Google Website Translator

torstai 29. tammikuuta 2015

Urkeneeko uusi ura?

Nyt on tullut oltua muutama päivä uravalmennuksessa. Ryhmä on opetellut tuntemaan toisiaan ja kurssin sisältöä. Tämän päivän antia oli yksilöllinen asioiden läpikäyminen kouluttajan kanssa. En alun alkaen ollut kovin optimistinen kurssin suhteen, mutta toivottavasti jatkossa saan ainakin hieman runsaampia kanavia työnhakuun kuin ne ikuiset TE-toimiston avoimet paikat. Ja jos ei muuta, niin ainakin uuden tavan laatia työhakemuksia. Saimme heti alussa kuulla, että kolmannelle kurssiviikolle pitäisi löytää itseään kiinnostava ala ja etsiä sitä kautta paikka, jossa voisi viettää viikon yrityksen/oppilaitoksen eri työtehtäviin tutustuen.  Jaa-a. Kun vielä tietäisi, mitä haluaa tehdä isona.

Ruokahan se on, joka naisen tiellä pitää. Koska olen tottunut laittamaan ruokani itse, otan kurssille päivittäin mukaan lämpimän ateria. Yksilöhaastattelujen takia keskiviikkona sain tehdä töitä kotona, joten sain myös tehdä loppuviikon syötävät rauhassa. Päädyin tekemään maissilettuja broileritäytteellä. Täyte maustui tosi hyvältä. Pienoisia vaikeuksia tuottivat maissiletut, jotka hiukan yrittivät hajota rullaus- ja vuokaansiirtovaiheessa. Muttei liikaa onneksi.

Koska kuljen matkat linja-autolla, saan mennen tullen kummasti luettua kirjoja. Parin paksun opuksen jälkeen piti väliin tuntea muutama kevyt ja keskipaksu kirja.
Mama Mojo (Laura Paloheimo) kertoo hieman erilaisen kertomuksen elämästä lapsen syntymän jälkeen. Julia, vintage- ja ekologisia vaatteita ja asusteita netti- ja kivijalkakaupassa myyvän myymälän omistaja ja hänen miehensä Timppa, klaukkalalaisen autokorjaamon omistaja ja ralli-intoilija, ovat 3 kk vanhan Hoppulin tuoreet vanhemmat. He asuvat Julian isoäidin entisessä talossa, jonka remontti unelma-asunnoksi on juuri valmistumassa. Sen sijaan, että nauttisi vanhemmuudesta ja uudesta kodista, Julia löytää itsensä asuntovaunusta rallitapahtumassa seuratessaan Timppaa tämän saadessa tilaisuuden toimia rallijoukkueen varikolla. Tuo tapahtuma tempaa Timpan Dubaihin rallitiimiin, johon kuuluu myös Timpan nuoruudenystävä, nollakuski Taru. Julia palaa Klaukkalaan pyörittämään kodin vauva-arkea, suunnittelemaan ristiäisiä ja valmiina palaamaan työelämään muuttamaan liikkeensä valikoimaa muotiasusteista mammalookiin ja lastentarvikkeisiin. Mikä ei ole oikein sitä, mitä Julian oikea käsi, homomies Lasse haluaisi. Kaikki mutkistuu, arki ja stressi painaa Juliaa ilman aviomiehen apua, kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja merkit viittaavat selvästi siihen, että Timppa ei enää halua tylsää vauvaperhettään, vaan lennokasta elämää ja Tarun rinnalleen. Pisteenä i:n päällä on Klaukkalaan suunniteltu tuleva kansainvälinen rallitapahtuma, johon Timppa on luvannut Julian osallistuvan vapaaehtoisena ja myös lainaavan uuden talon ja sen tontin tapahtuman käyttöön. Viis siitä, että Julia on suunnitellut Hoppulin ristiäiset samalle päivälle. 
Onhan kirjassa vilskettä, väärinkäsityksiä ja tilanteita niin, että heikompaa hirvittää. Itse aihepiiri ei ole itselleni ajankohtainen, joten asettuminen Julian asemaan on vaikeata. Ja hänen lennokas ajatuksenjuoksunsa suunnitelmineen ja aikatauluineen, seksihullu naapuri, fantasioiden toteutuma helikopterikuski Fred, enemmän tai vähemmän oudot Hoppulin mummot ja Julian omituiset ystävät ovat ehkä hieman kaukana todellisesta elämästä. Jotenkin eniten maassa tässä kirjassa jalkansa tuntuu pitävän Julian oikea käsi, kokki ja muotifanatisti Lasse. Sopii luettavaksi ehkä paremmin niille, joilla on tai on hiljan ollut pieniä lapsia. Itseäni kirja ei kummemmin naurattanut kohelluksineen ja epärealististenkin unelmien toteutumisineen.

Tunarin (Patricia Highsmith) lasketaan kuuluvan psykologisiin jännäreihin. Jännitys syntyy tässä kirjassa lähinnä ihmisten välisistä suhteista ja heidän päänsisäisistä tapahtumistaan. Asianajaja Walter Stackhouse on hieman tossukka ja aikaansaamatonkin mies, jolla on kostonhaluinen, dominoiva ja neuroottinen vaimo. Vähitellen Walter saa tarpeeksi vaimostaan ja haluaa avioeron. Samoihin aikoihin eroajatusten kanssa hän tutustuu lempeään, fiksuun ja sympaattiseenkin Ellieen, johon tuntee vetoa. Kostoksi avioerohankkeista ja epäillen Walterin suhdetta Ellieen hänen vaimonsa yrittää itsemurhaa. Walter toteaa elämänsä olevan hyvällä mallilla sillä aikaa, kun vaimo makaa koomassa sairaalassa. Valitettavasti ei tarpeeksi pitkään.
Walter on kerännyt harrastuksenaan lehtileikkeitä erilaisista rikoksista ja murhista kirjoittaakseen joskus novellikokoelman, jonka tarinat perustuisivat noihin leikkeleisiin ja arveluihin niissä kerrottujen tapahtumien kulusta. Yksi leikkeistä kertoo murhasta bussin pysähdyspaikan lähellä. Walter miettii tuon tapahtuman kulkua ja käy jopa tutustumassa murhatun naisen aviomieheen ja tämän omistamaan kirjakauppaan. Kun Walterin vaimo lähtee bussimatkalle samalla linjalla, jolla murhattu nainen matkusti, Walter fantasioi murhaavansa vaimonsa ja seuraa tätä. Vaimo kuitenkin katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena saman pysähdyspaikan läheltä, jossa edellinenkin nainen surmattiin. Syyllisyydentunto ajatuksistaan saa Walterin valehtelemaan jatkuvasti asioista sekä poliisille että ystävilleen. Tämä syyllisyydentunnosta kumpuava valehtelu ja uteliaisuus lukemansa murhatapauksen suhteen saa Walterin yhä syvemmälle vaikeuksiin, joita hän ei tunnu millään itse näkevän. 
Tämä kirja on todella psykologinen, mutta se tutkii mieluumminkin ihmisten pään sisäisiä liikkeitä kuin itse tapahtumia. Kirjan loppuosan tapahtumat kietoutuvat pikemminkin oikeasti murhaan syyllistyneen Kimmelin (lehtileikkeen vaimon surmannut aviomies), syyllisyydentuntoisen Walterin ja ylennystä ja pääntaputuksia kaipaavan poliisin Corbyn ympärille. Jännitystä tässä ei mielestäni ole kuin siinä, saako Corby kyseenalaisten keinojensa avulla todistettua halunsa mukaisesti, että molemmat miehet ovat syyllisiä ja tuhoaako Walter syyllisyydentunnossaan kaiken ympäriltään ennen kirjan loppua.

