Google Website Translator

tiistai 31. toukokuuta 2016

Sibelius, Edelfelt ja italialaisia pikkupoikia

Valitan, etten tällä viikolla osallistu Pienen Linnun valokuvahaasteeseen aiheesta Liikkuva kohde. Aihe oli kiinnostava, mutta en ole vielä niin hyvä kuvaaja, että olisin onnistunut. Toki yritin. Ensimmäinen kohde oli joka aamu parvekkeella pyörivä ripeä öttiäinen. Hieman liian ripeä minulle, koska kuvista tuli pelkkiä parvekekuvia, öttiäinen kun karkasi sopivasti pois kuvasta juuri ratkaisevalla hetkellä. Seuraavaksi äkkäsin puusta hienon talitintin, joka temppuili joko kilpailijalleen tai tulevalle rouvalleen ja roikkui sen takia pää alaspäin puun oksalta. No ne kuvat menivät ihan suttuisiksi, koska kuvaushetkellä sen tipun temppuilu nauratti niin, että kamera tärisi. Eikä se tipu jaksanut ikuisuuksia leikkiä trapetsitaiteilijaa. Joten odotetaan ensi viikkoon.

Kuten viimeksi lupasin, harrastin kirjojen lukua. Sain käsiini Sivustakatsoja-sarjan kaksi osaa, ensimmäisen olin jo aikanaan lukenut. Sarjan toinen osa on Lapsenpiika (Enni Mustonen). Nythän varmaan jokainen tietää, että Enni Mustosen nimellä kirjoittaa tosiasiassa kirjoittamisen multilahjakkuus Kirsti Manninen. Toisessa osassa pikkupiikana Topeliuksen perheessä aloittanut Ida Eriksson palkataan Sibeliuksen perheen lapsenpiiaksi. Tässä kirjassa ovat pääosassa Sibeliuksen lapset Ruth ja Eva sekä vaimo Aino. Samassa taloudessa asuvat myös Sibeliuksen veli Kitti ja sisar Linda. Sekä tietysti Janne-herra. Jonka säveltäessä ei saanut edes tiskatessa astioita kolistella, ettei häntä häirittäisi. Jean Sibelius osaa halutessaan huvittaa lapsiaan ja olla kiltti sairastavalle vaimolleen, mutta toisaalta on surkea raha-asioissaan ja harrastaa usein taitelijaystäviensä kanssa eri ravintoloissa viftamista eli käsittääkseni juopottelua päätellen kunnosta, jossa hänen veljensä haki hänet kotiin näiltä reissuilta. Kirjan aikana perheeseen syntyy kolmas tytär, Kirsti, joka kuitenkin kuolee lavantautiin noin vuoden ikäisenä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun. Osaksi perheen elämän tasoittamista ja viftaamisen vähentämistä Janne-herra muuttaa yksinään Keravalle, josta koko perheelle on myöhemmin tarkoitus hankkia sopiva asuinpaikka. Asuinpaikka löytyykin, mutta jo seuraavassa hetkessä Janne-herra päättää, että perhe muuttaa Italiaan. Ida ei voi tulla mukaan, mutta Sibelius hankkii hänelle uuden paikan emännöitsijänä Aino-rouvan veljen, Albert Edelfeltin talouteen. Tosin Albertilla on huono maine naistenmiehenä, mutta Ida päättää koittaa onneaan.

Kolmannessa osassa Ida muuttaa Edelfeltin talouteen emännöitsijäksi. Siitäpä kirjan nimikin, Emännöitsijä (Enni Mustonen). Albert on naimisissa ja teini-ikäisen pojan isä, mutta suurimman osan ajasta hän ja vaimo Ellan elävät erossa toisistaan ja omaa, erilaista elämäänsä. Poika Erik pyörii molempien elämien välillä. Albert viettää pitkiä aikoja ulkomailla eikä Idan tarvitse hänen kotona ollessaankaan tehdä ruokaa, isäntä kun syö ulkona. Vain koti täytyy pitää kunnossa. Vähitellen Ida ihastuu Albertiin ja hänestä tulee tämän rakastajatar. Mukana kuvioissa ovat myös Albertin kovasti rakastama äiti sekä sisaret Annie ja Berta, joiden apuna Ida joutuu olemaan, kun Albert on ulkomaanmatkoillaan. Loppujen lopuksi käy hassusti ja Ida huomaa olevansa raskaana Albertille. Mutta ennen salaisuuden paljastumista Albert kuolee. Tosin Albertin kuolemaan vaikutti vahvasti hänen elämäntyylinsä. Hän maalasi jatkuvasti, ei osannut sanoa EI koskaan, piti lukemattomia naissuhteita ja loppujen lopuksi sai "vatsakatarrin" tuosta hillittömästä elämäntyylistä. Tämäkin kirja vilisee sen ajan julkkiksia, maalareita, kirjailijoita, tohtori Runebergiä ja muita puolikuuluisuuksia.

