pois johonkin, jota venäläisten miehitys ei uhkaa. Matkalla hän kohtaa nuoren tytön Katharinan, joka on myös pakomatkalla, mutta täysin pallo hukassa. Tyttö on varakkaasta perheestä ja lähtenyt matkaan juhlamekossa ja korkeakorkoisissa kengissä ja kuvittelee, että hänen hyvä taustansa takaa hänelle hyvän kohtelun. Nuoret taivaltavat riitojen jälkeen yhdessä ja osuvat maatilalle, jonka ronski mutta hyväntahtoinen emäntä sallii heidän jäädä sinne ruokapalkalla työpanosta vastaan. Tilalle osuu myös kiero pappi, jonka mielestä nuoripari pitäisi vihkiä, vaikka he ovat vasta 15-16 vuotiaita. Tosin valehdeltuaan olevansa täysi-ikäisiä. Pari vihitään, joskin hääyö päättyy siihen, että "pastori" raiskaa nuoren morsiamen ja häipyy sitten paikalta. Jonkin ajan kuluttua pariskunta jatkaa matkaa ja päätyy hyväntahtoisen, joskin omituisen ambulanssikuskin matkaan. Hänen avullaan ja neuvoillaan (sekä rahoillaan) he pääsevät satamakaupunkiin ja laivaan Amerikkaan.
Tässä vaiheessa kirjassa tulee hieman häiritsevä hyppäys, jossa pariskunta onkin asunut Amerikassa jo pitemmän aikaa ja kummallakin on oma arvostettu asemansa. He rikastuvat pikku hiljaa, muuttavat ensimmäisestä pikku kopistaan aina vaan isompaan asuntoon paremmalle alueelle, mutta samalla avioliittoon tulee kuhmuja matkaan. Kun ollaan kiireisiä työssä, lapsia ei tule ja keskitytään paljolti itseensä, yhdessä ei enää olla kuten pakomatkalla. Mutta huolimatta kuhmuista, pariskunta on yhdessä siihen asti, kun Katharina kuolee. Josef elää vielä vuosia sen jälkeen, mutta muistelee myös heidän pitkää taivaltaan.
Jotenkin tämä kirja teki minut surulliseksi. Hyvä alku ja vastoinkäymiset, kaikki yhdessä koettu, latistui arkipäiväiseksi avioliitoksi, jossa kumpikin osapuoli oli jäykkä kuin uusi nahkasaapas. Kun pyrittiin vain menestykseen ja pärjäämiseen, ei aikaa riittänyt enää toisilleen. Silti nämä kaksi omituisesti naimisiin joutunutta nuorta pysyivät yhdessä elämänsä ja yrittivät luovia avioliittonsa läpi loppuun asti. Lohdullista ja lohdutonta samanaikaisesti.

Kristiina

tiistai 17. lokakuuta 2017

Tarpeetonta - Useless



Mitä meiltä puuttuu, se o tarpeetonta.
Paitsi 15 cm ylimääräistä kangasta housunpuntussa. Sitä ei tarvitse kukaan.

torstai 12. lokakuuta 2017

Kouluruokailu

Hiljan luin lehdestä artikkelin, jonka mukaan Vaasan lukioissa on vegaanin vaikea saada ruokaa, he joutuvat elämään omilla eväillään. Vegetaristit on hyväksytty seuraan eli vegetaristiruoka on normi kouluissa, mutta vegaanit haluavat ruokaa, jossa myös maitotuotteet ja munat on poistettu annoksista.
Tämä vei ajatukseni kouluruokaan yleensä tänä päivänä. Vuonna yksi kello kaksi, kun tämä kääkkä vielä kävi koulua, me olimme oikeutettuja kouluateriaan. Ei enää siihen puuroon (niin vanha minäkään en ole), vaan normaaliin lämpimään ruokaan. Mutta se ateria oli kaikille sama. Ei otettu huomioon minkäänlaisia poikkeuksia, vaan kaikkien lautasille lätkäistiin samaa sapuskaa, jollet itse kontrolloinut asiaa. Esimerkiksi kala-allergikko otti kalapäivänä vain perunaa ja kastiketta tai geliaakikko jätti leivät väliin. Salaatteja ei ollut eikä ihme, siihen aikaan kakarat olisivat todenneet, jotta pupuksiko tässä on muututtu. Tosin itse täytyy todeta, että suorastaan rakastin kaikkea, mitä sinne lautaselle lätkäistiin. Pinaattikeitosta maksapihveihin. Nam.
Tänä päivänä asia tuntuu paljon mutkikkaammalta. Jos jollakulla on lääkärin toteama allergia tai muu sairaus, joka vaatii välttämään määrättyjä ruokatuotteita, oppilas tai oikeammin vanhemmat toimittavat koululle lääkärintodistuksen ja jälkikasvu pääsee erityisruokavaliolle. Hyvä niin, tiedetään ettei lapsi saa mitään kiellettyä. Milloin pähkinää, maitotuotteita, määrättyä allergisoivaa tuotetta tai esim. viljatuotetta.

Sen jälkeen mennäänkin tuntemattomille vesille. Nimittäin eettiset, omat ratkaisut. Vegetaristitkin saavat kouluissa jo omat annoksensa. Mutta niissä ovat mukana maito ja munat. Itsekin voisin ajatella ryhtyväni vegetaristiksi, ei se liha ole niin tärkeätä. Paitsi jouluna, pääsiäisenä ja grilliaikaan kesällä. Se siitä vegetarismista. Asiaan. Mihinkä asti kouluruokailun versus kustannusten on taivuttava? Jos vegaani haluaa omanlaatuistansa ruokaa, onko hänen tuotava omat eväät vai taivuttava siihen, mitä muukin enemmistö syö?

SchoolLunchItse muistan koulun ruokailun aivan erilaisena. Se oli ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Ensin jonotettiin ruokalaan ja sinä aikana saatettiin hieman naljailla kaverille päivän tai viikon tapahtumista ja kiusoitellakin oppilastoveria. Ei kiusata, vaan pikkaisen vain heitellä "vitsiä". Kun oma ruoka oli haettu, hakeuduttiin samaa pöytään ja juteltiin kaikesta kouluun ja muuhunkin liittyvästä syöden samalla hyvin. Joskus pöytään tuli mukaan myös opettaja, jonka aivoja voitiin ruokailun myötä kaivella, tunnelma oli kevyt ja kaikilla oli kiva olla. Ei ollut eriarvoisuutta, jopa se opettaja oppilaiden joukossa vastaili kysymyksiin ja tuli mukaan keskusteluun. Se oli mielestäni sosiaalista kanssakäymistä parhaalla mahdollisella tavalla. Nykypäivänä tuntuu, että kaikkien pitää olla erityisiä. Lääkärin määräämän ruokavalion tietysti ymmärrän, ei ole kiva kupsahtaa kesken ruokailun tai saada hurjat vatsanpurut. Mutta jos eettisistä syistä et halua olla osa tätä yhteisöä, ota omat eväät ja esiinny kuin et voisi samaistua muihin. Raja näihin erityisiin on tultava jossain vastaan. Voinhan minäkin väittää, etten voi syödä esim. porkkanaa tai sipulia ja siten en voi osallistua ruokailuun, koska minun tarpeitani ei huomioida. MINÄ, MINÄ, MINÄ. Mihin katoaa se sosiaalinen kanssakäyminen, josta kaikilla on ikään kuin "vapaahetkenä" mahdollisuus nauttia? Oma mielipiteeni on, että lääkärin toteamat allergiat ja kiellot on ehdottomasti huomioitava. Mutta ne eettiset olkoon omana kuppikuntanaan siellä omassa nurkassaan ilman sitä mahtavaa yhdessäolon tunnetta, jonka kouluruokailu suo. Ja kiitos kaunis kaikille niille, jotka ovat aikanaan mahdollistaneet sen, että suomalaiset lapset saavat koulupäivän aikana ilmaisen aterian lisukkeineen jaksaakseen opiskella. Moni muu joutuu tulemaan toimeen vähemmällä ruoalla ja vähemmällä sosiaalisella yhteenkuuluvuudella. Kunnioitetaan me sitä eikä vaadita aina taipumaan omaan tahtoon. Yhdessä olemme parempia kuin yksilö, jolla on korkea käsitys itsestään ja oman kutsumuksensa oikeutuksesta. Jousto suuntaan ja toiseen palkitsee molempia osapuolia.

