Google Website Translator

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kisu-uutisia

Me päästiin taas livahtamaan tänne koneelle, kun mami lähti johonkin, jota se nimittää lenkiksi. Me ollaan siis mamin kisut Heta, Ukko ja Akka. Vieno on vähän pipi, joten se ei osallistu kuin miukauksilla tuolta pedistä.

Me ei oikein ymmärretä tota lenkkiä. Siis lenkkihän on se, jota mami tekee uunissa kerran vuodessa pottumuusin kanssa.  Ja antaa siitä meille semmoset olemattomat nokareet, kun se sanoo lenkin olevan suolaista. Miten siis voi mennä lenkille, kun ei takaisin tullessa haise yhtään sille lenkille vaan metsälle. Kumma juttu.

Meiän Vieno on vähän pipi. Tai sen masu reistaa. Jos se ei yrjöö, niin se päästelee sellasia ruikkukakkeja vähän mihin sattuu.  Sanotaan niin, että ne sen ruikut saa meidät muutkin aivastelemaan. Niin karmeelle ne haisee. Ja ei toi mamikaan kohtele meitä kovin armeliaasti. Ensin se pani meiät kaikki matokuurille. Yöäk. Vienon mahahan se on ruikulla, ei meiän. Sitten se syöttää meille jotain kanikuuria (Canikur). Me mitään kaneja olla. Kattos vähän sitä eläinkirjaa. Nyt se uhkaa meitä vielä perunamuussikuurilla. Se väittää, ettei voi rajoittaa sitä vaan Vienoon, kun me ollaan niin persoja käymään toistemme kupeilla. Pyh. Kai sitä nyt vähän saa naapurilta maistaa.

Nyt mami tulee. Täytyy lopettaa. Ensi kertaan.

Heta, Ukko ja Akka

PS. Ei se mami pannutkaan meitä muita perunakuurille, se huijas Vienoa. Vieno on niin himokas syömään mamin ruokia, niin mami tekin sen muussin omalle lautaselleen ja laitto lautasen ruokapöydälle. Me muut saatiin ihan kisunruokaa. Hih.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Ilmaiset vessat


Kun hätä on suurin, on apukin lähinnä. Nyt tuo sananlasku pitää kirjaimellisesti paikkansa ainakin Vaasan keskustassa. Saimme lukea aviisista, että keskustan kauppakeskukseen, Rewell Centeriin on vihdoinkin saatu rakennettua kävijöille ilmaiset yleisövessat. Mikä sen mukavampi uutinen hätäisille asiakkaille. Ennen keskustassa oli vain "maksullisia" huuskia. Jos söit kotona ennen kaupunkiin lähtöä, oli parasta varmistaa, että lompakossa oli 50 sentin tai euron kolikoita. Muuten hukka peri. Tai ainakin sen verran piti olla rahaa, että pääsit kahviossa ostamaan teekupillisen tai vastaavan ja siten pääsit myös kahvion vessaan.

Tosin hieman epäilytti tuo kaikkien vessojen oleminen ns. miesten ja naisten yhteiskäytössä. Ainakin yleisten käsitysten mukaan miesten sihti ei ole se kaikki tarkoin. Tuppaavat nuo suihkut suihkuamaan muuallekin kuin pönttöön. Mutta suhtaudun kuitenkin avoimesti ajatukseen ja toivon, että herrashenkilöt hankkivat uudet silmälasit ja noudattavat tarkkuutta tähtäilyssään. Kaiken kaikkiaan, hieno uudistus. Toivotaan, etteivät nämä yksinkertaiset yleiset palvelut jatkossakaan vaadi aina lompakon avaamista.

Kristiina

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Baskimaa-trilogia

Joskus törmää johonkin hämmästyttävään aivan sattumalta. Niin kävi minullekin. Olin alkuvuodesta kirja-alennusmyynnissä ja löysin itselleni entisestään tuntemattoman kirjailijan pokkareita laarista. Ajattelin, että miksi ei. Kirjat jäivät kuitenkin pitemmäksi aikaa lukematta, kunnes kesän alun sateet saivat minut ottamaan ne käsittelyyn.

