Google Website Translator

torstai 30. lokakuuta 2014

Kurpitsaa ja vastuuttomuutta



Food
Iski halu hullutella hieman Halloweenin merkeissä. Satuin nimittäin näkemään kaupassa kurpitsoja myynnissä ja ne jäivät kaihertamaan takaraivoon. Sitten rupesi tekemään mieli kurpitsapiirakkaa. Katselin hetken vinkkejä ja kävin hakemassa itselleni kurpitsan. En ole ennen tehnyt mitään kurpitsasta, ainakaan tuollaisesta oranssista mötikästä. En oikein ensin tiennyt, mitä ajatella, kun leikkasin hatun irti. Ensin piti irrottaa se keskellä oleva rihmasto siemenineen ja sitten päättää, mikä on sitä osaa, josta kurpitsasose tehdään. Aikani kaivelin kurpitsaa jäätelökauhalla ja sain aikaiseksi kattilallisen sisustaa. Siitä keitin soseen. Ja kuoret kaiversin vielä lyhdyksi. Ja ne siemenet puhdistin ja paahdoin tulevaa käyttöä varten. Hauskaa ja opettavaa, vaikkakin jonkin verran lihaksia vaativaa.
Food
Varsinaiseksi pääruoaksi valitsin "pitkäksi" viikonlopuksi broilerin. Koska ihastuin maapähkinätahnaan, jatkoin samalla linjalla (ja jatkan vielä ensi viikollakin). Tein pähkinäisiä broilerin koipi- ja reisipaloja uunissa. Niiden palanpainikkeeksi valitsin herkulliselta kuulostavan gratinoidut munakoisot. Ihan OK, eikä niin rasvaistakaan. Nimittäin kun tapaan poistaa koipireisistä nahan ja ylimääräisen kananrasvan (yök) valmiine marinadeineen.

Taas tuli suoritettua yksi kansalaisvelvollisuus. Kävin seurakuntavaaleissa äänestämässä. Vaikka taitavat nuo seurakunnan asiat olla hieman vieraita. En esimerkiksi ole nähnyt paljon julkaistua tietoja kotiseurakuntani raha-asioista. Niin että ehdokaskin täytyy valita enemmän pärstäkertoimen ja vaalikoneen avulla. Mutta pääasiahan kaikissa vaaleissa on äänestäminen. Mielipiteeni on aina ollut, että jos ei äänestä, ei pidä myöskään valittaa vaalikausien välillä.

Kansalaisten oikeuksia on viikolla käsitelty myös erittäin huolestuttavassa uutisessa. Jokin aika sitten Korkein oikeus kaikessa viisaudessaan päätti, ettei ihmisten tarvitse kriminalisoida itseään ja jättää tietojaan sellaisen auton ikkunaan, jota ovat esim. parkkipaikalla naarmuttaneet. Loistava tapa opettaa ihmisille vastuunottoa. Kun tekee väärin, ei teosta tarvitse ottaa vastuuta. Opetetaan sitten sama lapsillekin: älä tee tahallasi väärin, mutta jos teet niin vahingossa tai tahallasi, älä missään nimessä ota vastuuta teostasi, ole vain niin kuin et olisikaan. Menipä vastuun opettaminen lapsille kerrasta uusiksi. Mitään pahaa tekoa ei saa missään nimessä tunnustaa, niinhän se KO päätti.
Crash
Nyt tätä päätöstä käyttävät hyväkseen myös ratsiassa puhalluskokeesta kieltäytyvät. Ymmärrän toki syyn, miksi juovuksissa ajava yrittää kieltäytyä puhaltamasta. Jospa pysäyttäjä on laiska poliisi ja pääsee kuin koira veräjästä. Mutta nyt sitä ovat alkaneet tekemään myös selvin päin liikenteessä olevat. Joka kerta, kun pysäyttäjä on jämpti poliisi ja selvä tai känninen kieltäytyy puhaltamasta, hänet viedään verikokeeseen. Näin sidotaan muutamaksi tunniksi 2 poliisia ja hieman lyhyemmäksi ajaksi 1 lääkäri tuohon toimenpiteeseen. Ja sinä aikana liikenteessä pääsee ajamaan moni rattijuoppo ja moni tosissaan sairas potilas jää lääkärittä. Näin puhaltamasta kieltäytyvät leikkivät muiden ja myös omalla hengellään. Rattijuopot tappavat vuodessa yli 60 ihmistä ja satoja loukkaantuu rattijuoppouden seurauksena. Mutta ollaan meillä toki KO:n päätöksellä vastuuttomia liikenteessä ja kieltäydytään puhaltamasta. Mutta jätetään sen jälkeen myös se kirjoittelu ja valittaminen, kun rattijuoppo tappaa läheisen ihmisen tai aiheuttaa isoja aineellisia vahinkoja. 
Meille opetetaan lapsesta asti suomalaista vastuuntuntoa. KO:n päätöksellä meille voi tästä lähtien opettaa uutta suomalaista vastuuttomuutta. Vaikka eipä se kai ole meille aivan vierasta. Viime laman aikana kansanedustajat peräsivät yrityksiltä yhteiskuntavastuuta ja sen perusteella irtisanomisista pidättäytymistä. Nyt valtio ja kunnat ympäri Suomen käyvät YT-neuvotteluja. Niin että kyllä se uusi vastuuttomuus alkaa aivan yhteiskunnan yläportailta ja kai tämä uusi kansalaisten vastuuttomuuden hyväksyminen on vain heijastuma korkeampien tahojen toiminnasta.

FB:ssa kiersi ei-tieteellinen väite, jonka mukaan minkälaisen tahansa (huivisen, narusta tehdyn, teipatun jne.) lattialle laitetun ympyrän sisään menee aina kissa. Pitihän se minunkin testata. Joitakin tuloksia:

Cats Cats

Ja Ukko ei edes vilkaissut koko ympyrää.

Kristiina

tiistai 28. lokakuuta 2014

Rekoa ja ruokasotaa

Olen jo jonkun aikaa mielitellyt käydä Tikanojan Taidekodissa katsomassa Seili-näyttelyä. Sitten huomasin aviisista, että tänään on Simo Kuntsin nimipäivän kunniaksi Vaasan museoissa vapaa sisäänpääsy. Mikä oiva tilaisuus. Satuin paikalle juuri, kun paikan päällä alkoi Taidevartti (kesti 45 min). Se oli ikään kuin opastettu kierros museoon ja näyttelyyn. Tuuria, totta tosiaan. Näyttelystä löytyi esineistöä ja faktaa Seilin saaresta ja sen toiminnasta sekä saarella inspiroitumassa käyneiden taiteilijoiden näkemyksiä. Pidin varsinkin keramiikkataiteilija Catharina Kajanderin näkemyksistä naisten kohtelusta mielisairaalassa.