Kristiina

tiistai 10. lokakuuta 2017

Lokakuu - October



Lokakuu ei ole joka kuu: Päivät pienet pilvelliset, yöt pitkät ja pimeät. Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Satokauden aikaan vol. 1

Pitkästä aikaa: Hei. Kesällä ja varsinkin loppukesästä/alkusyksystä on riittänyt sen verran touhustelua, että on tämä bloggaaminen jäänyt vähemmälle. Mutta nyt on aika palata takaisin. Aloitus tapahtuu kesän rehukuurien jälkeen lempiaiheellani eli viikonlopun menyyllä.

Olen ahkera REKOn asiakas ja jokunen aika sitten hihaan tarttuivat mm. tattarisuurimot. Olen joulunaikaan siirtynyt riisipuuron teossa kattilapuuron sijasta uunipuuroon. Ne kattilapuurot kun tuppaavat palamaan herkästi pohjaan, jos niitä ei koko ajan vahdi ja vatkaa. Nyt mieleeni tuli, että teenpä tuosta tattarista uunipuuron suunnilleen samalla ohjeella. Jos kokeilet reseptiä ja olet perheellinen, määrät kannattaa tuplata.

Tattariuunipuuro

1,5 dl tattarisuurimoita
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 rkl voita
Vuoan voiteluun voita

Lämmitä uuni 200 ºC.
Voitele uunivuoka. Huuhdo ja valuta tattarisuurimot ja kaada ne uunivuokaan.
Kuumenna kattilassa maito, suola ja voi ja kaada seos uunivuokaan suurimoiden päälle.
Anna puuron hautua uunin keskitasolla vuoka kannella tai foliolla peitettynä n. 40 min. Poista kansi ja anna hautua vielä n. 10 min., kunnes suurimot ovat pehmenneet.
Jos haluat puurolle hieman rusketusta pintaan, nosta vuoka vielä uunin ylätasolle ja anna paistua 5-10 min.
Tarjoa marjojen, hillon tai marjakeiton kanssa.

Sienikausi on ollut parhaimmillaan, ainakin joillekin. Sen kunniaksi päätin tehdä ruokaa sienistä. Pähkäilyn jälkeen, nälän kurniessa vatsassa päädyin nopeaan ja helppoon sienipastaan. Kyytipojaksi se sai pikasalaatin. Näiden molempien, sienipastan ja salaatin hyvä puoli oli siinä, että niiden yhteenlaskettu valmistusaika oli n. 15 min.

Mustatorvisienipasta

200 g tagliatellepastaa (kuivapaino)
2-2,5 ltr vettä
suolaa
Pastakastike:
0,5-1 ltr tuoreita mustatorvisieniä (maun mukaan) tai pari kourallista pakastettuja
1 rkl öljyä
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl ruokakermaa
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
0,5 tl sitruunamehua
0,5 tl kuivattua rakuunaa
persiljaa maun mukaan
Lautasannoksen päälle raastettua parmesaania

Mausta vesi suolalla ja sen kiehuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, mutta kiehuta pastaa n. 1 min vähemmän kuin ohjeen määräaika. (yritä saada sekä pasta että kastike valmiiksi suunnilleen samaan aikaan).
Pilko sipuli ja murskaa valkosipuli.
Puhdista tuoreet sienet. Pilko sieniä hieman ja paista sekä pakastettuja että tuoreita sieniä kuivalla pannulla, kunnes liika neste haihtuu.
Lisää pannulle öljy ja sipulit. Anna sipuleiden pehmetä muutama minuutti. Lisää ruokakerma. Anna seoksen hautua n. 5 min.
Mausta sienimuhennos suolalla, pippurilla, sitruunamehulla, rakuunalla ja persiljalla. Anna hautua vielä n. 1-2 min.
Valuta pasta ja kaada se kuumana sienisoseen joukkoon. Sekoita ja anna pastan maustua kastikkeessa  n. 3 min. Annostele lautaselle ja raasta päälle parmesaania. Tarjoa salaatin kanssa.

Omena-fenkoli pikasalaatti

1 kotimainen omena
n. 100 g fenkolia
150 g rae- tai salaattijuustoa
100 g salaattisekoitusta
(25 g manteli- tai pähkinärouhetta)
Kastike:
4 rkl (oliivi)öljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl Dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, pippuria, savupaprikajauhetta

Tee ensin kastike, jotta se ehtii maustua. Se valmistuu yksinkertaisesti sekoittamalla kaikki ainekset esim. juomalasissa tai säilykepurkissa ja sekoittamalla, kunnes ainekset ovat hyvin yhdistyneet.
Kuutioi omena ja fenkoli pieniksi kuutioiksi kulhoon. Lisää juusto ja kauho sekaan salaattisekoitusta. Halutessasi voit ruokaistaa salaattia myös manteli- tai pähkinärouheella. Sekoita aineet keskenään, kaada päälle salaattikastike ja annostele salaatti lautasille tai kulhoon.

Pitihän sitä viikonloppuna saada jotain pikku jälkkäriäkin. Jostain oli mieleeni jäänyt vanhan ja nykyajankin maitokiisseli. Koska halusin satokauden kunniaksi mukaan myös marjoja, kiehautin mustikoista nopean hillon. Myös muita hilloja, kuten mansikka ja vadelma voi hyvin käyttää.
Annoksen kokoamiseen pieni varoitus. Jos katsotte netistä ohjeita, mainoskuvissa hillo tai kiisseli ovat pohjalla tai päällä hienosti kerroksina. Ei muuten onnistu tosielämässä. Todennäköisesti mainoskuvia varten kiisselit/hillot ja maitokiisseli ovat niin rajusti terästettyjä hyytelöksi, ettei niitä oikeassa elämässä söisi edes Oskarikaan. Kootessani annosta minua aluksi hatutti, että kerrokset alkoivat sekoittua. Mutta niin se on naisen mieli kuin tuuliviiri. Loppujen lopuksi minusta oli kivaa, kun annoksesta tuli ikään kuin marmoroitu. Alla mustikka, välissä sekoitekerros ja päällä puhdas maitokiisseli. Makukin oli hymyn mukainen.
Tämän ohjeen mustikkahillosta tulisi n. 4 annosta, mutta maitokiisselistä ainoastaa 2 annosta. Joten kotiväen tai vierasmäärän mukaan voit laskea annostuksen (jos olet pihi ja valitsen pienen tarjoiluastian, niin riittäähän näistä enempäänkin :) )

Mustikkahillo-maitokiisselijälkkäri

Mustikkahillo:
500 g mustikoita
40 g taloussokeria
40 g hyytelösokeria
1 rkl sitruunamehua
Maitokiisseli:
5 dl maitoa
3 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeri

Jos et käytä jo valmista hilloa, tee ensin mustikkahillo jotta se ehtii jäähtyä. 
Hulauta kattilaan marjat, sokerit ja sitruunamehu. Lämmitä kiehuvaksi ja anna kiehua matalalla lämpötilalla n. 20 min., kunnes ylimääräinen neste haihtuu. Jäähdytä ja annostele hillo tarjoiluastioiden pohjalle. Säilö mahdollinen ylimääräinen hillo tulevaisuutta varten desinfioituun lasipurkkiin.
Tee maitokiisseli. Mittaa kattilaan maito, maissitärkkelys ja sokeri. Kuumenna sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 2 min koko ajan sekoittaen. Nosta levyltä. 
Lisää vaniljasokeri. Siirrä kattila altaaseen kylmään veteen. Sekoittele silloin tällöin ja anna jäähtyä. Näin tehden kiisseli ei kuoretu. Jaa kiisseli annoskulhoihin.
Maitokiisselin voi tehdä myös perunajauhoja (2,5 rkl) käyttäen. Silloin ohje pätee muuten, mutta kiisselin ei anneta kiehua, vaan ensimmäisen pulpahduksen jälkeen kattila nostetaan pois leyltä (kuten marjakiisseli). Muuten toimitaan samoin.
Maitokiisselin alkuperäinen ohje: https://www.valio.fi/reseptit/maitokiisseli

Siinä olivat tämän viikonlopun nopeat ja herkulliset. Otsikon vol. 1 tarkoittaa sitä, että jatkossakin tulen tekemään jokusen satokausiruoan, esim. juurespadan kiitos meidän hirvittävästi myöhässä olevan satokautemme.