Trilogian aloitti Näkymätön vartija (Dolores Redondo). Murharyhmän tutkija Amaia Salazar määrätään hoitamaan nuoren tytön omituista murhaa, jossa tyttö on tapettu, hänen vaatteensa leikattu ja hänet ajeltu ihokarvattomaksi. Amaia joutuu tutkimuksissa palaamaan takaisin kotiseudulleen vanhaan kotikyläänsä ja kohtaamaan paitsi murhatutkimukset myös oman sukunsa salaisuudet ja ristiriidat. Hänen sisarensa taistelevat perheyrityksen, leipomon hallinnasta. Vanhin sisar on ilkeä, ylimielinen henkilö kun taas keskimmäinen sisar elää onnettomassa liitossa jatkuvasti pettävän miehensä kanssa. Amaian ainoa tuki ja turva ovat paitsi hänen rakastava aviomiehensä myös täti, joka on huolehtinut tytöstä aina siitä asti, kun hänen oma äitinsä koitti murhata hänet ja isä toimitti hänet tädin huomaan.
Pian huomataan, että nuoren tytön murha ei ole yksittäinen tapaus, vaan kyseessä on sarjamurhaaja. Asiaa tutkittaessa esiin tulevat myös baskimaan vanhat legendat ja niiden pahat henget. Onneksi hänellä on täti, joka osaa kertoa baskimaan legendoista. Onko tekijä paha henki vai joku, joka on valjastettu toimimaan niin? Koska Amaia on naispoliisi miehisessä työympäristössä, myös miespuolisten kollegojen kateus ja yritys sabotoida hänen työtään aiheuttaa vaikeuksia.
Vaikka aihe sinällään oli äärettömän mielenkiintoinen ja teksti kiehtovaa, välillä se jäi junnaamaan paikoilleen. Varsinkin perheen sisäisiä välejä selviteltäessä. Mutta seuraavissa osissa kävi selville, että nekin olivat tarpeen. Olisin kuitenkin toivonut, että kirjasta olisi karsittu jonkin verran perhesuhteita ja mieskateutta koskevia osia. Mutta kaiken kaikkiaan, uutta ja mielikuvituksellista.

Trilogia toinen osa Luualttari (Dolores Redondo) jatkaa naissurmien tutkimista. Mutta samalla esiin tulevat lapsiuhrit. Jotka vähitellen kietoutuvat yhä lähemmin myös Amaiaan. Mielisairaalassa oleva Amaian äiti on yhä suurempi uhka nuorelle, juuri poikalapsen saaneelle Amaialle. Tosin äiti mielisairaalassa luulee, että lapsi on tyttö. Nimenomaan lapsen sukupuolella on suuri merkitys tässä Baskimaan murhat-sarjassa ja baskimaiden mytologiassa. Amaia on ylennyt murharyhmän päälliköksi ja kokee henkilökohtaisessa elämässään tunnetta lapsensa ja miehensä laiminlyönnistä työtehtäviä hoitaessaan. Hänen ensisijainen tavoitteensa työelämässä on selvittää, kuka murhasi naisia ja lapsia, kuka on koko arvoituksen takana? Vähitellen löydökset johtavat yhä lähemmäksi itse Amaiaa ja hänen sukuaan. Samaan aikaan hän tuntee vetoa komeaan tuomariin vaikka rakastaakin aviomiestään. Ja tuomari on selvästikin tuonut esiin, että on rakastunut Amaiaan, mikä tuntuu hänestä toisaalta kiusalliselta ja toisaalta houkuttelevalta.
Jälleen kerran tässäkin osassa on pysähtyneitä kohtauksia varsinkin perheen keskeisten välien selvittelyssä, taruston ja tarot-korttien tutkiskelussa ja Amaian ja hänen mieskollegojensa välien selvittelyssä. Toisaalta, rikostapaukset ovat niin hyytäviä, että jotenkin nämä seesteiset lukuhetket tuntuvat välillä jopa helpottavilta.