Art Art

Art Art

Art Art


Food
Huomasin eräästä seuraamastani vaasalaisblogista, että he ovat liittyneet REKO-ryhmään. Se onkin hyödyllinen ryhmä FB-sivujen joukossa. REKO-ryhmässä seutukunnan tuottajat tarjoavat tuotteitaan suoraan ryhmään kuuluville kuluttajille. He saavat tilata haluamiaan tuotteita tuottajalta ja tuotteet noudetaan keskustasta joka toinen torstai. Myynnissä on kauden viljelytuotteita sekä paljon muuta hyvää, mm. kalaa, lihaa, hunajaa, mehua, munia jne. Niille, jotka eivät FB:sta ole ryhmää vielä löytäneet, linkki löytyy TÄSTÄ.

Sohaisen nyt käteni kusiaispesään. Olen aikani seurannut FB:n kissanomistajien ryhmien keskusteluja. Ja
Cats
niistä pompahtaa uudestaan ja uudestaan esiin yksi keskustelunaihe ylitse muiden. Se on kissan ruokinta. Miten tuo aihe herättää aina vaan kiivaan "väittelyn"? Tosin usein saman keskustelun saa aikaan myös ihmisten ruoasta ja erilaisista ruokavalioista. Yhä uudelleen ja uudelleen molemmista aiheista puhuttaessa ihmiset kehuvat omia valintojaan ja niiden oikeellisuutta ja moittivat toisten tapoja. Ja pahinta on se ainaisen myrkyllisyyden löytäminen kaikesta muusta, paitsi omasta suosikistaan. Ja sen toitottaminen isoon ääneen. Niin eläinten kuin ihmistenkin osalta. Omat kissani esimerkiksi valitsevat kyllä osaltaan itse esim. kuivamuonansa. Niille on tarjottu jos jonkinnäköistä terveellistä ja laadukasta kuivamuonaa. Sitä syödään yleensä muutama nappula silloin tällöin, loput menevät sitten seuraavana aamuna vessanpyttyyn (hyi minä). Mutta annas olla, kun tuon kotiin säkin sitä marketin hyllyn halvinta kuivamuonaa. Neljän kissan sotatanssi on valmis ja nappula-annokset katoavat kupeista alta aikayksikön. Yritä siinä sitten kertoa katille ravintoarvoista ja terveellisemmästä ruoasta, kun toinen on otsaansa myöten onnellisesti siinä halpamuonan kimpussa. Näinhän se on ihmistenkin kohdalla. Yksi syö kaiket päivät terveellisesti salaattia, rasvatonta valkoista lihaa ja siemeniä. Toinen paahtaa pizzalla ja letuilla. Ja toivon mukaan molemmat ovat onnellisia ruoka-aikaan. Vaikka terveellisyys ja tasapainoinen ruokavalio ovat kaikille tärkeätä, pitääkö terveysterrorismia korostaa ylenpalttisesti?

Olkapääkin on passelisti parantunut.  Meikä painuu pesutupaan. MakroTex:n aiheena on tällä viikolla Ankea. Omat kuvani aiheesta löytyvät välilehdeltä, muiden kuvien linkkejä löydätte, kun painatte MakroTex- kuvaketta sivun alaosassa.

Kristiina

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Aina sattuu ja tapahtuu


a capella group
Kävin lauantaina Mustasaaren kirkossa kuuntelemassa lauluyhtye Kumon esiintymistä. Erittäin tunnelmallinen tapahtuma. Kun erittäin sointuva a capella lauluyhtye lauloi niinkin idyllisessä miljöössä kuin Mustasaaren kirkko, oli asetelma täydellinen. Erityisesti minua säväytti kappale "Missä muruseni on". Se kruunasi muutenkin kauniin ja onnistuneen esityksen.

Kun aiemmin valitin tekemisen vähyyttä, niin nyt se vasta vähissä onkin. Tunsin jo alkuviikosta oikeassa olkapäässäni jonkinlaista kipua ja torstai-aamuna se oli äitynyt jo hirveäksi säryksi. Ja liikkuvuudeltaan erittäin rajoittuneeksi kivun takia. Soitin TK:seen, mutta koska olin alkanut ottaa särkylääkkeitä vasta edellisenä iltapäivänä, sovin hoitajan kanssa, että otan vielä torstain Ibumaxia. No, olkapää oli edelleen kipeä perjantai-aamuna. Klo 8.02 sen päivän akuuttiajat olivat jo menneet. Joten viikonloppu menee kipulääkkeillä ja kantositeellä, joka muistuttaa, että olkapään pitää levätä. Viikonlopun siivoukset, tiskaus ja pesutupa saavat tällä kertaa jäädä väliin. Oikeastaan ainoat asiat, mitä voin tehdä, ovat lukeminen ja TV:n katsominen. En edes täytä sudokuja, koska epäilen niiden yliannostuksen vaikuttaneen olkapään kipeytymiseen. Perjantaina viikonlopuksi tehty ruokakin piti vaihtaa helpompitekoiseen, koska en olisi voinut poistaa nahkaa broilerin koipireisistä enkä suikaloida munakoisoa.
On se muuten metkaa tuo normaalien hommien hoito, kun ei oikeakätinen voi liikuttaa oikeata olkapäätään. Hillitön tunnelma oli suihkussa, kun totesin, ettei oikea käsi taivu saippuoimaan vasenta kainaloa. Piti ottaa sellainen varrellinen selkäharja avuksi. Saati sitten, kun koitin kuivata tukkaa lämpökihartimella. Tuli hieman outo kampaus tällä kertaa.

BooksInnostun aina, jos saan käsiini eläimiä käsittelevän kirjan, jota en ole aiemmin lukenut. Nyt sellainen sattui silmiin kirjastokäynnillä.
Gatukatten Bob (James Bowen). Kyseessä on tosikertomus huumeista eroon yrittävästä katusoittajasta Jamesista, joka löytää eräänä iltana hieman kolhiintuneen oranssi kollikissa talonsa rapusta. Hän ottaa kissan luokseen ensin hoitaakseen sen terveeksi ja päästääkseen sen sitten takaisin vapauteen. Hitaasti hänelle valkenee, että kolli Bob on valinnut hänet omakseen. Kumppaneista kasvaa erottamattomat, elämän kolhimat kaverukset ja vähitellen huolehtiminen Bobista ja kissan oma asenne alkavat muuttaa myös Jamesin suhtautumista omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Ja ympäristön suhtautuminen Jamesiin muuttuu Bobin ryhtyessä auttamaan häntä myös rahanhankinnassa ensin katusoittajana ja sitten kodittomien myymän lehden myyjänä. Sydämeen käyvä tarina, suomeksi julkaistu nimellä Katukatti Bob. Kaksikko on kirjoittanut jo jatko-osankin kirjalle, tosin en sitä ole vielä nähnyt suomennetun. Ruotsiksi sen sijaan se on jo saatavana.

