Google Website Translator

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Asuuko sydämessäsi pieni Martta tai Martti?

Lisää kuvateksti
Oma äitini on ollut Marttojen jäsen jo kohta parikymmentä vuotta. Se, mitä hän on kertonut Marttojen toiminnasta, on ollut innoittavaa. Kummallista, miten monet vieläkin mieltävät Marttatoiminnan vanhojen mummojen kerhoksi. Tosiasiassa mukaan halutaan nuoria, maahanmuuttajia ja kotiasioiden veteraaneja. Martat ovat hieno tapa saada tietoa, hyviä kokemuksia ja uusia ystäviä.  Niin kauan kun olen asunut Vaasassa, olen halunnut mukaan Marttatoimintaan. Vika on ollut vain siinä, että Marttakokoukset ja -tapaamiset tapahtuvat keskustassa tai Sepänkylässä. Pyörällä liikkuvalle se tosiasia on sulkenut pois puolet vuodesta.

Se siitä esipuheesta. Nyt asia nimittäin korjaantuu. Olemme perustamassa Ristinummi-Haapaniemi-Melaniemi-Vanha Vaasa-alueelle Marttojen/Marttien alaosastoa. Perustava kokouksemme pidetään Ristinummen seurakuntasalilla 24.11.2016 alkaen klo 18.00. Osaston tulee panemaan alulle ja toiminnan aloittamaan Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Biskop. Tuossa perustavassa kokouksessa valitsemme myös tulevan osastomme hallituksen.

Haastakin nyt kaikki toiminnasta kiinnostuneet mukaan. Tarvisemme mukaan erilaisista arkielämän osa-alueista kiinnostuneita ihmisiä. Sisustamisesta, pukeutumisesta, kuntoilusta, keittiöhommista, siivoamisesta, rahojenkäytöstä, puutarhasta ja kasvien kasvattamisesta. Sekä niitä, joille kodin arki on kodin arkea. Toivomme mukaan myös Martteja, joilta riittää niksejä ja neuvoja hieman sieltä miehiseksi mielletyltä puoleltakin. Kuten vaikka pyörän tai auton renkaan vaihto, seinän kolhujen paklaus tai maalaaminen. Tai hyvän ruoan laittaminen ja lasten hoito äidin ollessa esim. kylpylässä. Tärkeintä on kuitenkin tutustuminen uusiin ihmisiin omalta alueeltaan.

Jos sisälläsi on pieni Martta tai Martti, lähde mukaan toimintaan. Riippumatta iästäsi tai taustastasi. Jokainen ihminen ja ehdotus on tervetullut.

Kristiina

maanantai 24. lokakuuta 2016

Lammasta ja tsatsikia

On jälleen ruoka-aika.  Tällä kertaa pyydän anteeksi kurppasia kuvia.  Kuten aiemmin mainitsin,  järkkärini on puhdistettava ja jouduin ottamaan kuvani kuunpäiväisen vanhalla taskudigikameralla.

Pääruoan muodostivat tällä kertaa lammasjauhelihasta tehty jauheliharulla, lohkoperunat ja kastiikkena toimiva tsatsiki.

Lammasjauheliharulla

1 pieni sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 dl kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
2 rkl sitruunamehua
70 g tomaattipyrettä
1 tl kuivattua minttua
1 tl  rosmariinia
1 tl oreganoa
0,5 rkl sokeria
suolaa, mustapippuria
500 g karitsan tai lampaan jauhelihaa
öljyä kuullottamiseen
Täyte:
4 tomaattia
basilikaa
suolaa, mustapippuria
150 g salaatti- tai fetajuustoa
50 g Emmental-juustoraastetta

Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä kevyesti öljyssä paistinpannulla.
Annostele kulhoon kermaviili ja korppujauhot. Lisää joukkoon sipuliseos ja muut aineet lihaa lukuunottamatta. Anna korppujauhojen turvota n. 0,5 tuntia ja samalla mausteiden maustaa seos. Lisää lopuksi jauheliha ja sekoita seos tasaiseksi taikinaksi.
Levitä leikkuulaudalle leivinpaperia ja öljyä se kevyesti.  Kaada jauhelihamassa leivinpaperille ja aseta päälle toinen leivinpaperi. Levitä jauhelihamassa neliöksi käsin tai kaulimella. Poista päällimmäinen leivinpaperi.
Paloittele tomaatti pieniksi kuutioiksi.  Kuullota tomaattikuutioita paistinpannulla öljyssä kevyesti. Mausta ja jäähdytä.  Levitä tomaattikuutiot jauhelihalevyn päälle.  Ripottele päälle salaattijuusto/fetamurska.
Kääri alimmaista leivinpaperia apuna käyttäen jauhelihalevy rullaksi. Nosta rulla leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan.
Paista 200 C n. 45 min. Valele rullaa paiston aikana rullasta valuvalla nesteellä. Halutessasi voit ripotella n. 30 minuutin paiston jälkeen rullan päälle Emmental-juustoraastetta.

Lohkoperunat

8 perunaa
1 rkl öljyä
1 tl timjamia
1 tl savupaprikajauhetta
suolaa, mustapippuria

Pese perunat hyvin (ei tarvitse kuoria). Lohko perunat 6-8 lohkoon/peruna ja laita lohkot uunivuokaan.  Sekoita joukkoon öljy ja mausteet.  Paista uunissa vuoassa ensin kansi päällä n. 0,5 tuntia,  sen jälkeen ilman kantta vielä n. 15 minuuttia,  jotta perunat saavat hieman väriä.

