Google Website Translator

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ruokaisaa adventtia kaikille


Ruoka on hauska asia. Tulin tehneeksi taas muutaman, vaikkapa jouluun sopivan ruoan noin adventin kunniaksi. Mieleni teki puuroa, ehkäpä uunissa haudutettua. Koska kaapissa sattui olemaan ohraryynejä, valintani osui niihin. Saman puuron voi jouluna tehdä riisistä ja myös ruisjauhoista tulee loistava uunipuuro.

Uuniohrapuuro

2 dl ohrasuurimoita
1 tl suolaa
1 ltr maitoa
n. 2 rkl voita

Sekoita ohrasuurimot ja suola riittävän suuren uunivuoan pohjalla. Lisää maito ja vuole päälle muutama siivu voita. Laita vuoka ilman kantta 175 ºC uunin alimmalle tasolle. Anna hautua ainakin 2 tuntia, kunnes neste on imeytynyt suurimoihin. Jos haluat hieman ruskettuneen pinnan, vuole uunipuuron pinnalle vielä muutama nokare voita ja nosta puuro uunin ylimmälle tasolle n. 10 minuutiksi. Nauti voisilmän tai esim. mustikkakeiton kera.

Kun kerran uuni oli lämmin, pitihän sitä käyttää hieman muuhunkin. Joten päätin tehdä jääkaapissa olevista, joulunpunaisista omenoista jonkinlaisen jouluisen kakkusen. Omenat ovat ihana raaka-aine ympäri vuoden, mutta jotenkin ne tuntuvat kuuluvan myös jouluun. Jouluisia tai ainakin omenoihin kuuluvia mausteita saa käyttää vapaasti ja tavoitella sellaista hieman piparista makua.

Omenaraitakakku

Karamellisoidut omenat:
2 omenaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl kanelia
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
Kakkutaikina:
200 g voita tai margariinia
1,5 dl ruokosokeria tai sokeria
3 kananmunaa
1 dl siirappia
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl pomeranssinkuorta
100 g valkosuklaata
200 g maitorahkaa
Koristeluun:
Manteleita
Kirsikoita
Pölysokeria

Rasvaa ja jauhota kakkuvuoka.
Sekoita sitruunamehu ja kaneli kulhossa. Kuori omenat, poista siemenkota ja lohko ne. Sekoita omenalohkot kulhossa olevaan sitruuna-kaneliseokseen.
Kuumenna fariinisokeria ja sokeria paistinpannulla, kunnes ne sulavat. Älä sekoita seosta sokerin sulamisen aikana, korkeintaan tasoita sitä heiluttamalla paistinpannua varovasti. Kaada sokerin sekaan omenaviipaleet ja anna niiden pehmetä sokeriseoksessa n. 10 min. Kaada seos takaisin kulhoon jäähtymään.
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan.
Sekoita kuivat aineet (jauho, leivinjauhe ja mausteet) keskenään
Kaada rahka kulhoon. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Lisää sulanut, hieman jäähtynyt suklaa rahkan joukkoon.
Lisää taikinaan vuoron perään kuiva-aineet ja rahka-suklaaseos, kunnes taikina on tasaista.
Kaada 1/2 taikinasta vuoan pohjalle. Levitä karamellisoidut omenat taikinan keskelle ja kaada päälle loppu taikina. Koristele kakku esim. manteleilla ja kirsikoilla.
Paista 175 ºC uunissa alatasolla n. 55-65 min. Anna jäähtyä kokonaan, mieluummin jääkaapissa ennen kumoamista.
Koristele pölysokerilla.

Nyt toivotan kaikille hyvää ensimmäistä adventtia.


Kristiina

torstai 26. marraskuuta 2015

Lohtutekemistä sadepäivään

Koska olemme ainakin täällä Pohjanmaalla viettäneet muutaman sadepäivän, tunnelma vaatii hieman leppoisenkotoista kirjoitettavaa. Mikä sopisi siis paremmin kuin kirjat ja pieni purtava. Lukuvalintani osui tällä kertaa kahteen kirjaan, jotka molemmat sivusivat jotenkin Intiaa. Purtavani taas osui suppilovahveroihin, tarkemmin sanottuna niistä tehtyyn lämpimään voileipäruokaan.

Sumua Darjeelingissa - ja teetä (Mikael Bergstrand) oli tietysti tyypilliseen tapaani sarjassaan toinen samoista henkilöistä kertova teos. Joista 1. en ole lukenut. Kirjan toinen päähenkilö, ruotsalainen Göran, on palannut takaisin Ruotsiin edelliseltä matkaltaan Intiassa. Hän tuntee jättäneensä sinne hyvän ystävänsä, intialaisen Yogin, koko erilaisen maan ja elämäntavan ja kohtaamansa toivottoman rakkauden kohteen. Hän on palannut tylsään työhönsä, kylmään kotimaahansa ja yleiseen, masentuneeseen oloonsa. Tyttärensä suosituksesta hän on mennyt terapiaan, muttei jotenkin pysty olemaan läsnä siellä tai edes omassa elämässään. Hän odottaa vain paluuta Intiaan ystävänsä Yogin häihin. Terapeuttinsa ja ehkä hienoisen ihastuksensa kohteen kehotuksesta hän kuitenkin yrittää olla läsnä omassa arkielämässään. Hän onnistuukin tutustumaan uuteen ystävään, Sveniin ja he tekevät suunnitelmia yhteisen harrastuksen, jääkiekon tiimoilta. Sitten Göran tajuaa Svenin olevan homo ja fobiassaan pakenee takaisin Intiaan. Siellä Yogi on tulevan avioliittonsa pelastaakseen hankkinut apelleen hänen pyynnöstään tuottoisaksi kuvaillun teeplantaasin. Ystävykset lähtevät katsastamaan ostosta Darjeelingiin ja toteavat plantaasin täydeksi perikadoksi. He ryhtyvät sekä avioliiton että plantaasin pelastustoimiin ja siinä riittää käänteitä hupaisasta tragikoomiseksi.
Aloittaessani kirjan lukemisen ensimmäisenä mielessäni oli kysymys siitä, miksi joka teoksessa ruotsalainen tai yleensä pohjoismainen mies on aina masentunut. Onnekseni Göran häipyi Intiaan, jossa kuvaan tulivat mitä hupaisimmat ja erikoisimmat henkilöt. Se käänne pelasti oikeasti tämän lukuelämyksen. Yogi hupaisine kaunopuheineen oli lystikäs, hänen äitinsä ja morsiamensa autoritaarisia ja hieman pelottavia ja muut henkilöt ja tapahtumat kummallisia, mutta hassuja. Ankean alun jälkeen viihdyttävää lukemista.