Nämä kirjat viehättivät ja toisaalta tuli välillä tunne, että luen 7-päivää lehteä 1800-1900-lukujen vaihteelta. En kuitenkaan mistään hinnasta olisi jättänyt näitä väliin. Niin paljon näihin mahtuu perhe-elämän ja yksityiselämän kuvausta, ihmisten luonnehdintaa ja sen historiallisen ajan tapahtumia. Jos historia varustettuna hyvällä mielikuvituksella kiinnostaa, lukekaa ihmeessä ja odottakaa seuraavaa osaa.

Kolmas lukemani kirja olikin sitten hieman hassunhauska mutta samalla surullinen 100 onnen päivää (Fausto Brizzi). En tiedä, onko tämä kirja stereotypia italialaismiehistä, jotka tuntuvat olevan pikkupoikia aikuisen miehen kuorissa. Lucio saa tietää sairastavansa laajalle levinnyttä syöpää, joka antaa hänelle vai 100 päivää elinaikaa. Sitä ennen hän on ollut entinen vesipalloilija-urheilija, joka on antanut itsensä repsahtaa. Toki hän vielä valmentaa pikkupoikien vesipallojoukkuetta ja toimii jonkinnäköisenä personal trainerina. Hän on aikanaan nainut nuoruudenrakkautensa Paolan ja heillä on kaksi lasta, poika ja tytär. Jonkin aikaa ennen sairauden paljastumista Lucio petti vaimoaan valmennettavansa kanssa ja joutui ulkoruokintaan. Nyt hän pyörii kahden yhtä lapsellisen kaverinsa kanssa, kunnes saa diagnoosinsa. Vaimo ottaa hänet takaisin kotiin, mutta ei enää sydämeensä. Lucio joutuu kuitenkin harkitsemaan elämänarvonsa uudestaan ennen kuin tekee itse haluamansa eutanasian Sveitsissä. Miten korjata elämänsä virheet niin lyhyessä ajassa?

Kristiina

torstai 26. toukokuuta 2016

Kirjoja, pikaruokaa ja taimia

Viime aikoina on tullut touhuttua monenlaista pikku juttua. Sateen jälkeen tuli muutama aurinkoinen päivä, joten sain kasvimaalla maahan ensimmäiset tuotteet eli perunat, sipulit ja porkkanat. Ei tarvinnut edes kastelua, koska istuttamispäivän iltana alkoi jälleen sataa vettä. Vesisade jatkuikin sitten sopivasti aina tämän päivän aamupäivään asti.

Olen aikanaan lukenut kirjan Paimentyttö (Enni Mustonen).  Nyt kuulin ilokseni, että sarja jatkuu ja kirjan päähenkilön Idan tarinasta on juuri ilmestynyt jo 4. kirja. Piti heti tutkia, löytäisinkö kirjastosta ne muut jaksot. Kaksi seuraavaa osaa, Lapsenpiika ja Emännöitsijä löytyivätkin omasta kirjastostani, tosin pikalainana. Joten nyt on kiire lukea. Sen takia loppuviikon ruoka piti pitää nopeana ja yksinkertaisena. Onneksi olin REKOssa käydessäni ostanut kalapihvejä vaalean kalan murekkeesta, perunasta ja mausteista. Ei kun nyt ne käyttöön, niille pikainen kastike ja perunat. Näin ne syntyivät:

Valmiit kalamurekepihvit ja tomaattikastike

1 rkl voita
5 kpl kalamurekepihvejä
1 tölkki tomaattimurskaa
0,5 dl lämmintä vettä
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl sitruunapippuria
0,5 tl kuivattua timjamia
hyppysellinen sokeria
puolen sitruunan mehu
puoli kasvisliemikuutiota
1-1,5 dl kermaa
1 rkl tummaa kastikesuurustetta

Sulata voi pannulla ja lämmitä kalapihvit. Samalla ne saavat myös hieman rapeutta pintaan. Siirrä pihvit lautaselle ja tee nopea kastike.
Kaada pannulle tomaattimurska ja huuhtele tölkki vedellä, joka kaadetaan myös pannulle. Anna kiehahtaa ja lisää mausteet sekä sokeri. Purista joukkoon sitruunan mehu ja hieman hienonnettu kasvisliemikuution puolikas. Anna hautua kannen alla n. 10 min.
Lisää joukkoon kerma ja suurusta kastikesuurusteella. Laita pannuun takaisin kalapihvit ja anna lämmetä n. 5 min.
Tarjoa perunan ja salaatin tai vihannesten kera.

Nopeaa ja helppoa. Pääsi takaisin kirjan pariin ja samalla syömään. Myös kurkkuni ja tomaattini oli hankittu REKOsta ja kotimaisia, joten annoksesta tuli makoisampi ja täyttävämpi kuin uskoisikaan.