Olen julkaissut viikoittain MakroTex-välilehdellä valokuvia Pieni Lintu-blogissa annetusta aihepiiristä. Meitä samasta aiheesta mitä erilaisempia kuvia julkaisevia on  viikoittain n. 20. Kuvia julkaisseiden linkit löytyvät Pienestä Linnusta. Aihe vaihtuu yleensä joka viikon tiistaina. Ensi viikon aihe on pyöreä ja haluaisin yrittää kuvata täysikuuta. Mutta kun täysikuu on vasta ensi viikon torstaina. Sitä paitsi en omista riittävän tehokasta objektiivia ottaakseni kuusta makrokuvan. Täytynee keksiä jotain muuta.

Joskus sitä ihmettelee asioita, joita kissat syövät. Niiden kun pitäisi olla pääasiassa lihansyöjiä. Yksi edesmenneistä kissoistani oli kuitenkin hulluna tomaatin sisukseen. Aina, kun itse söin tomaattia, sain puraista siitä vaan sen "lihaisen" osan ja sisällä ollut malto piti antaa kissalle nuoltavaksi. Tuo sama kissa muuten halusi aina palasen punaisista nallekarkeista. Olin iltana muutamana laittanut itselleni iltapalasalaatin ja hakiessani teekuppia laskin salaatin pöydälle. Akka hyppäsi heti tutkimaan lautasen sisältöä. Seurasin kiinnostuneena, kuinka se aikansa nuuskittuaan varasti lautaselta salaatinpalan, hyppäsi lattialle ja söi sen salaatin. Sama toistui useamman kerran (välillä katosi jopa kurkunpala). Otin aikani kuvia ja sitten pelastin salaatista jotain itsellenikin.

Kristiina

tiistai 27. tammikuuta 2015

Lamatalkoot yritysten hallituspalkkioiden tapaan

Taas kuuluu kummia maailmalta. Fortumin ja Nesteen osakkeenomistajien nimitystoimikunnat (joiden jäsenistä moni kuuluu myös yritysten hallitukseen tai on hallitukseen kuuluvien kavereita) haluavat korottaa yritysten hallituksen jäsenten palkkioita. Fortum puheenjohtajan 20 %, varapuheenjohtajan 14 % ja jäsenten 12,5 %. Nesteellä euromäärät ovat pienempiä, mutta vastaavat prosentit 27 %, 12 % ja 18,6 %. Syyksi esimerkiksi Fortum sanoo sen, että heidän hallituspalkkionsa ovat jäljessä pörssiyhtiöiden yleisestä tasosta. Joo niin varmaan. Opettajien, sairaanhoitajien tai vaikkapa siivojien palkat ovat myös jäljessä yleisestä palkkatasosta, mutta ehdottaako heille joku 20 % korotusta? Ei, palkkamalttia vaan. Tai eläkeläisten eläkkeiden korotus, sekin on jäljessä yleisestä palkkojen korotustasosta. Ei sinnekään ehdoteta edes 12,5 % korotusta.
Toisena syynä korotukseen kertoi Fortum sen, että hallitukseen täytyy saada päteviä ihmisiä, jotka uhraavat omaa aikaansa yritysten hyväksi. Fortum itse ei ole laskenut, paljonko hallituksen jäsenet uhraavat aikaansa, mutta muissa yhtiöissä se on kuulemma 30 päivää. Keskiverto suomalainen palkansaaja ei ansaitse edes vuoden työnteolla sitä, mitä hallituksen puheenjohtaja 30 työpäivän työllä. Voi kiltit nimitystoimikunnat, kutsukaa minut yhtiöittenne hallitukseen. Edes yhteen. Lupaan tehdä vuodessa sen 30 päivää ahkerasti ja tunnollisesti töitä. Noilla palkkioilla eläisin huomattavasti nykyistä elintasoani paremmin ja saisin pitää muun ajan vuodesta vapaata omille harrastuksilleni.

Olisi hauska tietää, kuinka moni näistä nimitystoimikunnan jäsenistä toimii aktiivisesti myös EK:ssa. Sen linjahan on koko ajan ollut palkkamaltti, nollakorotukset ja palkanalennukset. Ne eivät kuitenkaan näytä koskevan kuin niitä työssäkävijöitä tai luottamustoimissa olevia, jotka eivät pääse päättämään omasta palkastaan tai palkkiostaan. "Hyvien kavereiden" tai "tärkeiden henkilöiden" tulot toki täytyy jättää näiden puheiden ja tekojen ulkopuolelle. Johan sen sanoo jokaisen EKlaisen järkikin. EK ja isokenkäiset osaavat aina vaatia yritysten verotaakan alentamista ja toimintaedellytysten parantamista. Eivät vaan tunnu nuo helpotukset menevän työntekijöiden palkkaamiseen vaan herrojen palkitsemiseen ja isoihin osinkoihin. Kummatkin nyt esille tulleet yritykset ovat viime aikoina hyötyneet verohelpotuksista ja alentuneesta polttoaineen maailmanmarkkinahinnasta. Nyt nuo edut halutaan siirtää kuluttajien sijasta yrityksien isokenkäisille.

Nyt täytyy vain toivoa, että valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Paatero panee oitis stopin sekä näille että muille suurten yhtiöiden isokenkäisten ylikorotuksille. Tai muuten meillä palkansaajilla on puhtaalla omallatunnolla oikeus vaatia vastaavia korotuksia. Jos valtio ei tee työtään laman kukistamiseksi, miksi kukaan muukaan haluaisi? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Muistakaahan kaikki käydä kannattamassa kansalaisaloitetta laista nollatuntisopimusten kieltämiseksi ja vähimmäisviikkotuntien määrittämiseksi. Kävin pari päivää sitten tutkiskelemassa kirjoituksia tuosta aiheesta. Eräs poliitikkoharjoittelija puolsi nollatuntisopimuksia hyvänä keinona nuorille saada jalkansa työelämän oven väliin ja päästä näin alkuun. Miten ihmeessä sellaisessa työpaikassa on hyvä aloittaa, jonka palkka ei elätä ja jossa saatu työkokemus on parhaimmillaan pari tuntia viikossa?

Kristiina
P.S. Samaa linjaa näyttää jatkavan myös Mustasaaren kunta. Kunnanvaltuusto hylkäsi kokouksessaan ehdotuksen, joka esitti vuosi- ja kokouspalkkioiden laskemista 10% ja kokouksen puheenjohtajan palkkion korotuksen laskemista. Kouluja Mustasaari on sen sijaan aikeissa lakkauttaa useammankin kappaleen rahan säästämiseksi.

Koti

Home



Minun kotini oli vain kolo, mutta viihdyin siellä 
-Filosofi Piisami Muumi-kirjassa

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Takana mukava viikko, mitähän edessä?

Palasin tällä viikolla pitkästä aikaa käsitöiden pariin. TV:tä katsellessa on samalla mukava kutoa. Muttei sukkaa. Olen printannut itselleni ohjeen jo pari vuotta sitten ja langatkin hankkinut viime keväänä. Yritän saada aikaiseksi Novitan sivuilta löytämäni ohjeen mukaisen taikajakun. Jokin taika tuossa jakussa täytyy olla, koska siinä kudotaan hihat ja selkäosa yhtenä pötkönä ja erikseen lieriömäinen, pitsineuleesta tehty osa, mutta tuloksena on villatakin tyyppinen jakku. Aika näyttää, tuleeko valmista ja jos tulee, niin mikä loppujen lopuksi syntyy.

