Google Website Translator

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Synttärit

Tänä viikonloppuna ei tule päivityksiä. Oleskelen nimittäin Vantaalla viettämässä äitini 90-vuotispäiviä. Olemme Tytsyn kanssa suunnitelleet ihan vain sukulaisille ja ystäville suunnatut pikku juhlat. Tytsy, vaikka onkin laulun ja säveltäjän lahjoilta yllättävä tai oikeastaan fenominaalisen hyvä, ei suostu laulamaan juhlissa. Hauskaa viikonloppua kaikille, me menemme Vantaalle. Kirjoitin runonkin äippäliinille, mutta Tytsyn mielestä sitä ei sovi esittää 90-vuotiaalle mammalle. Tosin luin sen etukäteishyväksyntää varten hänelle ja hän nauroi niin että mahaa särki. Meillä nimittäin on äidin kanssa hieman omituinen huumorintaju. Arvostelkaa itse, sopiiko vaiko eikö sovi.

Äiti kulta
tänään olet tulta
Olet tullut kunnioitettavaan ikään
mutta meistä tuntuu, ettei sinua pidättele mikään.
Tänään tasavuodet täynnä on
olet edelleen voittamaton
Hellitä tahtia
Käytä vain mahtia
Jalat pettävät alta
Päästä menee ylivalta
Mut silti olet ylivoimainen.
Hei kivikautinen muumio
Suhun tänään kiinnittyy huomio
Tuleeko myös viimeinen tuomio
”Mä aion olla Suomen vanhin nainen”
Vaikka en tiedä, elänkö huomiseen”
No luojalta meni 90 vuotta sun luomiseen
Kiinnitä jo huomio huomiseen
Minä elän, elämästä iloitsen

Kristiina

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

America Curl kissat

Viime lauantaina ennen LittFestiä kävin Vaasan Eläinkeskuksessa tutustumassa kasvattaja Desirée Österåkerin esittelemiin American Curl-kissoihin. Aluksi sain tietää kissoista ainakin sen, että niitä ei ole jalostettu kippurakorviksi, vaan kippurakorvaisuus on geneettinen, tosin dominoiva muunnos ja syntynyt täysin luonnollisesti rodun esiäidin omasta kippurakorvaisuudesta. Kissa on rotuna hyvin uusi, rodun esiäiti tupsahti ilmoille 80-luvulla ja rotu on hyväksytty erilliseksi kissaroduksi vasta 80-luvun lopulla. Suomessa nämä kissat ovat harvinaisia, ensimmäiset niistä on tuotu maahan vasta 2001. Niitä on Suomessa vieläkin niin vähän, että geenipoolin laajentamiseksi American Curleja tuodaan maahan myös ulkomailta. Esimerkiksi yksi Desireén esittelemistä kissoista oli tuotu Venäjältä.

Nyt mä näyn...

...nyt melkein en

Tämä kissarotu ei ole mikään sohvaperuna. Se kuulemma haluaa olla kaikessa mukana ja on erittäin utelias ja vilkas luonteeltaan. American Curleilla on vähän aluskarvaa ja silkkinen päällysturkki, joka tekee turkin hoitamisesta helppoa. Tosin, aivan samoin kuin meidän normimaatiaiset, nämäkin vaihtavat karvaansa pari kertaa vuodessa ja siten karvanlähtömäärä on sama kuin tavallisilla kissoilla. American Curleja on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisina versioina, jotka molemmat olivat edustettuina lauantaina. Saadessani tutustua lähemmin kissoihin käsikopelolla (eli rapsuttamalla), sain myös huomata niiden kiharakorvien erikoispiirteen. Siinä, missä esim. maatiaisella on täysin fläpsyt nahkapalat korvina (tiedän, koska rakastan leikitellä korvilla ja asetella omien maatiaisteni korvia niiden maatessa sylissä), American Curlin korvan alaosa muodostuu ihmisten korvien kaltaisesta kovemmasta rustosta. Harmi, näiden kiharakorvien houkuttelevien korvanlehtien kanssa ei voisikaan leikkiä kuten omien maatiaisteni kuuloelimillä. Curlien pennut syntyvät suorakorvaisina, mutta jo muutama päivä syntymän jälkeen korvat alkavat "kihartua". Joskus ne voivat välillä suoristua ja kihartua uudestaan. Olisi suorastaan lumoavaa seurata pentuetta, jonka korvat yrittävät päättää, ovatko ne luonnonkiharat vai eivät.

Pitkäkarvainen American Curl
 
Lyhytkarvainen American Curl

Näytteillä olleet kissat (4 kpl.) olivat ihania ja luonnekkaita. Hassuin oli vaalea pitkäkarvainen näyttelykissa. Kun kysyin ja sain luvan valokuvata kissoja, kuvatessani sisätiloissa kamerani salamavalo välähti. Mitä tahansa vaalea kisu olikin juuri kuvaushetkellä tekemässä (yleensä leikkimässä tupsulelulla tai tarkastamassa naapuriensa kuulumisia), huomatessaan salamanvälähdyksen se alkoi heti tutkailla, mistä välähdys tuli ja asettui poseerausasentoon. Eli hyvin poseeraamaan tottunut kehäkettu, hyvin tietoinen omasta arvostaan. Mukana oli myös pieni 5 kk vanha harjoittelija, totuttelemassa uusiin ihmisiin ja ympäristöihin. Vielä hieman ujo, mutta kasvamassa kivaksi kisukamuksi. Ja olihan mukana myös hänen isoäitinsä, kuvissa paljolti lepotauolla ollut Venäjän tuliainen.

