Google Website Translator

tiistai 30. joulukuuta 2014

Pyhien lukunautintoja


Joulunpyhät ovat siitä ihanaa aikaa, että voi vetäytyä sohvankulmaan hyvän kirjan kanssa ja syömätaukoja lukuun ottamatta omistautua lukemiselle.

Nimeltään Kekkonen (Raija Oranen) perustuu taas lähihistoriamme tosiasioihin, mutta luo fiktion kautta tutustumisen arvoisen kuvan henkilöstä nimeltään Urho Kekkonen ja hänen lähipiiristään. Kekkonen on tuittupäinen ja huumorintajuinen, seuramies, hän tietää, miten asiat pitäisi hoitaa, muut ovat törppöjä ja hölmöjä. Hän tietää, miten venäläisiä käsitellään ja miten Suomi pidetään itsenäisenä ja puolueettomana. Hän rakastaa ja tarvitsee Sylviään, mutta samalla on viriili ja rakastuu toki muihinkin naisiin. Hän ei ymmärrä, miksi muut poliitikot ja Suomen kansa vihaavat häntä, vaikka hän on saavuttanut niin paljon hyvää Suomen kannalta. Kirjan tapahtumat alkavat jatkosodan loppuajoilta ja niistä kerrotaan aina 60-luvun alkuun asti. Suomi taistelee ensin itsenäisyydestään ja sitten riippumattomuudestaan Neuvostoliiton kanssa. Samalla eri päämiehet ja eri poliittiset ryhmittymät tekevät ratkaisujaan ja yrittävät vaikuttaa sisäpolitiikassa. Monia tunnettuja tapahtumia, mutta tällä kertaa jotenkin uudesta kulmasta käsiteltynä henkilöiden kautta. Lähihistoriamme hieno läpileikkaus.
Tapaaminen elämän kanssa (Cecelia Ahern) on tyypillistä Ahernia. Alussa on päähenkilö, jonka elämä on jotenkin vinksahtanut ja kirjan edetessä se muuttuu hiljalleen paremmaksi ja "oikeammaksi". Tällä kertaa juoni on hieman absurdi. Lucy Silchesterin ihana, henkinen ja aktiivinen, kaiken taitava poikaystävä on jättänyt hänet. Tämän tapahtuman seurauksena hän menettää myös ihannetyöpaikkansa ja joutuu muuttamaan nuhjuiseen, pieneen yksiöön. Hän valehtelee kaiken aikaa elämästään, karttelee ystäviään ja perhettään ja vihaa työtään. Lucy uskottelee itselleen olevansa täysin tyytyväinen elämäänsä yksin seuranaan vain kissansa ja toipuneensa erostaan. Eräänä päivänä hän saa postitse kutsun tapaamiseen oman elämänsä kanssa. Yritettyään aikansa kaikin tavoin vältellä tapaamista kuten kaikkea muutakin elämässään hänen Elämänsä osoittautuu yllättäen nuoreksi mieheksi, joka ryhtyy hänen jatkuvaksi seuralaisekseen kaikissa hänen toimissaan. Tarkoitus on saada Lucy lopettamaan valehtelu ja saamaan oma elämänsä jälleen raiteilleen. Jatkossa aina kun Lucy valehtelee, Elämä kertoo muille totuuden jostain hänen valheestaan. Ja Lucy panee hanttiin joka käänteessä. Vaikeuksien kautta voittoon on Ahernin kaikkien kirjojen teema, tällä kertaa vain hieman hassussa muodossa tuon Elämän tullessa kuvaan mukaan. Eihän tämä mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta toisaalta määrättyinä aikoina ei kaipaakaan vakavaa tai kirjallisesti ansiokasta luettavaa, vaan vain tällaista kevyttä välilukemista raskaampien ja ansiokkaampien kirjojen välissä.

Books
Näiden historiallisten romaanien vastakohdaksi piti toki sitten lukea myös rikosromaaneja. Veritimantit (Jo Nesbø) on taattua jännitystä niin kuin vain Nesbø osaa. Ryyppäävä, omia teitään kulkeva, painajaisista ja unettomuudesta kärsivä poliisi Harry Hole saa ratkaistavakseen nuoren naisen murhan. Hän löytyy tapettuna kotoaan ilman yhtä sormea ja luomensa alla 5-sakarainen veritimantti. Hänen harmikseen hänen aisaparikseen ja vastuulliseksi poliisiksi määrätään hänen verivihollisensa, apulaispoliisipäällikkö Tom Waaler, Oslon poliisin nouseva tähti. Yksi murha muuttuu sarjaksi murhia ja tapahtumien tuoksinassa Harry saa potkut, eroilmoitus vaan on odottamassa kesälomalla olevan poliisipäällikön paluuta. Sitä odottaessa Harrya pyydetään vielä jatkamaan tapauksen tutkimista. Kun tapaus sitten ratkeaa, on Harryn selvitettävä vielä välinsä lopullisesti Waalerin kanssa.
Ajojahti (Liza Marklund) tuo jälleen käsiteltäväksi uutismaailman raadollisuuden toimittaja Annika Bengtzonin ja hänen harjoittelijansa saadessa kirjoitettavaksi juttuja liikemiehen ja entisen poliitikon Torsten Lerbergin raa'asta kidutuksesta ja hänen vaimonsa Noran katoamisesta. Koska tapauksesta ei tavanomaiseen tyyliin riitä yksi juttu, vaan henkilöistä ja tapahtumista pitää kaivaa lisää tietoja, työtä riittää. Samaan aikaan Kvällspressenin päätoimittaja Anders Schyman joutuu nettibloggarin hyökkäyksen kohteeksi ja häntä syytetään petkuttajaksi ja lahjusten ottajaksi koskien hänen aikanaan tekemäänsä dokumenttielokuvaa. Schyman määrää Annikan tutkimaan uudelleen myös tuota dokumentissa käsiteltyä tapausta. Sen yhteydessä otetaankin sitten jo käsiteltäväksi sekä tiedotusvälineiden että nettikirjoitusten eettisyys ja juttujen oikeellisuus. Ihailen aina Marklundia lukiessani hänen tapaansa päästä tapahtumien ratkaisuun sen seitsemän mutkan ja juonenkäänteen kautta. Oma mielikuvitukseni ei parhaimmillaankaan riittäisi näin monimutkaisten juonien kehittelyyn. Ja tietysti, koska julkaisumaailma on itselleni täysin vieras, näitä Annika Bengtzon-seikkailuja on aina äärimmäisen mielenkiintoista lukea. Jos osakaan siitä, miten uutismaailma toimii vastaa kirjassa kerrottua niin huh huh.