Kristiina

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksyn tulo

Tämä syksy on ollut hieman omituista aikaa. Yleensä miellän syksyn kuulaaksi, hieman kirpakaksi ajaksi, jolloin ruska ilakoi lehdillä ja metsä antaa vielä satoaan. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna on ollut erilaista. Joka päivä sataa. Tai no, ainakin melkein. Mutta kuitenkin, minusta tuntuu, että juuri yhtään päivää ei ole mennyt ilman ainakin satunnaista sadekuuroa. Vetää veltoksi ja haluttomaksi, kun joka kerta työntäessään nokkansa ulos ovesta saa vesikuuron niskaansa.

Syksyn tulo näkyy myös ruoassa. Kaapit ja pakastimet täyttyvät kaikestä hyvästä: hillokkeista, hilloista, pakastetuista juureksista ja vihanneksista, säilötyistä tuotteista. Kesän kevyet vaihtuvat syksyn täyteläiseen. Täytyyhän sitä alkaa kerätä taas talviläskiä suojaksi kylmää vastaan. Vähitellen alkavat maistua ensin ne kotoiset ruoat: padat, lihapullat, raskaammat kastikkeet, laatikot. Kohta sitten kai pitää taas aloittaa leipominenkin. Syksyn tulon huomaa aina viimeistään siitä, kun tulee laitettua ensimmäisen kerran hernekeittoa, uunikalaa kauden uunijuureksilla, kaali-jauhelihapataa tai makaronilaatikkoa. Joo, ihan selvästi syksy. Kohta tietysti joutuu laittamaan patteritkin päälle. Yöäk. Myös valon hiipumisen huomaa. Illalla ei näe enää lukea ilman valoa siihen asti, kunnes menee nukkumaan. Välillä saa valot sytyttää keskellä päivääkin, kun hyvä sadekuuro sattuu kohdalle.

Itse olen viettänyt sadepäiviä lukemalla. Siksi haluankin nyt julkisesti kiittää pakastinta, jossa oli keväältä vielä noita hieman raskaampia ruokia. Eihän sitä ehdi kun jonkun makkarastroganoffin tai sosekeiton pyöräyttää silloin tällöin lukemisen lomassa. Pakastin pelastaa. 
Olen joskus aikoinaan lukenut Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset-sarjan kirjat. Mutta siitä oli jo aikaa. Satun itse omistamaan kirjoista 5 ensimmäistä ja kuudennen hain kirjastosta. Näissä kirjoissa on tekstiä 500-850 sivua/nide, joten niissä riittää lukemista pahimman sadekauden yli. Tosin lukiessani ne nyt yhteen putkeen huomaan, että teksteistä löytyy paljon samojen asioiden, esimerkiksi sarjan ensimmäiseen osaan viittaavien "muisteloiden" toistoa. Seuravissa osissa viitataan samoihin asioihin useamman kerran jopa saman niteen sisällä. Ja maisema-, eläin-, ja elinolosuhdekuvauksia on loputtomiin. Joten kirjoista olisi saanut huomattavasti tiiviimpiä ja ohuempia jättämällä pois paljon "turhaa" lörpötystä. Kuitenkin, joku näissä kirjoissa viehättää minua. Jos ei muu, niin päähenkilöt Ayla ja Jondalar. Niin siinä vierähtää reilu viikko ettei huomaakaan. Satakoon ulkona, minä sytytän lampun ja käperryn sohvankulmaan lukemaan. Kai se joskus on pakko sen kuulaan syksynkin alkaa. Tai sitten ei. Tosin täytyy todeta, että näin monen kivikauden ajasta kertovan kirjan lukeminen peräkkäin vaikuttaa myös minuun jotenkin kummasti. Kivikauden ihminen käytti aikansa keväästä syksyyn keräämällä varastoon mahdollisimman paljon ruokaa talven varalle. Alan nähdä itsessäni samoja piirteitä, koska olen taas hamstrannut REKOsta mahtavan määrän tarvikkeita syötäväksi ja säilöttäväksi. Saa vaan nähdä, millä ne rahtaan huomenna kotiin. Mutta siitä tarinasta ja hankinnoista myöhemmin.

Kristiina

lauantai 9. syyskuuta 2017

Pelkoa kissan puolesta

Meillä on koettu muutama karmaiseva viikko. Olen jo aikaisemmin maininnut nuorimman kissani, Vienon mahavaivoista. Ensin mentiin ripulille, sitten alkoi oksentelu. Huolimatta minun ja eläinlääkärin yrityksistä kissaparka tuntui kuihtuvan silmissä ja muuttui ruppaiseksi kuin kapinen kissa. Ilmeisesti sillä oli jonkinlainen suolistotulehdus. Kun se lopulta alkoi vain nukkua ja oli 2 päivää syömättä, olin jo varma, että sen elämänlanka on ohuessa. Koska Vieno ei pidä ihmisistä (mitä nyt joskus se hakee rapsuja), sille ei voinut syöttää edes vitamiinilisää. Miettiessäni epätoivoisesti, miten saisin Vienon syömään edes jotain, muistin yhden sen lempiherkuista. Kissan herkkupalat, joissa oli myös vitamiineja. Ei muuta kuin yrittämään. Ihme ja kumma, se aloitti muutamasta napsusta ja siirtyi vähitellen niiden suurkuluttajaksi. Ainoa ikävä puoli on, että saan jatkuvasti juosta kaupassa hakemassa lisää napsuja. Mutta pääasia on, että se syö taas myös muuta ruokaa, kunhan sinne on sekoitettu muutama napsu. Eikä se enää ole niin apaattinen ja kapisen näköinen kuin viikko sitten. Joten hymyä naamaan ja yritystä edelleen.

Kristiina
 Ps. Haluan kiittää ystäviäni ja erityisesti äitäni ja Tytsyä, jotka entisinä ja nykyisinä eläintenomistajina ovat kannatelleet ja neuvoneet minua näiden kamalien viikkojen aikana. Tuhat halia teille kaikille.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Sadonkorjuuaika

Loppukesä ja hyvät ystävät ylittävät kaiken. Kävin kutsusta kaverini luona. Hänellä on oma kasvimaa ja olin saanut jo aiemmin kutsun hakemaan hieman hänenkin antimiaan. Pinaattia, perunaa, sipulia, porkkanaa, punajuuria, tilliä ym. Kotiin päästyäni, riipiessäni pinaattia ja laittaessani sitä pakastusvalmiiksi huomasin, että on hirveä nälkä. Mutta mikäs minulla oli hätänä. Minulla oli riivittyä pinaattia, porkkanoita, mitä ihanimpia sipulinvarsia ja juuri maasta nostettua perunaa. Siispä perunat kiehumaan suolalla ja tillillä maustettuun veteen. Samaan aikaan paistinpannu sai alustakseen nokareen voita. Sinne ensin pienimmät porkkanat puolitettuina (babyporkkanatkin käyvät). 10 minuutin päästä pinaatti ja silputut sipulinvarret. Jos tuoretta sipulinvartta ei ole käsillä, tilalla voi käyttää varhaissipulia tai purjoa. Mausteeksi hieman meiramia tai basilikaa, ripaus muskottia, suolaa, mustapippuria ja 0,5 tl hunajaa. Viimeisteltynä sitruunamehunlirauksella. Joukkoon olisi voinut lisätä lopuksi purkin ranskankermaa tai kermaviiliä, mutta ei sattunut olemaan kotona enkä viitsinyt lähteä ravaamaan kauppaan. Joten tällä kertaa jäi väliin tuo vaihe. Ja ei kun nauttimaan juuri maasta nostetuista, tuoreista herkuista. Jälkiruoaksikaan en halunnut muuta kuin pakastimesta otetun jäätelötötterön. Se oli sitä kesää parhaimmillaan.