Täällä on jossain kamera. Missä päin, miten mä poseeraan?
 
Hei, rajoita vähän. Take it easy, take it easy
 
Äh, kisuäiti nuolee, mummi nuolee ja nyt toi omistajakin nokkii. Huh tätä rään määrää


Tee se itse, vältyt rään ylilahjoittamiselta

Kristiina


tiistai 21. maaliskuuta 2017

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

LittFest 2017 ja muuta lauantaihupia

Lauantaipäivä tuli vietettyä tutustumalla keskustan tarjontaan. Ja uskokaa huviksenne, lauantaina Vaasan keskustasta löytyi melkein jokaiselle jotakin.
Aloitin aamupäivän paitsi hieman shoppaillen myös käymällä Vaasan Eläinkeskuksessa tutustumassa American Curl-kissoihin. Niitä oli paikan päällä 4 kokeneesta kehäkonkarista 5 kuukautta vanhaan pikkukisuun. Saatte kuvan muodossa pienen makupalan, kirjoitan näistä ihanista olennoista hieman myöhemmässä postauksessa.


Seuraavaksi ryntäsin päätä pahkaa Rewell Centeriin aloittaakseni LittFest-kokemukseni. Joutuakseni toteamaan, että olin 1/2 tuntia etuajassa. Parhaillaan lavalla esiintyi Tanssikoulu Kipinän nuorten tanssijoiden ryhmä.


Täytyy todeta, että Rewellissä oli liikkeellä todella paljon väkeä. Samaan aikaan viikonloppuna vietettiin Storm Vaasan kauppojen alennusmyyntejä ja jonkinnäköistä Health and Fitness-esittelytilaisuutta myös Rewell Centerissä. Paikalla oli monia pikku yrittäjiä, jotka esittelivät palvelujaan. En tiedä, oliko oikea ratkaisu siirtää LittFestin haastattelutilaisuus kirjastosta Rewelliin. Koska myyntikojut ja ihmisten tarjoustenmetsästys hajottivat yleisöä ja tilaisuutta, jäin ihmettelemään, kuinka moni ohikulkijoista oikeastaan tiesi LittFestistä ja siitä, ketä siellä lavalla oikein istui ja miksi heitä haastateltiin.


Varsinaisen LittFest-tilaisuuden avasivat uudet taiteelliset johtajat, kirjailijat Hannele Mikaela Taivassalo ja Malin Kivelä. Tänä vuonna teemana oli Friikit. Käsitteenä se, mitä friikillä tarkoitetaan, jäi minulle hieman epäselväksi. Ja niin se tuntui jäävän myös kirjailijoille. Nykyisin friikillä on aivan erilainen merkitys kuin entisaikaan. Itse olisin määritellyt aiheen hieman toisin, koska monet nyt mukana olleista kirjailijoista oli käsitellyt kirjoissaan lähinnä ihmisiä, joiden elämäntapa, käytös tai ajattelu poikkeaa yhteiskunnan normi-ihmisestä.

Hannele Mikaela Taivassalo ja Malin Kivelä
Lauantain ensimmäinen LittFest-tilaisuuteni oli Rewell Centerissä pidetty "Sängyssä Petterin kanssa". Siinä toimittaja Petter Lindberg haastatteli seitsemää festivaaleihin osallistunutta kirjailijaa heidän viimeisimmästä teoksestaan ja muustakin tuotannosta. Todellisia helmiä olivat minulle tänä vuonna Sirpa Kähkönen, joka puhui Kuopio-sarjastaan sekä Laura Lindstedt, joka kertoili Oneironista (jota en vielä ole lukenut). Myös Pajtim Statovcin tarinat kirjojensa teemasta eli siirtolaisuudesta ja identiteetin hakemisesta olivat oivaa antia.

Pajtim Statovci ja Petter Lindberg

Karolina Ramqvist

Leena Parkkinen (etualalla) ja Sirpa Kähkönen

Peter Sandström

Laura Lindstedt

Philip Teir
Tämän tilaisuuden jälkeen oli aika siirtyä pääkirjaston Draama-saliin kuuntelemaan tapahtuman keskustelupaneeleja. Ensimmäiseen keskusteluun osallistuivat Leena Parkkinen, Karolina Ramqvist ja Pajtim Statovci Karen Töttermanin johdolla. Aiheena oli "Friikit ennen ja nyt". Sen pystyi jo alussa toteamaan keskustelusta, että ennen friikit olivat ruumiillisesti erilaisia. Nykypäivänä suvaitsemme ruumiillista erilaisuutta, friikit ovat pikemminkin niitä, joiden käytös tai ajatukset eivät sovi normiyhteiskunnan raameihin. Mielenkiintoinen kysymys keskustelussa oli se, ovatko esim. kirjailijat friikkejä, koska he eivät tee näkyvästi tuottavaa työtä. He ajattelevat ja näpertelevät sanoja paperille itsekseen, mutta tuottavatko he jotain yhteiskunnalle? Itse näen asian toisin. Jos meillä ei olisi kirjailijoita, muusikoita, maalareita ja muita taitelijoita, miten me "tuottavat" yksilöt jaksaisimme päivästä toiseen samaa harmaata arkea. Kun häivymme kirjan, musiikin tai taulun maailmaan, saamme häipymällä arjesta ladata akkujamme sitä seuraavaa arkipäivää varten. Siksi taiteilijat auttavat tavallisen arkipulliaisen hetkeksi pois arjen harmaudesta johonkin ihan muualle. He vasta tekevätkin tuottavaa työtä.