Kristiina

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu meni

Vaikka olenkin jouluihminen, täytyy huokaista, että onneksi se on taas ohi tältä vuodelta. Meillä oli oikein rattoisa joulu. Tytsy tuli luokseni aattoa edeltävänä sunnuntaina. Maanantain vietimme hänen kanssaan kaupungilla ja iltapäivällä menimme lopuksi äitiäni vastaan junalle. Siitä alkoi melkoinen jouluhässäkkä, kun kaksiossani pyöri 3 ihmistä. Toinen haittapuoli vierailussa on se, että vierailunsa ajan molemmat nukkuvat minun sängyssäni ja itse joudun nukkumaan sen ajan olohuoneen sohvalla. Kun on tottunut makuuhuoneen rauhaan, ovat sohvalla nukutut yöt paljon levottomampia ja unet katkonaisempia.

Christmas
Aatoksi onneksi kaikki rauhoittui. Aamuriisipuuron jälkeen saimme vielä touhustella arkisiakin asioita aina joulurauhan julistamiseen. Otinkin tuon kuvan "joulupöydästä" aamupäivällä, kun tytsy hoiti viimeiset tietokonejuttunsa ennen koneen pois korjaamista. Joulusaunat saunottiin ja sen jälkeen saikin istua pöytään. Ja voi että, kyllä me söimmekin. Kalat, leikkeleet, juustot ja leivät. Rosollia. Laatikot ja kinkkua. Ja jälkiruoaksi tytsyn tekemää piparkakkupannakottaa. Itse ahdoin sisuksiini niin paljon ruokaa, että sain ähkyn ja sekaisen vatsan. Lahjojakin sain jokusen, joten olen kai ollut jossain välissä kiltti.

Joulussa mukavinta on oikeastaan tunnelman lisäksi joulupäivä, kun saa omistaa koko päivän lukemiselle, ristikoille ja lastenelokuvien katselemiselle TVstä. Joinakin vuosina olemme tytsyn kanssa olleet koko päivän yöpaidoissa ja vain laiskotelleet. Äitini sitä touhua hieman ihmettelee, hänestä kun aikuinen, terve ihminen ei ole koko päivää yöpaidassa ja tuijota TVstä jotain mielikuvituselokuvia ja piirrettyjä. Vaan mepä teemme niin, jos tahdomme.
Tapanin iltapäivänä talo tyhjeni ja sain sänkyni takaisin. Tosin viikonloppu jatkoi vielä hieman sitä joulun tuntua. Mutta huomenna palaan taas muutamaksi päiväksi arkisiin tunnelmiin. Seuraavaan jouluhässäkkään onkin sitten 360 päivää.
Kristiina

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Heijastin

Ihmettelen tässä yhtä pientä asiaa. Täällä Vaasassa eivät kävelytiet ole kovin hyvin valaistuja. Ajoteillä toki on hyvä valaistus ja asiastakin, mutta kävelytiet saa kulkea melkein käsikopelolla. Ja kuitenkin eteen ilmestyy yhtä äkkiä ihminen, joka on täysin mustiin puettu, ilman heijastinta. Jopa lapsia. Eivätkö vanhemmat huolehdi edes siitä, että heidän lapsillaan on sellainen yksinkertainen turvakeino kuin heijastin? Hei herätys, jos ette keksi muuta joululahjaa lapsellenne, antakaa hänelle heijastin. Vaikka hän valittaa siitä.
Kristiina

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivää

Hauskaa itsenäisyyspäivää kaikille. Tänään on se päivä, jolloin sytytämme sinivalkoiset kynttilät, varaamme illaksi pientä purtavaa ja istuudumme TV:n ääreen katsomaan vastaanottoa. Kuka paremmin pukeutuneena ja kuka verkkareissa. Pääasia on, että nautimme päivästä. Olisipa ihanaa pukeutua muotisuunnitelin varta vasten suunnittelemaa iltapukuun ja kätellä presidenttiä. Mutta paremman puutteessa ne kotoiset verkkarit kelpaavat. Ja ajatus siitä, ettei liiskaa varpaitaan korkokengissä vaan ihan vain aamutossuissa. Tai näkee aamulla ensimmäiseksi sen ihanan lapsensa kasvot. Voiko parempaa päivää olla?

Kristiina

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mitä sormistasi pääsee?

Löysin päivänä muutama kauniin sanonnan. Jos sinulla ei ole mitään kaunista sanottavaa, älä sano sitä. Koko ajan kirjoitetaan siitä, mitä ihmiset päästävät sormenpäistään sosiaalisessa mediassa. Miettikääpä tuota sanontaa.


Kristiina

torstai 27. marraskuuta 2014

Finlandia-palkinto

Tulee lyhyt postaus, koska minulla ei ole ollut kunniaa lukea palkinnon saanutta kirjaa He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen). Kaikista ehdolla olleista kirjoista ole lukenut vain yhden. Johtunee siitä, että olen riippuvainen kirjaston tarjonnasta. Odotan kuitenkin sen jonon (nyt n. 7 kertaa pitempi kuin ennen palkinnon julkistamista) lyhenemistä. Ehkä silloin minäkin saan sen luettavaksi.

Kristiina

tiistai 25. marraskuuta 2014

Sataa, sataa ropisee

Food
Viikonloppuna nautittiin taas kesäisen viljelyn tuotoksia, kun valitsin ruoaksi perunaröstit. Niitäkin voi tehdä kahdella eri tavalla, raa'asta tai keitetystä perunasta. Jos valitsee keitetyn perunan, perunat on hyvä keittää edellisenä päivänä. Itse teen röstit raa'asta perunasta. Mielestäni ne ovat silloin rapsakampia. Kumppaniksi vain kermaviilistä ja kananmunista tehty kastike. Ja vaikkapa kalapullat. Nami.