Viime viikon alussa minulle tapahtui taas hullunkurinen sattumus. Olin pari viikkoa aiemmin pessyt vessani "lattiasta kattoon". Eräänä aamuna näin, että käsienpesualtaan putkessa oli jotain mustaa. Ihmettelin hieman asiaa, mutta päätin uhrata yhden pesurätin ja puhdistaa putken. Alkaessani hinkata sitä peukaloni meni putkesta läpi. Putki oli tullut tiensä päähän ja kerta kaikkiaan ruostunut puhki. Hupsista. Tosin se hyvä kerrostalossa on verrattuna omakotitaloon, että saatoin taloyhtiölle soittamisen ja ohjeiden saamisen jälkeen soittaa huoltomiehelle, joka vaihtoi putken uuteen muoviseen. Tosin sain pestä 2 päivää hampaat keittiössä, mutta nyt asia on taas korjattu ja elämä jatkuu entisellään.

Kristiina

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Sieniä ja salaattia

On se kumma, kuinka ruokailu jaksottuu. Viikolla voi heittää hetulaan sitä, mitä kaapissa sattuu olemaan. Lämpimiä voileipiä, salaattia, keittoa ja tukevampaakin, jos kaupassa sattuvat ainekset käteen.  Kesällä myös tietenkin herneitä, marjoja (ei ihan vielä) ja sieniä. Mutta kun tulee viikonloppu, niin täytyy tehdä vähän jotakin extraa. Sitä tehtiin myös tällä kertaa.

Aloitetaan salaatista. Usein oma salaattini on sitä traditionaalista ja tylsää eli salaatti, kurkku, tomaatti ja lisänä kauden vihreää/värillistä. Tämän kerran päätin tehdä jotain erilaista. Kannatti kyllä, harvoin nauttii rehuista (lisäke) niin paljon, kun minä tein.

Verigreippi-grillijuustosalaatti

puolikkaan verigreipin hedelmäliha
0,5 dl mantelirouhetta
250 g grillijuustoa tai halloumia
150 g salaattisekoitusta
Kastike:
puolikkaan verigreipin mehu
1 tl kuminan siemeniä
1 tl kirveliä
1 tl kuivattua minttua
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
1-2 tl hunajaa

Tee ensin kastike, jotta se saa maustua hetken jääkaapissa.
Kuori verigreippi ja puolita se. Purista toisesta puolikkaasta mehu astiaan.
Paahda kuminan siemenet kuivalla paistinpannulla ja lisää ne mehun joukkoon. Kaupastamme ei löytynyt tuoretta minttua, joten käytin kuivattua. Lisää kastikkeeseen minttu ja kirveli. Lisää oliiviöljy, suola ja hunaja. Sekoita ravistelemalla tai lusikalla ja laita kastike jääkaappiin maustumaan hetkeksi.
Kuori toisesta verigreipin puolikkaasta kalvot pois (lähtevät helposti käsin) ja pilko hedelmäliha kulhoon.
Paahda mantelirouhetta kevyesti ja lisää se kulhoon verigreippien kaveriksi.
Siivuta grillijuusto ja paista siivut pannulla. Kuutioi paistetut juustosiivut ja lisää kuutiot salaattikulhoon. Lisää lopuksi salaatti kulhoon joukon jatkoksi.
Valuta kastike salaattiin ja sekoita, kunnes kastike on hyvin levinnyt kaikkiin aineksiin. Annostele lautaselle tai erilliseen kulhoon ja nauti.

Lämpimäksi ruoaksi tein tällä kertaa piirakkaa. Piirakan pohjan teossa oli tärkeää, että ainekset olivat kylmiä. Jos aikaa riittää, voi jopa jauhot laittaa hetkeksi jääkaappiin kylmenemään. Eikä sitä voita tarvitse saada klimpittömäksi, pääasia että jauhot on hyvin nypitty voin kanssa. Mikäli et ole sattunut vielä saamaan saalista sienimetsästä, nyt kannattaa käyttää ne viimeiset pakastimesta. Tuoreet sienet voi korvata 2 dl pakastettuja, kunhan niistäkin paistaa ensin nesteen pois.

Sieni-paprika-meetvurstipiirakka

Pohja:
3,75 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
125 g kylmää voita
1 kananmuna
1 rkl kylmää vettä
Täyte:
1 litra metsäsieniä (suppilovahvero, tatti, hätätilassa herkkusieni)
1 rkl öljyä
2 kevätsipulia varsineen
2 valkosipulin kynttä
1 keskikokoinen paprika
100 g meetvurstia
1 rkl jalapenoa
2 tl savupaprikajauhetta
3 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 tl kuivattua basilikaa
ripaus mustapippuria
1,5 dl juustoraastetta (Emmental)

Voitele ja leivitä piirakkavuoka (Ø 28-30 cm) korppujauhoilla.
Sekoita jauhot ja suola. Lisää joukkoon kylmä, kuutioitu voi ja nypi ainekset sekaisin. Lisää muna ja kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikinan voi sekoittaa myös yleiskoneella, jolloin kaikki aineet laitetaan kulhoon ja sekoitetaan 20-30 sek., kunnes taikina on tasainen. Kauli taikina levyksi ja levitä se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa tarvittaessa ylimääräinen taikina siististi reunoilta. Pistele taikina haarukalla ja nosta vuoka jääkaappiin, jossa se saa levätä n. 30 min.
Tee täyte. Silppua sienet, sipulit ja valkosipuli. Halkaise paprika, poista siemenet ja valkoinen osa sisuksesta. Kuutioi paprikanliha. Kuutioi meetvurstisiivut. Kuutioi myös jalapeno.
Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes niistä on haihtunut neste. Lisää joukkoon öljy, kevätsipulit, valkosipuli ja savupaprikajauhe. Kuullota hetki. Lisää lopuksi meetvurstit, paprikakuutiot ja jalapenosilppu ja jatka paistamista vielä n. 5 min.
Lämmitä uuni 200 ºC ja esipaista piirakkapohjaa n. 10-15 min. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle tasaiseksi. Sekoita ruokakerma, kananmuna ja mausteet erillisessä kulhossa. Lisää juustoraaste kermaseokseen ja kaada seos tasaisesti piirakan päälle.
Paista piirakka 200 ºC uunissa alatasolla 20-25 min, kunnes pinta saa kauniin värin. Syö salaatin kanssa nautinnolla.

Lämmin ja muheva pääruoka vaati tietysti makoisan jälkiruoan. Tämä jälkkäri oli nopea, helppotekoinen ja maistui kylmänä kesältä sen syvimmästä ytimestä. Jälkkärin voi tehdä tuoreista mansikoista tai käyttää viimevuotisia pakastettuja marjoja, kuten minä tein. Sain hieman hifisteltyä lisäämällä lakritsijauhetta, jonka sattumalta löysin kaupan hyllyltä. Jos et itse ole löytänyt sitä, älä välitä. Jätä se pois ja tee vain mansikka-vaniljamousset ilman lakritsajauhetta ja tulee yhtä hyvää.

Mansikka- ja lakritsivaniljamousse mansikkakastikkeella

Mansikkamousse:
0,5 ltr mansikoita
0,5 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua
3 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
125 g mascarponea
Lakritsa-vaniljasuklaamousse:
100 g valkosuklaata
125 g mascarponea
2 dl kuohukermaa
3 tl lakritsijauhetta
Mansikkakastike:
0,5 ltr mansikoita
1 dl mehua (sitruuna, appelsiini)
1 rkl sokeria

Aloita mansikkamoussesta. Soseuta mansikat sauvasekoittimella, lisää joukkoon tomusokeri.
Liota liivatelehtiä n. 10 min. kylmässä vedessä. Lämmitä sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet mehussa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon mascarpone. Lisää sen jälkeen mansikkasose kerma-juustovaahtoon ja liruta lopuksi joukkoon liivate-sitruunaneste ohuena nauhana. Kaada tarjoiluastiaan ja anna hyytyä n. 2 h.
Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Lisää hieman jäähtyneeseen valkosuklaaseen mascarpone ja vatkaa tasaiseksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää valkosuklaa-mascarponeseokseen. Lisää lakritsijauhe ja sekoita seos tasaiseksi. Lusikoi seos hyytyneen mansikkamousseen päälle kerrokseksi. Anna hyytyä jääkaapissa taas n. 2 h.
Tee kastike. Soseuta hieman huurteiset mansikat sauvasekoittimella. Ohenna sose mehulla ja lisää sokeri. Kaada kastike jälkiruoan päälle.