Karolina Ramqvist, Pajtim Statovci ja Leena Parkkinen Karin Töttermanin haastateltavina

Seuraava keskustelu käsittelikin sitten aivojen arvoitusta. Mukana keskustelussa olivat Claes Andersson (psykiatri), Ulf Karl Olov Nilsson (UKON) ja aivotutkija Minna Huotilainen. Hyväksi aiheeksi tässä keskustelussa nousi sanan voima eli miten sanat vaikuttavat tekemisiimme ja aivoihimme.

Ulf Karl Olov Nilsson, Minna Huotilainen ja Claes Andersson Nora Hämäläisen tentattavana
Ainoa yksityiskohta, joka näissä keskustelutilaisuuksissa hieman häiritsi, oli kaksikielisyys. Keskustelun vetäjät joutuivat jatkuvasti kääntämään suomalaiset kommentit ruotsiksi ja ruotsalaiset suomeksi. Näin keskustelun vapaa "flow" keskeytyi ja jämähdettiin paikalleen. Ja sen jälkeen keskustelussa hypättiin johonkin uuteen ideaan. Ehkä jatkossa, vaikka kyseessä on kaksikielinen festivaali, kannattaisi yhteen pöytään keskustelemaan koota samankielisiä ihmisiä, jolloin keskustelukin voisi edetä vapaammin ja jouhevammin.

Minun iltapäiväni ja LittFestini päättyi tähän, koska illan Freak-show ei jaksanut kiinnostaa. Vielä hieman shoppailua (ruokakaupassa) ja kotiin jatkamaan iltaa.

Kristiina

torstai 16. maaliskuuta 2017

Katkarapuja ja sitruunaa

Tällä viikolla piti viikonlopun ruoat tehdä hieman aikaisemmin, koska lauantai tulee vietettyä kaupungilla ensin katsastamassa American Curl-kissoja Vaasan Eläinkeskuksessa (olen aina halunnut nähdä tuollaisen ihka elävän töpökorvan) ja sen jälkeen Vaasan LittFestin tilaisuuksissa.

Loppuviikon ruoaksi valitsin risoton. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan se tulisi nautti heti valmistamisen jälkeen. No ei estä minua lämmittämästä sitä myöhemminkin.
Olen intohimoinen kokkiohjelmien seuraaja ja eräässä Masterchef Australia jaksossa itse Marco Pierre White opetti, miten tehdään perusrisotto oikein. Vaikka itse pidän hieman kiinteämmästä risotosta, päätin kokeilla tekoa hänen ohjeillaan, tosin lisäten mukaan muutaman lisukkeen perusrisottoon.

Katkarapu-hernerisotto

8 dl vettä
1,5 kala- tai kasvisliemikuutiota
(1 rkl kalakastiketta)
ripaus sahramia
1,5 dl valkoviiniä tai laimennettua sitruunamehua (50/50)
2 rkl öljyä + 1 rkl voita
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
ripaus sahramia
200 g risottoriisiä
1 dl pakasteherneitä
200 g jättikatkaravun pyrstöjä
1 dl raastettua parmesaania
2 rkl voita
Koristeluun:
parmesaania raastettuna
jättikatkaravun pyrstöjä
persiljaa
(sitruunalohkoja)

Sulata ja valuta jättikatkaravun pyrstöt ja herneet. Poista katkaravunpyrstöistä pyrstöosan kuori muutamaa koristeeksi varattu pyrstöä lukuun ottamatta.
Keitä kala/kasvisliemi valmiiksi. Lisää liemeen halutessasi kalakastike (jos käytät kasvislientä) ja ripaus sahramia. Pidä lämpimänä liedellä.
Jos käytät sitruunamehua, sekoita mehu ja vesi suhteessa 50/50.
Raasta sipuli ja valkosipuli.
Lämmitä öljy-voiseos paistokasarissa ja lisää sipuliraasteet kuullottumaan (n. 2-3 min). Älä polta. Ripottele sipuleiden sekaan sahrami ja sekoita se tasaiseksi sipuleiden joukkoon. Lisää riisit ja anna niiden kuullottua 1-2 min. Lisää valkoviini/sitruunamehu ja sekoita seosta koko ajan esim. taikinanuolijalla tai muulla muovilastalla reunoja myöten, että riisi kypsyisi tasaisesti eikä palaisi kiinni.
Ala lisäillä lämmintä kala/kasvisliemiseosta. MPW suosittelee kaatamaan suoraan kattilasta, mutta sotkun välttämiseksi käytin itse kauhaa. Lisää lientä 2 kauhallista kerralla ja sekoita koko ajan muovilastalla pitäen seoksen liikkeessä. Tarkkaile riisin kypsyyttä maistamalla (saa jäädä aavistuksen al denteksi). Keittoaika kokonaisuudessaan on n. 20-23 min.
Kun lisäät mielestäsi viimeistä 2 kauhallista lientä, kaada risoton sekaan herneet. Hieman myöhemmin lisää ravunpyrstöt (ne on tarkoitus vain kuumentaa, ei keittää). Lopuksi ripottele päälle voi palasina ja parmesaaniraaste ja anna niiden hieman sulaa ennen sekoittamista risoton joukkoon.
Tarjoile risotto mielellään heti. Koristele annos katkaravunpyrstöillä, persiljalla ja raastetulla parmesaanilla. Jos käytit valkoviiniä, tarjoa syöjälle lautasen reunalla myös sitruunalohko.

