Google Website Translator

tiistai 30. joulukuuta 2014

Pyhien lukunautintoja


Joulunpyhät ovat siitä ihanaa aikaa, että voi vetäytyä sohvankulmaan hyvän kirjan kanssa ja syömätaukoja lukuun ottamatta omistautua lukemiselle.

Nimeltään Kekkonen (Raija Oranen) perustuu taas lähihistoriamme tosiasioihin, mutta luo fiktion kautta tutustumisen arvoisen kuvan henkilöstä nimeltään Urho Kekkonen ja hänen lähipiiristään. Kekkonen on tuittupäinen ja huumorintajuinen, seuramies, hän tietää, miten asiat pitäisi hoitaa, muut ovat törppöjä ja hölmöjä. Hän tietää, miten venäläisiä käsitellään ja miten Suomi pidetään itsenäisenä ja puolueettomana. Hän rakastaa ja tarvitsee Sylviään, mutta samalla on viriili ja rakastuu toki muihinkin naisiin. Hän ei ymmärrä, miksi muut poliitikot ja Suomen kansa vihaavat häntä, vaikka hän on saavuttanut niin paljon hyvää Suomen kannalta. Kirjan tapahtumat alkavat jatkosodan loppuajoilta ja niistä kerrotaan aina 60-luvun alkuun asti. Suomi taistelee ensin itsenäisyydestään ja sitten riippumattomuudestaan Neuvostoliiton kanssa. Samalla eri päämiehet ja eri poliittiset ryhmittymät tekevät ratkaisujaan ja yrittävät vaikuttaa sisäpolitiikassa. Monia tunnettuja tapahtumia, mutta tällä kertaa jotenkin uudesta kulmasta käsiteltynä henkilöiden kautta. Lähihistoriamme hieno läpileikkaus.
Tapaaminen elämän kanssa (Cecelia Ahern) on tyypillistä Ahernia. Alussa on päähenkilö, jonka elämä on jotenkin vinksahtanut ja kirjan edetessä se muuttuu hiljalleen paremmaksi ja "oikeammaksi". Tällä kertaa juoni on hieman absurdi. Lucy Silchesterin ihana, henkinen ja aktiivinen, kaiken taitava poikaystävä on jättänyt hänet. Tämän tapahtuman seurauksena hän menettää myös ihannetyöpaikkansa ja joutuu muuttamaan nuhjuiseen, pieneen yksiöön. Hän valehtelee kaiken aikaa elämästään, karttelee ystäviään ja perhettään ja vihaa työtään. Lucy uskottelee itselleen olevansa täysin tyytyväinen elämäänsä yksin seuranaan vain kissansa ja toipuneensa erostaan. Eräänä päivänä hän saa postitse kutsun tapaamiseen oman elämänsä kanssa. Yritettyään aikansa kaikin tavoin vältellä tapaamista kuten kaikkea muutakin elämässään hänen Elämänsä osoittautuu yllättäen nuoreksi mieheksi, joka ryhtyy hänen jatkuvaksi seuralaisekseen kaikissa hänen toimissaan. Tarkoitus on saada Lucy lopettamaan valehtelu ja saamaan oma elämänsä jälleen raiteilleen. Jatkossa aina kun Lucy valehtelee, Elämä kertoo muille totuuden jostain hänen valheestaan. Ja Lucy panee hanttiin joka käänteessä. Vaikeuksien kautta voittoon on Ahernin kaikkien kirjojen teema, tällä kertaa vain hieman hassussa muodossa tuon Elämän tullessa kuvaan mukaan. Eihän tämä mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta toisaalta määrättyinä aikoina ei kaipaakaan vakavaa tai kirjallisesti ansiokasta luettavaa, vaan vain tällaista kevyttä välilukemista raskaampien ja ansiokkaampien kirjojen välissä.

Books
Näiden historiallisten romaanien vastakohdaksi piti toki sitten lukea myös rikosromaaneja. Veritimantit (Jo Nesbø) on taattua jännitystä niin kuin vain Nesbø osaa. Ryyppäävä, omia teitään kulkeva, painajaisista ja unettomuudesta kärsivä poliisi Harry Hole saa ratkaistavakseen nuoren naisen murhan. Hän löytyy tapettuna kotoaan ilman yhtä sormea ja luomensa alla 5-sakarainen veritimantti. Hänen harmikseen hänen aisaparikseen ja vastuulliseksi poliisiksi määrätään hänen verivihollisensa, apulaispoliisipäällikkö Tom Waaler, Oslon poliisin nouseva tähti. Yksi murha muuttuu sarjaksi murhia ja tapahtumien tuoksinassa Harry saa potkut, eroilmoitus vaan on odottamassa kesälomalla olevan poliisipäällikön paluuta. Sitä odottaessa Harrya pyydetään vielä jatkamaan tapauksen tutkimista. Kun tapaus sitten ratkeaa, on Harryn selvitettävä vielä välinsä lopullisesti Waalerin kanssa.
Ajojahti (Liza Marklund) tuo jälleen käsiteltäväksi uutismaailman raadollisuuden toimittaja Annika Bengtzonin ja hänen harjoittelijansa saadessa kirjoitettavaksi juttuja liikemiehen ja entisen poliitikon Torsten Lerbergin raa'asta kidutuksesta ja hänen vaimonsa Noran katoamisesta. Koska tapauksesta ei tavanomaiseen tyyliin riitä yksi juttu, vaan henkilöistä ja tapahtumista pitää kaivaa lisää tietoja, työtä riittää. Samaan aikaan Kvällspressenin päätoimittaja Anders Schyman joutuu nettibloggarin hyökkäyksen kohteeksi ja häntä syytetään petkuttajaksi ja lahjusten ottajaksi koskien hänen aikanaan tekemäänsä dokumenttielokuvaa. Schyman määrää Annikan tutkimaan uudelleen myös tuota dokumentissa käsiteltyä tapausta. Sen yhteydessä otetaankin sitten jo käsiteltäväksi sekä tiedotusvälineiden että nettikirjoitusten eettisyys ja juttujen oikeellisuus. Ihailen aina Marklundia lukiessani hänen tapaansa päästä tapahtumien ratkaisuun sen seitsemän mutkan ja juonenkäänteen kautta. Oma mielikuvitukseni ei parhaimmillaankaan riittäisi näin monimutkaisten juonien kehittelyyn. Ja tietysti, koska julkaisumaailma on itselleni täysin vieras, näitä Annika Bengtzon-seikkailuja on aina äärimmäisen mielenkiintoista lukea. Jos osakaan siitä, miten uutismaailma toimii vastaa kirjassa kerrottua niin huh huh.