Mennyt viikko alkoi kivasti heti maanantaista.  Huomasin Pieni Lintu-blogista, että olin voittanut siellä järjestetyssä arvonnassa nipun ihania Anna-Mari Westin postikortteja ja 4 jääkaappimagneettia. Ne tulivat perille postitse keskiviikkona ja kuinka ihania ne olivatkaan. Magneetit saavat paikkansa jääkaapin ovessa, mutta kortit mietelauseineen ovat niin kauniita, että en millään raaskisi käyttää niitä kortteina. Niistä olisi ihana koostaa jonkinnäköinen kollaasi seinälle tai muu vastaava koriste-esine, mutta täysin epätaiteellisena ihmisenä en vain keksi, miten sen toteuttaisin. Jos ette tunne Anna-Mari Westin ihania kortteja, magneetteja ja muistioita ennestään, menkää oitis tutustumaan yllä olevasta linkistä. Ihastutte ikihyviksi.

Teidän, että lupasin olla leipomatta vähään aikaan. Mutta kun edellinen kakku loppui. Ja tarvitsen jotain makeaa nautittavaksi päivällisen jälkeen. Leivoin verigreippikakun. Sen alkuperäinen resepti on Kinuskikissan appelsiinikakku, jossa korvasin appelsiinin verigreipillä ja rahkan jogurtilla. Tuli mehevä kahvikakku, josta kelpaa ottaa palanen jälkkäriksi.

Ensi viikko tuo tullessaan lyhytaikaisen muutoksen arkeeni. Menen maanantaista alkaen 4 viikoksi TE-toimiston järjestämään uravalmennukseen Opistotalolle. Tuskin tuo 4 viikkoa tuo uralleni mitään uutta, mutta saanpahan vaihtelua arkeen näin vuoden tylsimpien kuukausien aikana. Enkä kieltäydy myöskään ylimääräisestä €9,-/pv kulukorvauksesta. Tuleepahan sillä ostettua 30 pv:n bussikortti, joten voin vapaammin asioida keskustassa ennen polkupyöräkelien alkamista.

Worthless UnemployedUrasta puheen ollen. Nykyinen työttömän urani sai katkesi heti alkuun viime viikolla käydessäni työvoimatoimistossa. Sain kuulla, että perusteet palkkatuelle olivat muuttuneet. Ei siinä mitään. Se mitään oli Pohjanmaan työvoimatoimisto ja Vaasan kaupungin tulkinta uusista säännöksistä. Uusien säännösten mukaan työttömän palkkauksesta saatava palkkatuki riippuu työntekijän työttömyysajasta. Koska olen ollut 12 kuukautta viimeisen 14 kk ajasta työttömänä, palkkaamisestani tulisi saada 40 % tukea kaikista palkkakuluistani. Mutta asiaa tulkitaan Vaasassa niin, että koska olen ollut ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella, ei kaupungin, seurakunnan tai yhdistysten töihin tuota oikeutta olekaan. Kas kun en olekaan niiden suhteen oikeasti työtön. Oikea työtön on Vaasan tulkinnan mukaan vain sellainen työtön, joka saa Kelan työmarkkinatukea. Vasta oltuani ensin työttömänä 500 pv ansiosidonnaisella ja pudottuani Kelan tuelle, aletaan työttömyysaikaani laskea. Näin saatiin kaikkien eri syrjintämuotojen joukkoon Vaasassa ja Pohjanmaalla vielä uusi muoto, työttömyyslajisyrjintä. Olen kirjoittanut asiasta Työ- ja elinkeinoministeriöön ja kysynyt tasa-arvovaltuutetulta ohjeita asiasta valittamiseen. Saas nähä, miten käy.


Kaiken kaikkiaan, tuota yhtä takaiskua lukuun ottamatta, viikko oli oikein hyvä. Toivottavasti ensi viikko jatkaa samaan tyyliin.
Nyt ovat tulppaanit parhaimmillaan. Huomasin  ihailevani kaupassa kaunista tulppaanikimppua eikä auttanut muu, kuin napata se kaupasta mukaan koristamaan kotia. Jätän teillekin hieman silmäniloa.

Kristiina

torstai 22. tammikuuta 2015

Isovanhemmat ja lastenhoito

GrandmotherJo viime vuonna nousi eri lehtien palstoille keskustelunaiheeksi isovanhempien "velvollisuus", halu tai haluttomuus hoitaa lapsenlapsiaan. Ja heistä aiheutuviin kuluihin osallistuminen. Ja se näkyy jatkuvan puheenaiheena vielä tänäkin vuonna. Itse en ole isoäiti, joten omakohtaista kokemusta ei aiheesta ole. Mutta eikö perusvelvollisuus lasten hoitamisesta ja heidän menojensa kustantamisesta ole vanhemmilla? Ei tarhalla, koululla, kerhoilla tai isovanhemmilla.

3 generationsUsein kirjoituksissa viitataan siihen, miten asiat olivat ennen. Mutta ne olivatkin ennen toisin monella tapaa. Ennen useampi sukupolvi asui samassa pihapiirissä. Maalaistalossa tai kaupungin puutaloympäristössä. Perheen äiti vastasi usein kodista ja perheen lapsista ja maalla pihapiirin asukkaista (eläimet, piiat, vanha sukupolvi). Kun perheen lapset kasvoivat aikuisiksi ja kodin työt vähenivät, isovanhemmat olivat lähellä ja heidän työtaakkansa pienennyttyä heillä oli aikaa katsoa lapsenlapsien perään, ei oikein ollut enää muutakaan tekemistä. Nykyisin asiat ovat toisin. Äiditkin käyvät töissä. Jos isoäiti on vielä työelämässä, on hänen ajateltava myös omaa jaksamistaan. Toinen työpäivä useaan kertaan viikossa lapsenkaitsijana ei ole mielekästä. Hän on jo yhden sellaisen urakan hoitanut, ei hänen ole pakko aloittaa uutta kierrosta lastensa lapsilla. Jos hän sen haluaa tehdä vapaaehtoisesti useammin tai silloin tällöin, on se hänen oma ratkaisunsa eikä lapsilla ole mitään oikeutta sitä häneltä vaatia velvollisuutena. Nykyisin eläkkeelle jäädän myös entistä hyväkuntoisempana ja silloin halutaan vihdoinkin Sporting pensionerkäyttää lisääntynyttä vapaa-aikaa omaan itseensä ja omiin harrastuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Joskus tästä aiheesta kirjoittavat lapset ihmettelevät, mikseivät isovanhemmat voi pysyä kotona, niin kuin entisaikaan ja omistautua perheelle. Mutta miksi? Hehän ovat sen jo kertaalleen tehneet. Hoitaneet työnsä ja kasvattaneet omat lapsensa. Miksi heidän olisi ehdoton pakko ottaa toinen kierros ja sillä vastuu toisten lapsista? Lisäksi monella isovanhemmista on hoidettavanaan myös omat, ikääntyneet vanhempansa. On kohtuuton vaatimus, että pitäisi hoitaa ja rahoittaa samaan aikaan sekä omia vanhempiaan että lastenlapsiaan.

Toki on olemassa iso joukko isovanhempia, jotka ilolla auttavat omia lapsiaan aina silloin tällöin pääsemään vaikka kahdenkeskiseen illanviettoon, hieman pitemmälle kauppareissulle, kun vanhemmista jompikumpi on sairas jne. Mutta se on heidän oma, vapaaehtoinen valintansa. Ja tuskinpa nämäkään isovanhemmat valitsisivat vapaaehtoisesti puolivakinaisen päivähoitajan paikan. Tuskastuttavampi on niiden isovanhempien osa, jotka haluaisivat silloin tällöin hoitaa ja tavata lapsenlapsiaan, mutta eivät saa. Avioero, vieraannuttava miniä, kuvitellusta laiminlyönnistä (usein syynä se, ettei saatu vanhemmiltaan rahaa) syyttävä poika tai tytär estävät isovanhempia tapaamasta saati sitten hoitamasta lapsenlapsiaan. Valitettavasti isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa. Toiselta puolen, ei heillä ole näitä kohtaan myös mitään velvollisuuksiakaan.