Suklainen brownies on aina ollut suosittu. Törmäsin sattumalta Instagramissa käsitteeseen sitruunabrownie ja pitihän sitä kokeilla, tosin taas omanlaisenani muunnoksena. Uskon, että tämän voi tehdä myös valkosuklaata käyttäen tavanomaisen brownien tyyliin, mutta silloin lisäisin kyllä sitruunamehun ja kuoriraasteen määrää. Omani on tällä kertaa suklaaton versio. Sokerina käytin näin vapun lähestyessä fariinisokerin ja tavallisen sokerin sekoitusta.

Sitruunabrownies

2 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria+1 dl tavallista sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
125 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
2,5 rkl sitruunamehua
0,5-1 sitruunan raastettu kuori (n. 1 tl)
Kuorrute:
1,5 dl tomusokeria
1,25 rkl sitruunamehua
sitruunan kuoriraastetta

Sekoita jauhot, sokerit ja suola kulhossa. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva.
Toisessa astiassa riko munien rakenne ja lisää joukkoon sitruunan mehu ja kuoriraaste. Kaada munaseos jauho-voiseokseen ja vatkaa taikina tasaiseksi sähkövatkaimella.
Vuoraa neliövuoka (20x20) tai muu vastaava vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan tasaisesti.
Paista kakkua 175 ºC uunissa 25-30 min. Tarkista tikulla kypsyys.
Jäähdytä kakku ja kuorruta se. Sekoita kuorruteaineet keskenään niin, että niistä muodostuu jäykän puuromainen seos. Lusikoi täyte kakun päälle tasaisesti ja anna seistä jääkaapissa pari tuntia. Poista kakku vuoasta, irrota leivinpaperi ja leikkaa kakku neliöiksi tarjoiluastiaan.

Itse tein sitruunabrowniet suklaabrownien traditioiden mukaan yllä olevalla ohjeella. Vaikka olinkin tyytyväinen makuun, kuohkeudessa oli toivomisen varaa. Joten ehkä ensi kerralla teen vanhanaikaisesti eli vatkaan voin ja sokerin vaahdoksi, lisään munat yksi kerrallaan, sitten sitruunan ja sitruunankuoren ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja suola. Sen näkee, jos tarpeeksi vanhaksi elää.

Kristiina

tiistai 14. maaliskuuta 2017

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Elop ja vakoojia

Vuosi on alkanut lukemisen kannalta hieman nihkeästi, mutta nyt on taas aika aloittaa tämän vuoden Helmet-lukuhaaste.

Joskus kiinnostaviin kirjoihin törmää mitä yllättävimmissä paikoissa. Yleensä haen lukemiseni kirjastosta tai kirjakaupasta. Menin kuitenkin päivänä eräänä ruokaostoksille paikalliseen markettiin ja törmäsin kärrylliseen taskukirjoja, joita myytiin eurolla kappale. Eihän sitä kasaa voinut olla penkomatta. Kasasta löytyikin kirja, jota en voinut vastustaa.

Operaatio Elop (Pekka Nykänen, Merina Salminen) tarkastelee Nokian puhelinten viimeisiä vuosia ennen toiminnan myyntiä, johtokuntaa ja sen puheenjohtajia, Jorma Ollilaa ja Risto Siilasmaata sekä muita johtokunnan jäseniä. Varsinainen kysymys kirjassa on se, mikä ajoi Nokian menestyneen puhelinmyynnin alas ja oliko Elop myyrä, jonka tehtävänä oli ajaa Nokia pois markkinoilta? Siihen kirja vastaa selkeästi, ettei ollut. Virheet tehtiin Nokian sisällä johtokunnassa, yrityksen toiminnan hajanaisuudessa ja jäykistymisessä. Johtokunnan jäsenistä suurin osa oli talouden, ei tekniikan ammattilaisia. Siten organisaatio jäykistyi vähitellen ajattelemaan rahaa ja sen tuloa, ei kehittämään toimintaa ja vastaamaan markkinoiden tarpeeseen. Toki Elopkin teki omat virheensä, mutta isosta osasta virheistä vastasi johtokunta. Toiminta muuttui entisestä vireästä ja ajankohtaisesta asiakasta ymmärtämättömäksi, rahakeskeiseksi, ylimieliseksi ja vääriä valintoja tehneeksi. Kehittämistyöhön keskittyneitä ihmisiä potkittiin pois ja palkattiin taas uudelleen. Infraa ei saatu toimimaan kalliisiin puhelimiin ja halvat puhelimet muuttuivat vain peitellyiksi uusiksi malleiksi vanhoista. Projektit viivästyivät kiitos jatkuvien YT-neuvottelujen ja jahkailun, ihmisiä heiteltiin sinne tänne, luvattiin yhtä ja tehtiin toista. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaiken kaikkiaan, ehkä alun perinkin Elopin valinta (jonka johtokunta teki), oli virhe. Ylimielisyys ja rahakeskeisyys kostautuivat markkinoiden menettämisenä ja lopuksi koko puhelinvalmistuksen myyntinä Microsoftille.

