Google Website Translator

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Iloista silakkaa

Potatoes
Kaikki perunat on vihdoin nostettu. Perunat pitäisi nostaa kuivasta maasta, mutta minkäs teet, kun kuluneella viikolla tuli joka päivä vettä. Lopputulos tänä vuonna 13,5 kg. Huono vuosi verrattuna viime vuoteen (20+ kg), mutta niin se oli kaikkien kasvien osalta. Paitsi rikkaruohojen. Nyt potut on viety verkkokellariin kuivumaan, osa kuivuu säilytyslaatikossa ja osa sitten kasseissa. Koska verkkokellari on lämmittämätön, perunat saavat olla tuossa laatikossa siihen asti, kunnes pakkaset tulevat. Sen jälkeen täytyy keksiä, miten ne tungetaan viileäkaappiin. Vaan onpahan ainakin halpaa perunaa. Maahan laitoin n. 3 kg perunaa ja siihen kanankakka ja kalkki päälle, niin kilohinnaksi noille perunoille tulee n. 0,30 €/kg.

FlowersParvekkeellekin tuli talvikukiksi hankittua muutama Calluna. Tosin ne ovat vielä paperipussissa, koska en millään raaski ottaa Miljoonakelloja vielä pois. Ne ovat niin söpöjä pikku kukkia. Keväällä päätin taas kerran, etten hanki täksi talveksi kukkia parvekelaatikkoon. Kun ne sotkevat. Callunat tosin vähemmän kuin kanervat, joita minulla on viime talvea lukuun ottamatta aina ollut. Mutta kun sitten kaupoissa alkaa näkyä upeita, tuuheita Callunoita ja Aitokanervia, niin ei kiusausta voi vastustaa.

Kuulin viikolla tosi huonoja uutisia. Edellinen pätkätyöpaikkani oli Vaasan pääkirjastossa. Työpaikka oli kiva ja työkaverit ihania ja meillä oli lopettaessani puhetta, että menisin takaisin, kun palkkaamisestani saisi taas palkkatukea. Silloin Vaasan kaupungilla oli kielto palkata työntekijöitä muuten kuin palkkatuella tai työelämävalmennukseen.  Palkkatukiaika alkaa kohdallani hieman yli viikon päästä ja odotin innolla töihin pääsyä. Tarkastussoitto työkkäriin toi kuitenkin tiedon palkkauskriteerien muuttumisesta kesän aikana. Kaupunki palkkaa tällä hetkellä vain ihmisiä, joilla on tullut täyteen 500 päivää työttömänä. Ja yksityiselle 50+ ei pääse, vaikka polvillaan kerjäisi. Joten tilanne on se, että vaikka kuinka haluaisin töihin, minut pakotetaan olemaan kotona täydet 500 päivää, vasta sitten on toivoa uudesta pätkätyöstä. Oli älytöntä sopia uudesta eläkeiän korotuksesta nyt. Korottaisivat sitä vasta, kun yli 50-vuotiaille on töitä. Muuten korotus tarkoittaa vain sitä, että yli 63-vuotiaat jatkavat lisäajan työtön-nimikkeellä eläkeläinen-nimikkeen sijasta.

JoyLuin tässä joku aika sitten Kodin Kuvalehdestä kiintoisan artikkelin positiivisuudesta. Juttu alkoi Facebookin positiivisuushaasteesta ja jatkui tieteenä. Artikkelin pääasia oli siinä, että aivomme tallentavat kaiken negatiivisen heti ja vahvasti, mutta positiivisen tallentamiseen täytyy keskittyä. Ilon ja onnen tunnetta täytyy harjoitella. Jokaisen meistä tulisi siis päivän aikana kerrata niitä iloisia ja hyviä asioita sen sijaan, että märehtisimme tapahtuneita ikäviä asioita. Mikä ihana ja hyödyllinen ajatus. Koko artikkelin voitte lukea Kodin Kuvalehden nettisivulta

Food
Tuli taas taiteiltua pötyä pöytään: ihania sitruunatuorejuustolla täytettyjä silakkapihvejä ruohosipuliperunamuusin ja munakastikkeen kanssa. Vaikka pidän sekä lohesta että valkoisesta kalasta, silakoissa ja muikuissa on sitä jotakin. Johtuneeko ehkä siitä, että ennen ne olivat arkikaloja ja lohi juhlavaa. Nykyisin lohta saa paljon helpommin ja usein edullisemmin kuin silakoita tai muikkuja. Tai sitten ne ovat yksinkertaisesti vain hyviä ja tuovat mieleen lapsuuden. Tuntuu jotenkin hassulta, että viikonloppuisia laitetaan hienoja, monimutkaisia, eksoottisia ruokia. Tietysti ne ovat joskus paikallaan, teen niin itsekin. Mutta koen myös iloa siitä, että laitan viikonlopun kunniaksi ruokia, jotka muistuttavat niitä, joita äitini aikoinaan teki. Josta tuli mieleen, että en ole pitkään aikaan laittanut herkullista tillilihaa. Taidan tehdä sitä seuraavaksi. Mutten lampaasta vaan naudasta.