Se on kumma asia tuo keli ulkona. Viikonloppuna
Snow
saimme lunta ja ulkona näytti kauniilta. Mutta kauankos tuo kesti. Seuraavassa hetkessä tuli taivaan täydeltä vettä. Jalat kastuivat ja samalla myös pää. Tulee jotensakin mielipuolinen tunne, kun ei tiedä, pitääkö matkaan pakata pipo vai sateenvarjo. Vaiko molemmat?

Saimme tänä aamuna AamuTV:ssä hyviä ohjeita tuohon minuakin riivaavaan joulusiivousasiaan. Ei ole pakko joulusiivota, jos sen tyyppinen toiminta ei kuulu jouluun virittäytymiseen. Yksinkertaisempi tapa on sammuttaa valot ja sytyttää kynttilät. Joulusiivous on sillä hoidettu muutamassa minuutissa. Hyvä neuvo ylisuorittajille. Huonompi uutinen samassa haastattelussa tuli kaikille sisustusbloggaajille. Sisustaminen trendien mukaan ei kuulemma syö kuin rahaa ja voimia. Ja kerää kaapit täyteen turhaa tavaraa. En osaa ottaa kantaa, koska en sisusta. Minä asun.

Kristiina

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tip tap pikkujoulua

Typsy tuli kyläilemään viikonlopuksi ja vietimme epäviralliset pikkujoulut. Ei lauleskeltu, mutta koelaitoimme hieman jouluista jälkiruokaa eli piparkakkupannacottaa glögikastikkeella. Ja typsy suostui jopa laittamaan päähänsä tonttulakin. Uhkauksella, että jollei lakki ole päässä, kutitan hänet kuoliaaksi. No, jollei nyt kuoliaaksi, niin ainakin läkähdyksiin. Hän leipoi pikkujoulun kunniaksi myös joulupiparit, kuten meillä on ollut tapana tehdä ennen joulua. Koristelukin on aivan omaa luokkaansa. Tehty ihan itse tomusokerista, vedestä ja elintarvikeväristä. Ja se koristelun levittäminen oli paljon hauskempaa kuin valmiin, kaupasta tuubissa olevan koristelun levitys.


Näiltä näkyvin tuntuu, että tein viimeisen pyöräretkeni kaupunkiin perjantaina. Tuli osteltua paitsi ruokatarvikkeita myös uudet tabletit joulupöytää varten. Koska alla tulee olemaan vaalea pöytäliina, ne tulee kierrättää pesukoneen kautta ennen käyttöä. Samalla hain äitini joululahjan (vielä salaisuus) Salkarilta ja kävin pikakäynnillä tytsyn isän haudalla. Niin se talvi ja lumi yllätti sekä minut että varmasti muutkin.

Taas on kirjatietämystä kartutettu muutamalla eepoksella. En ole vielä lukenut Mielensäpahoittajia, mutta sen sijaan tartuin kirjaan Kerjäläinen ja jänis (Tuomas Kyrö). Letkeätä, kulkevaa tekstiä. Romanialainen Vatanescu lähtee venäläisen orjakauppiaan Jegor Kugarin matkaan Suomeen, kapinoi, kohtaa yhtä lailla sorretun kanin ja he matkaavat ympäri Suomea tarkoituksena hankkia rahaa nappulakenkiin kerjäläisen pojalle. Tarkoitus on hyvä, jotenkin yritys ja apu vain menevät koko ajan mönkään. Mutta juuri ennen karkotusta Vatanescusta ja kanista kehkeytyykin jotain aivan muuta. Teos peilaa suomalaista elämäntapaa ja yhteiskuntaa leppoisalla, jopa hauskalla tavalla.
Väliin piti lukeman kevyen luokan dekkarikirjallisuudeksi luettava Kymmenen oksalla (Janet Evanovich). Että palkkionmetsästäjänä toimiva nainen voi törppöillä jatkuvasti. Palkkionmetsästäjä Stephanie Plum ottaa ammattinsa vakavasti ja koittaa ansaita rahaa, mutta jotenkin epäonni seuraa häntä aina. Jotakuinkin jokaisessa hänestä kertovassa kirjassa hänen autonsa tuhoutuu. Ja muutenkin kaikki menee pipariksi. Jos haluaa lukea jännärin, joka naurattaa, tämä kirja on se, johon tarttua.
Sen sijaan muinaissuomalaista elämää kuvittaa Tuulen vihat (Paula Havaste). Vaikkakin kirjan tapahtumat ja ajattelu ovat fiktiota, kertomus tuntuu kuitenkin totuudenmukaiselta ja loogiselta. Ihana kertomus 1100-luvun Suomesta, jossa talollisen neito Kertte kasvaa vähitellen aikuiseksi ja elää, kuten silloin elettiin. Hänen äitinsä on kuollut ja hän asuu isänsä, piika Uvannan, veljensä Sulen ja muiden kirjassa esiintyvien henkilöhahmojen kanssa. Näin kaukaiseen historiaan nojautuvat kirjat kertovat rikkaasta ja vilkkaasta mielikuvituksesta, koska kukaan meistä ei tunne silloista elämäntyyliä ja -tapaa. Ja kuitenkin tarina tuntuu enemmän kuin todelta ja todelliselta. Vertaan näitä muinaiselämästä kertovia kirjoja usein Mammutinmetsästäjät-sarjaan. Kukaan ei todellakaan tiedä, miten tuolloin elettiin ja ajateltiin, mutta hyvä teksti ja tunnelma saavat sisällön tuntumaan todelliselta. Enemmän kuin odotan jatkoa tälle kirjalle ja kertomukselle.

Olen joutunut viimeaikaisten uutisten perusteella miettimään vaasalaista terveydenhuoltoa. Koska pääni on täynnä aihetta, ei sitä kannata kuitata tässä muutamalla lauseella. Palaan tarkemmin aiheeseen myöhemmin tällä viikolla, kunhan ajatukset päässä ovat järjestäytyneet jotenkin järkeväksi kokonaisuudeksi.