Hyvää ruokahalua.

Kristiina

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kuka ymmärtää poliitikkoja?

Se on kuulkaa tuo politiikka tekniikkalaji ja poliitikot aivan omanlaisensa nisäkäslaji. Tähän tulokseen olen tullut lukiessani kuun aikana lehtiä ja seuratessani ao. nisäkkäiden edesottamuksia kotona ja kauempana. Toisaalta he rapsuttavat viimeiseen asti sekä omaa että kaverin selkää, mutta taas toisaalta kateus ja salailu saavat heidät kääntymään toisiaan vastaan. On kiva tutkailla muutamaa esiin tullutta seikkaa. Ensin suloinen suomenmaamme.

Finnish ParliamentAiemmin kansanedustajat tai ministerit, jotka putosivat eduskunnasta tai jättäytyivät itse pois oltuaan vähintään 7 vuotta edustajina, saivat automaattisesti sopeutumiseläkettä aina siihen asti, kun he täyttivät 65 vuotta. Eikö olisi ihana ajatella, että pääsi 18-vuotiaana kansanedustajaksi, tuli valituksi myös toisen kerran ja sitten, 26-vuotiaana, olisi voinut jäädä eläkkeelle. Jippii. Tänä päivänä tilanne on toinen. 2011 jälkeen valitut kansanedustajat, jotka myöhemmissä vaaleissa putoavat tai lopettavat itse, ovat oikeutettuja vain 3 vuoden sopeutumisrahaan. Asiassa on kuitenkin yksi mutka. Kansanedustajat, jotka ovat tulleet valituksi ennen vuotta 2011 ja myös sen jälkeen, ovat edelleen oikeutettuja eläkkeeseen. Heitä istuu eduskunnassa tällä hetkellä 64 kpl. Nyt asia haluttaisiin korjata siten, että laki koskisi kaikkia tällä hetkellä istuvia kansanedustajia. Edes perustuslaista ei tälle löytyisi estettä. Eläkelakiin voidaan tehdä muutoksia, kuten on tehty tavallisten kansalaisten kohdalla. Eli tavallisen duunarijorman kohdalla eläkekertymää on voitu pienentää ja eläkeikää nostaa. Mutta mitä sanovat istuvat kansanedustajat omasta ylimääräisestä etuudestaan? Suurimmat puolueet kokoomus, keskusta ja SDP olivat sitä mieltä, että asiaa ei voi korjata takautuvasti, koska ihmisiltä ei voi ottaa jo annettuja oikeuksia pois. Eli siis yhteiskunnan työtä tekevältä enemmistöltä voi ottaa vuosilomia pois, voi nostaa eläkeikää ja voi muuttaa palkkaehtoja. Se on ihan OK. Mutta niiltä 64 Arkadianmäellä istuvalta, jotka ovat edelleen oikeutettuja eläkkeeseen, ei voi mitenkään ottaa pois saavutettua etuutta. Hassua, kun 64n oikeudet menevät 5 miljoonan kansalaisen edelle.
Stefan Löfven edited and cropped

Ruotsissa ollaan kriisissä. Virkamiehet "unohtivat" kertoa vastaavalle ministerille, että olivat tehneet laittomia päätöksiä ja että ulkoistettujen palvelujen tietoturva vuotaa. No ei se mitään, eihän tuo vastaava ministerikään ollut niin turhan takka tietoturvasta. Tosin myös asiasta tienneet harvat ministerit sattuivat unohtamaan, että olisi ehkä ollut syytä informoida hallitusta ja pääministeriä. Minkäs sille voi, että on sama pää kesät talvet. Kerrankos sitä tärkeistä asioista päätettäessä unohtaa jotain. Ai unohtui jotain tärkeätä? Niin mitä, en nyt jaksa yhtään muistaa.

Tosin koko alkuvuoden kesä mukaan lukien on kruunannut Yhdysvaltojen presidentti, Toope Trump. Joskus aikanaan tuli seurattua Trumpin Diiliä, jossa hän aina osan lopuksi antoi potkut jollekin johtajakandidaateista. "You'r fired". Silloin ajattelin, että sehän on vaan sitä TVtä. Nyt olen alkanut ajatella toisin. Väkeä lähtee ja lentää ulos Trumpin henkilökunnasta niin, että Valkoiseen taloon voisi kohta asentaa pyörivät ovet. Sitä tahtia on porukka lähtenyt ja tullut. Itse Toope taas tuntuu vihaavan kaikkia ihmisiä, jotka voidaan liittää johonkin ryhmään. Muslimit, meksikolaiset, homot, naiset, transseksuaalit, viherpiipertäjät, köyhät sairaat, median edustajat. Kaikille vaan potkut. Ensin viitattiin kintaalla ympäristösopimukselle, sitten yritettiin kaataa Obamacare. Kateus toisen ansioista ja saavutuksista on kamala tauti. Määrättyjen maiden kansalaisia ei päästetä maahan, rakennetaan rajalle aita. Media ei osaa koskaan puhua totta Trumpista. Tosin hän itse on se suurin p...kan puhuja kertoessaan isoja valheita oman sankarillisen presidenttikautensa alun saavutuksista. Mutta ilmeisesti Toopen mielestä presidentti saa valehdella, media ei sen sijaan saa kertoa asioista totuudenmukaisesti. Mitä presidentti edellä, tehköön media niin perässä ja ylistäköön Trump Suurta. Mitenkähän paljon vahinkoa Donald Duck ehtii vielä tehdä presidenttikautensa aikana. Ja auta armias, jos hän sattuisi tulemaan valituksi vielä toiseksi kaudeksi. Siihen mennessä USA tuntuu taantuvan yhä edemmäksi modernista yhteiskunnasta. Fossiiliset polttoaineet käyttöön, pois köyhäinapu, alas demokratia, suljetaan rajat sekä ihmisiltä että muualla tuotetuilta tavaroilta, haukutaan tasapuolisesti kaikkia eikä kaveerata kenenkään kanssa. Paitsi pikkaisen ehkä Putinin. Trumpilta tuntuvat menneen sekaisin yritysjohtajan ja kansakunnan johtajan velvollisuudet. Yritysjohtajan velvollisuus on ainakin USAssa tuottaa mahdollisimman paljon rahaa omistajille. Kansakunnan johtajan velvollisuus taas on tuottaa mahdollisimman hyvät olot "työntekijöille" eli kansalaisille.

Kristiina

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kisu-uutisia

Me päästiin taas livahtamaan tänne koneelle, kun mami lähti johonkin, jota se nimittää lenkiksi. Me ollaan siis mamin kisut Heta, Ukko ja Akka. Vieno on vähän pipi, joten se ei osallistu kuin miukauksilla tuolta pedistä.

Me ei oikein ymmärretä tota lenkkiä. Siis lenkkihän on se, jota mami tekee uunissa kerran vuodessa pottumuusin kanssa.  Ja antaa siitä meille semmoset olemattomat nokareet, kun se sanoo lenkin olevan suolaista. Miten siis voi mennä lenkille, kun ei takaisin tullessa haise yhtään sille lenkille vaan metsälle. Kumma juttu.

Meiän Vieno on vähän pipi. Tai sen masu reistaa. Jos se ei yrjöö, niin se päästelee sellasia ruikkukakkeja vähän mihin sattuu.  Sanotaan niin, että ne sen ruikut saa meidät muutkin aivastelemaan. Niin karmeelle ne haisee. Ja ei toi mamikaan kohtele meitä kovin armeliaasti. Ensin se pani meiät kaikki matokuurille. Yöäk. Vienon mahahan se on ruikulla, ei meiän. Sitten se syöttää meille jotain kanikuuria (Canikur). Me mitään kaneja olla. Kattos vähän sitä eläinkirjaa. Nyt se uhkaa meitä vielä perunamuussikuurilla. Se väittää, ettei voi rajoittaa sitä vaan Vienoon, kun me ollaan niin persoja käymään toistemme kupeilla. Pyh. Kai sitä nyt vähän saa naapurilta maistaa.