Meidän pikkutytöt viihtyivät tässä taannoin molemmat kirjahyllyssä. Ne osaavat olla tahtomattaan hassuja. Vieno nukkui ylähyllyllä kansioiden vieressä ja näytti karvaiselta kirjatuelta. Kun otin siitä kuvia, heräsi Akka ja ilmestyi kurkistelemaan kirjojen takaa. Puoliuninen kissa leikkii kukkuluurua.

Cat
  Cat.











Kristiina
P.S. Kokeilen tässä tekstissä hieman isompia kuvia. Kumpi miellyttää sinun silmääsi enemmän, aiemmat pienemmät kuvat vai nämä?

torstai 25. syyskuuta 2014

Syyssatoa ja rakeita


Apples

Food
Kiitos Vaasanseudun Omenapörssin sain sunnuntaina hakea ihania omenia (tai omenoita, kumpi lienee oikein). Niitä on nyt väännetty moneksi. Paitsi ne tavanomaiset kaksi pellillistä omenapiirakkaan pakastimeen tein Kaura-omenapaistoksen ja Epsanjalaisen omenatortun. Ja ei, tuossa ei ole kirjoitusvirhettä. Selailin netistä kivoja omenareseptejä ja löysin reseptin Espanjalaiselle omenatortulle. Siinä tavanomaisen omenatortun päälle levitettiin paistamisen jälkeen persikkamarmeladia. No tuolla Espanjalainen omenatorttu-hakusanalla löytyi toinenkin resepti, jossa taas omenatortun päälle laitettiin rahka-muna-kermaseos. Koska en osannut päättää, kumpi olisi parempi, tein näiden kahden pohjalta oman viritelmän, jonka nimitin Epsanjalaiseksi omenatortuksi.
Omenoista puhuttaessa ei saa unohtaa uuniomenoita. Teen niitä varmaan viikonloppuna jälkiruoaksi. Ja lopusta n. 2,5 kg:sta osa jää syötäväksi ja loput aion keittää marmeladiksi. Tai sitten siitä tulee sose, vaikka omenani ovatkin sopivan happamankirpeitä.

LingonberryKävin maanantaina metsässä katselemassa puolukoita ja sieniä. En ole vielä onnistunut löytämään samanlaista hyvää puolukkapaikkaa kuin mitä ovat mustikka- ja vadelmapaikkani (vadelmia muuten tuli tänä vuonna 5 litraa). Kovin suurta tarvetta saada tänä vuonna puolukkaa minulla ei ole, koska edellisvuotisia on vielä jäljellä kiitettävästi. Revin kuitenkin hajapaikoista kasaan 2 litraa. Mutta metsässä on vielä paljon osittain raakojakin puolukoita, joten ensi viikolla uusi yritys. Ja olen kuullut sanottavan, että puolukka on aina parhaimmillaan vasta, kun pakkanen on sitä puraissut.
Olen myös intohimoinen sieniruokien ystävä. Kun n. 6 vuotta sitten aloin yli 20 vuoden tauon jälkeen taas sienestämään, tähyilin erityisesti karva- ja haaparouskuja suolasieniksi. Löysinkin ihan sattumalta erittäin hyvän paikan, josta kolmena vuonna sain 15-30 litraa karvarouskuja/vuosi. Sitten n. 300-500 metrin päässä paikastani alettiin leventää ulkoilualueemme läpi kulkevaa soratietä ja sinne rakennettiin muuntajakoppi ja vedettiin suurjännitelinjaa. Liekö se vai jokin toinen asia syynä, mutta rouskuni katosivat ja vaikka olen joka syksy uskollisesti käynyt niitä tähyämässä, ne eivät ole palanneet. Ja uutta paikkaa en ole löytänyt. Tänäkin vuonna metsässä oli kyllä sieniä, mutta ne olivat minulle tuntemattomia, joten niitä en voinut poimia. Olin ottanut pikkukameran mukaani kuvatakseni metsässä ja tarkastin ennen lähtöä, että pattereissa oli tarpeeksi virtasta. Mittari näytti äkkiseltään, että oli. Kun sitten olin metsässä aikeissa ottaa kuvan noista muutamasta tuntemattomasta sienilajista (ehkä joku tunnistaisi ne), sain viestin, ettei pattereiden teho riitä kuvan ottamiseen. Että se siitä. Sain koluttua n. 7 km reitin vasta puoleen väliin, sitten tuli kylmä ja nälkä (eväshedelmät jäivät kotiin). Joten tätäkin harrastusta ensi viikolla uusin voimin.