Eilen kävin kaupungilla Pääkirjaston taimimyyntitapahtumassa. Toki tarkoituksena oli myös tavata vanhoja työkavereita, mutta samalla saada parvekkeelle muutama hyötykasvin taimi. Kuten aikaisempina vuosina olen kirjoittanut, meillä kotona tuo taimien kasvatus on hieman hankalaa. Joko ne joutuvat ennemmin tai myöhemmin kissojen suuhun tai joudun pitämään keittiön suljettuna kateilta pitkälti toista kuukautta. Kissat (ainakin meidän) sattuvat olemaan ehkä siistiä eläimiä muuten, mutta varsinaisia pikkupossuja syödessään. Olohuone ei viime vuonna oikein iloinnut niiden syöntisessioista siellä. Tämä vuonna löysin taimimyynnistä joka tapauksessa 3 tomaatintainta, chilin ja aikanaan kasvimaalle istutettavaksi purjontaimia. Nyt nuo taimet pitää vain siirtää kasvatuspurkeistaan siihen kesän ajaksi käytettävään ämpäriin ja ruukkuihin. Muutenkin tilaisuus oli käymisen arvoinen neuvontoineen ja tarjoiluineen ja hinnatkin aivan reiluja. Jos ette käyneet tänä vuonna, katsastelkaa ensi vuoden tapahtumaa älkääkä jättäkö väliin.

Kristiina

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kausituotteita pehmeästi

Oli taas aika tehdä viikonloppuruokaa. Tämä viikonloppu oli hieman haastavampi, koska jouduin perjantaina hammaslääkärikäynnillä luopumaan yhdestä hampaistani. Se raukka oli jo juurihoidettu ja paikattu toistakymmentä kertaa. Valitettavasti vain paikka ei pysynyt ja hampilääkärin mielestä olin jo maksanut sen paikkaamisesta tarpeeksi, joten se oli aika poistaa. Ruoaksi tarvittiin siis jotain pehmeätä ja mukavaa. Onneksi apuun tulivat sesonkiruoat.

Kävin torstaina REKOssa ja ostin sieltä todellista sesonkiruokaa, siikaa. Sen lisäksi valitsin mukaan nokkosen ja parsan. En yleensä osta tähän aikaan vuodesta uusia perunoita, koska ne eivät ole kotimaisia. Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksen,  kala ja uusi peruna kun sopivat yhteen loistavasti. Löysin ihanan nokkospestoreseptin seuraamastani blogista, nokkosta kannattaa tähän vuodenaikaan käyttää hyväkseen.

Siikaa ja nokkospestoa

500-600 g siikafileitä
3 rkl sulatettua voita
suolaa
mustapippuria

Valmista nokkospesto ohjeen mukaan.
Sulata voi. Voitele sillä uunipannu kunnon kerroksella. Asettele siikafilee nahkapuoli alaspäin uunipannulle. Lusikoi nokkospestoa kalafileen päälle. Nosta päälle toinen siikafilea nahkapuoli ylöspäin. Voitele nahka jäljelle jääneellä voisulalla. Näin kalannahasta tulee rapeaa ja syötävää.
Paista 175 ºC n. 15 min. uunin puolivälissä. Nosta sen jälkeen lämpötila 250 ºC ja uunipannu uunin ylätasolle. Paista vielä 5-7 min.

Keitä samaan aikaan uudet perunat suolalla ja tillillä maustetussa vedessä. Keitä parsoja jokunen minuutti tai höyrytä ne perunakattilan päällä siivilässä. Tarjoile siika, perunat ja parsat itsellesi ja ystävillesi.

Jälkiruokaa ei tällä kertaa tarvinnut paljon miettiä. Oli jäätelön, pehmeän sellaisen aika. Se sai kylkeensä aimo lusikallisen vadelmahilloa. Tällä kertaa siis jälkiruoasta selvittiin helpolla. Mutta jonkin leipominen olisi tarkoittanut hieman kovempaa pohjaa ja ikeneni ei olisi ollut siitä mielissään.


Kristiina

torstai 19. toukokuuta 2016

Kaupat ja palvelu

Sain aiheen mietiskellä kauppojen palvelua ja myyjien määrää, kun jouduin tässä päivänä muutamana käymään keskustassa asioilla.

Normaali asiointini tapahtuu ympäristön lähikaupoissa. Niissä palvelu pelaa moitteettomasti. Aina käytäviltä löytyy joku henkilökunnasta, jolta voi pyytää apua tai neuvoa. Tämä on mielestäni osoitus siitä, että henkilökunnan määrä on mitoitettu oikein. Ei liikaa eli edes hiljaisina aikoina henkilökunnan määrä ei ylitä asiakkaiden määrää. Toisaalta ei myöskään liian vähän eli aina jostain löytyy se henkilökunnan jäsen, jolle voi esittää pyyntönsä. Myös kassalla istuvat osaavat neuvoa, koska osan ajasta he viettävät "kentällä" eli tuntevat oman kauppansa. 

Toisenlaiseksi tilanne muuttui keskustan isoissa marketeissa asioidessani. Ensimmäisessä marketissa löysin toki myyjän aika helposti ja hän hälytti paikalle sen osaston myyjän, jonka palveluja tarvitsin ja sain haluamani tuotteen. Tarvitsin kuitenkin myös uudet lenkkarit, jotka oli tarkoitus hankkia tällä kaupunkikäynnillä. En löytänyt tarvitsemaani siitä ensimmäisestä marketista, joten menin toiseen, lähellä olevaan. Ensinnäkin oli aikamoinen shokki huomata, että tämän kevään trendi ovat neonväriset lenkkarit. Koska itse en suostu loistamaan kuin liikennevalo, katselin hieman hillitympiä jalkapukineita. Kierreltyäni aikani löysinkin sellaiset. Piti vain löytää oikea koko. 