Vakooja (Paula Coelho) kertoo fiktiivisen tarinan Mata Harin eli Margaretha Zellen elämästä. Vaikka takana on tositarina, mukana on myös paljon fiktiota. Mata Hari halusi aikanaan pois ankeasta kodistaan ja meni nuorena naimisiin huomattavasti itseään vanhemman, väkivaltaiseksi osoittautuneen miehen kanssa. Hänen unelmansa oli kuitenkin päästä Pariisiin ja niin hän jätti miehensä ja matkusti unelmiensa kaupunkiin. Hän alkoi esiintyä eksoottisena tanssijattarena ja ikään kuin strippareiden esiäitinä. Hänestä tuli paitsi tanssijatar, myös kurtisaani. Koska hän halusi jatkuvaa huomiota, hän alkoi 1. maailmansodan aikana tapailla saksalaisia upseereita vakoillakseen heidän salaisuuksiaan Ranskan tiedustelupalvelulle. Valitettavasti vain Ranskan tiedustelupalvelun johtaja oli jo aiemmin nolannut itsensä Dreyfusin tapauksella. Lisäksi jo ikääntyvä Mata Hari halusi tehdä itsestään tärkeän ja hänen juoruilunsa koitui hänen kohtalokseen. Ranskan tiedustelupalvelu halusi etsiä uuden syntipukin ja Mata Harin itseään tärkeäksi korostava, kerskuva luonteensa teki hänestä oivan, uuden syntipukin Ranskan onnettoman huonolle tiedustelupalvelulle. Niin Mata Hari vangittiin ja tuomittiin teloitettavaksi. Viimeiseen asti hän uskoi pelastuvansa tärkeiden ystäviensä avustuksella, mutta toive ei toteutunut. Hänet teloitettiin 15.10.1917.
Kertomus, tosiasioihin perustuva, mutta samalla osittain fiktiivinen, oli äärimmäisen kiinnostavaa luettavaa. Siinä törmäsivät naisellinen turhamaisuus ja itsenään korostava miehinen tärkeilynhalu. Tulos oli valitettava, nainen teloitettiin ja mies sai kunnian. Tosin taisi hänellekin myöhemmin käydä hassusti johtuen omasta itsekorostuksesta. Mata Hari oli vain pelinappula Ranskan tiedustelupalvelun sisäisessä taistelussa. Kiinnostava kirja, joka kannattaa lukea.

Väärän lipun alla (Jukka Parkkari) on suomalaista vastavakoilua kuvaavan sarjan 9. osa. Siinä Venäjän tiedustelupalvelussa on meneillään valtataistelu. Johtajakollegioon kuuluva kenraali B. keksii, miten tunkeutua Suomen vastavakoiluun ja hämätään heitä. B. on aiemmin urallaan toiminut vakoilutehtävissä Suomessa ja tuntee Suomen vastavakoilun päällikön ovelana ja vaarallisena vastustajana. Silti hän haluaa panna toimeen suunnitelmansa käyttäen apunaan Turun seudun uusnatseja. Ja samalla pääsisi näyttämään vaimolleen rakasta Helsinkiä.
Toisaalla vastavakoilun innokas nouseva naisvirkailija lähetetään Pariisiin kursseille. Hänen suomalaisena kurssikaverinaan on ulkoministeriöstä Ratakadulle siirtynyt Ulriikka Tiainen. Vaikka Sirkka kuinka yrittää ehdotella jotain yhteistä iltamenoa, Ulriikka häviää joka ilta johonkin ranskalaisten "ystäviensä" kanssa. Hän päättää harjoittaa hieman omaa vakoiluaan ja niin kameralle tarttuvat tapaamiset kaikkea muuta kuin ranskalaisen ystävän kanssa.
Kolmantena juonena mukana kulkee suomalaisten ja brittien yhteistyö. Britit haluavat salakuljettaa venäläisen loikkarin Suomen kautta. Niinpä brittien ulkomaantiedustelun päälliköt ja Suomen tutkintaosaston päällikkö käyvät kauppaa sekä suomalaisten selän kääntämisestä että heille annettavista tiedoista.
Täytyy myöntää, että koska vakoilumaailma ei ole henkilökohtaisesti tuttu tulee tunne, että nyt pyöritetään vähän liian montaa juonta yhdessä kirjassa. Toisaalta tapahtumat etenevät jouhevasti ja jopa pieni pilke silmäkulmassa aina välillä. Aiheesta lukeminen on kuitenkin jännittävää. Luetaanhan sitä dekkareitakin, vaikka ei olla ketään murhattu.

Kristiina

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Lihatonta piirakkaa ja veriappelsiinilettuja

Ruoka on välttämätöntä hengissäselviytymiselle, mutta myös tapa joko palkita itseään tai kunnioittaa läheisiään tai ystäviään. Tällä kertaa palkitsin itseäni suolaisella, rukiisella piirakalla. Yllätyin heti ensimmäisen palan syötyäni, kuinka hyvin piirakkapohja ja täyteainekset sopivat yhteen.