Nyt mami tulee. Täytyy lopettaa. Ensi kertaan.

Heta, Ukko ja Akka

PS. Ei se mami pannutkaan meitä muita perunakuurille, se huijas Vienoa. Vieno on niin himokas syömään mamin ruokia, niin mami tekin sen muussin omalle lautaselleen ja laitto lautasen ruokapöydälle. Me muut saatiin ihan kisunruokaa. Hih.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Ilmaiset vessat


Kun hätä on suurin, on apukin lähinnä. Nyt tuo sananlasku pitää kirjaimellisesti paikkansa ainakin Vaasan keskustassa. Saimme lukea aviisista, että keskustan kauppakeskukseen, Rewell Centeriin on vihdoinkin saatu rakennettua kävijöille ilmaiset yleisövessat. Mikä sen mukavampi uutinen hätäisille asiakkaille. Ennen keskustassa oli vain "maksullisia" huuskia. Jos söit kotona ennen kaupunkiin lähtöä, oli parasta varmistaa, että lompakossa oli 50 sentin tai euron kolikoita. Muuten hukka peri. Tai ainakin sen verran piti olla rahaa, että pääsit kahviossa ostamaan teekupillisen tai vastaavan ja siten pääsit myös kahvion vessaan.

Tosin hieman epäilytti tuo kaikkien vessojen oleminen ns. miesten ja naisten yhteiskäytössä. Ainakin yleisten käsitysten mukaan miesten sihti ei ole se kaikki tarkoin. Tuppaavat nuo suihkut suihkuamaan muuallekin kuin pönttöön. Mutta suhtaudun kuitenkin avoimesti ajatukseen ja toivon, että herrashenkilöt hankkivat uudet silmälasit ja noudattavat tarkkuutta tähtäilyssään. Kaiken kaikkiaan, hieno uudistus. Toivotaan, etteivät nämä yksinkertaiset yleiset palvelut jatkossakaan vaadi aina lompakon avaamista.

Kristiina

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Baskimaa-trilogia

Joskus törmää johonkin hämmästyttävään aivan sattumalta. Niin kävi minullekin. Olin alkuvuodesta kirja-alennusmyynnissä ja löysin itselleni entisestään tuntemattoman kirjailijan pokkareita laarista. Ajattelin, että miksi ei. Kirjat jäivät kuitenkin pitemmäksi aikaa lukematta, kunnes kesän alun sateet saivat minut ottamaan ne käsittelyyn.

Trilogian aloitti Näkymätön vartija (Dolores Redondo). Murharyhmän tutkija Amaia Salazar määrätään hoitamaan nuoren tytön omituista murhaa, jossa tyttö on tapettu, hänen vaatteensa leikattu ja hänet ajeltu ihokarvattomaksi. Amaia joutuu tutkimuksissa palaamaan takaisin kotiseudulleen vanhaan kotikyläänsä ja kohtaamaan paitsi murhatutkimukset myös oman sukunsa salaisuudet ja ristiriidat. Hänen sisarensa taistelevat perheyrityksen, leipomon hallinnasta. Vanhin sisar on ilkeä, ylimielinen henkilö kun taas keskimmäinen sisar elää onnettomassa liitossa jatkuvasti pettävän miehensä kanssa. Amaian ainoa tuki ja turva ovat paitsi hänen rakastava aviomiehensä myös täti, joka on huolehtinut tytöstä aina siitä asti, kun hänen oma äitinsä koitti murhata hänet ja isä toimitti hänet tädin huomaan.
Pian huomataan, että nuoren tytön murha ei ole yksittäinen tapaus, vaan kyseessä on sarjamurhaaja. Asiaa tutkittaessa esiin tulevat myös baskimaan vanhat legendat ja niiden pahat henget. Onneksi hänellä on täti, joka osaa kertoa baskimaan legendoista. Onko tekijä paha henki vai joku, joka on valjastettu toimimaan niin? Koska Amaia on naispoliisi miehisessä työympäristössä, myös miespuolisten kollegojen kateus ja yritys sabotoida hänen työtään aiheuttaa vaikeuksia.
Vaikka aihe sinällään oli äärettömän mielenkiintoinen ja teksti kiehtovaa, välillä se jäi junnaamaan paikoilleen. Varsinkin perheen sisäisiä välejä selviteltäessä. Mutta seuraavissa osissa kävi selville, että nekin olivat tarpeen. Olisin kuitenkin toivonut, että kirjasta olisi karsittu jonkin verran perhesuhteita ja mieskateutta koskevia osia. Mutta kaiken kaikkiaan, uutta ja mielikuvituksellista.

Trilogia toinen osa Luualttari (Dolores Redondo) jatkaa naissurmien tutkimista. Mutta samalla esiin tulevat lapsiuhrit. Jotka vähitellen kietoutuvat yhä lähemmin myös Amaiaan. Mielisairaalassa oleva Amaian äiti on yhä suurempi uhka nuorelle, juuri poikalapsen saaneelle Amaialle. Tosin äiti mielisairaalassa luulee, että lapsi on tyttö. Nimenomaan lapsen sukupuolella on suuri merkitys tässä Baskimaan murhat-sarjassa ja baskimaiden mytologiassa. Amaia on ylennyt murharyhmän päälliköksi ja kokee henkilökohtaisessa elämässään tunnetta lapsensa ja miehensä laiminlyönnistä työtehtäviä hoitaessaan. Hänen ensisijainen tavoitteensa työelämässä on selvittää, kuka murhasi naisia ja lapsia, kuka on koko arvoituksen takana? Vähitellen löydökset johtavat yhä lähemmäksi itse Amaiaa ja hänen sukuaan. Samaan aikaan hän tuntee vetoa komeaan tuomariin vaikka rakastaakin aviomiestään. Ja tuomari on selvästikin tuonut esiin, että on rakastunut Amaiaan, mikä tuntuu hänestä toisaalta kiusalliselta ja toisaalta houkuttelevalta.
Jälleen kerran tässäkin osassa on pysähtyneitä kohtauksia varsinkin perheen keskeisten välien selvittelyssä, taruston ja tarot-korttien tutkiskelussa ja Amaian ja hänen mieskollegojensa välien selvittelyssä. Toisaalta, rikostapaukset ovat niin hyytäviä, että jotenkin nämä seesteiset lukuhetket tuntuvat välillä jopa helpottavilta.

Fiksuna ostajana olin hankkinut vain 2 osaa trilogiasta. Todella nokkelaa. Joten ei kun kirjastopalveluja käyttämään ja sain käsiini trilogian viimeisen osan Myrskyuhri (Dolores Redondo). Tämä viimeinen osa yhdistää nais- ja lapsimurhat yhteen. Viimeisessä osassa kaikki saa alkunsa kätkytkuolemaan menehtyneestä tyttövauvasta, jota lapsen isä yrittää kuljettaa pois paikalta ja mutisee kiinni joutuessaan jotain uhrauksesta. Myöhemmin isä tekee itsemurhan. Näitä kätkytkuolemia ja itsemurhia tuntuu löytyvän enemmänkin. Jälleen kerran törmätään baskimaan legendoihin ja salaperäiseen olentoon, Igumanaan, joka vie nukkuvia unessa. Amaia saa tietää olevansa toinen kaksosista ja että hänen äitinsä on murhannut toisen kaksostytöistä vauvana ja sen jälkeen halunnut murhata myös hänet. Tässä osassa myös äiti kuolee lopullisesti tehtyään itsemurhan. Vähitellen kaiken takaa paljastuu omituinen, muinaisiin olentoihin uskova lahko. Mutta kuka on kaiken takana, kuka ajaa ihmiset tappamaan ensin lapsensa ja sen jälkeen tekemään itsemurhat? Selviytyvä totuus on hämmentävämpi kuin voisi uskoa. Valitettavasti totuuden etsintä on matkan varrella maksanut myös Amaian kakkosmiehen ja uskollisen työtoverin hengen. Ja melkein Amaian avioliiton.