Ruotsalaisen tv-kirjoittajan ja ohjaajan Alexander Söderbergin Guzman-trilogian ensimmäinen suomennettu osa on nimeltään Andalusialainen ystävä. Tässä dekkarissa ruotsalainen sairaanhoitaja ja yksinhuoltajaäiti Sophie Brinkman tutustuu potilaaseensa Hector Guzmaniin ja tuntee vetoa häneen. Tämän suhteen kautta hän joutuu keskelle espanjalaisen ja saksalais-venäläisen rikollisliigojen sekä erikoispoliisin välistä köydenvetoa. Kirjassa ei mikään ole sitä, mitä henkilöhahmoilta odottaisi. Kuka on hyvä ja kuka paha? Poliisit käyttäytyvät häikäilemättömämmin kuin yksikään roisto ja roistot taas ovat enimmäkseen arvokkaasti käyttäytyviä, ystävällisiä ja omiensa puolta pitäviä. Tosin ruumiita tässä kirjassa kyllä syntyy enemmän, kuin keskivertodekkarissa. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, tapahtumat etenevät sutjakkaasti ja jännite säilyy läpi kirjan. Asetelma tuntuu hieman keinotekoiselta, miten perusruotsalainen nainen joutuu keskelle kaikkia näitä tapahtumia lintukotoruotsissa. Mutta se ei vähennä kirjan lumoa. Odotan jatkoa.

Cats
Kissoillani on koko joukko omalaatuisia tapoja. Yksi hassuista tavoista on Ukon tapa rakastaa vessanpytyn vesiloroa ja vaatia sitä aina lisää. Yleensä sillä viimeisellä käynnillä ennen nukkumaanmenoa. Se tietää, että kun valoja aletaan sammuttaa ja kehotetaan nukkumaanmenoon, makuuhuoneeseen siirtymistä edeltää vessassa käynti pesuineen. Sinne se juokseekin heti ja odottaa kiltisti, kunnes pytty vedetään. Silloin alkaa hurmaantunut tuijotus pyttyyn. Ja kun loro loppuu, kiljumalla suht' kovaa palvelija vetää uuden loron valumaan. Olen yrittänyt opettaa sitä vetämään vessan itse, sen veteleminen hammasharja ja vaahdot suussa kun on aika rasittavaa. Toisaalta voi kai laskea onneksi sen, ettei se välitä itse hoitaa vetämistä. Kai silloin saisin kuunnella vessan ääniä pitkin yötä. Myös Vienoa kiinnostaa loro, mutta syrjäänvetäytyvänä se tyytyy tuijottamaan toimitusta vessan oven luota eteisestä.

Saimme Vaasaankin ensilumen perjantaina. Ja lauantaina siitä ei enää ollut tietoakaan. Lyhyesti virsi kaunis.

Weather Weather











Koitan muuten tässä postauksessa hieman isompikokoista tekstiin liittyvää kuvitusta. Olisi kiva kuulla mielipiteitänne siitä, kummat ovat parempia: aiemmat pienet vai tämänkertaiset keskikokoiset?.

Kristiina

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku - Baka, baka liten kaka


FoodInnostuin alkuviikosta hieman leipomaan Ensin oli mielessä vain hieman leipää ja jotain makeaa. No paisuihan se suunnitelma sitten hieman, tuli kahta erilaista leipää ja kahden sortin makeaa.

Leiviksi valitsin vuokaleivän ja ruisleivän. Tuota vuokaleivän perusohjetta olen leiponut jo iät ja ajat. Maustan sen sitten aina mielialan mukaan. Tällä kertaa valitsin mausteeksi paahdetut mantelin ja seesaminsiemenet. Olen aikanaan tehnyt sitä myös käyttäen aniksen- ja fenkolinsiemeniä sekä pomeranssinkuorta tai vaihtoehtoisesti kuminaa. Joulunaikaan siihen voisi laittaa joulusia mausteita, appelsiininkuorta jne.
Ruisleipää olen aika ajoin koittanut, en tosin kovin onnistuneesti. Aiemmin minulla on ollut vaikeuksia saada juuri käymään, viimeksi se onnistui jotenkin. Toinen ongelma tulee taikinan kohottamisen kanssa. Ruisleipää ei todellakaan tehdä kiireessä. Sen kohottaminen on äärettömän hidasta touhua. Juuren herättämisen ja raskin odottelun jälkeen valmiin taikinan kohoamisen odottelussa meni 7 tuntia. Ja varoituksena ensimmäistä kertaa yrittäville: ensinnäkin ruistaikina on äärettömän sotkevaa, sen toinen nimi voisi olla tapettiliisteri. Ja jos yritätte tuon antamani linkin resepteillä, aloittakaa 1/2 annoksella, ei mene liikaa rahaa hukkaan, jos epäonnistuu.

Food


Makeina leivonnaisina päätin koittaa Kinuskikissan sitruunaista päärynäpiirasta ja mokkakuppikakkuja pähkinäkuorrutteella. Kinuskikissa käytti päärynäpiirakassaan pitkulaista vuokauutuutta, mutta koska minulla oli käytössä vain vanhanaikainen pyöreä piirakkavuoka, tein reseptit 1,5-kertaisina. Pieni aloituksen viivästyminen aiheutui, kun paikalliskaupoissamme ei myyty Lemon curdia ja jouduin tekemään sen itse. Olin suunnitellut sen tekemistä tosin jo aiemminkin. Ylijääneistä munanvalkuaisista tuli sitten kookosmarenkeja. Aioin ensin laittaa päärynäpiirakkaan ylimääräisen päällikerroksen marengista, mutta vuoassa ei enää ollut tilaa.
Sekä mokkakuppikakkujen että pähkinäkuorrutteen reseptit olen joskus maailmanaikaan bongannut jostain reseptistä tai netistä, mutten enää kuolemaksenikaan tiedä niiden todellisia lähteitä. Hyviä tuli molemmista, tosin saadakseen tusinan kuppikakkuja kannattaa reseptin ainemäärä kertoa 1,5:llä ja tehdä vastaavasti kuorrutetta hieman runsaammin.
Food


On vaikea totutella taas siihen, että on väliaikaisesti enemmän aikaa mädäntyä kotona, kun ulkohommat ovat hoidetut. Minulla on aiemmin hankittuna hieman lankaa, saa nähdä tuleeko inspiraatio kutoa jotain kivaa. Kun olisi yksi kiva jakkumallikin olemassa. Olen myös bongaillut eri blogeista ja mainoksista jo alkavaa joulunodotusta ja pikkaisen syyhyttäisi "jokin", mutta se ei ole vielä saanut muotoaan. Nyt pitäisi saada paljon hyviä ideoita ruokalahjoista ja muista pikkujutuista. Kun aika on antanut periksi, on tullut leikittyä tietokoneellakin tavallista enemmän. Se näkyy mm. Meidän jengi-sivulla, jossa ovat nyt kaikki diaesitykset valmiina.