Fiksuna ostajana olin hankkinut vain 2 osaa trilogiasta. Todella nokkelaa. Joten ei kun kirjastopalveluja käyttämään ja sain käsiini trilogian viimeisen osan Myrskyuhri (Dolores Redondo). Tämä viimeinen osa yhdistää nais- ja lapsimurhat yhteen. Viimeisessä osassa kaikki saa alkunsa kätkytkuolemaan menehtyneestä tyttövauvasta, jota lapsen isä yrittää kuljettaa pois paikalta ja mutisee kiinni joutuessaan jotain uhrauksesta. Myöhemmin isä tekee itsemurhan. Näitä kätkytkuolemia ja itsemurhia tuntuu löytyvän enemmänkin. Jälleen kerran törmätään baskimaan legendoihin ja salaperäiseen olentoon, Igumanaan, joka vie nukkuvia unessa. Amaia saa tietää olevansa toinen kaksosista ja että hänen äitinsä on murhannut toisen kaksostytöistä vauvana ja sen jälkeen halunnut murhata myös hänet. Tässä osassa myös äiti kuolee lopullisesti tehtyään itsemurhan. Vähitellen kaiken takaa paljastuu omituinen, muinaisiin olentoihin uskova lahko. Mutta kuka on kaiken takana, kuka ajaa ihmiset tappamaan ensin lapsensa ja sen jälkeen tekemään itsemurhat? Selviytyvä totuus on hämmentävämpi kuin voisi uskoa. Valitettavasti totuuden etsintä on matkan varrella maksanut myös Amaian kakkosmiehen ja uskollisen työtoverin hengen. Ja melkein Amaian avioliiton.

Jos ette ole vielä uskaltaneet lukea tätä trilogiaa, suosittelen lämpimästi. Jokainen kirja on yli 500-sivuinen, mutta niissä riittää jännitystä ylen määrin. Vaikka teksti pysähtelee ja kakisteleekin välillä, uskokaa pois, sitä tarvitaan. Pelkkänä yhtäjaksoisena jännityksenä tämä sarja olisi omiaan viemään herkimpien yöunet. Huh!

Kristiina

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Juhannusruokaa

Juhannus tuli, oli ja meni taas. Tänä vuonna se oli sen verran tuulinen, sateinen ja viileä, että grillaaminen parvekkeella avotulella oli mahdotonta (yleensä olen viimeistellyt lihat ja esim. maissin kertakäyttögrillissä). Joten tänä vuonna juhannusruoka tehtiin ihan keittiössä. Tosin tämä ruokalista käy aivan tavallisenkin viikonlopun ateriaksi.

Ruokailun aloitti ihana kuivatuista herkkutateista tehty keitto. En ole aiemmin kokeillut kuivattuja sieniä, mutta jatkossa teen niitä takuulla, sen verran herkullista tämä alkukeitto oli.

Herkkutattikeitto

2 dl kuivattuja herkkutatteja
1 sipuli raastettuna
0,5 rkl öljyä+0,5 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl sienten liotuslientä
0,75 tl timjamia
0,5 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
4 dl kermaa
Päälle:
raejuustoa
ruisleipäkrutongit (ruisleipää+voita)

Liota kuivattuja sieniä 2-3 tuntia väljässä, kylmässä vedessä (vettä n. 6 dl). Siivilöi sienet ottaen talteen 5 dl liotuslientä.
Raasta sipuli. Pilko tarvittaessa valutetut sienet.
Kuumenna öljy-voiseos keskilämmöllä kattilassa. Lisää kattilaan sienet ja sipuliraaste ja anna paistua niin, että sipulit kuullottuvat ja sienistä irtoaa jonkin verran nestettä (3-5 min). Ripottele joukkoon vehnäjauhot tasaisesti, sekoita ja anna hetken hautua. Älä ruskista jauhoja.
Lisää sienten liotusvesi muutamassa erässä hyvin sekoittaen, jotta liemeen ei jää jauhokokkareita. Anna keittopohjan porista hiljalleen n. 15 min.
Mausta keitto timjamilla, suolalla ja valkopippurilla.  Lisää kerma ja anna keiton vielä kihahtaa. Tarkista mausteet ja lisää tarvittaessa mausteita.
Annostele keitto lautaselle ja asettele päälle raejuusto ja ruisleipäkrutongit. Vaihtoehtoisesti voit käyttää vain raejuustoa tai yrttiöljyä ja syödä ruisleivän sellaisenaan tai paahtoleipänä ohessa.

En ole erityisemmin possunliha ystävä, mutta jotenkin possukin kuuluu mielestäni juhannukseen. Koska en voinut tehdä grillissä viimeisteltyjä ribsejä, valitsin tänä vuonna porsaan sisäfileen. Olen valmistanut sitä vain muutaman kerran, joten pientä vetoapua tarvittiin. Se apu ongelmaan löytyi tällä kertaa HKn nettisivuilta. Sieltä löytyi ohje sekä marinadiin tälle lihalle että tarkat ohjeet sen valmistamiseen. Tuli muuten ihan syötävää.