Valitsemani lenkkarit oli pinottu telineeseen pylväässä. Tässä törmäsin ensimmäiseen asiaan, jota en ymmärrä. Eli tavaroiden esillepanoon. Jos nyt ajatellaan stereotyyppisesti eli niin, että ne, joilla on pienet jalat, ovat lyhyitä. Ja ne, joilla jalannumero on suurempi, ovat pidempiä. Tässä tapauksessa haluamieni lenkkareiden pienet koot oli nostettu ylimmäksi ja isot alimmaksi pylvääseen. Tuloksena on ilmeisesti se, että lyhyet ihmiset hyppivät kuin kengurut yrittäessään löytää sen oman kokonsa jostain ylhäältä. Pitkät ihmiset taas kyyristelevät peffa pitkällään käytävällä yrittäessään kalastaa isompia kokoja alhaalta. Ehkä pieni järjen käyttö näissä esillepanoasioissa olisi sallittua. Ei tarvitsisi kahden ostajaryhmän nöyryyttää itseään, jos kengät olisi laitettu pylvääseen toisessa järjestyksessä.

Halusin kuitenkin nuo hieman vaatimattomamman väriset lenkkarit, joten lähdin etsimään myyjää, joka voisi auttaa. Kiersin suunnilleen koko myymälän, mutta eteeni ei osunut ainuttakaan myyjää. Mikä sitten avuksi? Lopulta keksin, että varma paikka, josta löytäisin jonkun, oli palvelutiski. Tosin siellä myydään lihaa ja kalaa, mutta ainakin siellä olisi joku henkilökunnasta paikalla. Palvelutiskin palveleva jäsen soitti sitten myyjän paikalle kenkäosastolle. Myyjä toki tuli paikalle, mutta käytti ensimmäiset pari minuuttia puhumalla puhelimessa. Vihdoin hän vapautui ja onki minulle haluamani lenkkarit sieltä ylimmästä koukusta. Koko kenkiensaamisoperaatioon tuhraantui n. 20 min. aikaa. Jos taas kengät olisivat olleet oikein laitettuina hyllyyn, olisin kuluttanut aikaa n. 5 minuuttia. Voi sitä aina aikansa noinkin käyttää. Onni oli, ettei minulla ollut esimerkiksi pieniä lapsia mukanani. Silloin kengät olisivat jääneet ostamatta.

On siis noiden isojenkin myymälöiden aika ajatella myyjien näkyvyyttä ja tavaroiden sijoittelua. Kai niitäkin opetetaan niillä koulutuspäivillä, joita heille järjestetään?

Kristiina

tiistai 17. toukokuuta 2016

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kaalia ja mustikkaa

Meillä koitti taas ruoka-aika. Henkilökohtaisesti pidän erittäin paljon kaaliruoista ja kun kauppaan tulivat ensimmäiset uuden sadon kaalit, en voinut vastustaa kiusausta. Pidän kaalilaatikosta, mutta sen helpompi ja vähemmän sähköä syövä versio on kaalipata. Joten ei kun sitä vääntämään.

Kaali-jauhelihapata

70 g pekonia
1 sipuli
400 g jauhelihaa
1/2 tl jauhettua maustepippuria
1 tl paprikajauhetta
900 g - 1 kg painoinen valkokaali
2-3 porkkanaa
1 rkl öljyä
4 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl siirappia
1 tl kuivattua meiramia
1 tl kuivattua timjamia
hyppysellinen muskottia
suolaa maun mukaan

Suikaloi pekoni. Pilko sipuli. Paista pekoni rapeaksi ja nosta se paperille valumaan. Paista pekoninrasvassa jauheliha. Kun liha on saanut hieman väriä, lisää sipulit ja paista, kunnes sipulit ovat kuullottuneet ja jauheliha kevyen ruskettunutta. Lisää maustepippuri ja paprikajauhe ja anna maustua liedellä vielä hetki.
Suikaloi kaali (jätä kova keskusta vaikkapa syötäväkaaliksi) ja porkkanat. Lämmitä kattilan pohjalla öljy ja lisää kattilaan kaali- (n. 800 g) ja porkkanasuikaleet. Pehmitä niitä n. 15 min. Voit halutessasi hakea niille jopa hieman väriä. Lisää joukkoon jauheliha-sipulisekoitus ja pekonit. Kaada kattilaan lämmin vesi, lisää lihaliemikuutio ja siirappi. Anna hautua miedolla lämmöllä n. 20 min. Älä lisää suolaa ennen kuin lopuksi tarpeen vaatiessa, koska sekä pekoni että lihaliemi ovat suolaisia.
Lisää hauduttamisen loppuvaiheessa kuivattu meirami, timjami ja muskotti. Maista ja lisää tarvittaessa suola. Nauti puolukkahillon kanssa.