Kristiina

tiistai 20. tammikuuta 2015

Sielun ja ruumiin ravintoa

Food
Viime viikon aikana tuli rustattua pöytään muutama uusi pöperö. Alkuviikon appeeksi tuli tehtyä siskonmakkarakastike. Siskonmakkara on oiva ruoka keittona, mutta siitä saa myös muunlaista ruokaa. Kastikkeen lisäksi sillä höystää kivasti myös pataruokia ainaisen lenkkimakkaran tai nakkien sijasta. Omaan kastikkeeseeni eksyi tavaraa tyyliin "mitä kaapista löytyy". Se onkin mukava tapa valmistaa ruokaa silloin tällöin, ei tarvitse heittää pois ruokia jääkaapista, kun vain keksii sopivan pääraaka-aineen ja lisää kaikkea muuta, jota vanhentuminen uhkaa.
Viikonloppuna halusin välillä hieman kevyempää suuhunpantavaa ja laitoin peruna-pinaattipannukakun. Onneksi minulla on vielä käytettävänä oman maan perunaa ja pinaattia. Ei siten kovin kallis ruoka, mutta erittäin maistuva. Tuollaisessa pannukakussa on se hyvä, että siitä voi tehdä juuri niin tuhtia kuin haluaa. Jos haluaa lihaa, mukaan voi käristää paketillisen pekonia. Tai tehdä, niin kuin minä tämän kanssa tein eli lisätä juustoraastetta taikinaan.

Books
Kun vatsa on täytetty, voi nauttia hengen ravinnosta eli kirjoista. Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (Tuomas Kyrö) on ensimmäinen Mielensäpahoittaja-kirja, jonka olen lukenut. Tavanomaista minua, aloita viimeisimmästä sarjan kirjasta. Kirja sisälsi ihanaa, Kyrölle ominaista asioiden pohdiskelua hieman erikoisesta vinkkelistä. Tässä osassa Mielensäpahoittaja valmistelee omia hautajaisiaan. Hän on tehnyt valmiiksi muistokirjoituksen, jota lukee pojalleen matkalla 200 km päähän kaupunkiin ostamaan mustekynään mustetta. Jota taas tarvitaan testamentin puhtaaksikirjoittamiseen. Kaupunkimatkalla hotellissa hän tapaa mm. Sivistyneen Lättähatun, joka opastaa Mielensäpahoittajalle tien menneisyyteen tutustuttamalla hänet nykyteknologiaan eli tabletin käyttöön. Arkun Mielensäpahoittaja on tehnyt itse ja hautajaispuvun hän ostaa naapurin Kolehmaiselta, joka hankkii niitä halvalla vaimonsa syntymämaasta Thaimaasta. Varsinainen ilottelu tuumailuissa alkaa, kun Mielensäpahoittaja sovittaessaan uudessa puvussaan arkkuaan putoaa sieltä, saa aivotärähdyksen ja joutuu Helsinkiin sairaalaan. Vaikka Mielensäpahoittaja tutustuu ja käyttääkin nykyteknologialaitetta ja muuttaa viikon arkipäiviksi kirkonkylään kerrostaloon, sysisuomalaiset perusasiat ja -arvot säilyvät hänen ajatuksissaan aina samoina.

BooksSuuri amerikkalainen romaani, hauska, loisteliaan yltäkylläinen. Näin kuvailtiin kirjaa Telegraph Avenue (Michael Chabon) sen kannen arvostelureferaateissa. Itse en oikein noita aineksia kirjasta löytänyt. Kyllä siinä lahjakkaasti kohellettiin, mutta kohellus ei oikein toiminut kirjoitettuna, ehkäpä se naurattaisi paremmin elokuvana. 
Archy Stallings ja Nat Jaffe pitävät Oaklandissa vanhoja vinyylejä myyvää liikettä. Sen olemassaoloa uhkaa Amerikan viidenneksi rikkaimman mustaihoisen Gibson Gooden kaavailema kauppakeskus, johon tulisi myös hänen omistamansa audiovisuaalisten tuotteiden liike antikvariaattiosastoineen. Heidän vaimonsa Aviva ja Gwen taas pyörittävät kotisynnytyksiä hoitavaa yritystä. Lisäksi Gwen on viimeisillään raskaana. Heidänkään yrityksensä tulevaisuus ei näytä hyvältä, kun yksi kotisynnytys menee hieman pieleen ja lisäksi Gwenin ylpeys mustaihoisuudestaan lisättynä hormonien heittelyyn saavat hänet napit vastakkain melkeinpä kaikkien kanssa.  Päähenkilöiden lisäksi kirjassa on iso määrä muita tärkeää osaa esittäviä henkilöitä kuten Jaffen pariskunnan homopoika Julius (Julie) Jaffe, Archyn kuvioihin ilmestyvä avioton poika ja Juliuksen rakkaus Titus Joyner, muusikko Cochise Jones papukaijansa Viiskasin kera, Archien lastaan laiminlyönyt isä ja ex-kungfuelokuvatähti Luther Stallings ja joukko kanta-asiakkaita, joista osa on myös kunnallispolitiikan vaikuttajia. Sitten vain yritetään estää kauppakeskuksen rakentaminen ja pelastaa Synnytyskumppanit saamasta oikeudessa kieltoa yrityksensä pitämiselle. 
Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi kirjan omituiseen rakenteeseen. Se oli jaettu viiteen osaan, joissa yhdessäkään ei ollut lukuja. Koko osa, jopa satoja sivuja, oli yhtä ainoata luku, joka oli ajoittain jaettu kappaleiksi. Paitsi kolmas osa, joka koostui yhdestä, 17 sivua pitkästä lauseesta. Kun kirjassa vielä hypittiin ajasta toiseen, harrastettiin erinäisiä kiristysyrityksiä ja humala- ja hormonipäissään suoritettuja hullutuksia, asioiden salailua ja temperamenttien räiskettä, oli välillä hieman vaikea pysyä kärryillä tapahtumista. Tiivistämällä tästä kirjasta olisi ehkä saanut paljon enemmän irti.