Possun kanssa lautaselle lastattiin salaattia. Olen viime aikoina jotenkin viehättynyt fenkolista, joten sitä löytyy tällä kertaa tästä vihreästä, helposta salaatista.

Fenkoli-kaalisalaatti

2 pientä fenkolia
1 pieni varhaiskaali
0,5-1 maustekurkkua
Kastike:
0,5 dl limen mehua
0,5 dl öljyä
1 rkl Dijonsinappia
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Leikkaa fenkolit ja kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Syömisen helpottamiseksi voit vielä katkoa suikaleet 2-3 osaan. Suikaloi maustekurkku ja sekoita salaattiaineet kulhossa.
Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään tasaiseksi. Tarkista mausteet oman makusi mukaiseksi.
Sekoita kastike kulhoon salaattivihannesten kanssa ja anna salaatin maustua jääkaapissa ainakin 0,5 h. Tarjoa lihan tai kalan kanssa.

Jälkkäriksi kelpasivat juhannuksen kunniaksi ihan yksinkertaisesti letut ja hillo. No, hieman viiveellä kunnes maha oli laskeutunut muiden ruokien jälkeen.

Juhannuspäivänä olikin sitten aika nauttia vuoden ensimmäiset uudet perunat sinappisilleineen, ruisleipineen ja lisukkeineen. Yllättävän hyvin jäljelle jäänyt fenkolisalaatti ja possunfileeviipaleet leivän päällä sopivat joukkoon.

Kristiina

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Netti reistailee

Nyt tulee varsin lyhyt postaus. Noin kuukausi sitten sähköpostini lakkasi toimimasta yli viikoksi. Nyt en pääse kotitietokoneellani mihinkään Googlen ohjelmiin.  Eli kunnes ongelma on ratkaistu,  teen tämänkin päivityksen tabletilla (Android), johon en taas saa valokuvia. Joten palaamisiin, kunnes se riukaleen Google ohjelmineen alkaa taas toimia.

Kristiina

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Teiden kunto

Yleensä kulkuneuvoni keväästä syksyyn eli lumen ja jään lähdöstä aina niiden ilmestymiseen asti on polkupyörä. Raitista ilmaa ja liikuntaa, mikä sen mukavampaa. Vaan eipä tänä keväänä. Syy löytyy kaupungin teiden huollosta. Ajan yleensä metsäpoluilla tai pyöräteillä. Nyt niiden kunto on pöyristyttävä. Tai ainakin niiden päällystettyjen pyöräteiden.

Meillä menee aivan talon vieressä pyörätie, jonka kautta pääsee aina keskustaan asti. Mutta tällä hetkellä sillä ajaminen on aikamoinen riski. Yleensä ajaessa ja nauttiessa luonnosta ja näkymistä ei niinkään tule kiinnitetyksi huomiota tien kuntoon. Nyt on pakko. Kolot ja kolhut ovat mahtavia ja seassa kiemurteleminen saa pyöräilijän näyttämään lähinnä kosteissa juhlissa viihtyneeltä bilettäjältä. Sen verran niitä kuoppia ja halkeamia saa väistellä. Jo entisestäänkin alijäämäisellä, velkaisella Vaasalla oli varaa sijoittaa yli 15 miljoonaa jalkapallostadionin kunnostamiseen. Nyt ollaan sitten entistä velkaisempia, joten tiet, joita käyttävät pyöräilijät ja jalankulkijat, ovat surkeassa kunnossa. Jos niiden halkeamien päälle nyt joku kumma pikikerros laitetaan ensiapuna, se ei paranna yhtään tilannetta. Ensi keväänä ne ovat yhtä huonossa kunnossa.

Onneksi taas kesän alla harkitaan katulamppujen jo kerran päätettyä pimennystä. 20.000 euron säästö ihmisten turvallisuuden kustannuksella on kuin hyttysen kakka koko sotkussa. Jotenkin tähän asiaan ei saa mitään järkeä. Tiet rapistuvat, kadut pimenevät, koulujen kunnostus ei onnistu. Siitä huolimatta me halusimme miljoonien jalkapallokentän, josta nauttivat muutamat sadat ihmiset. Onko tämä sitä priorisointia?