Tsatsiki

2 dl kermaviiliä
n. 15 pala kurkkua
1 valkosipulin kynsi
2 tl sitruunamehua
0,5 tl minttua
0,5 tl oreganoa
suolaa, mustapippuria

Halkaise kurkku ja kaiverra pois siemenet. Kuori ja raasta valkosipuli ja kurkku kulhoon. Sekoita joukkoon kermaviili ja mausteet.  Peitä kulho kelmulla ja anna maustua jääkaapissa ainakin 0,5 tuntia.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Klovnimänttiyttä ja saituutta ylimmillään

Olenkohan täysin pudonnut kartalta koskien omituisia ajanviettotapoja? Tämä huomautus koskee viimeaikasta pelottelijaklovnivillitystä. Joku tonttu haluaa siis pelotella lapsia, uhkailla naisia ja hakata miehiä.  Eihän sitä voi tehdä arkisessa olemuksessaan, siitähän jäisi kiinni.  Joten maalataan naama ja puetaan päälle pellenasu. Ja ei kun raitille pelottelemaan ja ahdistelemaan kanssaihmisiä. Täysin älyvapaata, raukkamaista touhua. Ei tule ihan äkkiä mieleen, miten tämän raukkamaisempaa vapaa-ajan touhua voisi enää keksiä. Toivon tosiaan, ettei tämä viimeaikainen villitys leviä tänne Vaasaan. Hönöjä saadaan olla, muttei tyhmiä.

Harpagon PougetOnko kukaan teistä seurannut koskaan TVstä ohjelmaa Saitureiden säästövinkit? Sanotaan niin, että saituruudenkin voi viedä aivan omaan ulottuvuuteensa. Viimeksi kun katsoin ohjelmaa, perheen emäntä oli kutsunut kotiinsa vieraita katsomaan jalkapalloa ja syömään.  Vika oli vain siinä, että hänen tarjoamassaan lasagnessa oli n. 200 g jauhelihaa ja 500 g rasvakudosta (koska lihakauppa ei myynyt vanhentunutta jauhelihaa alennuksella).  Kaiken kukkuraksi, säästääkseen sähköä, emäntä työnsi lasagnen kypsymään tiskikoneeseen samalla kun pesi astiat. Anteeksi vaan, mutta tuntuuko ruoka ja sen kypsennystapa teistä yhtä ällöttävältä kuin minusta? Pihi saa olla, mutta jossain mennään aina sen rajan yli. Jopa tätösen oma aviomies häpesi kutsuja ja vieraista tuntui hämmentävältä mennä mainostauolla vessaan kynttilän kanssa (koska sähkö oli suljettu, mainosten aikana on hyvä säästää sähköä).

Edellisessä osassa, jonka näin, aviomies oli päättänyt järjestää vaimolleen häiden vuosijuhlat 15 dollarilla koristeluineen ja kakkuineen. Ainakin minua suorastaan nolotti se, että hän tinki joka ainoassa kaupassa ja yritti löytää pelkkää halpaa ylijäämätavaraa. Eikö vaimo todella ole enemmän arvoinen?

Joskus tuntuu, että amerikoissa jotkut osaavat viedä kaiken äärimmäisyyksiin. Jämäjuhlia, tiskikoneruokaa rasvakudoksesta. Minusta hyvät, kekseliäät ja arvokkaat juhlat ja herkullinen ruoka osoittaisivat ainakin puolisolle ja vieraille, että arvostamme heitä.

Kristiina

torstai 20. lokakuuta 2016

Vanhuskapina, syntipukki ja kadonnet ukot

Vanhojen ihmisten elämän ehtoon kurjuudesta on tehty jo useampia kirjoja. Suomessa tuttu on Ehtoolehto-sarja ja nyt myös naapuristamme ruotsista löytyy vastaava opus eli Kakkua, kiitos! (Catharina Ingelman-Sundberg). Vanhainkoti Timantissa on virkeitä, mm. kuoroon aktiivisesti osallistuvia vanhuksia. Vanhainkodissa on valitettavasti vain vikaa hoidon puolella. Kodin omistaja-johtaja yhdessä ylihoitajana toimivan rakastajattarensa kanssa haluavat perustaa hoitokotiketjun, jonka ainoana tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa. Siksi vanhuksille ei enää anneta jälkiruokaa, kahvia saa vain 2 kertaa päivässä, ovet kodissa suljetaan klo 20, purnaajille jaetaan pillereitä väen rauhoittamiseksi ja joulukin peruutetaan koristeiden kalleuden takia. Viisi aktiivivanhusta näkee TVstä ohjelman Ruotsin vankiloiden hyvästä hoidosta ja päättää itsekin hankkiutua vankilaan paremmalle hoidolle. Siispä he järjestävät taideryöstön Ruotsin Kansallismuseoon ja tunnustavat tekonsa. Poliisin on vain vaikea uskoa, että viisi vanhainkotiasukasta on tehnyt aikojen taideryöstön. Lisämutkia matkaan tuovat yritykset narauttaa vanhainkodin omistaja ja ylihoitaja sekä halu helpottaa vanhainkodin asukkaiden elämää.
Omassa lajissaan tämäkin kirja on kannanotto huononevaan vanhustenhuoltoon. Hoidon hinta nousee samalla kun palvelutaso laskee. Ja loppujen lopuksi kaiken takana on vain voiton tavoittelu. Kirjassa tosin hoidokkien yritykset ja erehdykset tuottavat yltiöhauskoja, välillä säälittäviäkin kommervenkkeja. Vaikka kirjan aihe on vakava, asukkaiden toilailut saavat aikaan hassuja mutkia. Toisaalta taas heidän toistensa tukeminen ovat suorastaan hellyttävää lukemista. Kannattaa tutustua kirjaan.