Kristiina

lauantai 22. marraskuuta 2014

Bling blingiä Salkarilla ja joululahjavinkkejä

Kultasepänliike Salkari oli kutsunut Vaasan Alueen Bloggarit vieraakseen tutustumaan liikkeeseen ja tuotteisiin. Samalla me kutsuun vastanneet vietimme ikään kuin epäviralliset pikkujoulut. Ja jos tuotteiden mainostaminen blogissa on vastemielistä, tämän postauksen voi jättää väliin. Tämä nimittäin sisältää tuotemainontaa ja suosituksia ja kaikki omasta halustani, ei maksettuna.
Tullessamme meille tarjottiin ihanat nimikoidut tervetuliaisshampanjat ja pientä purtavaa. Saimme omistajilta kattavan tietoiskun Salkarista. Tiesittekö muuten, että liike on yksi Suomen vanhimpia (kohta 150 v) saman suvun hallussa olevia kultasepänliikkeitä (alun perin optikkoliike sekä kulta- ja kellosepänliike)?  Itse en ainakaan tiennyt. Liikkeen toiminta alkoi v. 1866 Pietarissa ja siirtyi sittemmin Viipurin kautta Vaasaan. Mutta sen sekä hyvää tuote- ja muuta tietoa meille tarjosivat omistajat Marja-Leena Salkari, hänen poikansa Markus Tuominen vaimonsa Hannan ja henkilökunnan kanssa. Salkarin historiaan ja tuotteisiin voitte tutustua heidän kotisivuillaan.

Salkari






 


Sitten siihen itse bling blingiin. Kun samaan pieneen tilaan kutsutaan yli 20 naista ja sijoitetaan aistikkaasti ja hyvällä maulla koruja, kelloja ja muuta kiinnostavaa kiiltelevää, härpäkkähän siitä syntyy. Kutsut oli kenties voinut lähettää tyyliin avec, jotta lompakko olisi ollut mukana. Tai joululahjalista. Itsenäisinä naisina moni löysi kuitenkin kiinnostuksen kohteensa ja opastettuna saimme myös sisäpiirin tietoa, jota tavallisesti lahjaostoksille poiketessa ei saada. Yhdessä näistä kuvista löydätte esim. Victorian ja Danielin häälahjaksi saaman lasikokonaisuuden.

Korut
Joululahjavinkkejä: 

Muistaa joku, kun kerättiin amuletteja rannerenkaisiin? Nyt Tomas Sabo on kehittänyt ajatusta pidemmälle. Kerätään helmiä ja amuletteja paitsi rannerenkaisiin myös kaulakoruihin ja korvarenkaisiin. Rannerenkaiseen, kaulakoruun tai korvarenkaisiin kerätään merkitykseltään erilaisia helmiä ja amuletteja ja jokainen ostaja/kerääjä saa kerätä oman laisensa kokonaisuuden. Tämä on uusin Tomas Sabon Karma Beads-sarjan idea. Lisätietoja sarjasta saat Salkarilta ja itseltään Tomas Sabolta. Jos haluat kerätä tyttöystävälle/vaimolle/naissukulaiselle sarjaa vuosia eli olla pohtimatta lahjaideoita seuraavat 10 vuotta, tartu tähän tilaisuuteen. 

Sabo

 Mitä naisihminen sitten hankkisi miehenpuolikkaalle? Segridin lompakko, josta luottokortit nousevat tarjoille avaamatta lompakkoa. Tai sille suvun ikuiselle rokkarille Rock of Sweden pääkallokorun, tietysti.

Gift



















Entä jos lahjansaaja ei lainkaan välitä koruista ja koristeista? Voihan aina hankkia vesipullon, jonka sisään saa vettä maustamaan sitruunaa, yrttejä tai marjoja. Tai nimikyltit, joilla kesällä voi merkitä istuttamansa yrtit tai kesäjuhlissa ruokalajit. Tai ihania sisustustuotteita tai hopeaesineitä. Valikoimaa riittää.

Gift
























Täytyy myöntää, että naisjoukolle ei olisi voinut valita parempaa paikkaa kokoontua. Paitsi suklaamyymälä, jossa kokoonnumme ensi kuussa. Siihen asti, nauttikaa tunnelmasta.

Kristiina

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joko on joulusiivouksen aika?