Jos ette ole vielä uskaltaneet lukea tätä trilogiaa, suosittelen lämpimästi. Jokainen kirja on yli 500-sivuinen, mutta niissä riittää jännitystä ylen määrin. Vaikka teksti pysähtelee ja kakisteleekin välillä, uskokaa pois, sitä tarvitaan. Pelkkänä yhtäjaksoisena jännityksenä tämä sarja olisi omiaan viemään herkimpien yöunet. Huh!

Kristiina

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Juhannusruokaa

Juhannus tuli, oli ja meni taas. Tänä vuonna se oli sen verran tuulinen, sateinen ja viileä, että grillaaminen parvekkeella avotulella oli mahdotonta (yleensä olen viimeistellyt lihat ja esim. maissin kertakäyttögrillissä). Joten tänä vuonna juhannusruoka tehtiin ihan keittiössä. Tosin tämä ruokalista käy aivan tavallisenkin viikonlopun ateriaksi.

Ruokailun aloitti ihana kuivatuista herkkutateista tehty keitto. En ole aiemmin kokeillut kuivattuja sieniä, mutta jatkossa teen niitä takuulla, sen verran herkullista tämä alkukeitto oli.

Herkkutattikeitto

2 dl kuivattuja herkkutatteja
1 sipuli raastettuna
0,5 rkl öljyä+0,5 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl sienten liotuslientä
0,75 tl timjamia
0,5 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
4 dl kermaa
Päälle:
raejuustoa
ruisleipäkrutongit (ruisleipää+voita)

Liota kuivattuja sieniä 2-3 tuntia väljässä, kylmässä vedessä (vettä n. 6 dl). Siivilöi sienet ottaen talteen 5 dl liotuslientä.
Raasta sipuli. Pilko tarvittaessa valutetut sienet.
Kuumenna öljy-voiseos keskilämmöllä kattilassa. Lisää kattilaan sienet ja sipuliraaste ja anna paistua niin, että sipulit kuullottuvat ja sienistä irtoaa jonkin verran nestettä (3-5 min). Ripottele joukkoon vehnäjauhot tasaisesti, sekoita ja anna hetken hautua. Älä ruskista jauhoja.
Lisää sienten liotusvesi muutamassa erässä hyvin sekoittaen, jotta liemeen ei jää jauhokokkareita. Anna keittopohjan porista hiljalleen n. 15 min.
Mausta keitto timjamilla, suolalla ja valkopippurilla.  Lisää kerma ja anna keiton vielä kihahtaa. Tarkista mausteet ja lisää tarvittaessa mausteita.
Annostele keitto lautaselle ja asettele päälle raejuusto ja ruisleipäkrutongit. Vaihtoehtoisesti voit käyttää vain raejuustoa tai yrttiöljyä ja syödä ruisleivän sellaisenaan tai paahtoleipänä ohessa.

En ole erityisemmin possunliha ystävä, mutta jotenkin possukin kuuluu mielestäni juhannukseen. Koska en voinut tehdä grillissä viimeisteltyjä ribsejä, valitsin tänä vuonna porsaan sisäfileen. Olen valmistanut sitä vain muutaman kerran, joten pientä vetoapua tarvittiin. Se apu ongelmaan löytyi tällä kertaa HKn nettisivuilta. Sieltä löytyi ohje sekä marinadiin tälle lihalle että tarkat ohjeet sen valmistamiseen. Tuli muuten ihan syötävää.

Possun kanssa lautaselle lastattiin salaattia. Olen viime aikoina jotenkin viehättynyt fenkolista, joten sitä löytyy tällä kertaa tästä vihreästä, helposta salaatista.

Fenkoli-kaalisalaatti

2 pientä fenkolia
1 pieni varhaiskaali
0,5-1 maustekurkkua
Kastike:
0,5 dl limen mehua
0,5 dl öljyä
1 rkl Dijonsinappia
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Leikkaa fenkolit ja kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Syömisen helpottamiseksi voit vielä katkoa suikaleet 2-3 osaan. Suikaloi maustekurkku ja sekoita salaattiaineet kulhossa.
Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään tasaiseksi. Tarkista mausteet oman makusi mukaiseksi.
Sekoita kastike kulhoon salaattivihannesten kanssa ja anna salaatin maustua jääkaapissa ainakin 0,5 h. Tarjoa lihan tai kalan kanssa.

Jälkkäriksi kelpasivat juhannuksen kunniaksi ihan yksinkertaisesti letut ja hillo. No, hieman viiveellä kunnes maha oli laskeutunut muiden ruokien jälkeen.

Juhannuspäivänä olikin sitten aika nauttia vuoden ensimmäiset uudet perunat sinappisilleineen, ruisleipineen ja lisukkeineen. Yllättävän hyvin jäljelle jäänyt fenkolisalaatti ja possunfileeviipaleet leivän päällä sopivat joukkoon.

Kristiina

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Netti reistailee

Nyt tulee varsin lyhyt postaus. Noin kuukausi sitten sähköpostini lakkasi toimimasta yli viikoksi. Nyt en pääse kotitietokoneellani mihinkään Googlen ohjelmiin.  Eli kunnes ongelma on ratkaistu,  teen tämänkin päivityksen tabletilla (Android), johon en taas saa valokuvia. Joten palaamisiin, kunnes se riukaleen Google ohjelmineen alkaa taas toimia.

Kristiina

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Teiden kunto

Yleensä kulkuneuvoni keväästä syksyyn eli lumen ja jään lähdöstä aina niiden ilmestymiseen asti on polkupyörä. Raitista ilmaa ja liikuntaa, mikä sen mukavampaa. Vaan eipä tänä keväänä. Syy löytyy kaupungin teiden huollosta. Ajan yleensä metsäpoluilla tai pyöräteillä. Nyt niiden kunto on pöyristyttävä. Tai ainakin niiden päällystettyjen pyöräteiden.

Meillä menee aivan talon vieressä pyörätie, jonka kautta pääsee aina keskustaan asti. Mutta tällä hetkellä sillä ajaminen on aikamoinen riski. Yleensä ajaessa ja nauttiessa luonnosta ja näkymistä ei niinkään tule kiinnitetyksi huomiota tien kuntoon. Nyt on pakko. Kolot ja kolhut ovat mahtavia ja seassa kiemurteleminen saa pyöräilijän näyttämään lähinnä kosteissa juhlissa viihtyneeltä bilettäjältä. Sen verran niitä kuoppia ja halkeamia saa väistellä. Jo entisestäänkin alijäämäisellä, velkaisella Vaasalla oli varaa sijoittaa yli 15 miljoonaa jalkapallostadionin kunnostamiseen. Nyt ollaan sitten entistä velkaisempia, joten tiet, joita käyttävät pyöräilijät ja jalankulkijat, ovat surkeassa kunnossa. Jos niiden halkeamien päälle nyt joku kumma pikikerros laitetaan ensiapuna, se ei paranna yhtään tilannetta. Ensi keväänä ne ovat yhtä huonossa kunnossa.

Onneksi taas kesän alla harkitaan katulamppujen jo kerran päätettyä pimennystä. 20.000 euron säästö ihmisten turvallisuuden kustannuksella on kuin hyttysen kakka koko sotkussa. Jotenkin tähän asiaan ei saa mitään järkeä. Tiet rapistuvat, kadut pimenevät, koulujen kunnostus ei onnistu. Siitä huolimatta me halusimme miljoonien jalkapallokentän, josta nauttivat muutamat sadat ihmiset. Onko tämä sitä priorisointia?

Kristiina

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kertakäyttökodinkoneet

Kävikö huonosti, hajosiko jokin kodin laite? Jos se oli tärkeä, sen tilalle pitää hankkia uusi vastaava. Minulle kun sattui käymään niin. Viime perjantaina entinen televisioni sanoi irti palvelusopimuksensa. Koska olen aamu-TV addikti (mitähän taas viime yön aikana on tapahtunut?), otin pikaisesti käyttöön vara-TVn. Juu, minulla on sellainen. Vika oli vain siinä, että irtisanoutunut TV oli 32-tuumainen ja vara-TV 19-tuumainen. Tuntui kuin olisi katsonut lähetystä nenäliinasta kunnon, kirjahyllyyn juuri sopivan töllöttimen sijasta. Joten ei kun hyökkäys netin syövereihin ja etsimään sopivaa, uutta vastaanotinta. Se löytyikin ja oli vieläpä saatavissa paikallisesta kodinkoneliikkeestä. Koska minulla ei ole autoa enkä viitsinyt vaivata ystäviäni, tilasin häkkyrän kotiintoimituksena (samalla se irtisanoutunut muutti uuteen kotiin kierrätyskeskukseen). Tosin mitään asennuksia en ottanut, koska olen oman elinkaareni aikana asentanut useamman kuin yhden TV-aparaatin menestyksekkäästi. Joten johan tämä sujuisi aivan rutiinilla.