Paljasjalkainen kuningatar (Ildefonso Falcones) tuntui ensisivujensa perusteella, kaikista saamistaan kehuista huolimatta, todella raskaalta ja tylsältä luettavalta. Kurjuutta, ahdinkoa ja lukematon määrä ainakin tälle lukijalle mitäänsanomattomia paikannimiä ja niiden esittelyä. Mutta kun kirja sitten pääsi todelliseen vauhtiinsa, se oli äärettömän tapahtumarikas ja vauhdikas. Nuori, musta nainen Caridad matkaa v. 1748 Kuubasta isäntänsä kanssa Espanjaan. Matkalla isäntä kuolee vapauttaen ennen kuolemaansa tytön orjan asemasta. Mutta Caridad ei tunne Espanjaa ja joutuu tuuliajolle. Häntä käytetään törkeästi hyväksi ja sorretaan, kunne vanha mustalaismies, Kaleeri-Melchor vie hänet mukaansa mustalaisyhdyskuntaan. Siellä hän ystävystyy Melchorin tyttärentyttären, nuoren, ylpeän ja kauneudestaan tietoisen Milagrosin kanssa. Sitten Espanjan kuningas määrää vangitsemaan kaikki mustalaiset. Myöhemmin heidät vapautetaan suurelta osaltaan. Kirjassa erittäin voimakkaana esiintynyt Milagrosin äiti kuitenkin pysyy vangittuna. Sekasortoisten aikojen takia päähenkilöiden tiet erkanevat ja jokaisella on omat seikkailunsa ja vaikeutensa, enne kuin he taas löytävät toisensa.
Kirjan Caridad ja Milagros ovat toistensa vastakohtia. Caridad on tottunut orjana valkoisen miehen ylivaltaan ja käskyttämiseen ja on siksi helppo saalis valkoisille miehille. Milagros on taas mustalaisten tapaan ylpeä ja itsetietoinen ja siitä syystä joutuu paitsi itse vaikeuksiin, myös aiheuttaa vaikeuksia ympärillään oleville. Molemmat ovat vahvoja, pärjääviä naisia omalla tavallaan, mutta kirjan juonen edetessä molemmat joutuvat muuttumaan. Caridadin on opittava pitämään puoliaan kun taas Milagros saa omien erehdystensä tähden oppia jonkun verran nöyryyttä. Kirja kuvastaa tuon ajan mukaista mustalaisten ja köyhien sortoa, sekä ylhäisten että alhaisten liikkumista lain ulkopuolella ja Espanjan ahdistavaa uskonnollista ilmapiiriä. Tosin se, mikä kirjan ajankuvassa minua häiritsi, oli täysin välinpitämätön ja herkästi tapahtuva tappaminen sekä se, että miehillä ei naisia nähdessään tuntunut olevan mitään muuta mielessään kuin seksi, seksi ja seksi. Kirjan juoni ja historiallinen ajankuvaus oli kuitenkin juuri sitä, mikä minua lukiessani kiinnosti. Jos ylitappamisen ja seksuaalisuuden korostuksen sekä naisen huippualistetun aseman voi sivuttaa, kirja on historiasta kiinnostuneelle lukemisen arvoinen.

Kristiina

Punainen

Mao's little red book
Maon pieni punainen kirja

It's always darkest before it becomes totally black 
-Mao Tse-tung

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kisujen uudet lelut

Kissojen uusien lelujen paketti tuli keskiviikkona. Leluja tuli tilattua sen verran, että vain osa otettiin heti käyttöön.

Cat toys

Kuvittelin leluja hankkiessani, että tuo pallorata olisi kissojen keskuudessa kaikki suosituin. Ne kun tykkäävät pyöritellä pallojaan ympäri kämppää. Kunnes ne pallot katoavat pakastimen alle. Josta sitten poistan ne kerran vuodessa sulattaessani pakastinta. Mutta kaikkea kanssa. Ehdoton suosikki oli sirkuttava, höyhenillä varustettu pallo. Jopa nukkumaan mennessäni niiden sirkutus kuuluu olohuoneesta. Onneksi ne eivät ole niin kovaäänisiä, että siihen heräisi yöllä.

Cat toys

Ottaessani kuvaa siitä, mikä jäi pakettiin vielä odottamaan edellisten lelujen hajoamista tai katoamista (todennäköisesti sinne pakastimen alle), ehtivät meidän aina uteliaat Ukko ja Akka jo käydä nappaamassa laatikosta omat suosikkinsa. Ukko nappasi vielä varalle jääneen sirkuttavan pallon ja Akka höyhenkepin. No, se höyhenkeppi jäi käyttöön ja on tätä kirjoittaessani jo rikottu. Onneksi niitä oli tilauksessa useampia. Ja täytyy sanoa, että noita sirkuttavia pallojakin vaivaa tietyn asteinen sulkasato. Mutta se ei tunnu kissoja haittaavan.

Vaan osataan me kissat olla valokuvissa aivan hirvittävän söpöjä touhutessamme niitä omia juttujamme. Tarkkasilmäinen voi huomata, että Vieno puuttuu näistä leikkimiskuvista. Kas kun leluilla leikkiminen ei oikein tunnu olevan Vienon heiniä. Se vain seuraa kiinnostuneena muiden hölmöilyjä. Paitsi lasersäteen jahtaaminen, sitä neiti rakastaa. Vaikka se makaisi umpiunessa makuuhuoneessa, taskulampun sytyttämisen napsahdus tuo sen pika-pikaa olohuoneeseen.

Cats Cats

Cats Cats

Sain videolle kuvattua joitakin pätkiä kissojen leikeistä. Ensimmäinen pätkä koostuu tytsyn avustuksella kuvatuista kissojen leikeistä laservalopisteen kanssa. Huomioikaa Vienon hienot seinällehypyt, sen mielestä se on oikea tapa leikkiä lasersäteen kanssa. Toisessa pätkässä sitten leikitään näillä uusilla leluilla.


Leluihintutustumissessiolla oli myös omat seurauksensa. Loppuilta vietettiinkin sitten näin:

Cats

Kristiina

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kuka olet?

Yleensä en kirjoita lauantaisin. Mutta nyt tuli pieni ajattelun paikka. Kysymyksestä miten miellät itsesi eli kuka olet?

Olen työtön +55 naisihminen. Kohtaan tuttavan, jota en ole nähnyt muutaman vuoteen. Hänen ensimmäisiä kysymyksiään ovat missä olet töissä, mitä teet ja mitä olet puuhannut viime aikoina? Onko tarkoitus kertoa hänelle, että olen työtön, nyt juuri on tylsä vuodenaika enkä puuhaa mitään (paitsi kotitöitä, kirjanlukemista ja käsitöitä). Vai että hyvin menee, työmarkkinoilla on hieman hiljaista ja haen vakityötä ja tokihan päivään mahtuu enemmän tekemistä kuin aika riittää.

Miksi me laskemme arvomme vain työn kautta? Me jokainen olemme niin paljon muutakin. Tehdäänpä supistettua listaa siitä, mitä ihminen on muuta, kuin työkone:
- Olen äiti tai isä
- Olen kodista huolehtiva yksilö
- Teen hyvää muille
- Osallistun aktiivisesti yhteiskuntatapahtumiin
- Teen vapaaehtoistyötä
- Olen vastuullisesti ympäristöstä huolehtiva
- Harrastan ja osallistun lapsieni kanssa
- Pidän eläimistä ja huolehdin niistä
- Minulla on hyvä sydän ja toteutan muiden toiveita sen mukaisesti

Listasta näkyy, että vaikka sinulta korvausta vastaan tehtävää toimintaa puuttuisikin ja ehkä et haluaisikaan sitä, elämäsi on rikasta, olet hereillä ja terävä. Miksi siis ainoa tuomittava asia on se, ettei sinulla ole mahdollista työpaikka ja statusta. Oletko silti huonompi kuin puoliso, joka on 7 päivässä töissä ja 7 tunti nukkuu/huilaa? Päinvastoin, sinä olet se kaiken kasassa pitävä elementti. Jos ei sinua olisi, koko rakennelma hajoaisi.

Eli, me emme ole sitä, mitä teemme työksemme ja kuinka paljon ansaitsemme, mitkä ovat säästömme. Me olemme sitä, mitä teemme joka päivä kaikkien lähellä oleviemme hyväksi. HYVÄ MINÄ.

Kristiina

torstai 15. tammikuuta 2015

Määrätty tunniste välilehdeksi ja linkki kommenttiin

Tietyllä tunnisteella merkityt tekstit välilehteen

Joskus tietyn tunnisteen tekstit olisi kiva koota omaksi välilehdekseen blogiin. Omassa blogissani olen esimerkiksi vuodenvaihteesta siirtänyt etusivullakin julkaistavat Makrotex-kuvat omaksi välilehdekseen. Tuollaisen välilehden tekeminen on suhteellisen helppoa.