Potatoes
Tiistaina oli sitten tarkoitus käydä nostamassa perunat. Koska odotin aamupäivällä tärkeää puhelua ja Pohjalaisen sudokutkin piti täyttää, lähdin liikkeelle 12.00 jälkeen. Viittasin tuolla ylempänä tarvitsemaani persikkamarmeladiin, jota ei löytynyt kummastakaan lähikaupastamme. Ajattelin siis ensin polkea n. 2 km:n päässä sijaitsevaan K-kauppaan ja sieltä kasvimaalle. Ei muuten löytynyt ao. marmeladia sieltäkään. Jos et asu aivan keskustassa, ainakaan Vaasassa, älä haaveile tekeväsi omenatorttua alkuperäisellä tavalla. Kun tulin ulos kaupata, satoi rakeita. Mutta taivas näytti pian kirkastuvalta, joten odottelin kuuron loppumista ja päätin palata kotiin. Kuuron jälkeen taivas näytti niin siniseltä valkoisine pilvineen, että päätin sittenkin suunnata kasvimaalle. No, matkan edetessä taivas alkoi taas tummua, joten käänsin etupyörän kohti kotia ja päätin hoitaa lopun päivää kotitöitä. Jonkun matkaa ennen kotiani sain niskaani kunnon raekuuron.
Kotona luin lehden loppuun ja aloittelin kotitöitä. Ja silloin alkoi paistaa aurinko. Voisin kuitenkin lähteä perunan hakuun. Ja ei kun kamat kasaan ja menoksi. Vääntelin siinä perunoita maasta ja pussiin ja olin saanut 2/3 rivistä hoidettua kun huomasin, että aurinko oli hävinnyt. Ja samassa sain taas rakeita niskaani. Niitä satoikin sitten koko matkan kasvimaalta kotiin. Täytyy sanoa, että joutuminen raekuuroon 2 kertaa saman päivän aikana on jopa minulta aikamoinen saavutus.

Muistakaa kaikki käydä allekirjoittamassa kansalaisaloite päivystysasetuksen muuttamiseksi synnytysten osalta osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/765.  Allekirjoittamista varten tarvitaan pankkitunnukset.
Kristiina

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kasvimaata ja kirjoja

Kasvimaalta ei tänä vuonna kuulu erityisen hyvää. Tosin polvi on vieläkin oikutellut sen verran, ettei se siedä pitkään kyykistelyä. Joten huonosta tuloksesta saan oikeastaan kiittää myös itseäni, kun tuo rikkaruohojen nyppiminen ei ole luonnistunut tarvittavalla tavalla.
Sipulit sentään onnistuivat, tällä hetkellä niitä on parvekkeella kuivumassa 3 uunipellillistä. Perunat ovat vielä nostamatta, samoin porkkanat. Lanttuja on jo tullut muutama ja lisää on vielä kasvamassa. Kurkku meni täysin puihin, alku oli hyvä mutta nyt se kasvaa vain pitkää vartta ja vasta kukkii ja samalla alaosasta lakastuu. Onneksi niitä tuli viime vuonna niin paljon, että niitä on säilöttynä tarpeeksi. Ei vaan saanut syödä tuoreita, paitsi kaupasta. Vihreät pavut jäivät aika pieniksi ja jokin eläin söi osan niistä, mutta sain sentään jotain satoa. Retiisiä ja salaattia tuli, samoin tilliä. Ja niitä mansikoita. Ajattelin ensi viikolla nostaa perunat, saas nähdä mitä tulee. Punajuuren kanssa minulla on jo toista vuotta sama ongelma, alku on hyvä ja sitten ne alkavat nuutua.
Lisäksi minulla on parvekkeella yrttejä ruukussa. Ja salaattia ja retiisiä ämpärissä. Sekin on muuten kumma
Veggie growing
juttu. Kylvin ne kesäkuun alussa. Koska oli kylmää, mitään ei näkynyt ja ajattelin, että siemenissä oli vikaa. Retiisejäkin tuli tasan 1. Sitten tulivat helteet ja olin varma, että yrtit alkaisivat kasvaa, kunhan vettä riittäisi. No, tilli ja persilja alkoivatkin kasvaa hyvin ja basilikassa ja kirvelissä oli jo taimia. Muut ruukut ammottivat edelleen tyhjinä. Vasta sitten, kun päivisin oli vielä kivan lämmintä, mutta yöt viilenivät, tuli muihinkin ruukkuihin vihdoin taimia. Nyt tillit alkavat jo nuutua, tilliä ja persiljaa on pakkasessa ja basilikaa ja kirveliä jo kaapissa kuivattuna. Muista ruukuista odotan edelleen kunnon yrttejä, jos ei muuten niin jatkavat sitten keittiön ikkunalla kasvamistaan. Toivottavasti.