Jälkiruoka piti valita sen mukaan, että pakastinta saadaan tyhjemmäksi. Tällä kertaa hyökkäyksen kohteeksi joutuivat mustikat. Löysin Myllyn Paras-sivustolta mustikka-ruisvaahtoreseptin, jota päätin kokeilla. Tosin alkuperäisestä reseptistä poiketen en käyttänyt vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, vaan tein itse helpon vaniljakastikkeen ja kokosin jälkiruoan kerroksiksi. Alimmaksi kulhoon murustin kookoshiutaleilla terästettyjä kauralastuja, sen jälkeen kerroksen mustikkavaahtoa, kerroksen vaniljakastiketta ja vielä ohuen kerroksen mustikkavaahtoa. Päälle ripottelin jälleen murustettuja kauralastuja. Lopputulos oli aivan kelvollinen ja paljon värikkäämpi kuin alkuperäinen annos. Osansa saattoi olla tosin silläkin, että pensasmustikan sijaan käytin metsämustikoita ja niitä taisi keitokseen lurahtaa hieman enemmän kuin reseptin 3 dl. Mutta maku osui juuri nappiin.

Kristiina

lauantai 14. toukokuuta 2016

Stalkkaaminen, erilaisuus ja Jehovat

Tänä väliaikana oli taas aikaa syventyä hieman kirjoihin. Täytyy sanoa, että kirjoista saa hyvin paljon iloa ja mieltä innostavia kokemuksia.

Voitin joku aika sitten blogiarvonnassa kirja Takaikkuna (Pauliina Susi) ja nyt löysin aikaa lukea sen. Kaikki kirjassa tapahtuva tapahtuu oikeastaan lopuksi yhden viikonlopun aikana. Alle neljäkymppinen Leia Laine, yksinhuoltajaäiti, entinen malli ja yliopiston käynyt ammattilainen on suostunut ProMen-projektin toimitusjohtajaksi. Projektin on tarkoitus olla verovaroilla maksettava, seksiaddiktiosta ja maksullisten naisten käytöstä "kärsivien" miesten avustusprojekti. Häntä haastatellaan projektista TVssä kohutalkshowssa ja hänestä tulee jonkinnäköinen julkkis vastoin tahtoaan. Hänellä on 16-vuotias tytär, joka viettää kyseistä viikonloppua luokkatoveriensa kanssa Ruotsin risteilyllä vastoin ehkä ylisuojelevankin äitinsä täyttä tahtoa. Ruotsissa ollessaan tytär Viivi toivoo myös löytävänsä isänsä, siellä asuvan jamaikalaissyntyisen muusikon ja toivottavasti kohtaavansa rakastavan, hänestä tietämättömän miehen. ProMen-projektin hyväksyminen on kiinni uuden oikeusministerin, Tarmo Häkkilän hyväksymisestä. Tarmo vain harrastaa nettipornoa huolimatta vaimosta ja neljästä lapsesta ja on edellisviikolla ollut netin kautta yhteydessä naiseen, joka uhkaa laittaa nettiin videon hänen yhteydenotostaan, rasistisista puheistaan ja uhkailuistaan. Tarmo pyytää erityisavustajaansa, rottamaista Valtti Nymania hoitamaan asian niin, että video katoaa. Valtti ottaa yhteyttä LandO-nimiseen nettitaikuriin, joka lupaa isosta palkkiosta estää videon esittämisen. Se, mitä Leia ei tiedä, että samainen LandO on jo pitkään seurannut älypuhelimia ja läppäriä vakoilemalla hänen elämäänsä ja alkaa myös osittain sabotoida sitä elektronisin keinoin.
Kun aloitin kirjan, se vaikutti hieman sekavalta. Alussa oli hieman vaikea pysyä kärryillä. Mutta kun itse tarina pääsi vauhtiin, olin myyty. Piti pitkästä aikaa pitää yökköset eli lukea läpi yön, koska tietokoneista ja älypuhelimista ja joku valvoo-tyyppisistä tarinoista kiinnostuneena en voinut enää lopettaa lukemista. Vaikka sinänsä tuollainen ProMen kuulostaa naurettavalta enkä ymmärtänyt, miksi joku fiksu ihminen kuten Leia lähtisi sellaiseen mukaan, toisaalta hänen elektroninen naiiviutensa suorastaan välillä hämmästytti. LandO-vakoilija taas jäi hieman epäselväksi, vaikka hänen motiivinsa alussa sabotoida Leiaa ja auttaa Viiviä olivat selvät. Hän kun sattui itse olemaan eronnut vaimostaan, joka piti heidän poikansa täysin erossa isästään. Politiikka ja sen raadollisuus, ketkuilu ja vaikutus perheeseen olivat hienosti edustettuna untuvikkoministeri Häkkilän elämän ja edesottamusten kuvauksessa. Pidin myös siitä, että aivan kirjan lopussa laskeudutaan seesteisesti hyviin asioihin. Kaiken sen tilanteiden kehittymisen ja kliimaksin jälkeen pieni seesteisyys oli tarpeen. Kaikille elektroniikkafaneille suosittelen kirjaa ehdottomasti. Ja kiitos lopun vinkeistä kirjoista, joita kannattaa lukea, jos tietoturva alkaa askarruttaa. 