Kirjaudu sisään blogiisi ja mene hallintapaneeliin.
Ensimmäinen tehtävä on löytää linkkiosoite tuolle tulevalle kokoomasivulle. Itse valitsin yhden kirjoittamani tekstin Muokkaa-tilassa ja kirjoitin sen sivun ylimääräiseksi tunnisteeksi (Viestintäasetukset/Tunnisteet oikeassa laidassa) Makrotex. Ja julkaisin tuon muunnetun tekstin.

Seuraavaksi avataan oma blogi ja etsitään se teksti, johon tuo kokeilutunniste on lisätty. Ja painetaan sivun alaosassa näkyvää tunnistetta. Näin saadaan esiin selaimen osoitekenttään se linkkiosoite, joka tarvitaan. Omani oli: http://kristiinaraden.blogspot.fi/search/label/MakroTex#.VLALYMn0dxo. Tosin tuosta osoitteesta voi jättää pois risuaidan ja sen jälkeen tulevan kirjain-numerorimpsun. Eli osoite muodossa http://kristiinaraden.blogspot.fi/search/label/MakroTex on aivan kelvollinen. Ota se ylös vaikka kopioimalla muistioon. Ja muista avata uudelleen muokattavaksi se teksti, johon lisäsit ylimääräisen tunnisteen ja poistaa tunniste.

Seuraavaksi luodaan uusi välilehti. Avaa hallintapaneelissa Ulkoasu. Sen yläosasta löydät Sivut-gadgetin. HUOM. Jos sinulla ei ole ennestään kuin etusivu ja Sivut-gadgetia ei ole luotu, toimi seuraavasti:

Valitse Lisää gadget.





Vieritä avautuvaa luetteloa, kunnes näet kohdan Sivut ja lisää se.



















Rasti siitä näkyväksi se ainoa välilehtesi eli Etusivu ja Tallenna. Palaa Hallintapaneelin Ulkoasuun. Katso että Sivut-gadget on oikeassa paikassa (esim. heti bannerin/blogin nimen alla tai sivusarakkeessa). Nyt pääsemme luomaan sen uuden välilehden. Eli Sivut-gadgetista valitse Muokkaa.













Avautuvasta listasta valitse Lisää ulkoinen linkki.



















Nyt avautuvaan ruutuun anna otsikko välilehdellesi. Lisäksi nyt tarvitaan se tunnisteella haettu osoite, joka otettaan alussa talteen. Se sijoitetaan URL-osoite kenttään.

















Tallenna linkki. Tässä vaiheessa, jos sinulla on ennestään useampia välilehtiä, voit muuttaa niiden keskinäistä järjestystä. Älä välitä, jos linkkisi osoite ja nimi eivät nyt heti näy tässä sivulla, ne ovat kyllä tallella. Lopuksi paina Tallenna.





























Nyt voit mennä Esikatselulla katsomaan, että kaikki on oikealla paikalla. Voit myös tehdä kokeilusivun pienellä tekstillä ja laittaa sen tunnisteeksi valitsemasi hakusanan, joka johtaa välilehteen. Avaa blogisi ja kokeile välilehteä. Muista poistaa kokeilutekstisi.

Kommentistasi linkki omaan blogiisi

Minulta kysytään silloin tällöin, miten saan kommenttiini allekirjoituksen, joka on samalla linkki omaan blogiini. Siis näin:


Linkin voit laittaa kaikkiin sellaisten blogien kommentteihin, jotka osaavat lukea HTML:ää. Useimmat osaavat, ainakin Bloggerin ja useimmat World Pressin blogit. Kannattaa aina tarkastaa esikatselulla, onnistuuko linkin laitto.

Ja sitten se linkki. Yksinkertaisimmillaan sitä voi käyttää, kuten minä, allekirjoituksena. Silloin allekirjoitus muotoillaan seuraavasti:
Terv. <a href="blogisi osoite">Teksti, joka toimii linkkinä</a>
Eli esimerkiksi yllä oleva oma allekirjoitukseni:  
<a href="http://kristiinaraden.blogspot.fi ">Täysin arkista</a>.

Linkkiä voi toki käyttää myös muulla tavalla. Sanotaan, että joku kirjoittaa blogissaan ostaneensa savustetun siikafileen ja toivovansa, että löytäisi reseptin, jolla se muuntuisi muuksikin kuin leivänpäälliseksi. Ja tiedät itse, että blogissasi on hyvä savusiikakeittoresepti. Voit silloin kommentoida kyseen blogiin vaikkapa:

Olen vähän aikaa sitten laittanut omaan blogiini Täysin arkista reseptin todella hyvästä  
<a href="http://kristiinaraden.blogspot.fi/p/resepteja.html">savusiikakeitosta</a>. Käypä katsomassa.
Nyt sanasta "savusiikakeitosta" löytyy linkki oman blogini Reseptit-välilehdelle. Tietysti tuon maininnan blogin nimestä voi myös muuntaa linkiksi blogin etusivulle.

Näin voit ohjata kyseisen blogin lukijoita vilkaisemaan myös omaa blogiasi. Olen tavannut lukiessani vain muutaman blogin, joka kommenttiohjeissa ilmoittaa, ettei kommenttiin saa laittaa linkkejä. Silloin et voi näitä käyttää. Muulloin niitä kannattaa käyttää.

Kristiina

tiistai 13. tammikuuta 2015

Virkamiespäätöksiä, korvausvaatimuksia ja talkoohenkeä

Viime viikolla kuuma uutinen oli vanhempien Vantaalla lapsilleen jäädyttämä pieni luistinrata. Jonka kaupungin virkamiehet välittömästi kielsivät. Vedoten tarpeellisiin ja tarpeettomiin sääntöihin radan vaarallisuudesta. Vaikka sen ympärille olisi saatu lahjoituksena varoittavat aidat. Mutta Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin katsoi kolumnissaan, että syynä kieltoon eivät suinkaan olleet säännöt. Vaan virkamiesten pelko vastuusta. Radan kieltämisen syyksi kertoi vastaava virkamies sen, että joku voi vaikka liukastua ja haastaa kaupungin hakien tuhansien eurojen korvauksia. Siteeraten kolumnia: "Tällainen vastuun pelko on kaiken oma-aloitteisuuden tappava syöpä". Koko kolumnin voi lukea täältä.

Hassua, että olemme Suomessakin alkaneet ottaa oppia amerikkalaisista elokuvista. Siitä amerikkalaisen oikeudenkäytön erittäin valitettavasta piirteestä, jossa jokaisesta sattuneesta pienestä vahingosta voi haastaa jonkun oikeuteen vaatien isoja vahingonkorvauksia. Viimeisin esimerkki tästä oli mitä hullunkurisin lukemani uutinen. Joku oli koiransa kanssa lenkillä ja koira törmäsi temmeltäessään valopylvääseen. Nyt omistaja hakee kaupungilta korvauksia, koska valopylväs ei olisi saanut olla siinä, missä oli. Paikka oli huono, koska koira siihen törmäsi. Herranen aika, minkähänlaisia korvauksia tuo omistaja olisi hakenut, jos olisi itse kännipäissään törmännyt pylvääseen. Tai ajatelkaa kaikkia niitä autoilijoita, jotka liukkaalla törmäilevät liikennemerkkeihin, ojiin tai siltarumpuihin. Ei kun oikeusjuttua nostamaan vaan. Kaupungin vika, kun tie oli liukas ja merkki tai oja oli väärässä paikassa.