Books
Kun edellisessä postauksessa herkuteltiin ruoalla, nyt herkkupalana ovat kirjat. Jää (Ulla-Lena Lundberg) kertoo pastori/kirkkoherra Petter Kummelin, hänen vaimonsa Monan ja heidän lastensa elämästä Luodolla 2,5 vuoden ajan. Pastori perheineen saapuu sota-ajan jälkeen hänelle määrättyyn uuteen seurakuntaan johonkin Ahvenanmaan ulkosaaristoon, jota ei näy edes kartalla. Seurakunta koostuu useista saarista, jotka jakautuvat kilpaileviin itäiseen ja läntiseen osaan ja pappi asettuu ikään kuin noiden kahden ryhmän välimaastoon omalle kirkkosaarelleen. Kirja seuraa paitsi papin ja hänen perheensä, myös kirjassa esiintyvien useiden saarelaisten elämää ja elämäntyyliä sekä kaikille heille tavallisessa elämässä sattuvia asioita. Myös menneisyyden tapahtumia nähdään välähdyksinä kirjassa. Tuntui aluksi kummalta aiheen valinnalta seurata aivan "tavallisten" ihmisten tavallista, arkista elämää. Kirjan kertomus kuitenkin soljuu mukavasti sekä eteen- että taaksepäin ja vaikka elämä on arkista, koko ajan tapahtuu asioita. Petter Kummel on iloinen, positiivinen, tiedonhaluinen ja avaramielinen mies. Kaikki pitävät hänestä ja hän pitää kaikista. Sen sijaan pastorska Monasta en erityisemmin pitänyt henkilönä. Vaikka hän on tarmokas ja aikaansaava, hän on samalla välinpitämätön ja ankara lapsiaan kohtaan ja peittää täysin kaikki tunteensa aherrukseen ja ankaruuteen. Kirjassa esiintyvät muut henkilöt ovat sekä hauskoja, kuten välikommentoijana toimiva posti-Arttu, Lukkari, Suntio ja kauppias Adele Bergman tai surullisia, kuten kätilönä toimiva venäläistaustainen tohtori Gyllen tai sisäkkö Hilda. Arki kulkee kulkuaan kaikkine tapahtumineen. Odotin koko ajan jotain poikkeavaa sattuvaksi, mutta sitä ei kuulunut. Ennen kuin teoksen loppuosassa. Mutta sen tapahtuman saatte itse lukea.
Itselleni ominaiseen tapaan onnistuin aloittamaan dekkarikirjasarjan sen viimeisimmästä suomennetusta osasta. Kohtalokkaan voikanan tapaus (Tarquin Hall) on intialaisen yksityisetsivän Vish "Pullukka" Purin, Mitä yksityisimmät etsivät Oy:n toimitusjohtajan, entisen poliisietsivän (kuusi kansallisen tason palkintoa ja Maailman etsiväliiton Supernuuskija-palkinto v.1999) kolmas ja samalla uusin ratkottava mysteeri. Siinä tutkitaan kahta tapausta, kriketin sopupuleihin sekä Intian ja Pakistanin alamaailmaan liittyvää murhaa ja viiksien varkauksia. Vish Puri on fiksu ja samalla hieman koominen hahmo, jotenkin kuin Intian vastine Hercules Poirotille. Hän kamppailee jatkuvasti ylipainonsa ja ruoanhimonsa kanssa, salailee asioita vaimoltaan ja äidiltään ja tuntee jotakuinkin kaikki Intiassa. Kirja on sinällään kevyttä ja hauskaakin luettavaa, mutta sen ymmärtämistä vaikeuttaa täysin erilainen, tuntematon kulttuuri ja tavat sekä kirjassa käytetty kieli, joka vilisee intialaisia sanoja ja tapoja. Vaikka kirjan lopussa onkin pienimuotoinen sanakirja, lukiessa joutuu asettamaan rajan sille, kuinka paljon jokaisen sanan ymmärtämistä tarvitaan ja kuinka paljon jaksaa plärätä sanastoa. Kirjoittaja suhtautuu tekstissään erittäin sarkastisesti nykyajan intialaisiin ilmiöihin kuten kuluttamiseen ja tavaroihin, luokkaeroihin, uhkapeliin ja mafiankaltaiseen rikollisuuteen, kaikkialla ja kaikessa yhteydessä esiintyvään korruptioon, asioiden toimimattomuuteen ja liikenteen kaaokseen. Varsinkin liikennekuvaukset ovat suomalaislukijalle todella hauskankauhistuttavia.

Aloitin tällä viikolla virallisesti joulusiivouksen. Joku varmaan ihmettelee, miksi jo nyt? Olen aiemminkin
Cleaning
maininnut, etten halua siivota hosuen kuin heinämies. Siksi siivoan yhden huoneen/viikko. Siivouksen aloitti 4 tunnin pesutupavuoro, jolloin pesin kaikki makuuhuoneen ja WC:n tekstiilit sekä matot. Paitsi kynnysmatot, niitä tarvitaan vielä niin paljon. Kehumani pyykinkuivauskone, josta saa yleensä ottaa ulos vain sileitä tekstiilejä, petti pahan kerran makuuhuoneen verhojen kohdalla. Maanantai-ilta jatkui siis silittämisen merkeissä. Toinen kotityö tiskaamisen ohella, joka kuuluu mielestäni kastiin "Onks pakko?" No oli ja nyt verhot riippuvat taas siististi ikkunassa. Tämän päivän urakka tosin vähän venyi, koska vatsani oli ison osan päivästä hiukkasen sekaisin. Mutta tälle päivälle aiotut työt tulivat tehtyä. Kuvasta näkyy, miltä makuuhuone näyttää, kun kirjahyllyä pestään ja kiillotetaan. Tai oikeastaan vasta toista puolta hyllystä. 

Cats
Edellisessä postauksessa kerroin, että kokeilin hieman erilaisia joulutorttuja. Vaikka ehdin syödä jo puolet ja todeta hyviksi (mitä nyt viikunansiemenet hieman ratisevat verrattuna sileään luumuhilloon), päätti Hetakin katsastaa tortut. Ja kiinteästä tuijotuksesta päätellen päässä oli idea siitä, että "Voisin minäkin noita maistaa". Sen sijaan siivous kirjanimurointeineen herätti yleistä kauhua "Karkuun, se heiluu taas rätteineen ja hirveänhajuisine aineineen. Ja lisäksi se otti esiin tuon ilmestyskirjan äänekkään pedon".