Kotiinpaluu (Sadie Jones) on surullinen kirja. Lewis Aldridge palaa 1950-luvulla vankilasta kotiinsa ja kotikylään, koska hänellä ei ole muutakaan paikkaa, mihin mennä. Kotona kylmä liikemiesisä tuntuu inhoavan häntä ja uusi vaimo pelkää. Hän on hyvä syntipukki kaikkeen, joka menee pieleen. Lewisin äiti kuoli hänen ollessaan lapsi ja veli hukkui myöhemmin. Jostain kumman syystä Lewis on kuin koko kylän sopiva syntipukki kaikkeen epäonnistumiseen. Joskus on helppoa valita se yksi syyllinen, jota syytetään kaikesta. Vaikeampi olisi etsiä syytä omasta itsestään ja ympäristöstä.
Tätä kirjaa oli samalla sekä raskas että helppo lukea. Sanankäyttö, henkilöhahmot ihastuksineen ja inhotuksineen sekä tunteiden kirjo. Jos et mitään muuta lue tänä vuonna, lue tämä kirja.

Kadonneiden miesten metsä (Henning Mankell) on pieni kertomus siitä, miten ihmiset ja paikat voivat kadota ilman, että kukaan huomaa asiaa. Poliisimestari löytää entisen työsiirtolan, joka on vain kadonnut kartalta. Koska hänen omakaan elämänsä ei ole tyydyttävää, hän päättää kadota yhdessä uuden ystävänsä kanssa olemattomaan työsiirtolaan. Tottahan häntä, tärkeää miestä, ruvettaisiin pian etsimään. Työsiirtolaan eksyy myös 2 muuta miestä. Mutta miten käy? Kukaan ei huomaa miesten katoamista. Kukaan ei etsi neljää kadonnutta miestä tai työsiirtolaa. Nuo neljä kumppanusta viettävät vain aikaa kenenkään tajuamatta heidän katoamistaan pohdiskellen sekä omia huoliaan että kotimaansa tilaa. 
Tämän tarinan punainen lanka oli pettymys yhteiskuntaan, miesten omaan elämään ja sen tajuaminen, että ihmiset ja paikat voivat nyky-yhteiskunnassakin kadota kuin tuhka tuuleen kenenkään kaipaamatta. Vasta, kun kuvaan tulee mukaan äiti lapsineen, miehet saavat elämäänsä mielekästä tekemistä. Vaikka yhteiskunta miellettäisiinkin kansankodoksi, katoaminen huomaamatta on helppoa, koska yhteiskuntarakenteissa on miesten mielestä vikaa. Itsensä tärkeäksi ja merkittäväksikin mieltävät henkilöt voivat todellisuudessa olla täysin tarpeettomia yhteiskunnan kannalta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun lopulle. Tuntuu hieman hassulta, onhan se julkaistu vastaa 2007. Kirjan lopusta käy kuitenkin ilmi, että Mankell on kirjoittanut tarinan jo 70-luvulla, mutta julkaistuksi se tuli vasta 30 vuotta myöhemmin.

Kristiina

maanantai 17. lokakuuta 2016

Valokuvausta, asunnottomuutta ja kirkon toimintaa

Tällä viikolla on turvauduttava aikaisemmin otettuihin kuviin ja vieraisiin kuvapankkeihin. Tai oikeammin tulevat 1-2 viikkoa. Kallisarvoinen kamerani lähti nimittäin tänä aamuna vuotuiseen puhdistukseen ja huoltoon Turkuun. Joten pyydän ymmärrystä hieman omintakeisista kuvista tulevilla parilla viikolla. Tosin Makrotex-kuvahaasteen kuva tuli otettua viime viikon lopulla (huomennahan se paljastuu), mutta esimerkiksi viikonlopun vai viikon ruokakuvat muodostavat oman haasteensa. Valitettavasti tablettini valokuvat ovat niin surkeita, ettei niitä paljon kehtaa julkaista. Mutta yritetään vanhalla kameralla ja tabletilla, kunnes järkkäri palautuu takaisin kotiin.

Tänään, 17.10., vietetään asunnottomien yötä. Ja samalla YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi. Tuota suomalaista asunnottomuutta en oikein ymmärrä. Useimmat asunnottomat tänä päivänä ovat luottotietonsa menettäneitä entisiä yrittäjiä tai tavallisia kansalaisia. Toki mukana ovat myös alkoholistit, narkkarit ym. Nykyisillä tukitoimilla he käyvät ensin läpi lukuisia tervehdyttämisprosesseja ennen asunnon saantia. Miksi? Ensimmäinen askel olisi mielestäni asunnon saanti. Neljä seinää ja ovi, jonka takana voi elää omaa elämäänsä. Kun on turvallinen paikka, johon parkkeerata takamuksensa, voi sen jälkeen miettiä elämänsä ratkaisuja. Ei sen oman ajatusmaailman tarkasteleminen onnistu, jos asut jossain yhteisasuntolassa tai kaverin nurkissa, yrität sieltä saada elämän järjestykseen ja koko ajan joku kyttää olan takana kertomassa, miten sinun pitäisi elämääsi elää. Ainakin minä kannatan ajatusta, että ensin asunto ja sitten muut asiat kuntoon.
Köyhyyden poistaminen. Tänään vietetään myös YK:n köyhyyden vastaista päivää. Ei onnistu niin kauan, kun valtaapitävät tahot pitävät tärkeämpänä osinkojen jakamista kuin työn tarjoamista. Kuten Suomessa tätä nykyä. Köyhyys lisääntyy ja varakkaat vaurastuvat entisestään. Joten onnea YK, taistelette varakkaiden tuulimyllyä vastaan. Uusin nobelistimme, Bengt Holmström, lähetti viestin yritystuista. Ne ovat huono asia. Mutta meidän hallituksemme on sitä mieltä, että rikkaille pitää antaa lisää. Ja köyhiltä työttömiltä ja eläkeläisiltä pitää puristaa ilmat pihalle. Köyhyys Suomessa lisääntyy, mutta kuka sitä haluaa tänään muistaa. Onhan vain köyhyyden vastainen päivä, loput 364 päivää on omistettu varakkaiden rikastuttamiselle, ainakin Suomen hallituksen ohjelman mukaan. Yksi päivä sinne tai tänne.