Kristiina

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kertakäyttökodinkoneet

Kävikö huonosti, hajosiko jokin kodin laite? Jos se oli tärkeä, sen tilalle pitää hankkia uusi vastaava. Minulle kun sattui käymään niin. Viime perjantaina entinen televisioni sanoi irti palvelusopimuksensa. Koska olen aamu-TV addikti (mitähän taas viime yön aikana on tapahtunut?), otin pikaisesti käyttöön vara-TVn. Juu, minulla on sellainen. Vika oli vain siinä, että irtisanoutunut TV oli 32-tuumainen ja vara-TV 19-tuumainen. Tuntui kuin olisi katsonut lähetystä nenäliinasta kunnon, kirjahyllyyn juuri sopivan töllöttimen sijasta. Joten ei kun hyökkäys netin syövereihin ja etsimään sopivaa, uutta vastaanotinta. Se löytyikin ja oli vieläpä saatavissa paikallisesta kodinkoneliikkeestä. Koska minulla ei ole autoa enkä viitsinyt vaivata ystäviäni, tilasin häkkyrän kotiintoimituksena (samalla se irtisanoutunut muutti uuteen kotiin kierrätyskeskukseen). Tosin mitään asennuksia en ottanut, koska olen oman elinkaareni aikana asentanut useamman kuin yhden TV-aparaatin menestyksekkäästi. Joten johan tämä sujuisi aivan rutiinilla.

Ei sujunut. Sekä käyttöohje-DVDn että paperiohjeen mukaan jalusta kiinnitettiin televisioon yhdellä minimalistisella, 12 mm ruuvilla. Kaikki entiset on kiinnitetty vähintään 4llä, joten jo siinä vaiheessa alkoi epäilyttää. Todeksihan se epäilys osoittautui. Tein illan töitä ohjeiden mukaan ja tuloksena oli sellainen 45 asteen kulmassa renkkuva, huojuva laite, jonka tuulikin olisi voinut puhaltaa nurin. Saati sitten talouden uteliaat kissat. Joten seuraavana aamuna puhelin käteen ja soittelemaan sekä myyjän että valmistajan neuvontaan. Ei tullut neuvoja, mutta onneksi sen noin kymmenennen puhelun kohdalla sain valmistajan valtuutetun korjausliikkeen numeron. Sieltä tulikin henkilö muutaman tunnin päästä katsomaan, missä ongelma piili. Ja se piili siinä, että koko setistä puuttui jalustan ja TV-laitteen väliin laitettava osa. Hän tilasi sen Hollannista ja vihdoin eilen illalla, viikon odotuksen jälkeen, sain lyödä johdot kiinni ja uusi laite pantiin käyttöön. Toimi niin kuin on tarkoituskin. 

Täytyy sanoa, että tämä nykyinen kertakäyttöyhteiskunta saa minut kaipaamaan vanhaa kunnon putkitelevisiota. Sen kun kerran parkkeerasi paikalleen, siinä se istui seuraavat 20+ vuotta. Näiden nykyisten lättylaitteiden arvioitu maksimi-ikä on 2 vuotta. Omani kesti sentään n. 5 vuotta. Miksiköhän niiden kestoikä on niin pieni verrattuna vanhoihin laitteisiin? Kulutuksen tarkoitettu kasvatusko? Ennen, kun kaikki oli paremmin, rikki mennyt laite korjattiin itse tai korjautettiin. Nykylaitteet suositellaan vain vaihtamaan uusiin, korjauttaminen kuulemma maksaa enemmän kuin uudempi malli. Ei hyvä kehityssuunta, lisäämme roskia, emme säästä. Vika lienee sekä kuluttajissa että laitteiden valmistajissa. Ei tehdä korjattavia laitteita, tehdään uusien hankintaa vaativia härpäkkeitä. Kuluttajien olisi aika ajatella päällään ja jaloillaan ja alkaa vaatia laitteita, joiden kestoikä on pitempi kuin pari vuotta.