Kristiina

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Nam nam ja klik klik

Taas oli aikaa hyvälle ruoalle. Joskus aikanaan olen bongannut K-kaupan ruokasivuilta reseptin sieni-meetvurstipiirakkaan ja miettiessäni viikonloppusyötävää päädyin siihen. Tosin mieltymykseni parsakaaliin ja sen ajankohtaisuus saivat minut lisäämään piirakan täytteeseen myös parsakaalia. Niinpä piirakasta tuli runsas ja ruokaisa (kiitos myös porkkanasoseen pohjataikinassa). Sieniksi olisin itse valinnut mielummin metsäsieniä, mutta sienionni ei suosinut tänä syksynä. Joten nyt oli tyytyminen tuoreisiin herkkusieniin. Hassua tässä oli se, että olen joskus poiminut reseptin netistä omalle koneelleni resepteihin ja tietysti minulla ei ollut harmainta hajuakaan siitä, mistä resepti oli peräisin. Tein piirakan ja jälkikäteen katsoin huvikseni netistä nimellä ohjetta. Ja löytyihän se.
Toinen viikolla mieleen juolahtanut idea liittyi sitten makeaan. Keksivarastoni (sanoo se, joka yrittää pudottaa painoaan) oli ehtynyt ja mieleni rupesi tekemään kaurapitsejä. Helppotekoisia kun ovat. Sellaisenaan ne kuitenkin kuulostivat vähän tylsältä. Mieleni teki myös pitkästä aikaa jotain suklaista. Tästä huomaa, että kotona ei ollut sen enempää keksejä kuin suklaatakaan. Aikani rapsuteltuani tikkuja päänupistani keksin yrittää kaurapitsikuppeja suklaa- ja vadelmavaahdolla täytettynä. Kaurapitsin muuntaminen kupiksi oli hieman hankalaa, ne kun tuppasivat repeilemään, kun laitoin paistettuja pitsejä muffinsipellin koloihin. Mutta jotenkin ne tuli tehtyä, hienoinen epämääräisyys oli mielestäni vain piristävää. Ehkä kupin sijasta pitsit voisi tehdä perinteisen kaareviksikin (tein yhden sellaisenkin). Vaahdot sen sijaan olivat paitsi helppotekoisia myös ihanan makuisia. Ja ylijäämävaahdot yhdistin kerroksittain ja sain jälkiruoan.
Tänään innostuin leivoskelemaan vähän lisää. Syntyivät mandariinikuppikakut vanilja-mandariinikuorrutuksella. Näin jälkikäteen ajateltuna mandariinin maku ainakin kuppiikakuissa hukkui melkein kokonaan, vaikka käytin niihin 2 mandariinia. Sääli, etten aiemmin huomannut jääkaapissa olevaa verigreippiä. Se olisi varmaan tuonut enemmän makua. Hieman joulunodotusta tuli haettua vaihtoehtotortuilla eli tein viikunanyytit. Niissä keskellä on glögissä (itse terästin glögiä vielä piparkakkumausteella ja tähtianiksella) marinoituja viikunoita. En tiedä, mistä ajatus tuli päähän, mutta onpahan erilaisia joululeivonnaisia. Alkuperäisessä reseptissä ne kehoitettiin tajoamaan vaniljakastikkeen kera, mutta koska minulta jäi yli kuorrutetta, pursotin sitä hieman niiden päälle. Alkuperäisessä reseptissä on samoin käytetty 250 g kuivattuja viikunoita. Sellaisia ei löytynyt, joten käytin 200 g Pirkan pehmeitä viikunoita. Sillä määrällä tuli 8 torttua (4 torttutaikinalevyä).
 
Olen aika innoissani. Viimeaikoina olen yrittänyt tuota makrokuvausta, mutta mielestäni en saanut tarpeeksi hyviä lähikuvia. Ja "lähempiä" kuvia ottavaan uuteen objektiiviin hankinta ei tämän hetkisillä rahavaroillani ole mahdollista. Kirjaa Digijärkkäri (Olli Rinne) selaillessani keksin loittoputket ja lähilinssit. Tutkailin asiaa netistä ja päätin kokeilla. Löysin DX.com sivut, jonka kautta tilasin neljän lähilinssin sarjan (1x, 2x, 4x, 10x) ja loittoputken Nikonia varten. Hinta ei päätä huimannut, kaikki yhteensä postimaksuineen USD 25,89 (€ 21,27) ja toimitus tapahtui postitse kahdessa viikossa. Loppuviikko meni rattoisasti kameran kanssa leikkiessä. Lähilinsseillä sain jonkinnäköisiä kuvia (valaistus ja tarkennus vielä hakusessa). Loittoputkisarja sen sijaan on vielä täysi mysteerio, paremmalla ajalla lisää harjoituksia. Tässä hieman esimerkkejä tuloksista lähilinsseillä:


Kittiputki 55 mm
1x suurentava linssi

2x suurentava linssi
4x suurentava linssi

10x suurentava linssi

Tilasin muuten viikolla itselleni hammaslääkäriajan. Juurihoidetun hampaani paikka lohkesi. Koska rahaa ei ole liikaa ja talvella ei kulkuneuvoakaan, käyn vieressä olevalla kunnallisella hammaslääkäriasemalla. Sainhan minä ajan, mutta koska? No ensi vuoden toukokuussa. Jono on siis tällä hetkellä 7 kuukautta.  Että vääntäkää vaan sitä soteanne, kun hammaslääkärijono on 7 kk ja kroppalääkäriin saa jonottaa 1,5 kuukautta. Ei olisi kiva olla köyhä ja kipeä. Onneksi (kop kop puuta kopauttamaan) tällä hetkellä ollaan vain köyhiä.
Kristiina

P.S. Testasin muuten sen Ekosopin tiskiaineen. Puhdasta tuli tiskistä, olen erittäin tyytyväinen.

torstai 13. marraskuuta 2014

Käynti Ekosopissa

Niin ekologisten tuotteiden ystävä kun olenkin, en ole aiemmin tehnyt tuttavuutta Vaasassa olevan Ekosopin kanssa. Vaikka se on täällä ollut sentään vuodesta 2007. Nyt sekin puute on korjattu. Pääsin mukaan bloggarintaipaleeni ensimmäiseen bloggareille järjestettyyn esittelytilaisuuteen. Uutena sekä tilaisuudessa että liikkeessä asioinnissa pidin tilaisuutta sekä antoisana että tietämystäni kartuttaneena. Tekstini sisältää myös tuotteiden nimiä ja kehumista, mutta täysin omasta halustani, ei mainostarkoituksessa.

Saimme ensin tervetuliaismaljaksi Frantsilan Harmonella-juomaa, jossa oli erilaisia uutteita ja ripaus alkoholia. Tarjoajan onneksi olimme kaikki osanottajat naisia, koska tuote vaikutti mm. naisten mielialaan, kuukautisvaivoihin ja PMS-oireisiin. 
Informatiivisen osuuden aikana kuulimme Ekosopin myymistä tuotteista, jotka kaikki ovat ekologisesti tuotettuja ja luomutuotteita. Ensin kuulimme elintarvikkeista yleensä ja viimeisimmistä uutuuksista, jotka on otettu liikkeen valikoimaan. Seuraavaksi saimme kattavan katsauksen luomukosmetiikkaan ja muihin ihon- ja puhtaudenhoitotuotteisiin.
Saimme myös konkreettisesti tutustua tuotteisiin maistellessamme suklaita, marjoja, uutta Jymy-jäätelöä ja teetä. Pikantin makuisia ja suositeltavia olivat erityisesti gojimarjasuklaa ja lehtikaalisipsit. Jymy-jäätelö, joka valmistetaan Aurassa omistajien oman luomutilan maidosta, oli pehmeää ja maut tuntuivat luonnollisen voimakkaina. Kannattaa kokeilla, jos pidät pehmeästä, herkullisesta "vanhanajan" jäätelöstä. 