Lucas Cranach d.Ä. - Martin Luther, 1528 (Veste Coburg) (cropped)Martin Lutherin teesien naulaamista juhlitaan ensi vuonna. Tapahtumasta on silloin kulunut jo 500 vuotta. Mutta seurakunnissa juhlitaan jo tänään jonkinnäköistä esimerkkipäivää. Tosin vasta ensi vuonna vietetään niitä suuria juhlia. Mutta muistettakoon Lutheria jo tänään vaikka laulamalla Uskonpuhdistajan virsiä. Kirkko on muutenkin siirtynyt tähän päivään, esimerkiksi Aleppon kellojen soitolla. Liike alkoi Kallion kirkosta, levisi ympäri Suomea ja nyt jo ulkomaillekin asti. Loistava myötätunnon osoitus. Kirkko on nykyisin mukana niin monessa arjen asiassa. Diakoniatyö vähävaraisten ruokahuollon turvaamiseksi, majoitus, Aleppo. Vaikka varat vähenevät, toivon mukaan kirkko on edelleen meille se yhteiskunnan vakaa, sympatiaa tunteva tukipilari

Kristiina

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lihaa, leipää, mustikkaa ja sieniä

Tämän viikonlopun ruokavalinnat toivat jotenkin nostalgisen olon. Valitsin nimittäin päivällisruoaksi vanhan kunnon lihakeiton. Olen jo tammikuussa laittanut tänne blogiin lihakeiton ohjeen, mutta joka kerta keittoa keitettäessä, vaikka perusraaka-aineet säilyvät suunnilleen samoina, itse keiton teko muuttuu hieman mielialasta riippuen. Laitetaan se soppaohje tähän nyt vielä kertaalleen ihan muistutukseksi. Tärkeää keitossa on laittaa liha kylmään veteen ilman mausteita ja kohottaa sitten veden lämpötila kiehuvaksi. Näin liha antaa makua liemeen. Jos taas tehdään pataruokaa, jossa lihan maun halutaan olevan parhaimmillaan, kiehautetaan liemi mausteineen ja vasta sitten lisätään lihanpalat. Ja ainakin keitossa luullinen liha antaa aina parhaan maun.

Lihakeitto

750 g luullista tai 500 g luutonta naudan keittolihaa
2 litraa kylmää vettä
6 kokonaista maustepippuria
6 kokonaista valkopippuria
2 laakerinlehteä
2 lihaliemikuutiota
1-2 tl yrttisuolaa
2  sipulia
(persiljaa)
3 porkkanaa
1 iso kuorittu sipuli
2 palsternakkaa
nyrkin kokoinen pala lanttua
1 varsisellerin varsi tai 100 g juuriselleriä
15 cm pala purjoa
6-7 perunaa
(ripaus paprikajauhetta)
 persiljaa , ruohosipulia

Huuhtele liha kylmällä vedellä ja laita se kattilan pohjalle. Lisää päälle 2 litraa kylmää vettä. Kiehauta vesi ja alenna sen jälkeen lämpötilaa niin, että liemi porisee hiljalleen.
Kuori pinnalta mahdollinen vaahto ja lisää pippurit, laakerinlehdet, lihaliemikuutiot ja maun mukaan yrttisuolaa, isoiksi paloiksi leikatut sipulit ja halutessasi persiljaa. Anna lihan kiehua 2-3 tuntia, kunnes se on erittäin mureaa.
Lihan kiehuessa paloittele porkkanat, sipuli, palsternakka, lanttu ja (juuriselleri). Kun liha on kypsä, nosta liha leikkuulaudalle. Lisää liemeen kiehumaan pilkotut juurekset. Anna kiehua hiljalleen n. 15 min, kunnes juurekset ovat hieman pehmenneet.
Pilko liha sopiviksi paloiksi. Kuori ja paloittele perunat. Pilko varsiselleri ja purjo. Lisää lihat, perunat, varsiselleri ja purjo keittoon ja anna kiehua vielä n. 15 min, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää loppuvaiheessa persilja ja ruohosipuli ja tarkasta mausteet ja suola.

Kaverikseen lihakeitto kaipaa ruisleipää. Itse kyllästyn kuitenkin aina välillä tavanomaiseen ruisleipää. Siispä muistin juuri sopivasti tätä keittoa suunnitellessani reseptin, jonka olin nähnyt lehdessä. Nimittäin ruisrieskat. Ne sopivat tähän ruokaan erinomaisesti. Sen verran muutin lehden reseptiä, että lisäsin taikinan joukkoon nokkosta (pinaattikin käy). Sama resepti voidaan leipoa sekä nokkosen/pinaatin kanssa että ilman.

Ruis-nokkosrieskat

2 dl maustamatonta jogurttia (esim. Bulgarian)
1 rkl öljyä
1,5 dl pakastettua nokkosta tai pinaattia
2 dl ruisjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 rkl sokeria
0,5 tl ruokasoodaa

Sulata nokkoset/pinaatti ja puristele niistä pois liika vesi.
Sekoita kulhossa jogurtin sekaan öljy ja nokkoset. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi. Peitä kulho muovikelmulla ja anna seistä huoneenlämmössä vähintään 20 min.
Nostele taikinasta 6 kekoa leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Taputtele keot jauhotetulla kädellä tasaisiksi rieskoiksi. Paista 225 ºC uunin keskitasolla noin 15 min.
Alkuperäinen resepti: K-Ruoka 4/2016

Tämänkertainen jälkiruoka valikoitui hieman hassulla tavalla. Minulla on käytössä lehtiö, johon kirjoitan esim. kokki- ja keittiöohjelmissa tehtyjen ruokien nimiä tarkoituksena tutustua niihin tarkemmin myöhemmin. Muiden joukosta lehtiöstä löytyi nimi Blueberry grunt. Sen historia oli mielenkiintoinen. Englannissa olivat ja ovat suosittuja höyryvanukkaat, joissa käytetään satokauden hedelmiä, marjoja ja esim. raparperia ja vanukas höyrytetään kypsäksi. Aikanaan, kun englantilaiset alkoivat kansoittaa siirtomaita eli Kanadaa, USAta ja Australiaa, he kaipasivat vanukastaan. Siirtolaisilla oli kuitenkin usein käytössään vain nuotio tai tulipaikka, yksi astia ja vain paikalliset luonnon antimet. Siten syntyi Blueberry grunt eli höyrytyksen aikana syntyvästä äänestä johtuen suomensin sen Mustikkapuhinaksi.