Toinen lukemani kirja liittyi Intiaan sikäli, että siinä intialainen huijarifakiiri Ajatušatru Vašta (lausutaan Ah tursuu turvasta) lentää Ranskaan lainapuvussa ja lainarahoilla ostaakseen Ikeasta piikkimaton. Kyseessä on tietenkin Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin (Romain Puertolas). Matkansa lentokentältä Ikeaan hän maksaa väärennetyllä setelillä romanitaksikuskille, joka myöhemmin tajuttuaan asian päättää tehdä häneen muutaman lisäreiän. Koska Ajalla ei ollut varaa hotelliin ja piikkimaton sai tilauksesta vasta seuraavana päivänä, hän päättää hetken mielijohteesta yöpyä Ikeassa. Sulkemista odotellessaan hän tutustuu ihanaan ranskattareen, Marieen. Hänellä on kuitenkin tähtäimessään vain piikkimatto ja paluu takaisin kotiin. Niinpä hän valmistautuu yöpymään mukavasti Ikean luksusolosuhteiden keskellä, kun hän illalla kuulee ääniä. Aja piiloutuu kaappiin ja yhtäkkiä hän joutuu heitellyksi pitkin maailmaa. Matkallaan hän tutustuu laittomiin siirtolaisiin, ystävälliseen filmitähteen ja lentokoneen ruumassa matkustavaan koiraan. Hän tajuaa oman huijarielämänsä tyhjyyden ja päättää ryhtyä kirjailijaksi. Tosin tuntuu hieman hankalalta tehtävältä, kun joka käänteessä joutuu johonkin uuteen maahan tappajat perässään eikä pääse tapaamaan ihastustaan Marieta takaisin Ranskaan.
Tämä teos viehätti siinä, että se käsitteli myös laittomasti maahan pyrkivien siirtolaisten matkustamisen syitä ja kohtaloita. Ja sitä, miten matkansa aikana Aja vähitellen tajuaa, että hän ei enää voi elää huijarina omassa maassaan kohdattuaan reissuillaan niin monia hyviä, auttavia ihmisiä. Hän tajuaa vähitellen haluavansa myös itse auttaa. Auttamishalu tosin toteutuu muutaman mutkan kautta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kirjoihin liittyy aina mukava syöminen. Tällä kertaa sen tarjoilivat suppilovahverot. Muutaman sienettömän vuoden jälkeen en voinut vastustaa niiden houkutusta. Ensimmäinen ajatukseni oli lämmin, täyteläinen keitto. Tosin aikaisemmat yritykseni suppilovahverokeitosta tehtynä kuivatuista vahveroista olivat olleet aika karvaita (sananmukaisesti) pettymyksiä. Josko sittenkin valitsisin jotain uunissa tehtyä lämmintä ruokaa? Pizza? Koska kuitenkin olen toistaiseksi ruisleipäihminen, aloitin kehittelyni siitä. Siis ruisleipäpohja. Loppu oli helppoa onnekseni, koska suppilovahvero on vahvanmakuinen sieni. Jos kyseessä olisi ollut miedompi sieni, kuten kanttarelli tai herkkusieni, olisin säästellyt hieman "lisukkeissa". Mutta tämän ruoan kanssa sai irrotella täysillä.

Suppilovahveroleivät

12 kpl ruisleipäviipaleita
40 g voita
1 valkosipulin kynsi
1 ltr suppilovahveroita, kanttarelleja tai tuoreita herkkusieniä
1 sipuli
1 rkl voita
0,5 tl curryjauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
2 dl ruokakermaa
3 tomaattia
1 tl kuivattua basilikaa
0,5 tl kuivattua timjamia
1 dl emmental-mozzarellajuustoraastetta

Esilämmitä uuni 200 ºC.
Levitä ruispalat leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Sulata 40 g voita ja lisää sulamisvaiheessa joukkoon murskattu valkosipulin kynsi. Jätä voisula hetkeksi maustumaan.
Silppua sipuli. Paista tuoreita tai pakastettuja sieniä kuivalla pannulla, kunnes niistä haihtuu liika neste. Lisää joukkoon voi, curryjauhe ja sipuli, joka saa hetken kuullottua. Ripottele sienten joukkoon vehnäjauho, anna senkin kypsyä muutama minuutti. Lisää kerma vähitellen, kunnes kastike on sopivan paksua, ei liian valuvaa. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Voitele ruisleipäpalat pullasutia apuna käyttäen valkosipulivoisulalla. Viipaloi tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja levitä ne leiville. Mausta leivät basilikalla ja timjamilla. Lisää leiville muutama lusikallinen sienikastiketta jokaiselle. Ripottele lopuksi päälle juustoraaste.
Paista leipiä uunissa n. 10-15 min uunin keskitasolla, kunnes juustoraaste on sopivan ruskettunutta. Nauti salaatin ja kirjan tai hyvän seuran kanssa.
Kristiina

maanantai 23. marraskuuta 2015

Tuntuuko valoisammalta?

Vihdoin ja viimein viikonloppuna saatiin valkeutta pimeyteen. Eli lunta maahan. Aluksi tosin luonnon valkaisuyritys näytti epätoivoiselta. Lumi tuli likomärkänä nuoskana, joka tuntui sulavan saman tien ainakin kaduinpinnoille. Mutta se ei lainkaan hillinnyt lauantaiaamuna lasten iloa. Oli mukavaa nähdä lapsia vanhempineen rakentelemassa talven ensimmäisiä lumiukkoja. Ja ainakin meillä pihaan rakennetusta ukosta tuli valioyksilö. Vaikka epäilenkin rakentajien olleen urakkansa jälkeen enemmän tai vähemmän märkiä. 

Auringon sitten vielä noustessa ja valaistessa lumesta painavien puiden oksia näky oli mitä viehättävin. Lapset rakentelivat ukkojaan ja heittelivät lumipalloja. Aikuiset tietysti kirosivat kulkuväyliä, jossa alla oli jäätynyttä loskaa ja päällä kasa lunta. Mutta niinhän se ensimmäinen kunnon lumipäivää kuuluukin mennä. Tärkeämpää oli kuitenkin se, kuinka paljon valoisammalta illat tuntuivat lumen ja täysikuun valaistessa maisemaa. Toivottavasti kaikki nautimme. Pessimisti minussa ajattelee, että kyllä tässä jouluun mennessä taas kahlataan nilkkoja myöten nuoskassa ja loassa. Ja optimisti, että toivottavasti lapsille riittää vielä paljon lumisotamateriaalia.

Kristiina

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Scavenger Hunt Sunday


This weeks topics are:
Cool
Media
Something New
Scarf
Starts with C

These are my photos:

Cool
Oh jee, whos the coolest kid in town. And remember, my hiss isn't always silent and my paws are sharp. So beware.








Media
I'm a huge cosumer of all types of media








Something New
Morning has broken, like the first morning
Blackbird has spoken, like the first bird
Praise for the singing, praise for the morning
Praise for the springing fresh from the world








Scarf
My favorite scarf, designed by Hanna Saren








Starting with C
With C, what could it be? Hard to guess.


lauantai 14. marraskuuta 2015

Terrorismi

2013 Boston Marathon aftermath peopleOli tärisyttävää herätä oletetusti rauhalliseen lauantaiaamuun ja kuulla uutisista, että Pariisia oli kohdannut terrori-iskujen sarja. Miksi ja koska sama kohtalo kohtaa Suomeakin? Ihmettelen esimerkiksi sitä, miksi Euroopan maiden pitää puuttua Lähi-idän ongelmiin. Heillä on aivan oma alueensa, jonka pitäisi ryhtyä päättäväisesti oman alueensa ongelmiin puuttumiseen ilman, että ruikutettaisiin aina Euroopan maita puuttumaan asioihin. Tulokset näkyvät terroristi-iskuina länsimaihin, koska omassa maassaan paukuttelu herättää pahaa verta. Vedetään länsimaiset joukot kaikki pois Lähi-idästä ja annetaan arabien paukutella toisensa taivaisiin. Loppuvat ne terroristit ennemmin tai myöhemmin. Satunnaisia sairaita yksilöitä lukuunottamatta. Ei se Isiskään loppumattomiin toimi, jos jäljellä ovat vain johtaja ja varajohtaja. Mutta kaiketi Lähi-idän öljy sanelee, vastoin parempaa ymmärrystä, ratkaisuja. 