Jo ennakko-odotuksissani osasin odottaa sitä laajaa valikoimaa elintarvikkeita, joita on saatavana luomuna. Ei luomua ja terveellistä ruokaa suosivien tarvitse riutua marjoilla ja siemenillä. Ekosopissa oli saatavana niin monenlaisia tuotteita suosituista teestä, kahvista ja superfoodista aina suklaaseen ja sipseihin asti. Myös aiemmin kehumiani maapähkinänaksuja on saatavana luomuna. Että ei kun herkuttelemaan terveellisesti vaikka heti, kaiken muun päivittäisen ruoan saa siinä ohessa aivan yhtä hyvin luomuna kuin epäterveellisenäkin. 
Sen sijaan minut yllätti se laaja kirjo kosmetiikka- ja saniteettituotteita, joita on saatavana luomuna. Ottaen
huomioon, miten tarkat kriteerit on asetettu niille aineilla, joita noissa tuotteissa saa käyttää. Ja niille vaatimuksille, jotka koskevat ei vain itse tuotteiden koostumusta, vaan kaikkea muutakin niihin liittyvää, kuten pakkausta, hävittämistä, testaamista jne. On hiusvärejä, ihon- ja hiustenpuhdistusaineita, mitä erilaisimpia rasvoja ja kauneudenhoitoaineita, meikkejä, deodorantteja, parfyymeja jne jne jne. Melkeinpä kaikkea sitä, mitä saa synteettisenä, saa myös luonnollisena. Vaikka itse käytän hyvin vähän meikkejä ja hajusteita, saniteettituotteiden kohdalla on jatkossa syytä käyttää harkintaa. 
Toinen alue, joka jonkin verran yllätti, olivat kodin hoitoon liittyvät aineet. Saimme tutustumispakkauksen mukana mm. pullollisen Lilly's Eco Clean astianpesuainetta. Vaikka edellisessä marketin pullossa on vielä tiskiainetta jäljellä, aion hoitaa seuraavan tiskin tällä tuotteella. Asetan sille isoja odotuksia ja toivon, että ne täyttyvät. Silloin pääsisin helposti aloittamaan pysyvän, hieman luonnonmukaisemman suuntauksen omassa käytössäni.

Pääsette itse nauttimaan tapahtumasta seuraavien kuvien seurassa:




Hyvää joulua!
Ekosopin omistajat

Kristiina

tiistai 11. marraskuuta 2014

Matti Myöhäinen lumoutuu kissoista

Koska kirja-aihe kiehtoo minua, jatkan vielä hetken samalla linjalla. Kirjoitin viime kuussa kirjasta Gatukatten Bob. Nyt luin kirjoittajan toisen kirjan samasta aiheesta eli Mitt liv med Bob (JamesBowen). 2013 ilmestyneestä kirjasta, alkuperäiseltä nimeltään The world according to Bob, ei tietääkseni ole vielä ilmestynyt suomenkielistä versiota, mutta onneksi ruotsinkielinen on jo tehty. Kirja on yhtä taattua tavaraa kuin ensimmäinen osakin. Mukavaa lukea jatkoa kahden hieman reissussa rähjääntyneen kaveruksen seikkailuista ja siitä lujasta yhteydestä, joka heillä on keskenään. Tässä osassa selviää myös se, miten paljon James oppii Bobin tavasta elää ja miten Bobin ja Jamesin tarina päätyi kirjan kansien väliin.
Löysin vahingossa Neljäntienristeys (Tommi Kinnunen)-kirjan kirjastostamme pikalainoista mennessäni hakemaan tuota varaamaani kissakirjaa. Mikä onnenpotku. Kirja on kehuttu mennen tullen sekä arvostelijoiden että bloggaajien toimesta. Se onkin antoisaa lukemista. Kirja koostuu neljän eri henkilön elämäntarinoista kukin omana osanaan aikavälillä 1895-1996. Kirjan aloittaa vahvan ja itsenäisen naisen, kätilö Marian tarina. Hän elää elämänsä muiden mielipiteistä piittaamattomana ja omalla toiminnallaan kunnioitusta hankkineena naisena yhdessä äpärätyttärensä Lahjan kanssa. Toisena tarinaansa kertoo tytär Lahja, joka ei ole perinyt äitinsä taipumusta itsenäisyyteen, vaan haluaa muiden ihmisten hyväksyntää ja miehen rakastamaan vierelleen. Lopulta hän kuitenkin omalla käyttäytymisellään karkottaa kaikki ihmiset ympäriltään. Kolmatta naistarinaa kertoo Lahjan miniä Kaarina. Hän onnistuu naiskolmikosta oikeastaan ainoana luomaan ympärilleen pehmeän, suvaitsevan ja perheelle hyvän ilmapiirin. Särönä hänen elämässään ovat vain suvaitsematon ja häneen nuivasti suhtautuva anoppi sekä perheen vanhat salaisuudet, jotka vähitellen putkahtelevat esille. Viimeisenä tarinansa kertoo Lahjan mies Onni ja hänen kertomuksensa paljastaa vähitellen ne salaisuudet, jotka kirjassa ovat aiemmin jääneet epäselväksi: mikä meni pieleen Onnin ja Lahjan avioliitossa ja mikä teki Lahjasta niin katkeran. Kirja on sujuvasti ja hyvin kirjoitettu. Tarinat ja tapahtumat etenevät jouhevasti palaten aina välillä selkeyttävästi edellisen kertomuksen epäselvyyksistä seuraavan kirjan henkilön selventävässä näkökulmassa. Ei mikään maailmankirjallisuuden eeppinen mestariteos, mutta antaa hyvän poikkileikkauksen ajan hengen ja mielipiteiden vaikutuksesta erilaisiin ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Minusta on vähitellen kehittynyt oikea myöhästelyn tai ainakin melkein myöhästymisen todellinen mestari.
Aiemmin olin mielestäni aina ajoissa kaikkialla ja myös lähtö kotoa johonkin tapahtui aikataulutetusti ajoissa. Nykyisin tuppaan myöhästymään lähdössä joka kerta. Otetaan muutama lähiajan esimerkki:
Taannoin olin lähdössä keskustaan balettiin. Tarkoitus oli mennä pyörällä. Jo kotoa lähtiessäni tiesin, että kiireeksi pistää polkeminen, jos meinaa ajoissa ehtiä. Seuraava yllätys oli tyhjä pyörän takakumi. Lukitsin pyörän uudelleen ja kipaisin bussipysäkille. Ajovuorossa oli pitkin ja poikin kiertelevä linja, jota ei kaiken lisäksi kuulunut pysäkille, vaikka lähtöaika oli jo ohitettu. Pian jouduin toteamaan, etten millään ehtisi sillä bussilla ajoissa. Ei auttanut muu, kuin kipaista takaisin kotiin ja tilata taksi. Sillä ehdin viimein juuri ajoissa.
Toinen esimerkki on LittFest tapahtumasta viime torstaina. Olin katsonut bussin valmiiksi. Lähdin kotoa viime tipassa ja ulkona huomasin, että olin unohtanut matkalukemisen kotiin. Kävin hakemassa kirjani ja lähdin uudelleen pysäkille. Sinne tullessani tajusin, että bussi, jolla tarkoitukseni oli matkustaa, oli jo mennyt ja olisin alun alkaenkin todennäköisesti myöhästynyt siitä, koska lähdin liikkeelle myöhässä. Onneksi 10 minuutin päästä tuli toinen bussi, jonka reitti tosin oli eri kuin sen, jolla minun piti mennä.  Ehdin viimein tapahtumapaikalle minuuttia ennen tapahtuman alkua.
Tapauksia on muitakin. Kaiken kaikkiaan olen todennut vian olevan siinä, että vaikka lähtöön valmistautumiseen olisi vaikka kuinka hyvin aikaa, aloitan viimein sen valmistautumiseni liian myöhään. Tai aliarvioin ajan, jonka tarvitsen ollakseni valmiina lähtöön. Täytynee ruveta rukkaamaan aikatauluja isomman kerran, jos ei halua jatkuvasti myöhästyä tai melkein myöhästyä kaikesta.