Mutta ikävä on todeta todeksi tuo siteeraamani lause oma-aloitteisuuden tappamisesta. Meillä on jo nyt niin paljon niitä turhia sääntöjä ja määräyksiä, jotka on tarkoitettu aktiivisuuden hillitsemiseen ja tappamiseen. Vielä jokin aika sitten, ennen yhtenäisen säännöstön laatimista, TE-toimistoista saattoi saada karenssia, jos osallistui talkoo- tai vapaaehtoistyöhön työttömänä ollessaan. Ja tälläkin hetkellä virkamiehet vaativat, että itse tekemisen sijasta, kuten Vantaalla, tehdään virallinen aloite kaupungille/kunnalle. Sitten odotetaan, useimmiten turhaan, että jotain tapahtuisi. Ja sillä välin ei saa tehdä mitään. Me olemme tällä hetkellä taloudellisesti sellaisessa tilanteessa, että kaikkia käsiä tarvitaan. Niin auttamiseen kuin itse tekemiseen sen sijaan, että vaadittaisiin viranomaisia tekemään. Kieltämisellä varmuuden vuoksi saatetaan asioita huonompaan suuntaan ja jähmetetään kaikki helposti toteutettavat hankkeet ja auttava toiminta. Siteeraan tähän Mielensäpahoittajaa (Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja/Tuomas Kyrö):  Kyllä eivät ole vaikeita asioita vanhusten hoito, peruskoulutuksen taso ja julkisen talouden kestävyysvaje. Ne pitää hoitaa ja kaikkien pitää siihen osallistua. Kerätään kolehti ja ruvetaan talkoisiin.

CatsNäin vakavat pohdiskelut vaativat loppukevennyksen. En mielelläni päästä näin pimeällä kissoja parvekkeelle. Varsinkaan Ukkoa, jolla suurin osa yläpuolta on musta. Eilen illalla se halusi kuitenkin niin kovasti kanssani parvekkeelle, että annoin luvan tulla. Koska pakkasta oli -13 ºC, herra viihtyi parvekkeella n. 2 minuuttia. Sen jälkeen se pyysi päästä sisään ja sinne päästyään hyppäsi suoraan olohuoneen patterin päälle lämmittelemään. Totesi kai, että hullu tuonne vapaaehtoisesti menee, tässä on paljon parempi paikka kissalle talvipakkasella.
Kristiina

Tammikuu

Beer
Eikös tammikuu ole joillekin tipaton?

Ei tippa tapa, ellei tipasta tule tapa

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kevyesti keskellä sunnuntaita

Monta vakavaa asiaa odottaa kirjoittamista, mutta näin sunnuntain kunniaksi ajattelin pitää jutut hieman kevyempinä. 

Leivon viikolla pullaa. Tekemistäni manteli-kanelitäytepullista jäi puolet täytteestä yli. Ja nuukana mietiskelin, mihin sen voisi käyttää. Ensin ajattelin mantelikuppikakkuja, mutta sitä sorttia on tullut tehtyä niin usein viime aikoina, että hylkäsin ajatuksen. Sitten se tuli: kuiva- tai kahvikakku. Ja koska manteli ja kaneli sopivat hyvin omenan kanssa, tuloksena valmistui tosca-kakun tapainen manteli-omenakakku. Voi että siitä tuli pehmeä ja mehevä kiitos omenan ja varmaan vähän tuo päällysteen rasvan. Niin tai näin, helppo ja nopea tehdä ja tulos oli herkullinen.
Kun kävin viikolla katsomassa pullan täytteitä Kinuskikissan blogista, niin eikös siellä kummitellut kuin tehtäväksi tarkoitettu, ihastuttavan tuntuinen höyhenenkevyt sitruunajuustokakku. No pakkohan se oli samalla tehdä. Kakku ei tarvitse lainkaan uunia eikä siinä ole erikseen käytetty rasvaa. Ja käytetyt maitotuotteetkin ovat kaikki joko rasvattomia tai vähärasvaisia. Pakko oli kokeilla.
Nyt on leivottu sen verran paljon, että pakastimessa on vierasvaraa ja likenee siitä omaankin käyttöön. No, juustokakun syön kyllä heti, kiilteen takia sitä ei voi pakastaa. Tai jostain kyllä luin, että voi pakastaa kiilteineen päivineen. Mutta käytän sitä kuitenkin ainakin tekosyynä sille, että se on nyt syötävä. Resepteissä on nyt hetken muunlaisia ohjeita, koska pakastimeen ei sovi leipomuksia ennen kuin tämän viikkoiset tekeleet on sieltä syöty.

Olen viime aikoina ihmetellyt TV:n ohjelmatarjontaa. Jos yksi kanava ottaa ohjelmistoonsa tietyn tyyppisen ohjelman, kohta kaikilla kanavilla on samanlaisia ohjelmia pilvin pimein. Jokainen kanava näyttää kasan erilaisia kokkausohjelmia (osa aivan paikallaan, osa täyttä huuhaata), sisustusohjelmia (joo justiinsa, mistä vielä löytää sen 300 m2 omakotitalon ja rahat sen sisustamiseen), kuntoilu-, laihdutus- ja kieltäytymisohjelmia (kuka jaksaa) ja tietysti Tosi-TV sarjoja (voi elämän kevät, mitä törppöyden ruumiillistumisia). 
Vielä pahempia ovat jatkuvat uusinnat. YLE:n kanavat lähettävät yhä uudelleen ja uudelleen monta kertaa nähtyjä sarjoja ja elokuvia. Ajatelkaa nyt vaikka sarjaa Sydämen asialla. Se pyörii puolen päivän jälkeen jo varmaankin 4. kertaa uusintana. Sarja on välillä vuorotellut muutaman muun brittisarjan kanssa, jotka myös on näytetty aiemmin 2-3 kertaa uusintana. Sama koskee myös klo 17.10 ohjelmapaikkaan YLE1:llä. Tässä välillä sille ohjelmapaikalle saatiin aivan ihastuttava, täysin uusi Murdochin murhamysteerit. Nyt sekin loppui ja tilalle saatiin taas uusintakierrokselle lähtenyt brittisarja. Eikö maailmalta todellakaan löydy mitään uutta näytettävää, kun pitää pyörittää samoja sarjoja uudelleen ja uudelleen. Sama koskee myös vanhoja suomalaisia elokuvia alkuiltapäivässä. Kai niiden uusinnan uusintojen tilalle löytyisi vanhoja ulkomaisia veijari- ja komediaelokuvia. Ja keskiviikon historiadokumenttiin uusia dokumentteja vanhojen uusintojen sijasta.
Kaupalliset kanavat ovat täysin oma lukunsa. Ne eivät osaa muuta kuin uusia samat ohjelmat viikon sisällä 2-4 kertaa samalla tai eri kanavillaan. Päätellen ohjelmatarjonnasta ne kaapivat jo rahakirstujenssa pohjaa.
Näiden kanavien elinehto on mainostaminen enkä ymmärrä mainostajaa, joka tuhlaa rahojaan sen 4. uusinnan väliajoilla lähetettäviin mainoksiin. Eihän sillä viikon sisällä neljättä kertaa näytettävällä uusinnalla ole edes katsojia, joten menevät markat täysin hukkaan. Jos mainostajat katsoisivat hieman, mihin rahansa laittavat, niin mekin näkisimme jatkossa joskus jotain uuttakin. Ei juuri kukaan katso Poliisiopistoja tai Paluu tulevaisuuteen-elokuvia viidettä kertaa, joten miksi niille riittää mainostajia?