Bilingualism
Asuinkaupunkini Vaasa on virallisesti kaksikielinen ja manostaakin itseään lauseella: Kaksikielisyys on rikkaus. Yhdyn täysin tähän väittämään ja ruotsia osaavana se ei tuota minulle myöskään vaikeuksia. Olen käynyt kouluni suomalais-venäläisessä koulussa ja aikanaan, kun ruotsi tuli kuvaan 1. vieraana kielenä, äitini oli kaukana aikaansa edellä. Parin vuoden opiskelun jälkeen hän lähetti minut ja pikkuveljeni kesäksi Ahvenanmaalle eri ruotsinkielisiin perheisiin. Kielikylpy toteutettuna sen aikaisin metodein. Perheissä ja ympäristössä kukaan ei puhunut suomea, joten oppiminen tapahtui kuin luonnostaan.
Vaasa toivoo kuitenkin, kuten muutkin kaupungit, saavansa työväkeä muista Suomen kaupungeista. Silloin tuon lauseen käyttö kaksikielisyydestä ei ehkä aina ole järkevää. Jo nyt on nähtävissä, että tuo kaksikielisyys pelottaa osaa maassamuuttoa harkitsevista. Kun halutaan Pohjanmaalle, suomenkieliset valitsevat mielummin "yksikielisen" Seinäjoen. He uskovat, ettei Vaasassa pärjää, jollei osaa ruotsia. Jokainen vaasalainen kuitenkin tietää, että tuo on täyttä puppua. Niin kauan, kun ei puhuta ympäröivistä ruotsinkielisistä kunnista, Vaasassa ei välttämättä tarvitse osata sanaakaan ruotsia. Mutta jos alueella haluaa tutustua muuhunkin kuin Vaasan elämään, jonkinnäköinen ruotsin kieli auttaa aina. Tosin tyttäreni ummikkosuomalainen isä muutti aikanaan 90-luvun puolivälissä Sulvalle (Mustasaari). Silloin alue oli vielä melko täysin ruotsinkielinen. Mutta jääräpäänä hän ei elämässään lausunut sanaakaan ruotsia eikä silti kuollut nälkään tai tauteihin. Ja tutustui jopa muutamaan naapuriin (niihin, jotka puolestaa osasivat jonkun verran suomea). Nythän alueella kuulee jo paljon enemmän suomea.
Itse Vaasassa ei siis välttämättä tarvitse osata ruotsia (no jaa, joidenkin mukaan keskussairaalassa käynti edellyttää ruotsin kielen taitoa). Mutta miksi joku ei haluaisi osata ruotsia? Tai jotain muuta vierasta kielä? Omasta mielestäni uusien kielien "oppiminen" on aina ollut hirvittävän palkitsevaa. Jo pelkästään englantilaisen huumoriohjelman seuraaminen alkukielellä tekee ohjelmasta huomattavasti hauskemman kuin tekstiä lukemalla. Huumorihan on usein asia, joka ei avaudu vieraalla kielellä. Sama koskee mitä tahansa muun kielistä ohjelmaa. Mitä useampaa kieltä osaa edes jotenkin, sen enemmän maailma avartuu. Eihän vieraita kieliä pidä osata täydellisesti, sanojen laittaminen peräkkäin riittää usein. Niin minäkin teen saksan kielen kanssa.

Kristiina

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kiusaamista vastaan

"Vain siksi, että olen minä" - haaste on Vaasan alueen bloggareiden yhteinen tempaus kiusaamista vastaan. Tänään 21.10. alueen blogeista löydät erilaisia tarinoita tästä tärkeästä aiheesta - sinua lukijani pyydän jakamaan ainakin yhden osallistuvan blogin haastetekstin. Puhutaan kiusaamisesta, välitetään ja puututaan yhdessä! Listan kaikista haasteeseen osallistuneista blogeista löydät Blogivaasan sivulta .

Bullying

Viime aikoina tapetilla on ollut keskustelu koulukiusaamisesta. Yksimielisiä ollaan siitä, että siihen pitäisi soveltaa nollatoleranssia. Mutta kaikesta muusta ollaankin sitten eri mieltä. Miksi lapsi kiusaa toista, kenen pitäisi asiaan puuttua, miten kiusaamista koulussa pitäisi hoitaa, miten kiusaajaa pitäisi käsitellä, miten auttaa kiusattua jne. En itsekään tietäisi vastauksia, koska kiusaamisen syyt ovat niin moninaisia. "Pieni" lapsi kiusaa toista, koska ei aina ymmärrä tekoaan kiusaamiseksi. Miten usein vastaavaa käytöstä opitaan lähipiiristä (perhe, suku, kaverit)? Jos lähipiirissä on kiusaaja, pieni lapsi mieltää sen tyylisen käytöksen helposti normaaliksi käyttäytymiseksi ja soveltaa oppiaan eteenpäin. Myös kiusatun erilaisuus voi laukaista kiusaamisen. Erilaisuuden hyväksymisen ja olemassaolon moninaisuuden opetus onkin tärkeää juuri tässä iässä.
Sen sijaan jo varhaisteinien ja teini-ikäisten pitäisi tietää ero oikean ja väärän välillä. Mikä sitten saa teini-ikäiset kiusaamaan toista oppilasta? Kateus, opittu käytös, oma paha olo, halu kohottaa omaa sosiaalista statusta toisten silmissä, halu olla edes astetta parempi, kuin joku vielä heikompi eli oman egon kohotus. Tässä ryhmässä kiusaajalla täytyy usein olla rinki "myötäilijöitä", jotta saataisiin haluttu tulos aikaiseksi. Valistavaa toimintaa pitäisi kohdistaa teinien tapauksessa paitsi kiusaajaan, myös siihen ryhmään, joka myötäilee kiusaajaa. He eivät aina osallistu aktiivisesti kiusaamiseen, mutta antavat kiusaajalle sen hyväksynnän ja huomioin, jota tämä kaipaa. Kiusaajiin kohdistuneissa seuraamustoimenpiteissä en missään nimessä hyväksy niitä hymistelijöitä, jotka puhuvat huonoista lähtökohdista, syrjäytymisestä ja kiusaajan oman surkean elämän ymmärtämisestä ja siten kiusaajan hyysäämisestä ja hyvittelemisestä. Jos kiusaaja tietää tekevänsä väärin ja tekee niin sittenkin hyvittääkseen itselleen oman huonon asemansa toisen kustannuksella, ei siinä ymmärtäminen ja hymistely auta. Jokin muu keino täytyy olla.