Lopotti (Tommi Kinnunen) herätti kiinnostusta jo ilmestyessään. Tulisiko siitä yhtä suuri menestys kuin edeltäjästään?
Tässä kirjassa saa puheenvuoron Onnin ja Lahjan sokea tytär Helena, joka lähetetään 9-vuotiaana pois kotoa sokeainkouluun. Sopeutuminen suurkaupunkiin ja erilaiseen elämään on hänelle vaikeaa, mutta vähitellen hänestä kehittyy itsenäinen yksilö. Toisena puhujana on Tuomas, Helenan veljen Johanneksen ja Kaarinan poika. Homoseksuaali aikana, jona suurkaupungissa heidät jo hyväksyttiin, mutta muualla Suomessa ei. Tämä on kaunis ja monimutkainen kertomus kahdesta ihmisestä, jotka eivät kuulu yhteiskunnan valtavirtaan. Ehkä siksi he saavat erityisen yhteyden toisiinsa. Muutettuaan pois kotiseudultaan kaupunkiin Tuomas harrastaa pitkään merkityksettömiä suhteita, kunnes viimein löytää itselleen elinkumppanin. Tuomas saa, kaapista ulos tullessaan, myös yllättyä läheistensä asenteesta. 
Tässä kirjassa rakenne on erilainen kuin Neljäntienristeyksessä. Siinä jokainen päähenkilö kertoi tarinaansa vuoron perään. Nyt nämä kaksi tarinaa limittyvät keskenään. Lisäksi ajanjaksot hyppivät toisinaan lapsuudesta aikuisuuteen ja takaisin lapsuuteen. Tarina oli kuitenkin herkkä ja koskettava. Mielestäni jonkinlainen selviytymistarina. Helenan elämäntarina oli varsin koskettava sokeuksineen, selviytymisineen, väkivaltoineen ja hylkäämisen tunteineen. Tuomaksen tarina toisaalta taas kertoi pitkästä haparoinnista, kumppanin löytämisestä ja lapsen menettämisestä. Suosittelen kaikille, jotka pitivät Neljäntienristeyksestä. Ette pety.

Ehkä pitkään aikaan maailmaani ravistelevin kirja oli Vartiotornin varjossa (Aila Ruoho). Kirjoittaja on teologian maisteri, joka on tutkinut hengellistä väkivaltaa ja tämä teos käsittelee Jehovan todistajia ja heidän uskomuksiaan entisten ja vielä uskonsa säilyttäneiden todistajien haastattelujen pohjalta. On vaikea uskoa kirjaa lukiessaan, että tänä päivänä yhteisö, jonka itse lukisin lahkoksi, voidaan maassamme lukea uskonnolliseksi yhteisöksi. Tässä lahkossa vain miehellä on sananvalta, naiset ja lapset ovat täysin toisarvoisia. Jos mies harrastaa pedofiliaa, perheväkivaltaa tai raiskaa jonkun eikä tapahtumalle ole kahta todistajaa, mies on aina oikeassa. Muiden sana ei paina. Henkinen mielenhallinta on niin vahvaa, että ryhmään kuuluvat eivät voi tai halua erota yhteisöstä. Koska kaikki ulkopuoliset leimataan demoneiksi ja odotetaan jatkuvasti Harmagedonin eli maailmanlopun tuloa, josta vain lahkon jäsenet selviytyvät sitä seuraavaan ihanneyhdyskuntaan, kaikki muut ovat pahoja ja vääräuskoisia ja tuhoutuvat. Tosin se maailmanloppu ja paratiisiin pääsy piti alunperin tapahtua jo 1914 eli yli 100 vuotta sitten, jotain ennustuksissa on menty hieman pieleen. Jehovan todistajien jäsenet kärsivät tilastollisesti enemmän ahdistuksesta, masennuksesta, mielenterveyshäiriöistä ja itsemurhista kiitos jatkuvan pelottelutaktiikan. Kaikki järjestön säännöt ja menettelytavat sanellaan lahkon pääkonttorista Yhdysvalloista ja koska ne ovat Jehovan edustajien määräyksiä, ne ovat ehdottomia. Vaikka ne ovat vuosien varrella muuttuneet suuntaa jos toiseenkin. Erityisen julma käytäntö lahkolla on sääntö eronneiden ja erotettujen "karttamisesta". Vanhemmat ja sisarukset kohtelevat eronnutta tai erotettua lastaan/sisarustaan kuin kuollutta eli eivät ole enää missään tekemisissä. Lapset asennoituvat kuin heidän vanhempansa olisivat kuolleet, jos nämä eroavat lahkosta. Samaan aikaan virallinen tiedottaja kiistää ehdottomasti tämän karttamisen, joka kuitenkin on tosiasiaa arkielämässä. Myös heidän Raamattunsa, jota he käyttävät asioidensa perusteluun, on ihan omanlaisensa. Se on vääristetty vahvistamaan heidän julistuksiaan eikä vastaa sitä Raamattua, jota muut uskontokunnat lukevat. Jos haluat pienen rippusen tietoa uskonnollisesta manipuloinnista, lukaisepa tämä kirja.

Kristiina

tiistai 10. toukokuuta 2016

Toukokuu - May



Lehti kun puhkeaa jokaiseen puuhun, tiedät on saavuttu toukokuuhun.