Kristiina

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivää

On taas se päivä vuodesta, jolloin virallisesti juhlistetaan ja palkitaan äitejä. Perinteisesti se tietää kahveja tai teetä sänkyyn aamusta ja sitä kivaa kukkakimppua kortteineen. Hyvä niin. Tai ehkä isäntä vie koko pesueen päivällä ulos syömään. Pidän siitä, että äitiä juhlitaan virallisesti edes yhtenä päivänä vuodessa, vaikka jokaisen päivän pitäisi olla äitienpäivä. Ja sama koskee isiä. Heilläkin on oma päivänsä puolen vuoden kuluttua. Isänpäivä on nuorempaa perua kuin äitienpäivä, mutta yhtä arvokas. Mutta kuten todettu, tänään äidit ovat pääosassa. Joten onnittelen kaikkia olevia tai tulevia äitejä päivän johdosta tai toivotan iloista, arvostavaa päivää. Toivottavasti teillä on kotona hyvä ruoanlaittaja, jotta voitte vain istua sohvalla ja nauttia laiskottelusta.
Kristiina

torstai 11. toukokuuta 2017

Kotimaista kalaa

Meillä oli tiistaina aivan ihastuttava Martta-ilta Ristinummen Martoissa. Meille tuli iltaa vetämään kalamestari Janne Mäkinen, joka opasti meitä kotimaisen, tällä hetkellä saatavan kalan käsittelyssä. Ja tietysti sen laittamisessa ruoaksi. Ryhmä rämä teki aivan ihania, huumaavan tuoksuisia ja toisistaan eroavia kalaruokia hauesta, ahvenesta ja silakasta. Vaikka alunperin mielipiteitä kysyttäessä ruoan laittaminen kiinnosti osanottajia enemmän kuin kalan käsittely, siellä sitä vaan oltiin nokat kiinni kalamestarissa, kun hän opasti meitä fileroinnin ja ruotojen poistamisen taioissa.

Laitan tähän muutaman hänen opastamansa reseptin, joita laitoimme. Erityisen kiitollinen olen hauen käytöstä. En ymmärrä, miksi haukea meillä väheksytään. Ilmeisesti syynä ovat ruodot, mutta opimme kalankäsittelyssä, etteivät ne ole ongelma. Ne saa oikein leikkaamalla helposti pois.

Haukiwokki

haukifilesuikaleita
currya
vehnä- tai maissijauhoja
öljyä
mausteita maun mukaan (chili, paprika, suola, mustapippuri)
wokkivihanneksia tai kasvissuikaleita

Suolaa kalasuikaleet kevyesti.
Sekoita reilusti currya ja muut valitsemasi mausteet jauhoihin ja kääntele siinä haukisuikaleet.
Valmista wokin tapaan eli laita öljyä pannulle. Paista ensin kasvikset, siirrä ne odottamaan. Paista haukea muutama minuutti molemmin puolin ja yhdistä tarjoiluastiassa kasviksiin. Tarkista maku.

Ahvenfileet Dijon

600-700 g ahvenfileitä
suolaa ja pippuria
voita paistamiseen
Kastike:
3 dl kuohukermaa
120 g smetanaa
1 dl valkoviiniä
3 rkl Dijon-sinappia
suolaa

Poista ahvenfileistä keskiruodosta jääneet piikit tekemällä kapea, V:n muotoinen viilto fileen leveään päähän. Mausta fileet suolalla ja pippurilla.
Paista ahvenfileet voissa nopeasti melkein kypsiksi.
Kiehauta kattilassa kerma, smetana, valkoviini (tai sen puuttuessa käytä sitruunamehua) ja sinappi. Lisää suolaa maun mukaan.
Lisää ahvenfileet kastikkeen joukkoon. Anna kiehahtaa hetki ja tarjoile uusien perunoiden kanssa.

Kaviaarisilakat

600 g silakkafileitä
3 dl kuohukermaa
1 tuubi Kallen kaviaaria (tavallista, ei kermaviilistä) tai vastaavaa mätitahnaa
öljyä, suolaa

Öljyä uunisuoka kevyesti ja ripottele siihen pieni määrä suolaa.
Rullaa silakat vuokaan nahkapuoli ulospäin niin, että se tulee täyteen.
Sekoita kerma ja mätitahna ja kaada se tasaisesti rullien päälle. Paista uunissa 175 ºC n. 30 min.
Voidaan syödä lämpimänä ruokana, mutta maistuvat parhaiten kylminä esim. noutopöydän kalaruokina.