Onhan meillä omasta takaakin terroristiaineksia. Suojelupoliisi esimerkiksi tietää, että täältä on lähdetty taistelemaan Isisin riveihin. Mutta onko noilta taisteluun lähteneiltä kielletty takaisinpääsy Suomeen? No ei, tervetuloa vaan takaisin levittämään sitä ideologiaansa. Olisi korkea aika tutkia maahanmuuttopolitiikkaa ja sallivuuden rajoja hieman uudenlaisesta näkökulmasta.

Kristiina

torstai 12. marraskuuta 2015

Salasyöppöilyä ja valoa pimeään.

Hyvät, huolelliset palvelijat ovat harvassa. Niin voisivat ainakin meidän taloutemme kissat todeta. Tarkoittaen allekirjoittanutta eli persona personalmente, kuten TV-sarjan Montalbano konstaapeli Catarella toteaisi. Olin viime lauantaina kylässä ystäväni Katjan perheen luona ja kotiin lähtiessäni he pistivät mukaani kissoilleni sunnuntain herkkupalaksi pienen pussin kuivanapsuja, muutaman kissanruoka-annospussin ja pussillisen herkkutikkuja. Täysin ajattelematta jätin pussin sisältöineen ruokapöydälle. Vaikka kokeneena kissanomistajana pitäisi tietää, että kaikki ruoalle vivahtava suljetaan tarjoiluun asti kaappiin, oven taakse.
Heräsin sunnuntaiaamuna erikoiseen näkyyn. Eiväthän kisukullat olleet voineet vastustaa pussista kantautunutta seireenien laulua. Joten aamulla olohuoneen lattialta löytyivät auki revitty ja osittain tyhjennetty napsupussi, herkkutikuista jäljelle jäänyt käärepaperi ja yksi tyhjennetty annospussi kissanruokaa. 2 annospussia oli sentään jäänyt koskemattomaksi pöydälle. Miten se yksi oli avattu ja tyhjennetty, se jää kyllä arvoitukseksi. Ehkä valvontakameroille olisi ollut käyttöä, sen verran taiteellinen suoritus tuo pussien tyhjentäminen oli. Vaikka aamulla päätin, että sunnuntai-illan herkut on jo etukäteen nautittu eikä illalla heru lisää, periksihän se oli kuitenkin annettava. Kissat saivat jäljelle jääneet annospussit sunnuntaiherkkuna.

Joulu alkaa hiljalleen hiipiä koteihin. Tosin joulukarkit ja muut härpäkkeet tulivat kauppoihin jo kuukausi sitten. Mutta nyt alaa alkavat valtaamaan ajatukset siivoamisesta ja DIY touhuista. Lisäksi pitää tarkastaa, että kynttilävarastot on tankattu ja koristeet ovat ehjiä. Tänä vuonna näyttää siltä, että meidän joulumuorimme eli äitini on vuositarkastuksen terveen papereista huolimatta kuoleman kielissä. Se sallittakoon 88-vuotiaalle, tavattoman virkeälle äidilleni. Tytsy taas on innoissaan kesällä saamastaan uudesta kummivauvasta ja aikoo näiltä näkymin viettää joulun vauvaa palvoen. Mikä tarkoittaa, että tänä vuonna vietän joulun syöden vain niitä ruokia, joita itse haluan. Ihkua, vaikka hieman hiljaista. Viime vuosien joulut kun ovat menneet puolikuurolle äidille kiljuessa ja kuulokkeet korvissa aikaa viettävän tyttären huomion kiinnittämisessä. Vihdoinkin hiljainen joulu, kissat kun syöttää aattona nukuksiin, niin ei tarvitse karjua kenellekään.
Onneksi emme ole ottaneet Yhdysvalloista mallia kaikista heidän juhlapäivistään. Tai onhan meillä Ystävänpäivä ja Halloween. Ja äitien- ja isänpäivä. Muttei onneksi Kiitospäivää. Ajatelkaa sitä rassukka emäntää, joka ensiksi marraskuun lopulla siivoaa ja koristelee kotinsa ja kattaa pöytänsä Kiitospäiväksi ja sitten juosten vaihtaa jouluaiheeseen. Joulussa on ihan tarpeeksi valmistelemista ilman ylimääräisiä juhlallisuuksia sen ja juhannuksen (Halloweenin) välissä.

Inhottava pimeä on taas laskeutunut maan päälle. On aika kaivaa kaamosvalot esiin. Kaamosvalo eroaa jouluvaloista siinä, että kaamosvalot pidetään esim. parvekkeella noin marraskuusta huhtikuuhun. Kun taas jouluvalot loistavat vain sen pienen jouluisen hetken. Nyt olisi aika kaikkien valosta pitävien koristella patio tai parveke mahdollisimman monilla ja loistavilla värivaloilla. Laitoin omani jo parvekkeelle, mutta sytyttämisen aika on otollisin pikkujouluviikonloppuna eli marraskuun lopussa. Saapa nähdä, vietetäänkö Tytsyn kanssa sinä viikonloppuna perinteistä pikkujoulua. Eli Tytsy leipoo joulupiparkakut ja minä laiskottelen. Tasan eivät käy onnen lahjat. 

Valosta tuli mieleen myös heijastimet. On se aika vuodesta, jolloin lumi ei vielä tee maasto valoisammaksi ja "pimeät" tielläliikkujat ovat vaarassa. Tarvitaan heijastimia ja pyöränvaloja. Täytyy sanoa, että hätkähdyttävimpiä ilmestyksiä tiellä liikkuessa ovat yhtäkkiä eteen putkahtavat, tummiin vaatteisiin pukeutuneet (yleensä miespuoliset) henkilöt. Mutta saa tämä ilmiö surkuhupaisiakin mielipiteitä esiin. Paikallisen aviisin Tekstaten-kirjoituksissa on ollut mielipiteitä aiheesta ja jotkut niistä ovat olleet hieman yliampuvia. Eräs kirjoittaja oli sitä mieltä, että kävelijälle tai pyöräilijälle ei yksin heijastinliivi riitä kertomaan hänen olemassaolostaan. Liivin lisäksi tarvittaisiin myös polvien korkeudelle erilliset, roikkuvat heijastimet. No jos et osaa liivin perusteella päätellä, että liivin alapuolella ovat myös jalat, niin ajokyky on heikoissa kantimissa. Sitä paitsi olen aina luullut, että autoilija katselee ajaessaan eteensä eikä maahan. Eteen katsellessa liivi on ehdottoman näkyvä ilmoitus kulkijasta. Ne roikkuvat heijastimet taas jäävät kaupassa kiinni hyllynpäätyihin ja ostoskärryihin ja esim. bussissa tankoihin ja istuimiin. Tuloksena on taas uusi reikä takissa, kun yrität liikkua niine roikkuvine heijastiminesi. Tosin roikkuvakin heijastin on parempi kuin täysin pimeässä tappeloiminen. 
Toinen hulppea tekstariehdotus oli kohdistettu pyöräilijöille. Sen mukaan pyörällä liikkuvan tulisi aina taluttaa pyöränsä suojatien yli, ei ajaa sitä suojatiellä vaikka suojatie olisikin pyörätien jatke. No juuri niin, peltilehmien kuninkaat. Minulla olisi vastaehdotus.  Miten olisi, jos jokaisen suojatien kohdalla tulisit liiveinesi ja heijastiminesi ulos sieltä autostasi ja työntäisit autosi suojatien yli. Miksi sen sateessa kastuvan pyöräilijän pitäisi joka suojatien kohdalla pompata alas pyörän päätä työntelemään omaa ajokkiaan? Voihan sen tehdä myös autossa sateen suojassa istuva kuski. Ai niin, hänhän kastuisi. Kumpi olisi kurjempi, sateessa polkeva pyöräilijä vai autoaan työntävä kuski? Molemmille malttia, niin mahtuvat kumpikin liikenteeseen.