-http://birgitmummu.vikki.fi

Pieni Lintu - MakroTex challengeimage-in-ing

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Uunipyttipannu ja raparperikiisseli

Kumma, että vaikka ilmat lämpenivät, minun rupesi yhtäkkiä tekemään mieli tuhdimpaa ruokaa. Ensimmäinen mieleen tullut annos oli pyttipannu. No jaa, pelkästään paistettuna versiona se kuitenkin tuntui hieman jo liian rasvaiselta. Joten päätin tehdä uuniversion. Tähän uuniversioon kannattaa käyttää makkarana jotain vahvasti maustettua versiota. Itse valitsin krakovanmakkaran, mutta esimerkiksi chorizo tai bratwurstikin varmasti toimisivat. Sen sijaan nakeilla tai lenkillä tästä padasta tulee huomattavasti laimeampi. Tavallisen, paistetun pyttipannun kruuna paistettu kananmuna. Tässä tapauksessa itse jätin sen kuitenkin väliin.

Uunipyttipannu

1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl savupaprikajauhetta
öljyä paistamiseen
4 isoa perunaa (n. 800 g)
325 g makkaraa
200 g porkkanaa
2 dl suppilovahveroita
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 dl ruokakermaa
50 g sulatejuustoa murustettuna

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutioi perunat ja porkkanat. Viipaloi makkara.
Lämmitä öljy paistinpannulla ja paista sieniä, kunnes niistä on haihtunut neste. Lisää joukkoon sipuli ja anna kuullottua. Lisää kuullotuksen loppuvaiheessa valkosipuli ja savupaprikajauhe. Kaada aineet uunivuokaan. Voit halutessasi hakea myös juureksiin ja makkaraan makua paistamalla niitä kevyesti.
Sekoita peruna, porkkana, sienimuhennos, makkara ja mausteet uunivuoassa. Lisää joukkoon kerma ja päälle murustettu sulatejuusto.
Paista 175 ºC n. 45-60 min, kunnes perunat ovat kypsiä, mutta niissä on vielä suutuntumaa. Tarjoa hyvän salaatin kanssa.

Koska uuden sadon raparperit alkavat vähitellen kasvaa, pakastimesta piti saada tuhottua se viimeinen viime vuoden raparperipussi. Tuloksena oli yksinkertainen raparperikiisseli, jonka päälle laitettiin mascarpone-kermavaahto (mascarpone-juustoa, vaahdotettua kermaa, ripaus sokeria ja vaniljakreemijauhetta). Jos haluaa päästä helpommalla, päälle voi lusikoida vain nokareen vaniljajäätelöä.

Kristiina

perjantai 6. toukokuuta 2016

Pahoinvointivaltio

Suomesta puhuttiin ennen hyvinvointivaltiona. Oli lapsilisät, turvatut eläkkeet, opiskelijoiden tuki, sairaille terveydenhuolto ja lääketuki ja työttömille työttömyyskorvaus. Nyt kaikki alkaa hajota käsiin. Meidän viimeiset pari hallitusta ministereineen ovat vähitellen siirtäneet kaiken rahoituksen yrityksille yksityisten ihmisten sijaan. Tuloksena ovat olleet massiiviset YT-neuvottelut, työpaikkojen lakkauttamiset ja häviäminen. Toisaalta tietysti osakkaille on jaettu entistä suurempia osinkoja. Ministerit ja kansanedustajat piilottavat rahojaan veroparatiiseihin ja verottomille tileille ja valittavat sitten, etteivät verorahat riitä kaikkeen.

Ritalin-SR-20mg-fullTällä hetkellä vuorossa ovat sairaat ja sairauskulut. Jo ennen tämän hallituksen valtakautta terveyskeskusmaksuja on nostettu ja annettu kunnille mahdollisuus veloittaa vuosikorvauksen sijasta kertakorvauksia käynnistä. Sitä mahdollisuutta käyttävät monet kunnat huonon taloudellisen tilanteensa takia. Sen jälkeen poistettiin useita lääkkeitä Kelan korvattavien listalta. Tämän vuoden alusta saatiin lisäksi reseptilääkkeille omavastuu ensimmäisen 50 € osalta. Sääliksi käy, kun ajattelen sitä mummoa tai vaaria, joka saa vain takuueläkettä ja maksaa siitä summasta vuokransa, sähkönsä, puhelimensa ja vakuutuksensa. Sitten hänen pitäisi ostaa verenpaine-, diabetes-, tai sydänlääkkeensä. Mitä hän syö sitten lopun kuukaudesta, vettä ja leipääkö?

Nyt tunnutaan ajavan alas myös julkista terveydenhuoltoa. Lääkäreitä ei riitä julkiselle puolelle ja sen takia yllytetään vahvasti käyttämään yksityistä sektoria terveyspalveluissa. Yksityisen terveyspalvelun hinnat ovat kuitenkin jatkuvasti nousussa. Samaan aikaan Kelan korvaama osuus on ollut laskussa. Yhteenlaskettuna yksityisen ihmisen maksettavaksi jäänyt osuus lääkärikuluista ja lääkkeistä nousee jatkuvasti. Mitä siis tehdä, jos itse tietää, että jotain on vikana? Ensin säästetään rahaa, että päästään lääkäriin. Saadaan selville, että onhan se vika vakava. Sitten aloitetaan toinen säästökuuri, että voidaan ostaa edes vähäksi aikaa lääkkeet. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että tehdään kuin suomalainen mies. Sivuutetaan kaikki oireet ja teeskennellään olevansa terve. Kunnes kupsahdetaan.