Mustikkapuhina

1 litra mustikoita
2 dl sokeria
(tai esim. 0,5 dl ruokosokeria, 1 dl sokeria, 0,5 dl hunajaa tai vaahterasiirappia)
0,75 dl vettä
0,5-1 tl sitruunamehua
0,25 tl kanelia
Mykyt:
5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suola
30 g jääkaappikylmää voita tai pakastimessa pidettyä leivontamargariinia
2,5 dl kylmää maitoa

Tätä jälkkäriä tehdessä on käytettävä mahdollisimman "leveää kattilaa" tai, kuten itse tein, paistokasaria. Avotulella tämä syntyy esim. valurautaisessa paistinpannussa. Mykyjen ainesten on ehdottomasti oltava kylmiä, joten leivontamargariini on paloittelun jälkeen hyvä pitää pakastimessa ja jopa jauhoseoksen voi laittaa hetkeksi jääkaappiin.
Annostele kasariin tai kattilaan mustikat, makeutusaineet, vesi, sitruunamehu ja kaneli. Kiehauta ja alenna sen jälkeen lämpötila niin, että mustikkasose kuplii ja kiehuu kasaan. Älä käytä kantta.
Mustikkasoseen kiehuessa tee mykyt. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Paloittele jääkaappikylmä voi tai pakkasessa ollut margariini ja varmista, että rasva on kylmää ja jähmeää. Sekoita rasva sormenpäillä nyppimällä jauhojen sekaan murustaen sitä. Lisää joukkoon maito ja sekoita nopeasti niin, että taikinasta tulee kostea ja tasainen. Älä ylisekoita.
Kun mustikkaseos tuntuu hieman kiehuneen kasaan, nostele ruokalusikalla taikinamöykkyjä seoksen pinnalle. Peitä keittoastia höyrynpitävällä kannella tai esim. foliolla (itse peitin kasarin kannen höyryaukon folionpalalla). Anna höyrystyä n. 15 min. ÄLÄ NOSTA KANTTA TAI FOLIOTA HÖYRYSTYKSEN AIKANA. 15 minuutin kuluttua mykyjen pitäisi olla hienosti turvonneita ja kypsiä.
Nauti vaniljajäätelön, vaahdotetun vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Ostin torstaina REKOsta mm. pari litraa suppilovahveroita. Osa niistä meni pakkaseen tulevaa käyttöä varten, mutta osasta syntyi heti torstai-iltana ihana iltapalapiirakka.

Suppilovahveropiirakka

Pohja:
125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl Emmental-juustoraastetta
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
50 g pekonia
1 litra tuoreita suppilovahveroita
1 iso sipuli
15 cm pala purjoa
0,5 tl timjamia
0,5 tl currya
suolaa, mustapippuria
Munamaito:
2 kananmunaa
2 dl kermaa
1 dl Emmental-juustoraastetta

Annostele kulhoon jauhot. Nypi joukkoon kylmä rasva. Sekoita mukaan juustoraaste. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin lepäämään n. 10 min.
Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka (Ø 22 cm). Nosta vuoka jääkaappiin. Lämmitä uuni 200 ºC.
Tee täyte. Suikaloi pekoni ja paista rapeaksi. Nosta rapeaksi paistuneet pekoninpalat talouspaperin päälle, jätä rasva pannuun. Hienonna sipuli ja suikaloi purjo. Tarkasta, että sienet ovat puhtaita ja tarvittaessa pilko suurimmat sienet hieman pienemmiksi. Nosta sienet pannulle pekonirasvaan ja anna paistua, kunnes liika neste on haihtunut. Lisää sipuli, purjo, curry ja timjami ja anna niiden hautua n. 5 min. Lisää lopuksi pekonipalat takaisin pannulle, mausta suolalla ja pippurilla, sekoita tasaiseksi ja nosta pannu hellalta.
Esipaista piirakkapohjaa uunissa hieman ylätason yläpuolella n. 10 min. Nosta pohja uunista ja kaada pohjan päälle täyte. Sekoita munamaitoainekset ja kaada munamaito tasaisesti piirakan päälle.
Paista 200 ºC uunin alaosassa n. 35-40 min.

Niin on taas viikonloppu vietetty ja hyvin syöty. Ruoanlaitto on mukavaa, kun tekee klassikoita ja samaan aikaan kokeilee jotain aivan uutta. Kuten ruisrieskoja tai Blueberry gruntia. Tuli pitkästä aikaa kesän jälkeen tehtyä kokonaisuus ruokia, joista riittää myös alkuviikoksi. Keitoissa kun on useimmiten se hyvä puoli, että mitä useammin ne lämmittää, sitä paremmaksi maku muuttuu. Leipä freesaantuu pikaisella käväisyllä paahtimessa ja jokainen tietää, että marjajälkiruoat, jotka saavat maustua jääkaapissa, paranevat päivän parin aikana.

Kristiina

torstai 13. lokakuuta 2016

Tapahtuuko Vaasassa mitään?