Books
Sain vihdoinkin käsiini ja luettua paljon kehutun Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Joel Dicker).
Kirjasta on kirjoitettu niin paljon eri lehdissä ja blogeissa, että tuntuu vähän hassulta kommentoida sitä. Kun aloitin yli 800-sivuista tiiliskiveä ihmettelin, mitä tästä on oikein niin paljon kohuttu. Alku oli hidas ja mielenkiinnotonkin. Mutta se kuului asiaan, kuten ymmärtää kirjan edetessä. Eikä vain alku yllättänyt, vaan myös loppu. Jäin ihmettelemään, miten murha oli ratkaistu ja kuitenkin luettavaa oli jäljellä vielä vino pino liuskoja. Ja sitten.... Äh, lukekaa itse, kannattaa.
Books
Suljettu maa (Barbara Demick) on mielenkiintoinen kurkistus elämään maailman ehkä viimeisessä, täysin suljetussa kommunistisessa diktatuurissa, Pohjois-Koreassa. Koska ulkomaalaiset eivät pääse maahan kuin satunnaisesti, valvottuna ja vain pääkaupunkiin ja muutamiin turistikohteisiin, elämää Pohjois-Koreassa kuvataan Etelä-Koreaan ja Kiinaan loikanneiden ihmisten kuvaamana. Ja kyllä elämä maassa on kurjaa, alkukantaista ja valvottua. Jokaista tekoa ja sanaa tulee harkita ja varoa ja kaikkea ohjaa rakastettu johtaja. Karmeaa. Ja köyhää. Ja alkeellista. Ja elämä siellä on edelleen tänä päivänä samanlaista, koska suurin osa "verotuloista" sijoitetaan sotateollisuuteen. Ihmisiä kuolee jatkuvasti nälkään, he eivät saa palkkaa, vain kuponkeja valtion kauppaan. Jossa ei ole tavaraa. Tämä kurkistus Pohjois-Koreaan todella avaa silmät erittäin huonosti hoidetun maan todellisuuteen. Tai valheellisuuteen.
Jos on tottunut lukemaan jännäreitä, jossa jokainen luku hyppää ihmisestä toiseen ja asiasta toiseen, Ihan tavallisena päivänä (Kate Atkinson) sopii lukemiseksi erittäin hyvin. Loppua lukuun ottamatta kirjan henkilöitä tuntuu sitovan yhteen vain yksityisetsivä Jackson Brodie. Kaikki kirjan muut henkilöt tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän vinksahtaneita ja omituisia. Alkuihmettelyn jälkeen he kuitenkin muuttuvat oudon mukaviksi. Ensi alkuun kirja tuntuu omituiselta eikä miltään jännäriltä, vaan kokoelmalta erilaisia tapahtumia ja halua saada niistä jotain selvää. Jos kirja ei siinä vaiheessa ala tympiä ja jatkaa, se muuttuu aina vaan jännemmäksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vaikka teos alussa tuntuu kuinka omituiselta, kannattaa sinnitellä, lopussa kiitos seisoo.
Tositapahtumaan perustuva Murhenäytelmä (Jayne Anne Phillips) käy läpi 1931 tapahtuneita asioita fiktiivisen lehtinaisen, Emily Thornhillin, silmin. Sen sijaan kirjasta löytyvät valokuvat ja lehtikirjoituspätkät ovat autenttisia. Kirja ei ole rikosromaani, vaan pikemminkin kertomus tapahtuneesta ja samalla rakkauskertomus. Kirja on taitavaa, kaunista kerrontaa loistavan kertojan ja kirjoittajan kynästä.