Ahkerana lukijana olen pikkuhiljaa kiinnostunut E-kirjasta yhtenä vaihtoehtona. Minulla vain ei ole laitetta, jolla niitä lukea. Molemmat puhelimeni ovat näetsen sellaisia vanhanaikaisia, puhelimiksi tarkoitettuja. Suomeksi: eivät älypuhelimia. Nyt pitäisi sitten hankkia joko tabletti tai lukulaite. Silmäilin noita lukulaitteita ja niiden hinnat vaihtelivat €9 - €254 välillä. Mikä ihmeen ero on kalleimman ja halvimman välillä? En tiedä, koska en ole vielä koskaan lukenut E-kirjoja. 
Tablettien hinnat ovat sitten hieman eri luokkaa. Halvimmat tabletit ovat jossain €90,- paikkeilla ja kalleimmat yli €700,-. Jos en pelaile enkä pahemmin harrasta musiikkivideoitakaan, niin pärjäisinkö tuolla halvimmalla? Sillä voisi Android-käyttöjärjestelmällä lukea kirjoja ja kameralla hätätapauksessa ottaa kuvia. Ja siihen kaiketi saisi joitakin appseja, joilla olisi käyttöä. En sitten tiedä, voiko sillä käyttää myös esim. VR:n alennukseen oikeuttavia elektronisia "kuponkeja" tai muita vastaavia, älypuhelimiin saatavia etuisuuksia?
Kolmas vaihtoehto olisi tietenkin hankkia älypuhelin tarpeeksi suurella näytöllä. Joka hankinta sitten saisi sen Matin ja Tepon lisäksi kukkaroon vieraaksi kohta Seponkin. Huh. Jos jollakulla on hyviä neuvoja ja mielipiteitä, nyt ne olisivat tarpeen.

En ole vähään aikaan julkaissut kuvia tai juttuja kissoista. Tai olen julkaissut kuvia, joihin kissat ovat tunkeneet mukaan, mutten itse kissoista. Innostuin iltana muutamana katselemaan kissojen leluja, niille kun tämä vuodenaika on yhtä tylsä kuin se oli viime vuonna kaikkien aikojen ensimmäisessä postauksessa kuvattu.  Tuli sitten lykättyä sisään tilaus Zooplussaan kasasta kissanleluja. Kunhan lelut ehtivät Saksasta tänne Vaasan perukoille, luvassa on varmasti paljon hyviä kuvia ja jokunen videokin niillä leikkivistä kissoista. Tai sitten ainakin pakkauslaatikosta nauttivista kissoista, jos eivät lelut kelpaa. 

Kristiina

torstai 8. tammikuuta 2015

Pullaa ja viimeinen hyasintti

Tuli pakkorako hankkia uudet talvikäyttöön ja lenkkeilyyn/kauppareissuille sopivat matalat saappaat. Edelliset ovat palvelleet uskollisesti 4 vuotta, mutta huomasin jo alkutalvesta, että ne vuotavat. Pohjissa oli reiät ja joka kerta loskakelillä sukat kastuivat likomäriksi. Ja koska loskakelejä on piisannut ja sukkia kului parhaana päivänä 3 paria päätin samalla reissulla valokuvauskurssin kanssa käydä vilkuilemassa kaupoissa uusia popoja. Ja löysin sellaiset, ei kovin kalliit ja pohja täytti kaikki muistamani kriteerit (taipuisa, kuvioitu, ei ei tunnu liukkaalta tai muoviselta käteen). Maanantain lenkki vahvisti valintani oikeellisuuden, sillä pohjissa oli mitä parhain pito. Hyvä valinta.

Satuin taas ruoanlaittotuulelle. Koska oli räntäistä ja tuulista, päädyin tekemään ihanan pehmeätä ja lämmintä bataatti-kookoskeittoa Kaikki mitä rakastin-blogin ohjeiden mukaan. Joitakin muutoksia reseptiin tuli tosin tehtyä. Bataattia laitoin hieman enemmän eli 700 g. Koska kotona ei ollut punaista thai-currya, käytin tavallista, mietoa currytahnaa ja kookoskerman korvasin purkillisella kookosmaito. Ja hyvä niin, muuten tuo suurempi 700 g olisi tuottanut muhennoksen keiton sijasta. Mutta niin tai näin, keitosta tuli herkullinen nautittava kurkkunäkkärin kanssa.

Ja tokihan taas piti leipoakin. Viimekertainen korvapuustien onnistuminen toi päähän ajatuksen: saisinko pullan onnistumaan vielä toisen kerran? Koska en ollut tänään innovatiivisella tuulella, nappasin Kinuskikissan sivuilta 2 pullaohjetta, dallaspullan ja manteli-kanelitäytepullan (ilman kukkakökerryksiä). Ja onnistui vieläpä erinomaisesti. Tosin minulla on yksi ongelma. Mainitsin jo korvapuustien yhteydessä nuorempana tehdyt pullakokeilut. Silloin pullista tuli kivikovia ja likilaskuisia. Nyt, vaikka kuinka teen pullia, jotka vielä nostatuksen jälkeen ennen uuniin panoa näyttävät pieniltä ja siroilta, uunissa niistä paisuu todellisia jättiläisiä. Itseäni ei tietenkään haittaa, että pullani ovat kokoa XXL. Mutta vieraita voi joskus hieman haitata. No, syököön puolikkaan, jos kokonainen on liian iso.

On aika heittää viimeinenkin jouluhyasintti roskiin. Olen hyasintti-ihminen, joka rakastaa niistä lähtevää tuoksua ja minulla pitää joka joulu olla hyasintteja. Mutta onko kukaan muu huomannut vuosien varrella muutosta niiden tuoksussa? Joskus maailman aikaan, kun hyasintin toi kotiin, hetken päästä koko huone tuoksui sille. Miten ihanaa. Nykyisiin hyasintteihin saa työntää nenänsä kiinni tunteakseen edes jonkinlaisen tuoksun. Ilmeisesti viime aikoina kuvaan ilmestynyt hajuherkkien ihmisten ryhmä on saanut hyasintinkasvattajat jalostamaan vähätuoksuisia kukkia. Sääli, sillä itse todella kaipaan sitä voimakkaasti ja ihanasti tuoksuvaa jouluista kukkaa. Kaipa me seuraavaksi saamme tuoksuttomat joulukuusetkin.

Kuuntelin eilen aamulla uutisista EK:n kyselyn tuloksia siitä, ovatko ihmiset valmiit jäädyttämään palkkansa muutamaksi vuodeksi eteenpäin tai jopa alentamaan niitä (27 % oli valmis). Mutta tuo toimenpide ei kasvata kotimaista kysyntää tai edes pidä sitä nykyisellä tasolla, jos samaan aikaan ei jäädytetä myös menoja. Eli kaikki elintarvikkeiden, tupakan, alkoholin ja makeisten, polttoaineiden (autot+lämmitys), sähkön, veden, jätteiden, vuokrien, vakuutusten, puhelinmaksujen, sairaan- ja päivähoitomaksujen jne. hinnat on myös välittömästi jäädytettävä. Niin kauan, kun palkat eivät nouse, mitkään välttämättömien hyödykkeiden ja palvelujen hinnat eivät saa nousta. Siten ja vain siten pystytään edes jotenkin pitämään kulutuskysyntä lähellä nykyistä tasoa. Muussa tapauksessa Suomi ei pääse irti lamasta, koska ulkomaista kysyntää emme pysty nostamaan kovinkaan paljon nopeasti kiitos halpatuotantomaiden. Ja puuttuvien uusien, houkuttelevien innovaatioiden. Vaikka meillä on peliteollisuus ja muutama muu lievästi ulkomaita kiinnostava ala, ne eivät vielä riitä korvaamaan menetettyjä metsäalaa ja Nokiaa. Ja investointeihin Suomi on tällä hetkellä liian epävarma ja velkainen maa. Mielestäni kenenkään ei pitäisi olla valmis jäädyttämään palkkaansa, jos hintojen ja verojen annetaan samaan aikaan surutta nousta. Silloin hiipuu paitsi kulutus myös säästäminen. Ja yhä useampi ala joutuu ahdinkoon. Mutta Suomessa tuntuvat päättäjät ja muut "lobbaajat" menevän aina perse edellä puuhun ajattelematta sen enempää.

Kristiina