Kiusaamista on kuitenkin monia muitakin lajeja. Työpaikkakiusaamista, eläinten kiusaamista, sukulaisen tai samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvan kiusaamista, naapurikiusaamista jne. On fyysistä ja henkistä kiusaamista. Yhteistä kaikille kiusaamismuodoille tuntuu olevan se, että kiusaamisen kohteeksi valitaan heikossa asemassa oleva, sosiaalisilta taidoiltaan hieman poikkeava tai erilainen yksilö. Kiusaajina taas toimivat itsensä pikkuisen paremmiksi ja ylevämmiksi mieltävät yksilöt. Ja tämä ei toimi pelkästää yksilötasolla. Voimme selvästi nähdä, että kiusaaminen alkaa jo viranomais- ja yhteiskuntatasolta. On niin helppo sortaa päätöksissä ja teoissa vammaisia, vanhuksia, hoitoa tarvitsevia, työttömiä ja jopa eläimiä. Heidän elämäänsä on paljon helpompi vaikeuttaa kuin sellaisten, jotka eivät ole riippuvaisia yhteiskunnan avusta. Yksilötasolla kiusaaja tarvitsee usein hyväksyntää saadakseen teostaan tyydytystä. Hyväksyntä voi olla avointa myötäilijöiden, posseen, muodossa tai ns. "hiljaista" hyväksyntää. Vanhus tai vammainen ei uskalla kertoa kiusaamisestaan ulkopuolisille, koska pelkää, ettei kukaan häntä usko tai tuntee häpeää ja syyllisyyttä. Eläimet eivät voi kertoa kiusaamisestaan ja ovat siksi ihanteellisia kohteita. Ne ovat myös riippuvaisia ihmisten teoista ja siksi niiden kiusaaminen koetaan joskus oikeutetuksi. Eikä asiaa auta paljoa sekään, että yhteiskunta osoittaa lievien rangaistusten muodossa kaikille avuttomille, että heitä saa kiusata ja näin hiljaa hyväksyy kiusaamisen. 

Meitä ihmisiä on niin monenlaisia tässä tapauksessa. On kiusaajia, on myötäilijöitä, on se suuri hiljaisten, asiaan puuttumattomien joukko ja viimeksi ne heikkojen puolustajat. Jokaisen meidän on aika tarkistaa suhtautumisemme kiusaamiseen. Kiusaaja on saatava tajuamaan tekojensa vääryys ja näkemään tekojensa seuraamukset. Myötäilijät on saatava tuntemaan häpeää ja opetettava heidät tajuamaan, että myötäilemällä he ovat yhtälailla kiusaajia kuin itse teon tekijä. Se suurin joukko, hiljaiset ja asiaan puuttumattomat, on saatava muuttumaan kaikkien kiusattujen, heikkojen ja erilaisten puolustajiksi. Ja puolustajille on saatava suurempi myötäilijä- ja kannustajajoukko kuin kiusaajille. Jos siis luet tämän, mieti mihinkä joukkoon kuulut ja mihinkä haluaisit kuulua ja toimi sen mukaisesti. Ei anneta sen enempää yhteiskunnan kuin yksilöidenkään kiusata muita. 

Erilaisuus on rikkaus kaikkialla, ei se, että kaikki istuvat samaan muottiin. Mitä moninaisempia olemme, sen kiinnostavampaa on arkipäivä. Jos olisimme kaikki samaan muottiin valettuja, kiusaamalla toista kiusaisimme samalla itseämme. Hyväksykää toinen sellaisena kuin hän on, ei huorana, retardina, mamuna, työttömänä, vanhana, riippuvaisena ja tollona eläimenä tai ärsyttävänä naapurina/työkaverina vaan yksilönä, joka on hyvä juuri sellaisena kuin hän on. Jos löydämme jokaisesta sen hyvän puolen, saatamme saada itsellemme uuden tuttavan tai ystävän.

Kristiina

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Hiiskatin tirput

Bird
Katsahdin perjantaina aamupäivällä lämpömittariin ja se näytti -29º C. No leukahan siinä loksahti ensialkuun. Ja seuraava ajatus oli: "Hiiskatin tirput, ei taas". Olen nimittäin menettänyt aikaisempina vuosina jo 2 ns. "sääasemaa" (=lämpömittaria), kun tiltulkut ovat kaitkaisseet ulkona roikkuvan anturin johdon. Nykyinen mittari kääntyi kuitenkin nopeasti osoittamaan järkeviä lukuja. Tarkastin vielä anturin, joka onneksi oli tallella. Joten tällä kertaa kyseessä oli vain mittarin äkillinen mielenhäiriö.
Muutenkin tirput tuppaavat tekemään pikku kepposiaan parvekkeella. Tapaan tyhjentää käytetyn kissanhiekan roskapussiin parvekkeella. Vien sen sitten täysinäisenä roskiin. Useamman kerran ovat tintit käyneet nokkimassa hiekkapussia. Jos ei reikiä heti huomaa, niin mukavasti se hiekka valuu ulos pussia nostettaessa. 
Myös tuhkakuppi on niiden leikkikenttä. Inhaa jotenkin ajatella tupakasta pitäviä tinttejä. Harva se aamu on tupankantumppeja noukittu tuhkiksesta ja levitetty pitkin. Nyt tähän nyppimisharrastuksen piiriin on lisätty myös parvekekukat. Olen laittanut laatikkoon Callunoiden koristeeksi jäkälää ja sen pois nyppiminen on myös osoittautunut kivaksi harrastukseksi tirpuille.

Food
FoodTein viikonlopuksi taas aivan tavallista kotimuonaa eli jauhemaksakastiketta. Joten tuli tunne, että viikonloppu vaatii arkisen ruoan kanssa jälkiruokaa. Mieleen kohosi heti persikkainen pannacotta. Ja kun kaapista löytyi vielä valkosuklaata ja tarjouspussi Dumble-karkkeja kastikkeeksi, idea oli valmis.
Valitsemani persikka-valkosuklaapannacotta ja Dumble-kastike  antaa ihania mahdollisuuksia varioida jälkiruokaa. Paahtamalla valkosuklaan ennen pannacottamassaan sekoittamista suklaa saa toffeisen vivahteen. Ilman paahtoa taas persikka korostuu enemmän. Hedelmäisen jälkiruoasta saa molemmissa versioissa myös laittamalla hyytyneen pannacotan päälle kerroksen persikkasosetta ja koristelemalla sen kastikkeella. Tuhdin täyteläinen ja makea siitä taas tulee, kun pannacotan päälle kaataa kerroksen Dumble-kastiketta. Kokeilin molempia versioita ja hyviä tuli. Pannacottaahan ei ole tarkoitus hulauttaa naamaansa valtavaa määrää, vain sopivan söpö annos tyydyttämään makeannälkää.