Olen innokas lehtien tapahtuma- ja toimintapalstojen ja netin tapahtumakalentereiden seuraaja. Sen myötä olen ollut hieman huolestunut siitä, miten vähäistä niistä löytyvä Vaasan tapahtumatarjonta on noiden tietolähteiden mukaan verrattuna koko Pohjanmaan tarjontaan. Eilisestä lehdestä löysin kuitenkin uutisen kahdesta tämänviikkoisesta tapahtumasta, joista en ollut nähnyt mainintaa palstoilla.  Siispä tutkimaan tarkemmin.

Ligue d'improvisation montréalaise (LIM) 20101121-2Vaasalainen Improvisaatioteatteri Intopiukkeet täyttää 10 vuotta. Sen kunniaksi he ovat tuottaneet ja järjestäneet 14.-16.10 Vaasaan ImproWasation-festivaalin.  Kolmen päivän aikana järjestetään Fontanassa ja TaiKonin tiloissa esityksiä, joissa esiintyy sekä suomalaisia että kansainvälisiä improvisaatioryhmiä. Lisäksi festivaalin aikana järjestetään 13 improvisaatiokurssia vasta-alkajasta edistyneimpiin. Tapahtumalle on omat, erittäin hyvin tietoa antavat nettisivut, joiden kautta onnistuu myös lippujen tilaaminen esityksiin. Näiden esitysten lippujen hinnatkaan eivät paljon lompakkoa laihduta. Joten jos mietit viikonlopulle iltamenoa, tässä vinkki. Tapahtuman kruunaa sunnuntaina iltapäivällä esitettävä satunäytelmä.

Toinen lehdessä mainittu tapahtuma sen sijaan hämmensi hieman. Tosin se ei ollutkaan tarkoitettu minun ikäisilleni vaan lapsille. Tälle viikolle on nimittäin järjestetty lasten kulttuuriviikko, järjestäjinä 3 puuhanaista yhdessä Vaasan kaupungin kulttuurikeskuksen kanssa.  Koko viikon pitäisi olla työpajoja 1.-3. luokkalaisille ammattilaisten ohjaamina. Ehkä siksi tästä tapahtumasta ei juuri löytynyt tietoja, kaiketi tietoa on jaettu koulujen kautta.  Ainoastaan viikon lopputapahtumasta lauantaina 15.10 kulttuurikeskus Fannyssa löytyy enemmän tietoa netistä.  Lastentapahtumaan on koottu viikon aikaansaannoksia esityksinä ja näyttelyinä. Lapsille tapahtumassa on myös kaikkea muuta mukavaa.

Muu tarjonta olikin sitten hieman vähäistä. Viikolla oli kaupunginorkesterin ja musiikkiopiston yhteiskonsertti ja sunnuntaina esiintyvät Sepänkylän Flikat juhlakonsertissa. Mutta parempi vähän kuin ei mitään.  Joskus vain hieman häiritsee, kun tulee verrattua Vaasan tarjontaa Seinäjoen tai jopa ympäröivien pikkukuntien tarjontaan.

Lupasin aikanaan, että sivustoni kerättyä 50 000 klikkausta järjestäisin kunnon juhla-arvonnan.  Ja se olikin tarkoitukseni. Valitettavasti Googlen tilastoinnissa meni jokin mönkään. Välissä, jossa en ollut julkaissut kahteen päivään postauksia ja kävijöitä oli reilu 30 päivässä,  Googlen tilasto näytti yllättäen yhdelle päivistä melkein 500 kävijää.  Joten sinä päivänä ammuttiin yli 50 000nen niin että kumahti. Yritän saada Googlen korjaamaan vääristymän ja siirrän arvontalupaukseni 55 000teen.

Nyt lähden REKOon hakemaan mm. tilaamiani ahvenia. Luvassa on siis jossain vaiheessa ihanaa kalakeittoa. Mutta ei vielä tänä viikonloppuna.
Kristiina

tiistai 11. lokakuuta 2016

Lokakuu - October



Ei syksy ole surua eikä kuolemaa. Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa. Kuulakkaassa ilmassa jo talven tulon aavistan.
-Mikko Perkoila

Pieni Lintu - MakroTex challengeimage-in-ing

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Porkkanaa, perunaa ja punakaalia

Siirryin taas hellan ääreen, mutta kiitos REKOsta hankittujen kasvisten, sain niistä viikonlopun ruoat ja vähän muutakin. Toisaalta on jotenkin tylsää vääntää taas uuni ja liedet päälle, mutta ei auta itku markkinoilla. Ei sitä sentään koko tulevaa talvea elä pelkillä juusto-salaattivoileivillä ja kylkiä lämmittävillä kissoilla.

Koska kotona oli porkkanaa, perunaa, sipuleita ja omenaa, niistä sai kasaan ihan täyttävän kokonaisuuden. Löysin viimeisimmän Yhteishyvän reseptiliitteestä kivan porkkana-pähkinäpihvireseptin, joka sai seurakseen kevyesti valkosipulilla maustetut kermaperunat ja coleslown punakaalista.

Porkkana-pähkinäpihvit

n. 300 g porkkanaraastetta
1 omena
100 g cashewpähkinöitä
1 dl omenamehua
1 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl kuivattua rakuunaa
ripaus muskottia
öljy-voiseosta paistamiseen

Raasta porkkanat ja omena hienolla terällä. Jauha pähkinät hienoksi omenamehun kanssa sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.  Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa.  Anna taikinan turvota jonkin aikaa.
Käytä lettupannua. Lämmitä voi-öljyseos pannulla ja paista miedolla lämmöllä ohuita pihvejä.  Jos käytössäsi on vain tavallinen paistinpannu, nosta sille 4 vajaan ruokalusikallinen kokoista nokaretta ja tasoita ne ohuiksi pihveiksi. Tarjoa paistetun sipulin kanssa.
Alkuperäinen resepti Yhteishyvä ruoka 5/2016

Kermaperunat

5 keskikokoista perunaa
2-3 valkosipulinkynttä
(1 sipuli)
suolaa
mustapippuria
2 dl kermaa