Kissakirjan kunniaksi muutama kuva omista kissoistani marraskuisissa puuhissa:

Ukko ihailee lumisadetta
Akka talvinukkumapaikalla

Jos jotakuta vielä kissamaisuudet kiinnostavat, vanhasta kunnon 2048 nettipelistä on tehty kissaversio. Peli on kertakaikkisen koukuttava ja söpöyteen yhdistettyä hauskaa ajanvietettä. Jos kiinnostaa, vilahda tänne.

Kristiina

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

LittFest osa 2

LittFest
Lauantai jatkui tutustumiseni LittFest Vaasa-tapahtumaan. Tällä kertaa se tapahtui pääkirjastossa. Valitettavasti tapahtumaa ei voi kutsua minkäänlaisiksi kirjamessuiksi tai edes -esittelyksi. Tänä vuonna kirjastossa esitteli tuotoksiaan vain ruotsinkielinen kirjallisuus. Näytteillä oli neljän pöydän edestä ruotsinkielisiä kirjoja kirjaston sisääntuloaulassa. Pääpaino LittFestissä oli tapahtumilla.

LittFestiin liittyi myös Lasten ja nuorten LittFest, jota tapahtumaa kävin seuraamassa Draama-salissa. Tilaisuudessa kuvittaja Linda Bondestam, kuvittaja-kirjailija Lena Frölander-Ulf ja kirjailija Siri Kolu kertoivat työstään. Sen jälkeen jaettiin palkinnot 20 nuorelle kirja-aiheen keksineelle ja siitä kansikuvan piirtäneelle nuorelle vaasalaiselle. Tänä vuonna LittFestin aiheena oli Muusa ja vaasalaisia koululaisia oli pyydetty muusiksi. He saivat piirtää kansikuvan kirjalle aiheesta "Tämän kirjan lukisin" eli he keksivät kirjalle otsikon, nimesivät kirjailijan kirjoittamaan kirjan ja piirsivät kirjan kansikuvan.

LittFest
Linda Bondestam & Lena Frölander-Ulf
LittFest
LittFest
Siri Kolu
LittFest



Seuraava tapahtuma, johon osallistuin oli Petterin sohvalla. Siinä Petter Lindberg haastatteli viittä kirjailijaa, jotka ovat hiljan julkaisseet uuden kirjansa. Todella mielenkiintoinen tilaisuus. Haastateltaviksi istuivat kukin vuorollaan kirjailijat Tommi Liimatta (Absoluuttinen Nollapiste-yhtye, Yle Puhe, kirjailija, sarjakuvapiirtäjä), Birgitta Boucht (kirjailija, kääntäjä, toimittaja), Åke Edwardsson (ruotsalainen dekkaristi, kirjailija ja Erik Winterin luoja), Virpi Hämeen-Anttila (yliopisto-opettaja, tutkija, kääntäjä, kuvittaja ja kirjailija) ja Lars Sund (toimittaja ja kirjailija). Jokainen haastateltava kertoi vuorollaan paitsi uusimmasta kirjastaan myös sen synnystä ja sen tapahtumien, henkilöiden ja ideoiden alkuperästä. Täytyy sanoa, että poissaolijat jäivät paljosta paitsi.

LittFest
Tommi Liimatta
LittFest
Birgitta Boucht

LittFest
Åke Edwardsson
LittFest
Virpi Hämeen-Anttila

LittFest
Lars Sund
LittFest
Jotain Aleksis Kivimäistä

Kristiina