Books
Kirjanurkan vuoro! Olen jotenkin lipsahtanut sellaisten ei-perinteisten jännärien puolelle. Kirjan Sisar (Rosamund Lupton) päähenkilö Beatrice saa kuulla sisarensa kadonneen ja matkustaa heti Englantiin selvittämään asiaa. Hän toivoo koko ajan sisaren olevan hengissä, kunnes tämän ruumis löydetään. Kaikki muut uskovat sisaren tehneen itsemurhan paitsi Beatrice, joka päättää selvittää sisarensa murhan. Ja löytää murhaajiksi yksi toisensa jälkeen uusia henkilöitä. Kirja on sinänsä yllättävä, koska kaikki tuntuu etenevän perinteisen dekkarin kaavalla melkein loppuun asti. Lopussa sitten siirrytäänkin aivan hämärän rajamaille, jossa lukijan mielikuvituksen varaan jää se, kuka oli oikeasti olemassa ja kuka ei, selvisikö kaikki vai ei ja kuka kuoli ja kuka ei. Kirja korostaa kuitenkin paljon sisarrakkautta ja sen olemassa oloa etäisyyksistä huolimatta. Välillä kirjan tempo voi olla tylsistyttävän hidas ja seuraavaksi päätäpyörryttävää ryntäystä. Kirjan loppuosa on huomattavasti kiinnostavampi kuin alku. Vaikea sanoa, pidinkö tästä vai en.
Kiltti tyttö (Gillian Flynn) on taas toisenlainen, ennemminkin psykologinen jännäri. Kirjan pääpari on 5 vuotta naimisissa ollut aviopari, joisata molemmat jäävät työttömiksi laman takia. Sen seurauksen he muuttavat aviomiehen kotipaikkakunnalle, jossa asuvat aviomiehen inhoama dementoitunut isä, hänen jumaloimansa mutta laiminlyömänsä äiti ja rakas kaksoissisko. Parin 5-vuotishääpäivänä vaimo katoaa ja vähitellen kaikki alkavat uskoa miehen tappaneen hänet. Mutta mikä on totuus?
Se nuoripari, joka kirjan alussa kuvataan, osoittautuukin ihmisinä täysin erilaisiksi kuin mitä kuvauksesta luuli. Alussa kirjan aviomies Nick on myötäilevä, laiska, itsekäs mies, joka luulee saaneensa omiin tarpeisiinsa sopivan naisen. Vaimo Amy taas on reipas, kaikkien pitämä, kaiken suunnitteleva ja rakastava, joustava vaimo. Jo tällaisenaan päähenkilöt ovat äärettömän ärsyttävia. Ja vielä ärsyttävämmiksi he muuttuvat, kun mies osoittautuu vastuuta pakenevaksi, patologiseksi valehtelijaksi ja vaimo kostonhimoiseksi, manipuloivaksi, omasta kuvastaan tarkaksi psykopaatiksi. Kirjassa seikkailevat sekä pää- että kannattavat henkilöt ovat kaikki jotenkin vastemielisiä. Ja pääpari on omituisella tavalla kieroutunut ja kieroudessaan yhteen kietoutunut. Vaikka henkilöhahmot eivät miellytä, jotenkin kaikki kieroilu saa lukemaan kirjan loppuun odottaen lopputulosta ja ihmetellen, miksi tällaiset ihmiset menivät keskenään naimisiin. Kirjan pohjalta on jo ilmestynyt myös elokuva.

Se, mitä kirjoista kirjoitan sivullani, on täysin oma subjektiivinen mielipiteeni lukijana. Minulla ei ole mitään muuta pätevyyttä arvostella kirjoja kuin se, että luen. En useinmiten kiinnitä huomiota käännöskukkasiin, kirjoitus- tai loogisiin virheisiin. Paitsi silloin, kun ne häiritsevät itse juonen kulkua. Muistan hiljan lukeneeni kirjan (minkähän lienee), jossa puhuttiin yhdestä henkilöstä ja seuraavasssa lauseessa, hänen kertomuksensa jatkuessa, nimi olikin vaihtunut. Tuollaiset toki huomaa. Tai kun joku henkilöistä teki pari sivua aiemmin jotain, jota hän myöhemmin ei ollutkaan tehnyt.
Itse arvostan lukiessani eniten tarinan sujuvaa kuljettamista eteenpäin ja rikasta tai ilmeikästä kieltä. Sekä tietysti hyvää tarinaa. Tosin joskus kieli voi olla mielestäni liiankin rikasta ja ilmeikästä. Odotin innokkaana paljon kehutun Katja Ketun Kätilön lukemista. Mutten koskaan päässyt paljoa ensimmäisiä 20-30 sivua pitemmälle. Ihmisistä ja asioista käytettiin koko ajan erilaisia nimityksiä. Ja kirjan ainakin alku oli niin rivoa, Booksniin himokasta ja seksieritteille tuoksuvaa, etten tuntenut mitään mielenkiintoa jatkaa eteenpäin. Kieli voi olla ilmeikästä, mutta jos se ilme on jatkuvasti sijoitettu joko vyötärön alapuolelle tai varustettu väkivallalla, se ei kiinnosta. Toinen kehuttu kirjailija, jota en yksinkertaisesti jaksa lukea, on arvostettu Kalle Päätalo. Elokuvana tarinat ovat mielenkiintoisia, mutta kirjana puuduttavia. Kun maisemakuvausta on jatkunut jo 2,5 sivua, minäkin nukahdan.
Periaatteenani on myös, että kun on lukenut tarpeeksi monta vakavasti otettavaa, korkeakirjallisesti hyväksyttyä teosta, on välillä aika vaihtaa siihen hömppään. Vaikka hömpällä ei usein ole sen kummempia kirjallisia meriittejä, ei jotain Barbara Cartlandia tai Nora Robertsia turhaan ostetan miljoonia kappaleita ympäri maailman. Joskus kevyt vain kuuluu mielialaan tai ympäröivään synkkyyteen.
Kristiina

torstai 16. lokakuuta 2014

Kameraoppia ja vatsantäyttöä.

Photography
No nyt on käyty Nikonin kurssilla kameran käyttöä opettelemassa. Ja pää on pyörällä kuin Haminan kaupunki. Kaikki valotusajat ja aukot ja herkkyydet, valonmittaukset ja polttovälit hyrräävät muistissa ja paperilla. Pitää vaan ruveta ahkerasti harjoittelemaan, että näkisi, mitä tuon kaiken tiedon soveltaminen ja yhdistäminen saa aikaan kuvaustilanteessa. Kurssi piti sisällään paljon kameran tekniikan käyttöä kuvaustilanteissa. Nyt odotan innolla, että Vaasan Alueen Bloggarit järjestävät kurssin, jossa käsitellään mm. kuvien sommittelua. Se taito kun on kätkeytynyt minulla syvälle tuohon päähän ruumistani, jonka päällä istun.
SeinajokiReissu itsessään oli ihan kiva, en ole käynyt Seinäjoella sitten tyttäreni isän kuoleman. Hieman pitkä aika jäi odottaa paluujunaa Vaasaan (1h 30 min). Kävellessäni asemalle mukaan tarttui matkalta yksi känninen perskärpänen (mies), joka ilmoitti tulevansa samalla kyydillä kuin minä. Tokaisin vaan, että jos junalippu on, niin senkus. Puhu se jotain ylpeydestä ja puukostakin ja seurasi aseman sisuksiin asti, mutta onneksi siellä oli muutakin porukkaa, josta tuo taisi löytää otollisempaa juttuseuraa.