Kuori perunat ja sipulit. Viipaloi perunat ja valkosipulinkynnet.  Jos käytät sipulia, raasta se karkeaksi raasteeksi tai silppua hyvin pieniksi kuutioiksi. Lado ne kerroksittain uunivuokaan. Ripottele pinnalle mausteet ja sekoita kaikki hyvin keskenään.  Lisää lopuksi kerma.  Jos perunat eivät peity kokonaan, voit lisätä hieman maitoa ja sekoittaa.
Paista 200 °C n. 45 min tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Olin tilannut REKOsta myös yhden punakaalin. Odotin tietysti sellaista normaalisti kaupassa myytävää, korkeintaan kilon painoista kaalinpäätä. Aikomus oli tehdä siitä myös joulupöytään sopivaa lämmintä punakaalisalaattia. Saamani kaali oli kuitenkin yli 1,7 kilon painoinen ja kun sain sen suikaloitua, suikaleita tuli 1,5 kg.  Varasuunnitelma löytyi netinetistä. Käytin 500 g suikaleista ruoan kanssa tai iltapalana syötäväksi coleslowksi. Tuo netistä löytämäni ohje oli niin hyvä, että käytin ohjetta sellaisenaan. Ainoa pieni ruuvaus ole se, että pidän kirpeästä, joten lisäsin majoneesi-jogurttikastikkeeseen 3 rkl punaviinietikkaa.

Lämmin punakaalisalaatti.

n. 1 kg punakaalia
2 punasipulia
2 omenaa
10 cm purjoa
öljy-voisekoitusta
3 rkl siirappia
1 dl mustaherukkamehua tai vettä
3-4 rkl punaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria
1 kanelitanko
2 kokonaista neilikkaa
1 laakerinlehti
(sokeria)

Kuori sipulit. Suikaloi kaali ja sipulit ohuiksi suikaleiksi. Poista omenoista siemenkota ja leikkaa myös ne suikaleiksi.
Kaada voi-öljy-voiseosta kattilaan ja lisää kaalisuikaleet. Lämmitä niitä niin,  että ne painuvat hieman kokoon. Lisää sipulit, omenat ja purjo. Mittaa kattilaan siirappi,  mehu ja punaviinietikka. Lisää suola ja mustapippuri.  Sekoita aineet hyvin keskenään.
Kanelitangon ja neilikoiden sijasta voi tietysti käyttää kanelia tai neilikkaa jauheena. Tai nakata kokonaiset sekaan sellaisenaan ja yrittää sitten onkia ne pois valmiista salaatista. Mutta helpointa on laittaa kokonaiset mausteet esim. sideharsopussiin tai teepalloon ja upottaa ne niin kattilaan.
Keitä aineita hiljaisella tulella n. 1 tunti. Poista kokonaiset mausteet, tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa, etikkaa tai sokeria.
Pakkaa tarvittaessa rasioihin ja pakasta. Maku vain syvenee uudelleen myöhemmin lämmitettäessä.

Nämä ruoat eivät ole monimutkaisia, ehkä vain hieman aikaa vieviä viipaloimisineen ja raastamisineen. No, ainakin sain pakkaseen jo ensimmäisen joulupöydän antimen. Ja jälkiruoaksi riittää yksinkertainen puolukkarahka.

Kristiina

perjantai 7. lokakuuta 2016

Huumepoliisi, elokuvateatteriromanssi ja Biafra

Sairaana on aikaa lukea. Joten kirjakasan saldo oli aika mukava.  Tällä kertaa valitsin jälleen kolme kirjaa, joista pidin erityisesti.

Pasilan mies (J.K.Tamminen) on kirja, josta ei oikein tiedä, onko se faktaa vai fiktiota. Se kertoo Helsingin huumepoliisista ja sen oudosta tavasta toimia. Vaikka kirjassa päällikön nimi on Jouko Aro, jokainen viimeaikaisia tapahtumia seurannut tietää, että puhutaan Jari Aarniosta ja hänen ryhmästään. Ryhmään liittyy kirjan alussa uusi jäsen, konstaapeli Sari Purhonen. Kirjan tapahtumia seurataan hänen ja ryhmän joidenkin muiden jäsenten silmin. Jouko Aro haluaa huumeryhmän tuottavan parhaita pidätystuloksia eikä siedä valvontaa, ylempiään tai poliisin muita osastoja. Toisaalta, tulosten saamiseksi, rikoksia katsotaan usein läpi sormien tai niitä haetaan alan miehiltä kaveeraamalla tai kiristämällä. Kunnes eräänä päivänä touhulle tulee piste.
Oli vaikea sanoa, mitä ajatella, kun ei tiedä, onko kirja tarua vai totta. Sitä voi miettiä vain siltä pohjalta, mitä lehdistä on lukenut. Joten otin kirjan vain kiehtovana lukuelämyksenä, joka ehkä paljasti joitakin totuuksia. Tosin toisaalta kirjoittaja on rikostoimittaja. Mutta jos haluatte jotain valaistusta poliisin ja rikollisten väliseen ohueen siteeseen, vaikka se olisikin keksittyä, lukekaa ihmeessä.