Piti välillä tuossa käydä syömässä, kun vatsa kurni ja uunista levisi mitä ihanin tuoksu. Tuli nimittäin laitettua
Foodpitkästä aikaa kinkkukiusausta. En laita reseptiä tänne, sillä noita reseptejä kiusaukseen on jo valmiiksi pilvin pimein. Tosin 95 % niistä koostuu ohjeesta 1 pussi peruna-sipulisekoitusta ja 1 pussi kinkkusuikaleita. Käyhän sekin, jos on kauhea kiire ja 3 tenavaa kiljuu ruokaa. Koska meillä ei kilju kun oma mahani (siis ihmisten ruokaa, kissannapsuja kyllä kiljutaan sitäkin innokkaammin), käytin 7 keskikokoista perunaa, 1 sipulin ja 300 g palvikinkkua ja suikaloin ne itse. Niin se on parasta. Ja kyytipojaksi 2 dl vispikermaa ja 2 dl savujuusto-ruokakermaa. Siihen kun ynnää mausteet ja juustoraasteen, niin viikonloppu on kruunattu. Hyvää ruokahalua.
Kristiina

perjantai 5. syyskuuta 2014

Jane Austen-tyyliä ja noitia

Taas tuli lukaistua muutama kirja.
Törmäsin eräässä kirjoituksessa kirjaan Synnin palkka on kuolema (Marko Nenonen, Timo Kervinen).
Kirjasta kiinnostuin, koska moni noitaoikeudenkäynti ja noituuskertomus ovat Pohjanmaalta. Niinpä luin sen ja suosittelen muillekin. Mielenkiintoista kirjassa oli se tieto, että useimmiten noituussyytteiden taustalla ei ollut noituus, vaan naapuririidat. Ja suustaan ilkeät ihmiset. Ja tietenkin tosiasia, että koska 1500-1700-luvuilla lääketiede oli mitä oli, vanhoja loitsuja käytettiin esim. synnytyksen yhteydessä helpottamaan synnyttäjän oloa. Oma osansa oli myös papistolla ja muulla virkamiehistöllä, joka pyrki valvomaan jokaista elämän osa-aluetta. Kuulostaako tutulta?
Ja sitten Jane Austin-osastoon. Luin kaksi teosta, jotka ikään kuin pohjautuvat Austinin teoksiin. Kirjassa Avioliitto Jane Austinin tapaan (Kim Izzo) tavoittelee lähellä 40-vuotias nainen perheensä takaiskujen jälkeen vain rikasta aviomiestä. Saatuaan tavoitesulhasensa hän joutuu loppujen lopuksi toteamaan, ettei rikkaus tuo aina onnea. Tuo rikas toivemies löytyy kuitenkin, mutta täysin eri tavalla, kun olisi kuvitellut.
Toinen Jane Austen tyyppinen kirja oli Syystanssiaiset (P.D.James). Se jatkaa Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa siitä, mihin Austen jäi. Tosin hieman erilaisena eli murhamysteeriona. Mutta kuitenkin jotakuinkin kunnioittaen Austenin tyyliä. Niin kuin kirjan takakannessa sanotaan, herkkua perinteisen brittidekkarin lukijoille.

Seuraavaksi pitää tietenkin arvostella TV-ohjelmia. Nykyisin me kaikki maksamme TV-veroa. Ja mitä sillä saadaan. Kuuntelin illalla ilmoitusta seuraavan päivän ohjelmista. Ja luvassahan oli päivän kohokohta. Nimittäin lentopallo-ottelu Etelä-Korea vastaan Kuuba. Joo, joo, tätäkö me haluamme verorahoillamme?

En ole hirveän hyvä kertomaan hauskoja juttuja, mutta yritän kuitenkin. Istuin iltana muutamana katsomassa TVstä jotain hupiohjelmaa. Ja Heta-kissa nukkui vieressäni umpiunessa levittäytyneenä sohvalle, kuten sen tapana on. Jossain hauskassa kohdassa aloin nauraa, enkä ole niitä maan hiljaisimpia. Seuraavassa hetkessä kuului hirveä rysähdys ja kissa oli kadonnut. Heta-reppana oli pelästynyt nauramistani niin, että oli pudonnut sohvalta. Ja katosi piiloon sohvan alle koko loppu ohjelman ajaksi. Ehkä pitäisi totuttaa kissat ääneen nauramiseen vaikka naurujoogalla.
 
Kristiina