Food
En ole erityisemmin chipsien ja naksujen ystävä. Olen mieluimminkin popcorn- ja suolapähkinäihminen. Popcornia pussi kerran 1/2 vuodessa ja suolapähkinöitä salaattiin ja ruoanlaittoon ja loput voi syödä. Ja tietysti silloin, kun tytsy on täällä ja tahtoo välttämättä ostaa itselleen naksu- tai chipsipussin, perin siitä veroa sekä itselleni että kissoille (ne rakastavat juustonaksuja). On vain yksi naksu, jota olen ostanut itselleni. Lidlissä myytiin aikanaan maapähkinänaksuja ja niitä ostin silloin tällöin siellä käydessäni. Mutta ne poistettiin valikoimasta jo joitakin vuosia sitten. Yllätykseni olikin suuri, kun viime viikolla näin Lidlin mainoksesta, että XXL-tarjousten joukossa pähkinänaksut. Pakko oli ostaa. Vaikka sitten joka kerta pussin suuta raottaessa podin huonoa omaatuntoa. Silti sallin itselleni tuon ylellisyyden. Näitä pieniä ylellisyyksiä pitäisi jokaisen sallia itselleen aika ajoin tuntematta minkäänlaista katumusta tai potematta huonoa omaatuntoa. Kuka minua hemmottelisi parhaiten, jos en minä itse?

FoodHemmottelin itseäni toisellakin tavalla. Torstai on tunnetusti hernekeittopäivä. No, ainakin pari kertaa vuodessa. Ja jälkkäriksi kuuluvat letut. Mutta eivät tällä kertaa tavalliset lettuset vaan omenaletut. Ja saatujen omenoiden rääppiäisenä mukaan laitettiin karamellisoidut omenat ja vaniljakastiketta. Silloin tällöin on ihan mukava hemmotella itseään jälkiruoalla ainaisten keksien tai jäätelön sijasta.

Viikko-ohjelma sen kun jatkuu, onneksi pyörällä pääsee liikkeelle niin kauan, kunnes tulee lunta. Tänään pitäisi hilpaista pääkirjastolle kuulemaan Vaasanseudun kuntajakoselvityksen väliraporttia.  Kaikkea sitä viitsiikin mennä kuuntelemaan, mutta toisaalta aihe kiinnostaa. Siellä nämä valitut selvittäjät Ossi Repo ja Jan-Erik Enestam kertovat kuulumisia ja vastailevat kysymyksiin yhdessä alueen päättäjien kanssa.
Ja kokoontuminen sen kun jatkuu, sillä edellisestä tilaisuudesta täytyy siirtyä kotiin taloyhtiön asukaskokoukseen. Pakko mennä, kun taloyhtiö teki alkukesästä kyselyn asumistyytyväisyydestä ja siinä kysyttiin myös talotoimikunnan toiminnasta. Tulin riipaisseeksi siihen tekstin, jonka mukaan en ole viime vuosina edes tiennyt, että meillä on talotoimikunta. Se kun ei ole toiminut. Olen aikanaan toiminut talotoimikunnan sihteerinä ja ystäväni Katja, joka siihen aikaan asui tässä samassa taloyhtiössä, sen puheenjohtajana. Siihen aikaan toiminta oli aktiivista, nyt sitä ei ole. Mutta eipähän ole asukaskokouksessakaan liiemmälti osanottajia. Taloyhtiössämme asuu yli 100 ruokakuntaa, mutta kokouksessa on yleensä n. 10 ihmistä. Valittaa osataan, mutta aktiivisesti ei tahdota vaikuttaa. Pyh.
Kristiina

tiistai 14. lokakuuta 2014

Syksyn värit ja painonhallinta

Olen itse puhtaasti loppukevään ja kesän ihminen. Tosin en ihan sellaisen kuin tämän vuoden kesä, vaan ihan sellaisen tavallisen keskivertokesän. Mutta silti tunnustan, että jokaisella vuodenajalla on omat hetkensä. Alkukevät tosin on se kaikkein masentavin aika kuten myös loppusyksy. Kaikkialla on pimeätä, märkää ja kylmää. Ei vihreää eikä valkoista vaan vain kuran väristä. 
Sen sijaan loppukeväästä tulee enemmän valoa ja aurinkoa, ilma alkaa lämmetä, linnut tulevat ja vähitellen hento vihreä herättää luonnon. Ja ihmisen.
Kesä taas on kesä, valo, lämpö, kevyet vaatteet, voi tehdä ulkona aivan mitä tahansa. Ja kaikki se tarjoille tuleva tuore syötävä, marjat, hedelmät, vihannekset. Yhtä ilon aikaa.
Alkusyksystä taas hyvällä tuurilla saamme ihailla kauniina päivänä mahtavaa värien loistoa. Puut hehkuvat monivärisinä, maa on vielä osittain vihreää, sienet näyttäytyvät kaikessa erilaisuudessaan ja syksyn marjat ovat vielä poimittavissa. Ja askartelutarpeita riittää luonnosta hakea. Näin syksyn kunniaksi en voinut olla ottamatta muutamaa kuvaa sen kauneudesta.

Autumn Autumn












Autumn Autumn












Autumn Autumn












Talvi on pääosaltaan aikaa, josta en lainkaan pidä. On pimeää, kylmää, jopa hyytävää ja tuntuu, kuin itsekin olisi välillä jäässä tai horteessa. Mutta joinakin päivinä löytyy poikkeuksia. Päivät, jolloin pienessä hämärässä alkaa sataa hiljalleen "jalkarättejä", suuria lumihiutaleita. Tai kauniina, kirkkaana aamuna toteaa kaikkien puiden peittyneen kauniisti lumikuoreen. Tai joulunaika, jolloin toivottavasti on lunta ja ikkunoista, parvekkeilta ja pihoista loistavat jouluvalot.

Fat
Vuodenajoista puheen ollen, olen nyt helmi-maaliskuun jälkeen onnistunut pudottamaan 5 kg. Mutta se ei ole tarpeeksi, toinen samanmoinen pitäisi saada pois. Vikana on vain se, että minulle yleensä alkaa kerääntyä näin talven kynnyksellä ja talviaikana lämpimänä pitävää "talviläskiä", kuten itse asian ilmaisen. Itse asiassa se varmaankin johtuu ulkona olemisen ja liikunnan vähenemisestä. Ja siitä, että pimeän aikaan makea maistuu huomattavasti paremmin kuin kesällä. Ja sen syömiseen on enemmän aikaa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta tulevina kuukausina.