Kristiina

tiistai 10. marraskuuta 2015

Kevytperuna ja kakut sesongin mukaan

 [sisältää tuotesijoittelua]

Olen varmastikin elänyt liian kauan väärällä ruoalla. K-kauppa on nimittäin lanseerannut uuden, ilmeisesti karppaajille tarkoitetun kevytperunan. Kaikkea sitä saakin kevyenä. Meillä on jo kevytmaito, -kerma, -liha, -rasva, -juusto, -leikkeleet jne. Nyt kun vielä kehitetään kevytjauho ja kevytsokeri, niin mehän liitelemme kevyenä halki ilman kuten energiajuoman mainoksen ukkelit. Kevyt antaa siivet. Harkitsin jo vakavasti kahden huonon vuoden jälkeen palstanviljelyn lopettamista, mutta ehkä tämä uutinen saa toisiin ajatuksiin. Haluan kunnollista, itse viljeltyä RASKASTA perunaa, en mitään höttöversioita nykyisestä jopa kansallisruoaksi kohonneesta potusta. Hullunkurisinta kaikessa tässä on, että kun raaka-aineesta poistetaan jotain ja siitä tehdään kevyttä, sen hinnasta tulee erityisen raskasta. Eli nuo kevyttuotteet ovat aina kalliimpia kuin normituotteet. Jos maidosta tai kermasta tai vaikkapa rasvasta poistetaan jokin ainesosa, joka käytetään muuhun tuotantoon, niin miksi kevyt on kalliimpaa kuin raskas? Ja uskooko kukaan kevyttuotteiden ylivertaisuuteen normaaliin raaka-aineeseen verrattuna?

Mutta sitten alkuviikon herkutteluun. En voi sille mitään, että tilliliha on yksi herkuistani. Vaikka sitä tulee yleensä tehtyä vain kerran vuodessa, se hetki on yksi kohokohtia kotiruoan valmistuksessa. Aito tillilihahan tulisi valmistaa lampaasta, mutta laiskana yksilönä tein omani taaskin naudasta. Oikeaoppisesti naudasta sen sijaan voi valmistaa piparjuurilihan. Siinä tilli korvataan piparjuuriraasteella. Jos joku teistä hankki Vaasan REKOsta Unelmapiparjuurta, teillä on alkuaineet piparjuurilihaan kasassa. Molemmat kastikkeet ovat huippuhyviä. Olen netissä törmännyt kauhukertomuksiin koulujen laihasta, läskisestä ja mauttomasta tillilihalitkusta. Unohda se ennakkoluulo, kotona tehty maistuva ja runsas kastike on nautinto jos mikä.

Jälkiruokana oli tällä kertaa granaattiomenoista tehty jogurttirahka. Jos nyt joku ei muista, miten jogurtista ja rahkasta tehtiin esim. marjojen kanssa välipala tai jälkkäri, niin tässä muistutus reseptistä:

Jogurtti-granaattiomenarahka

0,5 ltr rasvatonta vanilja- tai maustamatonta jogurttia
250 gr maitorahkaa (miel. rasvatonta)
2 granaattiomenaa
2 rkl ruokosokeria tai keinosokeria
(vaniljasokeria)
ripaus kanelia

Halkaise granaattiomena ja taputtele siitä siemenet siivilään ja mehu kulhoon.
Kaada granaattiomenan siemenet, joista olet puhdistanut mahdollisen siivilään pudonneen hedelmälihan, kulhoon. Lisää joukkoon jogurtti ja rahka. Sekoita hyvin keskenään. Lisää sokeria oman makusi mukaan. Jos käytät maustamatonta jogurttia, voi lisätä myös ripauksen vaniljasokeria ja kanelia.

Mikähän siinä on, kun tuota minun makeanhammastani kolottaa aina vaan? Nyt tuli kehiteltyä kaksi kakkua ajankohtaisista aineksista. Ensimmäisenä estradille hyppää nyt suht' edullisesti tällä hetkellä myytävä persimoni. Miten siitä muuten voisi tehdä otollisen kuin asettamalla sen eturiviin eli keikauskakkuun. Tähtianiksen kanssa siitä tulee oivallinen makeantyydyttäjä.

Persimonikeikauskakku

Pohjalle:
100 g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
1 rkl Triple sec-likööriä tai appelsiinimehua
1 1/4 tl jauhettua tähtianista
2 persimonia
5 kokonaista tähtianista
Taikina:
1,8 dl sokeria
2 kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,8 dl piimää
3 rkl soseutettua persimonin lihaa (tai appelsiinimarmeladia)

Vuoraa ø22-24 cm vuoka (miel. lasinen tai keraaminen) leivinpaperilla. Jos käytät irtopohjavuokaa, ulota leivinpaperi myös sivuille vuotojen estämiseksi. Sulata 40 g voita ja kaada se vuoan pohjalle, rasvaa voilla myös vuoan reunat.
Sekoita fariinisokeri, likööri/mehu ja 1/2 tl jauhettua tähtianista tasaiseksi seokseksi. Levitä seos vuoan pohjalle.
Kuori persimonit ja leikkaa ne poikittaissuunnassa n. 0,8 cm viipaleiksi. Poikittaisleikkaus, koska saat persimonista hienon tähtikuvion keskelle. Järjestä persimonien keskimmäiset viipaleet vuoan pohjalle, 1 viipale keskelle ja loput renkaaksi ympärille. Asettele kokonaisia tähtianiksia persimoniviipaleiden väliin.
Soseuta persimonin päätypalat sauvasekoittimella erikseen kulhossa
Yhdistä kuiva-aineet eli jauhot, leivinjauhe, loppu tähtianisjauhe ja suola.
Vatkaa loppu 60 g rasvaa ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan ja vatkaa, kunnes seos on vanukasmaista. Sekoita massaan soseuttamasi persimonin päätypalat. Lisää vatkaten taikinapohjaan kuivat aineet (n. 1 dl kerrallaan) ja piimä (n. 0,6 dl kerrallaan) vuorotellen. Kaada taikina vuoan keskelle ja tasoita lastalla tai lusikalla tasaiseksi koko vuokaan.
Paista kakku 175 ºC uunin keskitasolla n. 35-40 min (tarkasta puutikulla, kun pohjataikina ei tartu tikkuun pistettäessä se kakkuun, pohja on kypsä).
Anna jäähtyä 5-10 min. Kumoa vielä lämmin kakku tarjoilualustalle.