Parsakaali-pinaatti-fetapiirakka

Pohja:
2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
100 g voita tai margariinia
2 rkl vettä
Täyte:
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
n. 1 rkl öljyä
n. 200 g parsakaalia
2 dl pakastepinaattia
2 rkl vettä
0,5 kanaliemikuutiota
175 g feta- tai salaattijuustoa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl kuivattua rakuunaa

Jos käytät pakasteparsakaalia ja -pinaattia, sulata ne. Jos käytät tuoretta parsakaalia, pilko se ja keitä suolavedessä melkein kypsäksi. Valuta
Hienonna sipuli ja valkosipuli.
Sekoita pohjan kuiva-aineet kulhossa. Lisää paloiteltu rasva ja nypi se kuiva-aineiden sekaan. Lisää vesi ja vaivaa kulhossa, kunnes taikina on tasainen.
Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka (Ø 24-25 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15-30 minuutiksi.
Esipaista pohjaa 200 °C uunissa keskitasolla 10-15 min.
Tee täyte. Lämmitä öljy pannulla ja kuullota sipulit. Lisää paloiteltu parsakaali ja hienonnettu pinaatti. Hauduta pari minuuttia. Lisää vesi ja murskattu kanaliemikuutio (tai pari rkl valmista kanalientä) ja sekoita, kunnes kuutiomurska on sulanut. Nosta täyte pois liedeltä.
Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Valuta fetajuustokuutiot ja murenna ne. Levitä piirakan päälle.
Sekoita kerma ja kananmunat. Lisää mausteet. Levitä seos tasaisesti piirakan päälle.
Paista piirakkaa uunissa 200 °C n. 30 min. Tarjoa hieman jäähtyneenä esim. salaatin kanssa.

Tänä vuonna laskiaishernekeittoni sai kaverikseen hieman erilaiset letut.  Koska veriappelsiinit olivat suht edullisia, päätin hyödyntää niitä lettujen teossa. Jääkaapissa sattui olemaan myös purkki kookoskermaa, joten päätin ottaa senkin käyttöön. Toki letut voi tehdä myös käyttäen vain maitoa, mutta näin ne saivat pikantin, herkullisen makuvivahteen. Seurauksena syntyi seuraava resepti:

Veriappelsiini-kookosletut

2 tl raastettua veriappelsiinin kuorta
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 dl kookoskermaa
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
Kastike:
1,8 dl veriappelsiinien mehua (2 isoa tai 3 pientä appelsiinia)
3 rkl sitruunamehua
0,75 dl tomusokeria
2 tl perunajauhoja
25 g voita

Pese appelsiinit hyvin ja raasta kuoret kulhoon. Sekoita joukkoon munat, maito ja kookoskerma. Riko vatkaamalla munien rakenne. Lisää joukkoon jauhot, sokeri ja suola ja vatkaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota 0,5-1 h. Paista siitä voissa isoja räiskäleitä tai pieniä lettuja.
Tee taikinan tekeytyessä kastike. Sekoita kastikeainekset voita lukuun ottamatta kattilassa. Kiehauta seos välillä sekoittaen kunnes se sakenee ja nosta kattila pois levyltä. Lisää voi nokareina ja sekoita kastike tasaiseksi. Anna jäähtyä ja kaada tarjoiltaessa lettujen päälle.

Kristiina

perjantai 24. helmikuuta 2017

Karmeaa kissanelämää

Kyllä se on kuulkaa tämä tavallisen kotikisun elämä joskus karmeaa.  Minun elämäni tarkoitus on syödä, nukkua ja riehua silloin tällöin hullun lailla.  Leikkiä leluilla ja kisupainia kamujen kanssa. Sen jälkeen voikin taas ottaa nokoset. Kun parkkeeraan mamin viereen, haluan pumpata sen masua ja vastapainoksi saada myöhemmin masu- tai päärapsua. Siinä tärkeimmät.

Mutta mitä tekee tuo karvaton jätti, jota myös palvelijaksi kutsutaan? Se samplari nokkii koko ajan mun kuonoa. Sanoo, että mulla on pususuu. Tuloksena on kuolainen kuono ja mun on kesken hyvien nokosten pakko karata sohvapöydän alle karkuun sitä räkävirtaa. Kyllä hyväksyn sen, että maatessani selälläni sen sylissä se saa pari kertaa pussata pään päälle, mutta rajansa kaikella. Ei sitä nyt tarttis olla koko ajan kuolaamassa, pususuu tai ei. Tosin vahingoniloisena täytyy todeta, että nokkii se noita kisukamujakin. Mutta kun se kisusuu on tarkoitettu syömiseen, juomiseen ja käkättämiseen tirpuille. Ja satunnaiseen sähisemiseen, jos joku kakaroista häiritsee untani. Ei siihen, että sitä jatkuvasti pussaillaan.

Pitäisikö sitä järjestää meidän kisujen puolesta semmoisia "älä noki"-viikkoja?

Heta-kissan ja se kamujen puolesta

Kristiina

lauantai 4. helmikuuta 2017

Tytsy ja Runebergin kakku

Olen jo monta kertaa tehnyt Runebergin torttuja. Mutta tänä vuonna myös Tytsy innostui niistä. Suosittelin kuitenkin hänelle noin ensikertalaisena tekemään Runebergin kakun. Tytsyhän ryhtyi tuumasta toimeen. Tosin kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Onneksi Tytsy teki videon omasta kakkuseikkailustaan ja hänen luvallaan saan laittaa videon tänne omalle sivulleni. Takuunaurut siitä, mikä voi mennä vikaan. Toisaalta oppi myös siitä, miten viat korjataan. Kaikille harrastelijakokeille näyttö siitä, että minkä tahansa keittiömokan voi jotenkin korjata. Tuloksena tuli kuitenkin kaunis, hyvältä maistuva Runebergin kakku. Saakaahan videosta hauskoja hetkiä ja toivoa tulevaan leipomiseenne.