Ei sujunut. Sekä käyttöohje-DVDn että paperiohjeen mukaan jalusta kiinnitettiin televisioon yhdellä minimalistisella, 12 mm ruuvilla. Kaikki entiset on kiinnitetty vähintään 4llä, joten jo siinä vaiheessa alkoi epäilyttää. Todeksihan se epäilys osoittautui. Tein illan töitä ohjeiden mukaan ja tuloksena oli sellainen 45 asteen kulmassa renkkuva, huojuva laite, jonka tuulikin olisi voinut puhaltaa nurin. Saati sitten talouden uteliaat kissat. Joten seuraavana aamuna puhelin käteen ja soittelemaan sekä myyjän että valmistajan neuvontaan. Ei tullut neuvoja, mutta onneksi sen noin kymmenennen puhelun kohdalla sain valmistajan valtuutetun korjausliikkeen numeron. Sieltä tulikin henkilö muutaman tunnin päästä katsomaan, missä ongelma piili. Ja se piili siinä, että koko setistä puuttui jalustan ja TV-laitteen väliin laitettava osa. Hän tilasi sen Hollannista ja vihdoin eilen illalla, viikon odotuksen jälkeen, sain lyödä johdot kiinni ja uusi laite pantiin käyttöön. Toimi niin kuin on tarkoituskin. 

Täytyy sanoa, että tämä nykyinen kertakäyttöyhteiskunta saa minut kaipaamaan vanhaa kunnon putkitelevisiota. Sen kun kerran parkkeerasi paikalleen, siinä se istui seuraavat 20+ vuotta. Näiden nykyisten lättylaitteiden arvioitu maksimi-ikä on 2 vuotta. Omani kesti sentään n. 5 vuotta. Miksiköhän niiden kestoikä on niin pieni verrattuna vanhoihin laitteisiin? Kulutuksen tarkoitettu kasvatusko? Ennen, kun kaikki oli paremmin, rikki mennyt laite korjattiin itse tai korjautettiin. Nykylaitteet suositellaan vain vaihtamaan uusiin, korjauttaminen kuulemma maksaa enemmän kuin uudempi malli. Ei hyvä kehityssuunta, lisäämme roskia, emme säästä. Vika lienee sekä kuluttajissa että laitteiden valmistajissa. Ei tehdä korjattavia laitteita, tehdään uusien hankintaa vaativia härpäkkeitä. Kuluttajien olisi aika ajatella päällään ja jaloillaan ja alkaa vaatia laitteita, joiden kestoikä on pitempi kuin pari vuotta.

Kristiina

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivää

On taas se päivä vuodesta, jolloin virallisesti juhlistetaan ja palkitaan äitejä. Perinteisesti se tietää kahveja tai teetä sänkyyn aamusta ja sitä kivaa kukkakimppua kortteineen. Hyvä niin. Tai ehkä isäntä vie koko pesueen päivällä ulos syömään. Pidän siitä, että äitiä juhlitaan virallisesti edes yhtenä päivänä vuodessa, vaikka jokaisen päivän pitäisi olla äitienpäivä. Ja sama koskee isiä. Heilläkin on oma päivänsä puolen vuoden kuluttua. Isänpäivä on nuorempaa perua kuin äitienpäivä, mutta yhtä arvokas. Mutta kuten todettu, tänään äidit ovat pääosassa. Joten onnittelen kaikkia olevia tai tulevia äitejä päivän johdosta tai toivotan iloista, arvostavaa päivää. Toivottavasti teillä on kotona hyvä ruoanlaittaja, jotta voitte vain istua sohvalla ja nauttia laiskottelusta.
Kristiina

torstai 11. toukokuuta 2017

Kotimaista kalaa

Meillä oli tiistaina aivan ihastuttava Martta-ilta Ristinummen Martoissa. Meille tuli iltaa vetämään kalamestari Janne Mäkinen, joka opasti meitä kotimaisen, tällä hetkellä saatavan kalan käsittelyssä. Ja tietysti sen laittamisessa ruoaksi. Ryhmä rämä teki aivan ihania, huumaavan tuoksuisia ja toisistaan eroavia kalaruokia hauesta, ahvenesta ja silakasta. Vaikka alunperin mielipiteitä kysyttäessä ruoan laittaminen kiinnosti osanottajia enemmän kuin kalan käsittely, siellä sitä vaan oltiin nokat kiinni kalamestarissa, kun hän opasti meitä fileroinnin ja ruotojen poistamisen taioissa.

Laitan tähän muutaman hänen opastamansa reseptin, joita laitoimme. Erityisen kiitollinen olen hauen käytöstä. En ymmärrä, miksi haukea meillä väheksytään. Ilmeisesti syynä ovat ruodot, mutta opimme kalankäsittelyssä, etteivät ne ole ongelma. Ne saa oikein leikkaamalla helposti pois.

Haukiwokki

haukifilesuikaleita
currya
vehnä- tai maissijauhoja
öljyä
mausteita maun mukaan (chili, paprika, suola, mustapippuri)
wokkivihanneksia tai kasvissuikaleita

Suolaa kalasuikaleet kevyesti.
Sekoita reilusti currya ja muut valitsemasi mausteet jauhoihin ja kääntele siinä haukisuikaleet.
Valmista wokin tapaan eli laita öljyä pannulle. Paista ensin kasvikset, siirrä ne odottamaan. Paista haukea muutama minuutti molemmin puolin ja yhdistä tarjoiluastiassa kasviksiin. Tarkista maku.

Ahvenfileet Dijon

600-700 g ahvenfileitä
suolaa ja pippuria
voita paistamiseen
Kastike:
3 dl kuohukermaa
120 g smetanaa
1 dl valkoviiniä
3 rkl Dijon-sinappia
suolaa

Poista ahvenfileistä keskiruodosta jääneet piikit tekemällä kapea, V:n muotoinen viilto fileen leveään päähän. Mausta fileet suolalla ja pippurilla.
Paista ahvenfileet voissa nopeasti melkein kypsiksi.
Kiehauta kattilassa kerma, smetana, valkoviini (tai sen puuttuessa käytä sitruunamehua) ja sinappi. Lisää suolaa maun mukaan.
Lisää ahvenfileet kastikkeen joukkoon. Anna kiehahtaa hetki ja tarjoile uusien perunoiden kanssa.

Kaviaarisilakat

600 g silakkafileitä
3 dl kuohukermaa
1 tuubi Kallen kaviaaria (tavallista, ei kermaviilistä) tai vastaavaa mätitahnaa
öljyä, suolaa

Öljyä uunisuoka kevyesti ja ripottele siihen pieni määrä suolaa.
Rullaa silakat vuokaan nahkapuoli ulospäin niin, että se tulee täyteen.
Sekoita kerma ja mätitahna ja kaada se tasaisesti rullien päälle. Paista uunissa 175 ºC n. 30 min.
Voidaan syödä lämpimänä ruokana, mutta maistuvat parhaiten kylminä esim. noutopöydän kalaruokina.

Kaikki reseptit ovat Janne Mäkiset ja melkoisen yksinkertaisia ja nopeita valmistaa. Jos et ole varma filerointitaidoistasi, pyydä kalatiskin väkeä fileroimaan kalat. Muista ottaa fileroinnista jääneet rääppeet mukaan ja keitä niistä kalaliemi. Se taas toimii oivana pohjana todella herkulliselle kalakeitolle. Tai vaikka useammallekin, kun pakastat kalaliemesi anniksina ja käytät sen keittoon tai kastikkeeseen.

Kristiina