Printer
Jotkut teistä saattavat ehkä muistaa, että heinäkuun itselleni tarjoama maailmanperintöaluekierros johti printterini hajoamiseen. Tai niin ainakin uskon, koska viimeksi itselleni tarjoama baletti tyhjensi pyörän renkaan ja aiheutti ylimääräistä menoa taksikyydin muodossa. No, nyt olen taas kutsunut NetAnttilan ja postimyynnin apuun ja saamassa uuden printterin. Oli hieman kuin pakkorako, kun jouduin huomaamaan, miten paljon printteriä tai skanneria tarvitsin. Huomisen Seinäjoen liputkin on maksettu, mutta ei tulostettu. Ne täytyy nyt hakea lipunmyynnistä tilausnumerolla ennen junaan astumista.
Kun edellisellä kierroksella haukuin NetAnttilan postimyyntiä, nyt täytyy kehua. Tilasin printterin ja natkuna tyttönä laitoin sen haettavaksi paikallisesta Anttilan myymälästä keskustasta, n. 9 km pyörällä. Sain ilmoituksen sen saapumisesta ja ajattelin hakea sen viime perjantaina muiden asioiden hoitamisen ohella. Ennen kotoa lähtöäni postipoika pudotti kuitenkin uusimman NetAnttilan kuvaston.  Ja siellä oli 10,- € alennuskuponki alle 100,- € ostoksista ja tieto, että loppuviikon tilaukset saisi ilmaiseksi kotipostiin. Muutaman kirosanan jälkeen nappasin puhelimen ja soitin asiakaspalveluun. Sieltä sain ystävällisen ja hyvän neuvon: "Käy Anttilan noutotiskillä ilmoittamassa, että tulleen paketin saa palauttaa takaisin ja tee uusi tilaus, jolloin saat alennuksen ja kotipostiin kuljetuksen". Ja niin teinkin. Nyt ei tarvitse pähkäillä, millä ison paketin tuo pyörällä kotiin, kotiposti kun on muutaman sadan metrin päässä.

Sain porkkanatkin ylös maasta (vain 3,5 kg) ja lopun palstasta käännettyä. Eli seuraavan kerran menen palstalle ensi keväänä. Metsäänkään en taida enää viitsiä mennä, viimeksi kuljeskelin 3 tuntia suppilovahveroita katsellen. Mutta joko minulla ei ole suppissilmää tai sitten etsin vain vääristä paikoista. Ei löytynyt yhtään ainoaa. Tämä tahtoo tarkoittaa sitä, että kaikki viralliset ulkojutut on tältä syksyltä hoidettu ja voin siirtyä sisätiloihin harrastamaan. Yhyy ja jee, skitso tunne iskee jälleen. Talvi saa tulla, mutta älä nyt kuitenkaan vielä tule.
Kristiina

lauantai 11. lokakuuta 2014

Diaesityksen upottaminen blogisivulle

Joku on jo saattanut ehkä huomatakin, että olen päivittämässä Meidän jengi-välilehteä.

Kissani ovat aina olleet kuvauskohteeni No.1. Niitä on niin kiva kuvata, niiden mielestä kuvauskohteena olo ei taas ole aina niin kivaa. Kun koostin alkuperäistä Meidän jengi-sivua kuvineen, ajatuksissani pyöri ideanpoikanen: olisiko mahdollista saada sivulle jonkinnäköinen "digitaalinen valokuvakehys", jossa olisi useampia, vaihtuvia kuvia?
Kun olin muhittanut ajatusta aikansa, tuli mieleeni aikanaan tehdyt PowerPoint-esitykset. Olisiko siinä mahdollisuus? Tutkin ja hutkin ja seurauksen syntyivät sivulle diaesitykset, joita teen pikku hiljaa jokaisesta kissasta. Diaesityksen kuvat ovat itsestään vaihtuvia. Lukija voi myös liikuttaa diaesityksen nuolinäppäimillä dioja eteen- ja taaksepäin omaan tahtiinsa, mutta silloin diojen automaattinen vaihtuminen keskeytyy.

Tässä ohjeet diaesityksen upottamisesta blogisivulle. Ohjeet on tarkoitettu Bloggerin blogeille, mutta ne saattavat toimia myös muilla blogialustoilla oleville blogeille.


Tee haluamasi PowerPoint-esitys ja tallenna se PowerPoint-esityksenä (lopputunnus *.pptx), ei PowerPoint-diaesityksenä.


Mene Google Docs:n sivulle ja kirjaudu sisään omalle Google-tilillesi. Google Docs:n avautuessa klikkaa vasemman yläkulman viivakuviota ja valitse vaihtoehto Slides (Diat).


Valitse Slides-sivulla oikeasta yläkulmasta salkun kuva eli tiedostojen poimija.




Aukeavasta ruudusta valitse Lähetä-välilehti ja hae tallentamasi PowerPoint esitys (*.pptx) koneeltasi. Avaa se.













Diaesityksesi näkyy nyt Google Docs:ssa sinne tuotuna tallenteena.


Palaa Slide-asiakirjojen etusivulle näpäyttämällä vasemmassa yläkulmassa olevaa keltaista laatikkoa.



Kaksoisnapauta luomaasi uutta tiedostoa.

Aukeavan sivun oikeassa yläkulmassa on laatikko Jaa. Napauta sitä.
 Muuta avautuvassa ruudussa oikeuksiksi Voi katsella ja valitse Lisäasetukset.


Avautuvasta Jakamisasetuksista muuta ensin 1) Käyttöoikeudet.


Muuta oikeuksia haluamallasi tavalla. Julkinen kaiketi käy kaikki parhaiten. Tarkasta ja tarvittaessa korjaa alhaalta vasemmalta, että käyttöoikeus rajoittuu Vain katseluun.


Tallenna muutokset.

Aiemmassa Jakamisasetukset-kuvassa oikeassa alakulmassa näkyy myös sininen teksti 2) Muuta. Klikkaa se auki.


Valitse vain itsesi käyttöoikeuksien muuttajaksi ja Tallenna. Jakamisasetusten pitäisi nyt näyttää tältä:


Klikkaa Valmis.

Esitys palaa takaisin sivulle, jossa diasi näkyvät. Valitse sieltä Tiedosto -> Julkaise Internetiin.

Avautuvasta Julkaise verkossa-ruudusta valitse välilehti Upotus. Määrittele blogisivulla julkaistavan diaesityksen koko (omani on Pieni), yksittäisen dian näyttöaika ruudulla ennen automaattista vaihtumista (katsoja voi vaihtaa kuvaa myös manuaalisesti ennen määräajan umpeen kulumista) sekä haluamasi diaesityksen käynnistyminen ja toisto. Kun olet valmis, paina Julkaise.

Nyt sinulle aukeaa ruutu, jossa on blogisivullesi sijoitettava koodi.


Kopioi koodi ja sijoita se haluamaasi paikkaan blogisivusi HTML-koodiin. Tästä linkistä löydät vinkkejä (englanniksi) siitä, millä eri tavoin kopioidun koodin voi sijoittaa sivulle. Itselläni oli sivullani ennestään valokuva, jonka korvasin diaesityksellä. Näin sijoituspaikka löytyi helposti blogisivun HTML-koodista. Tämän sivun alun esimerkkiesitykseni HTML-koodimuunnos:



Alun esimerkkiesitystä olen lisäksi pienentänyt muuttamalla <iframe> tagissa heigh="279" ja width="350"

Jos et halua käyttää Google Docs:a koodin tekemiseen, ohjeet SlideShare.net:n avulla tehtävään diaesityksen laadintaan löytyvät täältä.

Käyhän vilkaisemassa Meidän jengi-sivulla jo olevia diaesityksiä. Ne ovat hieman suuremmassa koossa kuin alun esimerkki.
Kristiina