Kaikki reseptit ovat Janne Mäkiset ja melkoisen yksinkertaisia ja nopeita valmistaa. Jos et ole varma filerointitaidoistasi, pyydä kalatiskin väkeä fileroimaan kalat. Muista ottaa fileroinnista jääneet rääppeet mukaan ja keitä niistä kalaliemi. Se taas toimii oivana pohjana todella herkulliselle kalakeitolle. Tai vaikka useammallekin, kun pakastat kalaliemesi anniksina ja käytät sen keittoon tai kastikkeeseen.

Kristiina

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kissaoppia

Ruoka-automaatti istuu sellasen äänekkään neliön edessä ja kattoo jotain, jota se nimittää tokumentiksi (oikeinkirjoitus ei oo meidän vahvimpia puoliamme). Mutta se jätti päälle tän toisen tötsän, joten tilaisuus tekee varkaan. Niinpä päätimme käyttää hyväksemme mahdollisuutta antaa teille joitain kissakkaita neuvoja.

Kun te iltasella menette sinne laverille, jota palvelija nimittää sängyksi ja vielä sen jutskan alle, jota se nimittää peitoksi (ja jonka alla mekin tykätään olla ainakin talvella), niin varokaa vähän. Jos meillä on ollut vähän hintelä iltapala, niin niiden prinssinnakkien (mami sanoo niitä varpaiksi) työntäminen ulos peiton alta ei oikein kannata. Me kun tulkitaan ne ylimääräiseksi iltukkapalaksi. Eikä kannata pomppia sitten yöllä, kun on vähän haukattu, pitkin kämppää ja valittaa, että verta tulee matolle ja lattialle. Mitäs roikotit niitä nakkeja meidän nenän edessä! Sitä paitsi, siinä vaiheessa kun ateriantarjoaja pomppii kylpyhuoneeseen ja kiroaa itsekseen, me ollaan pettyneitä niihin nakkeihin ja nukutaan. Joten räppänä kiinni ja takaisin unten maille, please.

Sitten nuo leivänpäälliset. Kun te karvattomat teette tuon ruokanne niin kummassa järjestyksessä. Ensin teette ne leivät ja lättäätte päälle kaikkea hyväskää kuten makkaraa tai juustoa. No, ne kurkut ja salaatit voisitte unohtaa. Ja sitten menette tekemään jotain kuumaa mössöä ruokakuppiinne. Sillä välin ne leivänpäälliset on kun tarjoilla siinä pöydällä. Luuletteko te, että me voidaan niitä vastustaa. Niin että jos me otetaan välillä pieni välipala, ei saa moittia. Tosin Vieno, toi nuorin, ei oo vielä oppinut oikeata tapaa. Nappaa päällinen, niin mami vaan ihmettelee, että miten se nyt unohti laittaa makkaraa siihen leivälle. Mutta kun Vienon riuskale ottaa koko leivän ja nurkasta kuuluu hetken päästä rouske. Vaikkei tuo palvelija mikään järjen jättiläinen olekaan, niin kai se huomaa, jos koko leipä puuttuu. Vienolle täytyy siis meidän vanhempien vielä opettaa oikeata varastamistapaa.

Vielä yksi asia, jota me kisit kovasti arvostettaisiin. Älkää metelöikö. Me ei yhtään tykätä sellasista kovista äänistä, ne säikyttävät. Eli jos me nyt joskus sattumalta tehdään jotain väärin, niin älkää meuhkatko ja kiljuko. Älkääkä kutsuko kylään niitä kavereita, jotka huutaa kun syötävät. Me pelätään kovia ääniä tai ei tykätä niistä. Silloin me mennään johonkin pikaisesti piiloon. Tuo ruoka-automaattikin käskee meidän mennä pois pöydältä tai lakata syömästä sanomalehteä/kirjaa vaan sellaisella matalalla, vakavalla äänellä. Silloin me tiedetään, että tuli huti. Menee perille paljon paremmin ja sen äänestä tietää, että nyt tuli tehtyä jotain vähän vikaan. Mutta jos se kiljuu ja möyhkää, niin ainoo ajatus on - nyt sohvan alle pakoon ja nopeesti ja täältä ei tulla ihan pian pois. Joten kiitos etukäteen rauhasta ja hiljaisuudesta.