  Kristiina

perjantai 3. helmikuuta 2017

Miten madotetaan arka kissa?

Oletteko koskaan yrittäneet antaa matolääkettä kissalle, joka ei anna ottaa syliin? Kolmen vanhimman kanssa ongelmia ei tule, koska ne ovat sylivauvoja ja oli sitten kyse mistä tahansa lääkityksestä, pillerit saa pudotettua sylissä selällään makaavan kissan suuhun ja kurkkua kevyesti hieromalla se nielaisee lääkkeen. Mutta nuorin, Vieno onkin sitten oma lukunsa. Se kun ei hyväksy syliin ottamista. Tai saa sen syliin, mutta silloin on kädessä parasta olla paksut nahkahanskat ja päällä paksulti vaatteita.

Jokin aika sitten Vienon tuotoksissa alkoivat kummitella niin vahvat aromit, että tiesin madotuksen ajan tulleen. Kissan ollessa nuori madotus sujui helposti, koska se oli aivan hulluna kissojen kuivamuonaan. Pillerit vain paloina kuivamuona-annoksen sekaan ja sinnehän ne hävisivät muun ruoan mukana. Kun ikää karttui, se oppi kuitenkin jotain. Kissannapsut katosivat yhtä nopeasti kupista, mutta pillerit jäivät jäljelle. Jotain muuta piti tällä kertaa keksiä. Onneksi olin huomannut, että joka kerta avatessani jääkaapin oven Vieno oli innokkaana tutkimassa, saako sieltä jotain hyväskää. Nyt siellä sattui olemaan mm. broilerimeetvurstia. Otin meetvurstisiivusta puolet (koska se on suolaista) ja kietaisin pillerin siitä tehdyn nyytin sisään hierottuani sitä ennen pilleriä sillä samalla makkaralla. Näin upposivat pillerit kaikkina kolmena päivänä kisun masuun. Aino vika, tai sellainen pieni lieveilmiö metodissa oli se, että meinasi väkisin tulla taas kerran työtapaturma. Kas kun Vieno oli sitä mieltä, että syötävälistalle kuuluivat pillerin ja meetvurstin lisäksi myös minun makkaraa käsitelleet sormeni. Piti olla vikkelä, etteivät sormenpäät joutuneet ruokalistalle.

Olin eilen illalla marttojen piirikokouksessa, jossa meillä oli erilaisia työpajoja. Yksi niistä oli kukkien asettelu kahvikuppiin ja saimme omat luomuksemme mukaan kotiin. Kun tulin kotiin illalla, kissa olivat ilmeisesti sitä mieltä, että olin viipynyt poissa liian kauan. Ajattelematta sen enempää nostin oman kukkatuotokseni pöydälle riisuessani ulkovaatteita ja purkaessani muita tavaroita. Mitä ilmeisimmin kattikaarti taas ajatteli, että vaikka tuo nyt viipyikin kauan, niin ainakin se toi meille salaatit tullessaan. Joten ennen kun huomasin pelastaa kukkalaitokseni kaappiin, se kärsi himpun verran innokkaista hampaista. Joten aiemminkin epätaiteellinen kukka-asetelmani sai lisäkolauksen innokkaista salaatinnauttijoista.

Kristiina

perjantai 20. tammikuuta 2017

Pieni tauko

Nyt on niin paljon erilaisia asioita tapetilla, että ehdin ripsaista vaan muutaman rivin ja pitämään hieman taukoa bloggaamisessa. Toki valokuvilla yritän vielä osallistua. En lopeta bloggaamista, mutta joudun pakosta pitämään muutaman viikon tauon, koska kaikkeen ei aika riitä. Toivottavasti jaksatte odottaa ja roikkua mukana.

Kristiina

tiistai 17. tammikuuta 2017

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hapankaalia ja kastanjoita

Taas oli viikonloppu ja viikonloppuruoan aika. Koska kelit ovat olleet tuulisia ja sateisia, kaipasin kipeästi jotain lämmintä ja lohduttavaa. Joten turvauduin vanhaan kaveriini, hapankaalikeittoon. Jotkut käyttävät hapankaalikeitossa ohrasuurimoita, mutta minä käytän aina kokonaisia tattarisuurimoita. Keitosta voi tehdä täysin kasvisversion ja jättää lihan pois. Itse laitan siihen n. 300 g sellainen lihatuotetta, jota sattuu olemaan jääkaapissa tai pakkasessa. Tällä kertaa nakkasin kattilaan pari bratwurstia ja palvikinkkua, mutta paremman puutteessa tavalliset nakitkin kelpaavat. Tai pekoni/jauheliha.