Joulun tunnelma alkaa pikkuhiljaa tavoittaa itse kunkin. Alkukesästä minun piti osallistua Kinuskikissan SAM inkivääri- ja chilihunaja leivontahaasteeseen. Kakut olivat suunnitelmina päässäni, mutta käsi riivattu loukkaantui ennen toteutusta. Vasenkätisenä on tuskallista tehdä mitään, joten kakkujen leipominen jäi väliin. Mutta nyt toteutin toisen visioimistani kakuista. Tämä kahvikakku sopii hyvin myös jouluun, pieni koristelu karpalosiirapista tehdyllä tomusokeri-siirappisekoituksella ja lumipuolukoilla tai -karpaloilla, niin joulu on lautasella. Tässä kakussa rasvavoitelun ja pohjalle valutetun hunajan ansiosta koristeluun käytetty pähkinärouhe pysyy hyvin siellä, mihin se on tarkoitettu. Kakusta tuli ihanan mehukas ja kostea kiitos puolukkasurvoksen. Nauttikaa.

Puolukka-inkiväärihunajakakku

100 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
4 tl SAM inkiväärihunajaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa
1,5 dl puolukkasurvosta (n. 400 g pakastettuja puolukoita soseutettuna tehosekoittimella)
2 dl maitoa
Koristeluun:
30 g voita tai margariinia
0,3 dl juoksevaa hunajaa tai inkiväärihunajaa
0,5 dl hasselpähkinärouhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen vatkaten. Lisää seokseen vielä hunaja ja puolukkasurvos.
Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, sooda ja mausteet) keskenään. Lisää vuoronperään kuivat aineet ja maito taikinapohjaan.
Tässä kakussa käytin silikonivuokaa. Yleensä en voitele silikonivuokaa, mutta tässä tapauksessa pähkinärouheen pysymisen takia sen tein. Voitele kakkuvuoan alaosa rasvalla ja valele sinne hunajaa. Ripottele pähkinärouhe vuoan pohjalle (=pinnalle kumotessa kakku). Kaada kakkutaikina vuokaan tasaisesti.
Paista 175 ºC uunin keskitasolla 45-55 min. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Kumoa tarjoiluastiaan hieman jäähtyneenä ja koristele jouluiseksi, jos mieli tekee. Maistuu myös sellaisenaan ihanan mehukkaana kahvikakkuna.

Olen taas iloisena valokuvaamassa kaikkea liikkuvaa ja paikallaan pysyvää, koska kamera kotiutui Turun reissultaan eilen. Suurkiitos JAS Tekniikalle/Timo Saviluodolle Turkuun kameran pikaisesta puhdistuksesta ja huollosta. Taisi olla aparaatti täynnä kissankarvoja, sen verran uteliaana nuo katinroikaleet ovat sitä hieman yli vuoden ajan tutkineet.

Kristiina

Marraskuu - November

November


The melancholy days are come, the saddest of the year, Of wailing winds, and naked woods, and meadows brown and sear.
-William Cullen Bryant

Pieni Lintu - MakroTex challenge

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Terveisiä hallitukselle ja LittFestistä

On ollut surkuhupaisaa seurailla viime päivät hallituksen aluehallinto- ja Sote-sotkuja. Itse lähetän terveisiä kolmelle Slle puolueineen.
Hyvä pää(llepäsmäri)ministeri Sipilä. Et ole yritysjohtaja. Suomessa vallitsee (ainakin toivottavasti) monipuoluejärjestelmä ja demokratia. Et voi julistaa omaa ja puolueesi tahtoa ainoaksi oikeaksi vastoin muiden puolueiden ja asiantuntijoiden mielipiteitä. Et voi sanella tehtäviä päätöksiä ja uhata vastustelijoita potkuilla. Varsinkin, kun vallan- ja rahanhimossa olet ajamassa Suomea vikasuuntaan. Voit, mutta ei ole hyvien, demokraattisten tapojen mukaista uhkailla pakkolakien käytöllä ja hallituksen hajottamisella, jos eivät muut taivu tahtoosi. Tuolla yritysdiktaattorimenolla oma puolueesi saa ensi vaaleissa (kunnallisvaalit) potkut.
Hyvä Timo Soini. Olet sanonut olevasi pienen ihmisen puolella. Tällä hetkellä sinulla taitaa kuitenkin olla niin kiire pelastaa omat ja puolueesi perskarvat, että se pieni ihminen eli potilas, palveluja tarvitsevat suomalaiset ja työntekijät ovat unohtuneet. Tunnut kadottaneen kokonaan selkärankasi myötäillessäsi Sipilää ja pitäessäsi yllä hiljaisuutta. Sinulle sopii kaikki, mitä eteen annetaan. Vähät siitä pienestä ihmisestä, kunhan valta säilyy ja Sipilä saa viedä kuin sonnia nenärenkaasta.
Hyvä Alexander Stubb. Aluejaon kohdalla olit mielestäni oikeassa, nyt tehty kompromissi on huono kompromissi. Mutta myös sinua ajavat valta ja raha. Nimittäin rahoittajien eli yksityissektorin annit. Niinpä haluat heistä merkittävän toimijan Sote-kuvioihin. Kyllä suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon täytyy nojata enemmän julkiseen sektoriin ja yksityinen sektori vain täydentää sitä pieneltä osalta. Joten hyppäähän sieltä yritysten kukkarosta ulos ja ala ajaa kansalaisten kannalta edukkaampia ratkaisuja.
Jos minä saisin valita, Sote- ja aluehallintoratkaisuista potkittaisiin poliitikot kokonaan pois ja sitä rakentaisivat asiantuntijat, työtä niiden parissa tekevät ja asiakkaiden edustajat. Vähänkin poliittista intressiä osoittavat potkittaisiin pois ratkaisujen rakentamisesta. Ja rakentajien ratkaisut olisivat sitovia, eivät suosituksia tai ehdotuksia. Mutta pois tuollainen mahdollisuus Suomessa, poliitikot eivät luovu vallastaan.

Siirrytään hauskempiin asioihin. Viikonloppuna Pohjanmaalla tapahtui paljon. Vietettiin ruotsalaisuuden päivää, Jari Sillanpää piipahti konsertoimassa ja Vaasassa oli LittFest. Itse osallistuin vain viimeksi mainittuun.
Perjantaina joukko kirjailijoita oli puhumassa aiheesta Ihminen vai eläin heidän kirjoissaan. Äänet jakautuivat melko tarkkaan tasan. Mutta tarinat olivat mielenkiintoisia. Osa kirjailijoista puhui yleisesti työstään, osa tietyistä kirjoistaan lukien otteita niistä. Vaikka kaikki kirjailijoista olivat hyviä puhujia, joukosta löytyi erityisiä valopilkkuja. Aivan hulvaton oli kirjailija-kuvittaja Harri Istvan Mäki, joka kertoessaan kirjoistaan ja eläimistä(än) samalla piirsi tarinaansa kuvina. Toinen hauska kertoja oli ruotsalaiskirjailija Petter Lindbeck. Hän on kirjoittanut pääasiassa lastenkirjoja, mutta alkoi myöhemmin kirjoittaa myös aikuistenkirjoja nimellä Hans Koppel. Hänen tarinansa miehestä lastenkirjailijana ja lastenkirjailijasta aikuisten kirjailijana olivat tragikoomisia.