Kristiina

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu meni

Vaikka olenkin jouluihminen, täytyy huokaista, että onneksi se on taas ohi tältä vuodelta. Meillä oli oikein rattoisa joulu. Tytsy tuli luokseni aattoa edeltävänä sunnuntaina. Maanantain vietimme hänen kanssaan kaupungilla ja iltapäivällä menimme lopuksi äitiäni vastaan junalle. Siitä alkoi melkoinen jouluhässäkkä, kun kaksiossani pyöri 3 ihmistä. Toinen haittapuoli vierailussa on se, että vierailunsa ajan molemmat nukkuvat minun sängyssäni ja itse joudun nukkumaan sen ajan olohuoneen sohvalla. Kun on tottunut makuuhuoneen rauhaan, ovat sohvalla nukutut yöt paljon levottomampia ja unet katkonaisempia.

Christmas
Aatoksi onneksi kaikki rauhoittui. Aamuriisipuuron jälkeen saimme vielä touhustella arkisiakin asioita aina joulurauhan julistamiseen. Otinkin tuon kuvan "joulupöydästä" aamupäivällä, kun tytsy hoiti viimeiset tietokonejuttunsa ennen koneen pois korjaamista. Joulusaunat saunottiin ja sen jälkeen saikin istua pöytään. Ja voi että, kyllä me söimmekin. Kalat, leikkeleet, juustot ja leivät. Rosollia. Laatikot ja kinkkua. Ja jälkiruoaksi tytsyn tekemää piparkakkupannakottaa. Itse ahdoin sisuksiini niin paljon ruokaa, että sain ähkyn ja sekaisen vatsan. Lahjojakin sain jokusen, joten olen kai ollut jossain välissä kiltti.

Joulussa mukavinta on oikeastaan tunnelman lisäksi joulupäivä, kun saa omistaa koko päivän lukemiselle, ristikoille ja lastenelokuvien katselemiselle TVstä. Joinakin vuosina olemme tytsyn kanssa olleet koko päivän yöpaidoissa ja vain laiskotelleet. Äitini sitä touhua hieman ihmettelee, hänestä kun aikuinen, terve ihminen ei ole koko päivää yöpaidassa ja tuijota TVstä jotain mielikuvituselokuvia ja piirrettyjä. Vaan mepä teemme niin, jos tahdomme.
Tapanin iltapäivänä talo tyhjeni ja sain sänkyni takaisin. Tosin viikonloppu jatkoi vielä hieman sitä joulun tuntua. Mutta huomenna palaan taas muutamaksi päiväksi arkisiin tunnelmiin. Seuraavaan jouluhässäkkään onkin sitten 360 päivää.
Kristiina

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Heijastin

Ihmettelen tässä yhtä pientä asiaa. Täällä Vaasassa eivät kävelytiet ole kovin hyvin valaistuja. Ajoteillä toki on hyvä valaistus ja asiastakin, mutta kävelytiet saa kulkea melkein käsikopelolla. Ja kuitenkin eteen ilmestyy yhtä äkkiä ihminen, joka on täysin mustiin puettu, ilman heijastinta. Jopa lapsia. Eivätkö vanhemmat huolehdi edes siitä, että heidän lapsillaan on sellainen yksinkertainen turvakeino kuin heijastin? Hei herätys, jos ette keksi muuta joululahjaa lapsellenne, antakaa hänelle heijastin. Vaikka hän valittaa siitä.
Kristiina

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivää

Hauskaa itsenäisyyspäivää kaikille. Tänään on se päivä, jolloin sytytämme sinivalkoiset kynttilät, varaamme illaksi pientä purtavaa ja istuudumme TV:n ääreen katsomaan vastaanottoa. Kuka paremmin pukeutuneena ja kuka verkkareissa. Pääasia on, että nautimme päivästä. Olisipa ihanaa pukeutua muotisuunnitelin varta vasten suunnittelemaa iltapukuun ja kätellä presidenttiä. Mutta paremman puutteessa ne kotoiset verkkarit kelpaavat. Ja ajatus siitä, ettei liiskaa varpaitaan korkokengissä vaan ihan vain aamutossuissa. Tai näkee aamulla ensimmäiseksi sen ihanan lapsensa kasvot. Voiko parempaa päivää olla?

Kristiina

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mitä sormistasi pääsee?

Löysin päivänä muutama kauniin sanonnan. Jos sinulla ei ole mitään kaunista sanottavaa, älä sano sitä. Koko ajan kirjoitetaan siitä, mitä ihmiset päästävät sormenpäistään sosiaalisessa mediassa. Miettikääpä tuota sanontaa.


Kristiina