Täytyy sanoa, että surkeasti makaa Suomi tällä hetkellä, jos meillä ei ole varaa pitää huolta edes sairaista.

Kristiina

maanantai 2. toukokuuta 2016

Hölkäsen Pöläys - Valssin jälkeen

Veljentyttäreni Carita on pitkän tauon jälkeen julkaissut uuden kappaleen. En voisi olla ylpeämpi noin taidokkaasta esityksestä. Yllätyksekseni myös äitini esiintyy tällä videolla. Suorastaan loistava esitys, jos minulta mitään kysytään. Kuunnelkaa itse ja muodostakaa mielipiteenne. Itse video löytyy YouTubesta hakusanalla Hölkäsen Pölays.

 

Kristiina

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Suolaista ja makeaa vappuna

Vappuna on tarkoitus nauttia jälleen ruokailusta. Mutta toisin kuin jouluna tai pääsiäisenä, hieman jo pienemmin annoksin. Tänä vappuna valitsin suolaisiksi paloiksi ulkomaista ja makeiksi perinteistä.

Ensimmäisen suolapalan ohje hyppäsi silmiini lehden sivulta. Pakko kokeilla. Ennen omaa kokeiluasi muutama varoittava sana. Reseptissä mainittu maissijauho ei ole sama kuin maissitärkkelys (Maizena). Maissijauhot löytyvät kaupasta jauhohyllystä. Ennen kun sekoitat kuiviin aineisiin kosteat, creme fraiche ja kananmuna kannattaa pitää aikansa lämpiämässä huoneenlämmössä, muuten rasva muuttuu kokkareiseksi.

Empanadat

Taikina:
100 g voita tai margariinia
3 dl maissijauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
0,5 tl suolaa
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 kananmuna
Täyte:
2 isoa perunaa
1 sipuli
10 kuivattua taatelia
200 g naudan jauhelihaa
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl suolaa
0,5 tl chilijauhetta
Voiteluun:
1 kananmuna

Aloita taikinasta. Sulata ja jäähdytä rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon rasva, ranskankerma ja muna. Sekoita taikina tasaiseksi, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään n. puoleksi tunniksi.
Ruskista jauheliha. Lisää sipuli, mausteet ja tomaattipyre ja jatka paistamista muutama minuutti. Sekoita perunakuutiot ja taatelit täytteeseen. Jäähdytä täyte.
Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa se neliöiksi taikinapyörällä tai veitsellä. Jaa täyte neliöiden toiselle puolelle. Kostuta neliön reunat vedellä ja taita pasteija kolmioksi. Painele reuna kiinni haarukalla.
Voitele empanadat munalla ja paista 200 ºC n.15 min, kunnes niiden pinta on kullanruskea.
Lähde: Kodin Kuvalehti 5/16

Salsa

3 kypsää tomaattia 
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
0,5 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Leikkaa tomaatit siivuiksi ja poista kostea siemenosa. Kuutioi tomaatinliha. Silppua punasipuli ja valkosipuli. Leikkaa korianteri veitsellä pieneksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin. Lisää joukkoon oliiviöljy, sitruunamehu ja mausteet. Sekoita ja nauti empenadojen kanssa.

Seuraava suolainen meni sitten englantilaiselle puolelle pienellä amerikkalaisella twistillä. Ja tietysti omallani. Nimittäin perinteiset kurkkuleivät tehdään leipäsuikaleista, joista leikataan leivän kuori reunoista pois. Mutta kun minä satun rakastamaan sitä kuorta. Joten valitsin leiväksi kauraleivän ja käytin se kokonaan kuorineen päivineen. Perinteisemmän kurkkuleivän voi tehdä paahtoleivästä, leikata siitä kuoret pois ja jakaa sen kolmioksi.

Kurkkuleivät

1/2 kurkkua
100 g kermajuustoa
50 g majoneesia
0,5 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl kuivattua sipulimurskaa
3 tippaa worchesterkastiketta
0,5 teelusikallista sitruunamehua
leipää
sitruunapippuria

Kuori kurkku ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita kermajuusto, majoneesi, mausteet ja sitruunamehu tasaiseksi tahnaksi.
Voitele leivät kermajuustotahnalla. Juuri ennen tarjoilua levitä kurkkuviipaleet puolelle voidelluista leivistä. Ripottele päälle hieman sitruunapippuria.  Nosta toinen puolikas päälle. Jos käytät paahtoleipää, leikkaa reunat pois ja jaa ne kolmioksi.

Makea vappuruoka oli sitten erittäin perinteistä. Tippaleipää, hillomunkkeja ja marjasimaa. Mikäpä sopisi vappuun sen paremmin. Rapeat tippaleivät, tummaksi paistetut (muistattehan minun mielipiteeni siitä, että tumma on parempi kuin vaalea), vadelmahillolla täytetyt, sokeroidut munkit ja hyvä, vienosti kupliva juoma. Kun aurinkokin vihdoin paistaa, ei kai se vappu voi tästä paremmaksi muuttua.

HYVÄÄ JA MAKOISAA VAPPUA KAIKILLE.

Kristiina