Juontaja Petter Lindberg ja kirjailijat Sara Jungersten, Harri Istvan Mäki, Petter Lindbeck, Salla Simukka, kuvittaja Kasper Strömman, kirjailijat Katariina Souri, Kaj Korkea-aho ja esiintynyt kitaristi Taneli Saari


Lauantaina tarkoitukseni oli mennä jo aamusta katsomaan Tritoniaan seminaariin pedoista kirjallisuudessa, mutta harmaa, viileä ja sateinen ilma masensi ja taannutti. Sain raahattua peräpeltini kaupunkiin vasta iltapäivällä. Mutta silloin olikin vuorossa se LittFestin must eli Petterin sohvalla. Siellä haastateltavat kirjailijat kertovat viimeisimmästä teoksestaan ja lukevat siitä otteen. Mukana oli romaanin kirjoittajia, runoilija ja nuorisokirjailijoita. Pitänee lisätä lukulistalle ainakin Korkea-ahon Paha kirja ja Erlandssonin Minkkitarha. Ja Kai Niemisen runot kuulostivat luettuna niin erilaiselta kuin se, mitä runoudeksi yleensä miellän (kaihoa, kaipuuta ja ankeutta), että voisin jopa harkita niihinkin tarttumista. Miksei voisi myös piipahtaa 60-luvulle Laura Honkasalon siivittämänä? Ehkä Parentskoj:n ja Sajaniemen nuorisokirjat eivät ole aivan minun lukemistani, pitäisi olla kanssalukijana hieman nuorempi henkilö. Saisikohan Tytsyn värvättyä?

Karin Erlandsson, Laura Honkasalo, Lukukoira Zafira, Kaj Korkea-aho, Kai Nieminen, Jyri Parentskoj, Vuokko Sajaniemi

Mutta varsinainen ihailijamagneetti lauantain LittFestissä oli varmasti lukukoira Zafira, joka toimii kirjastossa lasten lukemisen kuuntelijana ja saa jopa levottomat poikalapset tarttumaan kirjaan ja lukemaan. Kaiken kaikkiaan jälleen antoisa LittFest. Viime vuoden tilaisuuden tunnelmat löydät täältä ja Petterin viimevuotisella sohvalla voit vierailla täällä.

Hämmästyin muuten, että kirjoittaessani viime vuonna näihin samoihin aikoihin LittFestistä mainitsin toisessa kirjoituksista myös Soten. Niin se kai on, joka vuosi samaan aikaan samat jutut.
Kristiina

Scavenger Hunt Sunday

This weeks topics are:
Boots
Inspirational
Artificial Light
Negative Space
Outside My Window

These are my photos:

Boots
Baby boots
My over 50 years old baby boots








Inspirational
Books
To me all books are inspirational, but specially history and non-fictional books








Artificial Light
Light
Inside a light bulb








Negative Space
Schrub

 
Outside My Window
Birds
Seagulls outside my window last summer (now there is just grey sky and bare trees)




image-in-ing

perjantai 6. marraskuuta 2015

Yökirjasto, porvoolainen poliisi ja ampujan omaisten tuntoja.

Vaasa LittFestin kunniaksi vuoronsa saavat tässä kirjoituksessa kirjasto ja kirjat. Hamstrasin viime viikolla kirjastohyppelyllä kirjoja kolmesta eri kirjastostamme, Ristinummelta, Huutoniemeltä ja Pääkirjastosta. Syynä rohmukierrokseen oli raha. Vielä alkuvuodesta pystyin tutkimaan kirjaston tarjontaa tietokoneeltani ja jos joku minua kiinnostava kirja oli vapaana missä tahansa sivukirjastoista tai pääkirjastossa, pyysin omaa kirjastoani tilaamaan sen. Tilaaminen kotikirjastoon tapahtui maksutta. Vaan eipä enää. Nyt kirjan tilaaminen maksaa saman kuin varausmaksu eli € 1,-/kirja. Koska olin menossa Pääkirjaston Yökirjasto-tapahtumaan, katsoin kirjasto-ohjelman muistilistastani sinne laittamiani kirjoja ja josko ne olisivat vapaana matkan varrella. Löysin 3 vapaata Huutoniemeltä ja 4 Pääkirjastosta. Siitä kirjastohyppely.

Viime viikon Yökirjasto oli mukava tapahtuma. Ikävä vain, että pyöräilijälle illat ovat jo pimeitä ja viileitä, joten käyntini piti keskeyttää klo 20.00 aikoihin. Mutta siihen mennessä oli mukava käydä pitkästä aikaa Kirjastomuseossa, jossa sai tutustua kuolleiden kirjailijoiden itse lukemiin otoksiin teoksistaan. Ja tietysti itse museoon.
Sensuurilla on kirjastolaitoksessa jännät perinteet. Erityisesti sodan jälkeen kiellettiin suuri määrä kirjoja. Ainakin Vaasan kirjastossa kielletyt kirjat suljettiin ns. Myrkkykaappiin kirjaston kellariin. Kaappi oli lukittu ja sen lasiovet oli peitelty voimapaperilla. Niitä ei tavalliselle kansalle lainattu tai edes annettu paikan päällä luettavaksi. Toki myöhemminkin ovat sensuuri, kirjastot ja koulut päättäneet aina 90-luvulle asti joidenkin kirjojen pitämisestä lukijoiden ulottumattomissa.

Vaasan kirjaston Myrkkykaappi
Joitakin myöhempiä kiellettyjä teoksia

Kokoelma kirjanmerkkejä
Kuka muistaa nämä kirjastokortit?
Lisäksi kävin kuuntelemassa käsityöpiiriä, jossa sai tehdä käsitöitä ja osanottajat lukivat vuorollaan tarinan valitsemastaan kirjasta. Olisin halunnut käydä myös kellarikierroksella, mutta se oli alkamassa vasta, kun minun piti jo lähteä kotiin.
Ajatella, että Suomen ensimmäinen lainakirjasto on perustettu Vaasassa 1794. Nyt, 221 vuotta myöhemmin, on alettu säästösyistä sen kaikenlainen alasajo. Sivukirjastoja lakkautetaan, kirjojen hankintamäärärahat kutistetaan olemattomiksi, henkilökuntaa ei saa palkata jne. Niin se on, sivistyksestä sikopaimeneksi.

Ehdin toki joitakin niistä rohmuamistani kirjoista jo lukea.
Joka viisautta rakastaa (Jaana Lehtiö) on ensimmäinen porvoolaisesta komisario Muhosesta kertova romaani. Muhonen on eronnut, ei pidä erityisemmin liikunnasta vaikka haluaisi, pitää sitä enemmän pullasta vaikka ei haluaisi ja haikailee äskettäin uudelleen tapaamansa nuoruudenrakastettunsa perään. Työtahti ei valitettavasti hellitä, sillä joku Porvoossa tuntuu murhaavan ihmisiä oikein urakalla. Tuntematon mies, epämääräisillä bisneksillä toimeentulonsa hankkinut keski-ikäinen nainen, ei ehkä sittenkään itsemurhaa tehnyt nainen, mahdollisen itsemurhan tehnyt pikkurikollinen, toinen kuollut rikollinen. Muhonen ryhmineen saa painaa hiki hatussa töitä siistiäkseen rikosten selvittämistilastoja ja selvittääkseen, onko murhilla jotain yhteistä. Tarinassa mukana pyörivät myös utelias ja jokseenkin ärsyttävä Hilkka Alitupa ystävättärineen. Hän sattuu myös tuntemaan kaksi uhreista ja on yksi syylliskandidaateista. Kun asiat viimein selviävät, on loppu sitäkin yllättävämpi.
Pidän näiden Muhos-tarinoiden leppoisasta pikkukaupungin tunnelmasta ja mukavasta tarinankerronnasta. Poliisit ovat inhimillisiä heikkouksineen ja omituisuuksineen ja muut kirjan henkilöt persoonallisia. Kirjassa ehkä tapahtuu hieman liikaa ja tutkintalinjojakin on valikoitu laajalla pensselillä: wiccalaisuus, Viron mafia, uskonnollisuus, pornopiirit. Toisaalta kirjaa sävyttää huumori, joten hieman laveampi käsittely on siltä kannalta käsitettävää. Varsinaisen murhaajan henkilöhahmo ja motiivit jäävät hieman usvan peittoon, mutta jonkinlainen selitys teoille on löydetty kirjan loppuun. Eivät nämä kirjat mitään maailmanluokan dekkareita ole, mutta sopivat suomalaiseen mielenlaatuun ja luonteeseen erittäin hyvin. En jättäisi pois esim. kesän tai talvi-iltojen lukulistalta.