Hapankaalikeitto

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 rkl öljyä
n. 300 g nakkeja, palvikinkkua tai muuta makkaraa
1-2 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 450 g hapankaalia
1,7 ltr vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 laakerinlehti
4 kokonaista maustepippuria
0,5 tl kuivattua meiramia
0,5 tl kuivattua timjamia

Paahda tattarisuurimot kuivalla paistinpannulla.
Viipaloi makkarat tai liha sekä porkkanat. Silppua sipuli ja valkosipuli. Maista hapankaalia ja huuhtele tarvittaessa siitä liika suola siivilässä viileällä vedellä.
Kaada kattilan pohjalle öljy ja lisää pilkotut makkarat tai muu käyttämäsi liha. Lisää hetken päästä mukaan porkkanat. Kun makkarat tai liha ovat saaneet hieman väriä, lisää mukaan sipulit kuullottumaan ja lopuksi hapankaali.
Lisää vesi, kasvisliemikuutiot, laakerinlehti ja pippurit. Anna keiton kiehua n. 10 min. keskilämmöllä. Lisää joukkoon yrtit ja paahdetut tattarisuurimot. Anna keiton poreilla vielä n. 15 min. Nauti hyvän leivän kanssa. Vaikka yeensä nautin hyvästä ruisleivästä. tällä kertaa keitto sai kiehuessaan kaverikseen soodaleivän.

Jälkkärivalintani oli tuote, joka on kiehtonut minua pitkään. Kävin päivänä muutamana paikalliskaupassa ja kas kummaa. Vihannestiskillä nimeäni suorastaan huusivat kastanjat. En ollut koskaan aikaisemmin kokeillut niitä, mutta nyt päätin, että nyt on pakko. Joten pussiin leipurin tusina kastanjoita ja yrittämään niiden paahtamista.

Paahdetut kastanjat

13 kastanjaa
merisuolaa
Dippaukseen:
50 g voita
0,5 sitruunan mehu
ripaus suolaa

Esilämmitä uuni 225 °C.
Tee jokaiseen kastanjaan ristiviillot terävään päähän. Kaada merisuola laakeaan astiaan ja aseta sinne kastanjat terävä, viilloitettu puoli ylöspäin. Paahda kastanjoita 25-30 min uunin keskitasolla, kunnes kuoret irtoavat suhteellisen helposti. Peitä kastanjat esim. pyyhkeellä ja anna vetäytyä n. 10 min.
Sulata voi-sitruunamehusekoitus. Kuori kastanjat ja dippaa ne voisulassa. Syö ja nauti.

Täytyy sanoa, että vaikka nautin kastanjoista, niiden käsittely eli viillosten tekeminen ei ollut mitenkään niin helppoa kuin kuvittelin. Käytössä pitää olla terävä, sahalaitainen veitsi ja vielä sitenkin aseistettuna voi saada taisteluvammoja. Kuten minä sain. Ne ovat nimittäin pirullisen luistavia ketaleita. Tosin oli siinä omatkin hauskuutensa, kun kilpailin kissojen kanssa siitä, kuka meistää saa ensimmäiseksi saaliiksi sen pöydällä pyörivän karanneen kastanjan.

Kristiina

perjantai 6. tammikuuta 2017

Jouluruoat joulun jälkeen

Flunssasta huolimatta tänäkin vuonna piti loppuja jouluruokia hieman piilotella uusioruoiksi. Laatikot ja lämmin pinaattisalaatti piiloutuivat kahteen eri ruokaan. Perunalaatikko meni tällä kertaa rieskoihin ja porkkanalaatikko pannukakkuun. Rieskat voi tehdä myös muista laatikoista, tosin porkkalaatikon kohdalla olen hieman empiväinen. Mutta perunalaatikon kohdalla niistä ainakin tuli herkkupaloja.

Perunarieskat

3 dl perunalaatikkoa tai muusia
0,5 tl suolaa
1 kananmuna
0,5 tl yrttisuolaa
ripaus muskottia
3 dl ohrajauhoja

Sekoita kaikki ainekset keskenään taikinaksi. Taikinan ei pidä olla liian kovaa eikä sitä tarvitse vaivata, vain sekoittaa tasaiseksi.
Ota taikinasta n. ruokalusikallisen kokoisia nokareita leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Tasoita nokareet jauhotetulla kädellä litteiksi leipäsiksi ja pistele ne haarukalla.
Paista rieskat 275 °C uunissa keskitason alapuolella 10-12 min., kunnes pintaan ilmestyy tummia läiskiä.
Alkuperäinen resepti: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/2150/Perunarieska/

Porkkanalaatikko-pinaattipannukakku

5 dl maito
1 tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
3 dl porkkanalaatikkoa
(n. 100 g pinaatti-pekonisalaattia)
ripaus korianteria ja rakuunaa
mustapippuria myllystä
1 dl joulusta jääneitä juustoja raasteena

Sekoita maito, munat, jauhot ja mausteet ja anna turvota n. 1 tunti.
Sekoita porkkanalaatikko ja pinaattipekonisalaatti sekä mausteet pannukakkutaikinaan. Sekoita lopuksi sekaan juustoraaste. Tarkasta lopuksi maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Paista 200 °C n. 20-25 min uunin alatasolla ja 20 min. uunin keskitasolla.

Niin paljon kuin rakastankin itse tehtyä hernekeittoa, tänä vuonna ylijäämäpossu piiloutuu loppiaisen kunniaksi kiusaukseen. Yleensä käytän kinkkukiusaukseen palvikinkkua, joten tällä kerralla kiusaus tulee saamaan savunmakua suikaloiduista, paistetuista pekoninviipaleista. Ja jokainen varmaan muistaa, miten olen aiemminkin mainostanut itse perunasta tehtyjä viipaleita ja pilkottua sipulia, ei perunasipulisekoitusta kaupan pakastealtaasta. Mukaan vain mausteet ja kunnolla kermaa, niin maistuvaa tulee.

Kristiina