Pieni elokuvateatteri Pariisissa (Nicolas Barreau) sai jälleen ymmärtämään, miksi aina silloin tällöin haluan tarttua johonkin romanttiseen kirjaan. Kirjan päähenkilö Alain Bonnard on viettänyt nuoruutensa intohimonsa eli setänsä pienen, taide-elokuvia esittävän elokuvateatterin elokuvien parissa. Vanhempiensa painostuksesta hän opiskelee kuitenkin liiketaloutta ja työskentelee jokusen vuoden isossa yrityksessä. Sitten setä ilmoittaa vetäytyvänsä uuden vaimonsa kanssa eläkkeelle ja jättävänsä elokuvateatterin Alainille. Tämä keksii, pitääkseen teatterin pystyssä, esittää keskiviikko-iltaisin rakkauselokuvien klassikkoja. Ja joka keskiviikko-ilta määrätylle paikalle teatterissa tulee punaiseen takkiin pukeutunut nainen, Melanie. Kerättyään tarpeeksi rohkeutta Alain pyytää naista ulos ja he viettävät ihanan illan ja yön kuljeskellen ympäri Pariisia jutellen ja ihastuen suin päin. He sopivat treffit taas seuraavaan leffailtaa. Mutta Melanie ei ilmestykään. Samoihin aikoihin paikalle ovat osuneet kuvankaunis näyttelijätär ja kuuluisa amerikkalainen ohjaaja, jotka haluavat kuvata osan seuraavasta elokuvastaan Alainin teatterissa. Hanke saa paljon julkisuutta lehdissä ja kuvaukset alkavat, mutta ainoa asia, jota Alain haluaa, on löytää Melanien ja kysyä, mitä tapahtui. Tunsiko tämä niin kuin hänkin?
Yleensä romanttiset rakkausromaanit käsittelevät rakastumista ja rakkaansa tavoittelua naisen näkökulmasta. Oli virkistävää lukea vaihteeksi romanttinen kirja, jossa mies etsii rakastettuaan. Lisäksi kirja ei jää turhan imeläksi, koska mukana on myös ihmisten välisiä ristiriitaisuuksia ja salaisuuksia. Myös kirjan Pariisi, jossa en ole koskaan käynyt, herää ihanasti eloon lukijan mielikuvituksessa. Perusote tekstissä on kepeä ja rikkana rokassa kirjan lopussa on lista Alainin teatterissaan esittämistä ja kirjassakin mainituista 25 klassisesta romanttisesta elokuvasta, jotka ovat ainakin osittain tuttuja klassisen elokuvan ystäville.

Olen vain harvoin saanut käsiini afrikkalaistaustaisten kirjailijoiden kirjoja. Tällä kertaa onnisti. Kirja on Puolikas keltaista aurinkoa (Chimamanda Ngozi Adichie). Se on kertomus biafralaisten, kirjan alussa vielä nigerialaisten, elämästä ennen Biafran ja Nigerian välistä sotaa ja sen aikana. Kirjassa on viisi päähenkilöä. Nuori poika, Ugwu, saa palvelijan paikan kapinallisen ja koulutetun maamiehensä Odenigbon taloudesta. Paitsi palvelijana toimimista, Odenigbo ja hänen rakastajattarensa, kaunis Olanna yrittävät myös opettaa Ugwulle lukemista, kirjoittamista ja kirjojen maailmaa. Olannalla on kaksoissisar Kainene, joka toimii rikkaan isänsä yrityksessä johtajana ja joka on luonteeltaan täysin erilainen kuin Olanna. Vähitellen etäinen Kainene ajautuu rakkaussuhteeseen afrikkalaismielisen englantilaisen Richardin kanssa. Olannan ja Kainenen välit rikkoutuvat. Sitten puhkeaa sota Biafran itsenäistymisestä Nigerian alaisuudesta. Alkavat sodan julmuudet ja pakolaiselämä kaikille omalla tavallaan. Jokaisen päähenkilön on käsiteltävä tilanne ja elämänvalinnat parhaaksi näkemällään tavalla.
Tämä kirja oli kerta kaikkiaan kiehtova. Vaikka se kertoo sodasta, pakolaisuudesta ja nälänhädästä, niillä ei mässäillä ylettömästi. Kirjan teksti kertoo myös onnellisista ajoista ja vaikka sodan kauhuista kerrotaan, niitä ei viedä ylettömyyksiin koko ajan. Koska onnelliset ajat lomittuvat kurjien aikojen kanssa, kirjasta ei kehity kauhukertomusta vaan kertomus elämästä ja selviytymisestä, kukin omalla tavallaan. Jos ette ole lukeneet afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoja aiemmin, tarttukaa tähän. Ja vaikka olisitte, tarttukaa silti.

Kristiina

maanantai 3. lokakuuta 2016

Ruokahankintoja ja kasvissyöjäkissa

Kävin torstaina taas REKO-tapahtumassa hakemassa tilaamiani tuotteita. Taisin tilatessani hieman innostua, koska tavaraa kertyi toistakymmentä kiloa. Kaiken lisäksi lähimmät bussipysäkit tai ainakin pysäkkimerkit oli poistettu, joten jouduin kävelemään kaatosateessa keskustaan asti. Ynnä se, että vaikka suurin osa linja-auton matkustajista oli märkiä, kuskilla oli niin kiire jutella kavereittensa kanssa matkan aikana, että hän antoi bussin ilmastoinnin puhaltaa kylmää ilmaa koko matkan. Ei siis ihme, että kurkku on kuin raastinraudalla käsitelty ja nenä vuotaa kuin vesihana. Lisäksi hankitut ainekset piti viikonloppuna saada säilöön huolimatta siitä, että nyt alkoi kuumekin nousemaan. Onneksi ei sentään aivan yli äyräiden. Tosin yksi asia sai minut nauramaan. En tiennyt, että
meidän Vieno-kissamme on alkanut kasvissyöjäksi. Pilkoin ryöpättyjä kukka- ja parsakaaleja ja pakkasin ne pakastepusseihin. Olin laittamassa niitä pakkaseen ennen leikkuulaudan pesua, kun huomasin Vienon syömässä laudalle jääneitä kaalien palasia innokkaasti. Pitihän siitä ottaa muutama kuva, niin hassulta tuo lihansyöjän kaalinhimo tuntui. Kolmesta muusta kissasta yksikään ei pikaisen työnvalvontatarkastuksen jälkeen välittänyt vähääkään rehunpilkkomisesta.

Kristiina