Luin jo alkukesästä ensimmäisenä Jaana Lehtiön kirjanani toisena ilmestyneen Muhos-kirjan Uutta auringon alla. Muhonen on edelleen rakastettava, laihtumisesta ja treenaamisesta haaveileva pullasyöppö. Suhde nuoruudenrakastettuun Elleniin on edennyt ja he remontoivat yhdessä Muhosen vanhaa kotitaloa. Suhdepakkaa tosin sekoittaa remontissa autteleva, Muhosen mielestä Ellenin suhteen vähän liiankin höveli naapuri. Sitten uskonnollisen, vanhus- ja hyvinvointipalveluja kaupunkilaisille tarjoavan Valtakunta-yhteisön kellarista löytyy yksi yhteisön jäsenistä talikolla seivästettynä. Itse yhteisö koostuu naisten ydinjoukosta johtajanaan karismaattiseksi kuvattu Tuomas Hannumäki. Itse en Hannumäestä saanut karismaattista kuvaa vaan kuvan jaarittelevasta, omaa tärkeyttään korostavasta tylsimyksestä. Mutta hän on taitava manipuloimaan ihmisiä ja hänen "naisensa" kilpailevat Hannumäen suosiosta ja huomiosta. Mutta jotain hämärää yhteisössä on, muutakin kuin johtajan vaatimus jäsenten laihuudesta. Hiljaisuusretriitteineen ja haluttomuuksineen avautua yhteisöstä jää hieman epämääräinen kuva. Myöhemmin tutkimuksiin sisällytetään myös erään entisen jäsenen itsemurha ja yhteisön kummallinen lääkkeidenhallintamenettely. Mukana henkilögalleriassa ovat myös tuttu, (varsinkin Muhosta) ärsyttävä Hilkka Alitupa ja uusi tulokas Muhosen ryhmässä, kunto- ja elämäntapaintoilija Vuori.
Kuten ensimmäisessä teoksessa, myös tässä tapahtumia on ehkä hieman liikaakin ja pohdinnat selvityksen tilanteista himpun verran liian yksityiskohtaisesti väännettyjä. Mutta sinällään kirja on leppoisa, rauhallinen ja aivan laatuisaa dekkariluettavaa. Sellaista suomalaiseen mielenlaatuun istuvaa. Uutta kotimaista dekkarikirjailijaa ja pikkukaupunkitunnelmaa haluaville suosittelen Lehtiön kirjoja.

Kun aika loppuu (Elina Hirvonen) on ilmestymisestään asti ollut puhuttu ja pidetty kirja ja sitä ovat ruotineet monet kirjoittajat. Kirjan tapahtumat sijoittuvat parinkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen ja siinä tuodaan esiin sekä maailman tila, yhteiskuntien tila että yksilön tila. Samalla, kun maapallon tila on ilmastonmuutoksen, tehtyjen ratkaisujen ja konfliktien takia huono, yhteiskunta ja yksilö ovat eriarvoisessa asemassa. Kuitenkin löytyy niitä, jotka yrittävät saada aikaan parannusta ja ylläpitää toivoa. Kirjan keskiössä on suomalainen perhe. Äiti Leena opettaa yliopistossa ja kampanjoi ilmastonmuutosta vastaan, isä Erik liehuu ympäri maailmaa hoitamassa projekteja huonompiosaisten maiden hyväksi ja tytär Aava toimii lääkärinä Somaliassa konfliktien keskellä. Vain perheen poika Aslak ei löydä omaa paikkaansa, on ujo ja syrjäänvetäytyvä, potee syvää masennusta eikä koko elämässään ole saanut juuri ystäviä ennen nettiä. Kirjassa vanhemmuutta ja ihmisen vastuuta toisesta käsitellään äiti Leenan ja sisar Aavan suulla. Isä Erik näkyy vain heidän kauttaan poissaolevana, lapsiinsa aika välinpitämättömästi suhtautuvana vanhempana. Itse Aslakista hänen omien kokemustensa ja selitystensä kautta saadaan vain vilahduksia ennen kirjan loppupuolta, jolloin hän pääsee ajatuksineen itsekin ääneen.
Tämä kirja oli satuttavaa luettavaa ihmisen tekojen seurauksista, vastuusta tapahtumien kulkuun ja keinoista niihin vaikuttamiseen. Kuitenkin jokin siinä häiritsi minua. Pientä Aslakia rakastetaan yli kaiken, mutta asioiden alkaessa lipsua väärään suuntaan ei päästäkään yhteisymmärrykseen siitä, mitä pitäisi tehdä ja keskitytään vanhempina Aslakiin Aavan jäädessä huomaamatta. Aslak luo kiilaa perheeseen, hajottaa sitä ja ajaa Aavan pois perheestä toiselle puolelle maailmaa. Äiti haluaisi taas epätoivoisesti auttaa poikaansa, muttei tiedä miten, kun poika torjuu kaiken avun ja saa vanhemmat riitelemään keskenään. Isän asenne taas on se, että poikaa ei voi auttaa eikä tarvitsekaan, hänet pitää vain jättää oman onnensa nojaan. Ja sekä äiti että tytär vellovat omassa epäonnistumisen tunteessaan vanhempana ja sisarena. Kun Aslak sitten valitsee oman tiensä, kiipeää Lasipalatsin katolle ja alkaa ampua ihmisiä varmana tekonsa oikeutuksesta vaikuttaa maapallon tilaan, yritetään häntä ymmärtää ja koota sympatioita hänen puolelleen. Minulle tuollainen ylihyysääminen ja ampujien ymmärtäminen ei sovi. Olivat syyt mitkä tahansa, tappaminen ei ole ratkaisu. Tavallaan myös itsesäälissä ja omien vikojen ruotimisessa viipyilevä romaani muodostuu pitkän päälle rasittavaksi. Tapahtumien syitä ei yritetäkään ennen loppuosaa etsiä tekijästä, vaan syytä itsestään etsivät tarinan kertojat. Toisaalta, kirja on lukemisen arvoinen tulevaisuuden visioineen, jos nykyinen meno maapallolla jatkuu. Samalla se pohtii sitä, mitä tapahtuu perheen muille jäsenille, jos lapsi tekee jotain pahaa. Teos kannattaa lukea, mutta lataamatta siihen kehujen tuomia odotuksia. Ja kaiken vellomisen jälkeen kannattaa varata rinnalle luettavaksi vitsikirja tai roskaromaani.

Kristiina

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pakettipalvelua ja kissojen piilopaikkoja


Seuraavan noin viikon voin käsitellä postauksissani vain juttuja, joihin olen ottanut kuvia etukäteen tai joihin löytyy kuvia vanhoista otoksistani. Kun hieman yli vuosi sitten ostin Nikonin järkkärini, pakettiin kuului myös kameran ilmainen puhdistus ja tarkastus. Niinpä lähetin kamerani tänään Turkuun. Tutkin lähetysvaihtoehtoja ja päädyin hinnan perusteella Matkahuoltoon. Varsinkin, kun heillä oli tarjous Lähipaketin toimitukselle (€ 5,-). Kun nettisivujen mukaan paketin sai myös erikseen vakuutettua edullisesti, valinta oli selvä, niin paljon postipakettia halvempi tämä kuljetustapa oli. Yllätyksekseni heidän asiamiehensä täällä kaupunginosamme Siwassa ei tiennyt mitään vakuuttamisesta. Ystävällisen myyjän tutkittua aikansa nettiä ja soitettua Matkahuollolle kävi ilmi, että jos halusin vakuuttaa paketin, minun pitää polkaista tai ajaa bussilla keskustaan Matkahuollon Vaasan pääpaikkaan. Vain siellä onnistuu vakuuttaminen.
Ihme touhua. Tänä sähköisen tiedonsiirron aikakautena ei ole asia eikä mikään ottaa käyttöön asiamiehille ohjelma, jolla he voivat hoitaa myös erikoispalvelut. Niinhän postipakettien kanssakin tehdään. Käsittämätöntä, että Matkahuolto ei pysty samaan kuin posti. Niinpä pakettini lähti matkaan ilman lisävakuutusta. Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Jos ei, niin saavat takuulla minut vierailulle sinne pääpaikkaan. Ja silloin puhutaan ISOIN KIRJAIMIN.

Mutta nyt kissoihin. En ole taas vähään aikaan kertonut lauman kuulumisia. Viime viikolla oli Makrotex-haasteessa aiheena Piilossa. Kuvani kertoivat kahdesta piiloutumistaidon omaavasta kissastani, Ukosta ja Vienosta. Tietäen kissojen taidon piilotella ajattelin esitellä hieman tarkemmin joidenkin kissojeni piilopaikkoja.

Heta
Heta ei juuri piilottele, päinvastoin. Onhan se katraan vanhin (ja isoin), joten yleensä se leviää sohvalle tai olohuoneen lattialle kuin maailman omistaja. Joskus, jos se haluaa omaa aikaa nuoremmista, se menee olohuoneen pöydän alle tauolle (kuvaa en ole ottanut). Pienempänä se, kuten jokainen kissoistani, veteli mielellään päiväunia boolimaljassa. Nyt se ei taida oikein mukavasti sinne enää mahtua. Huilitaukoja se viettää joskus kirjahyllyn päällä ja yleensä levytellen pitkin pituuttaan.

Olohuoneen kaapin päällä voi levätä tarkkaillen
Tavallisin Hetan huilimistapa pitkin pituuttaan
Ukko
Ukon ehdottoman lempipaikan ja oikeastaan nykyisin ainoan piilopaikan olenkin jo esitellyt. Aamuaktiviteettien jälkeen se nimittäin kaivautuu joka päivä makuuhuoneessa sänkyyni petauspatjan ja patjan väliin. Tytsyn kanssa aina nauramme, että sänky on jatkuvasti kuin kyntöpelto. Täynnä petauspatjamöykkyjä, joita iltaisin sitten suoristellaan. Ukko pysyy piilossaan melkein koko päivän ja usein iltapäiväruokailun aikaan joudun kantamaan sen sängystä keittiöön, jottei isäntä jäisi ilman ruokaa.
Nyt, kun ilmat alkavat viilentyä, Ukko saattaa vetäytyä iltaisin lämmittelemään. Silloin se änkeää olohuoneen patterin päälle, sohvan ja verhojen taakse suojaan.

Tää on mun paikka, muut häipykää
Hrr, tulee talvi
Akka
Nämä meidän nuoret neitimme käyttävät molemmat vuoron perään boolimaljaa nukkumapaikkanaan. Lisäksi Akan lempipiilopaikkoja ovat olohuoneen kirjahyllyn kaappi ja eteisen hattuhylly. Valitettavasti Akasta kaapissa on melko mahdotonta saada kuvia, koska avatessani kaapinoven se pomppaa heti ulos. Kaappiin pääsee takakautta, koska siinä ei ole takalevyä. Ja jos ei jaksa kiivetä samaa kautta ulos, Akka osaa tyrkätä oven auki sisältäpäin. Mutta hattuhylly on sen nykyinen lempipaikka kielloista huolimatta.

Mun paikka vaikka kuinka komennat!
Hä hää, mahdun mä tännekin.

Vieno
Vieno on kissoista se, joka yleisimmin piiloutuu. Nuorempana se vietti melkein kaiken "vapaa-aikansa" makuuhuoneen kirjahyllyssä. Nykyisin se jo makoilee leppoisasti myös sängyn päällä tai jopa sohvalla, mutta aina jossain välissä on pakko hakeutua jonnekin turvaan. Vienon piilot eroavat Ukon ja Akan piiloista siinä, että vaikka se on omasta mielestään turvallisesti näkymättömissä, se pystyy samalla itse halutessaan tarkkailemaan ympäristöään vapaasti. Vienon lempipaikkoja ovat makuuhuoneen kirjahylly ja olohuoneen boolimalja. Lisäksi sillä on joitakin satunnaisia paikkoja, joita en kaikkia ole löytänyt vielä. Sen piiloutumiseen kuuluvat myös tietyt maneerit. Jos esimerkiksi istun tietokoneella sen siirtyessä kirjahyllyyn, se hyppää ensin työpöydälleni ja kurkistelee hetken minua tietokoneen näytön takaa. Vasta sen jälkeen matka jatkuu hyllyyn.

Nyt ei kukaan näe mua, eihän?
Taas se istuu tolla tietokoneella

Tänne boolimaljaan kelpaa käpertyä
Voin mä piilotella näin näkösälläkin
Yritän aina silloin tällöin ottaa kissoista joitakin videopätkiä. Tosin muun kuin niiden leikkien kuvaaminen yksin asuessa on hankalaa. Parhaita paloja, kuten sylissä nukkumisia, on yksin lähes mahdoton valo- tai videokuvata. Odotan vieläkin hetkeä, jolloin saan videolle pätkän Hetan lempirentoutumistavasta sylissäni. Kuinka se vääntäytyy sylissä selälleen pitkin pituuttaan, tyrkyttää päälakeaan pussattavaksi ja tekee "ilmaveivejä" eli pompottaa etukäpälillä ilmaan, kun rapsutan sitä kainaloista.
Sunnuntaina yritin kuvata kissojen pyhän herkkuhetkeä ja sitä edeltävää naukukonserttia, asialla yleensä pikkutytöt Akka ja Vieno. Kuvan laatu ei ole kaksinen ja otokset hypähtelevät, mutta laitan sen nyt kuitenkin katsottavaksenne.



Kristiina


P.S. Sain Matkahuollolta iltapäivällä viestin, että paikallisen Siwan (asiamiehen) ja Vaasan Matkahuollon tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Kaikki lisäpalvelut on mahdollista saada myös asiamiehiltä. Matkahuolto on ohjeistanut Suomen Lähikauppaa ja ainakin Vaasan Matkahuoltoa, jotta vastaavilta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin jatkossa. Joten Matkahuolto on minulle jatkossa varteenotettava pakettienlähetyspalvelu, koska sen hinnat ovat huomattavasti Postia edullisemmat.