Siinä oli tällä kertaa tärkeimmät kuulumiset. Me kerrotaan lisää sitten, kun me opitaan lisää tosta karvattomasta kamusta, jota myös mamiksi kutsutaan.

Heta, Ukko, Akka ja Vieno

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Äänestyspäivä

Paitsi että juhlimme tänään Suomalaisuuden päivää, on myös viimeinen mahdollisuus käydä äänestämässä kunnallisvaaleissa. Vaikka kuntavaikuttamisen mahdollisuus pienenee kiitos uuden maakuntajaon ja tulevan (?) Soten, on silti tärkeää vaikuttaa myös lähipiirinsä asioihin. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ei äänestä, menettää myös oikeutensa valittaa asioista. Jos et ole jo ennakkoäänestänyt, käy tänään uurnilla. Vaikka sää ei ole kuin morsian, aina sitä kipaisee pikaisesti laittamassa numeron ruutuun. Hopi, hopi.

Kristiina

torstai 6. huhtikuuta 2017

Ilmasto ja informaatio

Pitääkö huolestua viimeaikaisen ilmastonlämpenemiskeskustelun karkaamisesta käsistä? Paljon on puhuttu mis- ja disinformaatiosta. Toki meillä julkisuudessa riittää asiantuntijaa joka lähtöön. On sekä kieltäjiä, ilmastonmuutoksen puolesta huolestuneita että faktoja pöytään latelevia, todistelevia asiantuntijoita. Totuushan kuitenkin on, että jäätiköt sulavat, luonnonkatastrofit ja omituiset sääilmiöt lisääntyvät ja ilmaston on todistettavasti todettu lämpenevän. Joillekin se on hyvä asia, kasvukausi pitenee. Toiset taas kiroavat ilmiötä, kun kansalaiset kuolevat kärpästen lailla tulviin, kylmäkausiin ja mutavyöryihin. Osa näistä ilmiöistä on toki selitettävissä maapallon normaalilla ilmastonmuutoksella, mutta kyllä ihmisten toimilla on vahva osa kaikessa tässä. Mutta miten tästä päästään tuohon mis- tai disinformaatioon?

Jotkut maat tuntuvat edes julkisuudessa panostavan päästöjen vähentämiseen. Ulospäin suurvalta Kiina ja EU-maat näyttävät ainakin yrittävän osallistua talkoisiin. Tosin Euroopan saastuttavimmat maat löytyvät niistä pienimmistä (Tanska, Alankomaat) ja pahoja ilmaston saastuttajia löytyy yllättäen myös Lähi-idän rikkaista maista. Pahimmin saastuttavat yritykset tuntuvat järjestäen löytyvän tuolta fossiilisia polttoaineita tuottavalta puolelta (Gasprom, Exxon jne). Niiden tärkein tehtävä taas on lobata oman toimialansa puolesta, ei huolehtia joistain typeristä päästöistä ja ilman saastumisesta.

Vasta nyt pääsemme siihen mis/disinformaatioon. Kun sitä syytävät ja puolustelevat yritysten edustajat tai kaikenkarvaiset asiantuntijat, voimme kohauttaa sille olkapäitämme. Mutta miten on asia, kun ilmastonmuutokselle kohauttavat olkapäitään ja sen kieltävät myös suurvaltojen päämiehet julkisesti omilla mielipiteillään? USA:n kohupresidentti Donald Trump on sitä mieltä, että ilmastonmuutos on vain "kiinalaisten keksintö" ja on valmis kumoamaan lait päästöjen vähentämiseksi Amerikassa ja kannattamaan vahvasti hiiltä ja öljyä tulevaisuudenkin polttoaineena. Tosin Trump on varmasti saanut kyllin hyvät kampanjarahat fossiilisten polttoaineiden tuottajilta. Viimeksi hän on puoltanut myös maan hiiliteollisuutta, vaikka sen osuus maan teollisesta tuotannosta on vähäinen ja koko ajan menettämässä merkitystään. Silti Trumpin mielestä aiemmin hiilentuotannolla itsensä elättäneitä alueita ei kannata tuoda nykyaikaan ja kehittää alueille uutta elinkeinotoimintaa, vaan hiilentuotantoa täytyy työpaikkojen takia pitää väkisin yllä. Maailman ilmastoa toiseksi saastuttavin maa on nyt siis presidentin arvovallalla kääntämässä selkänsä ihmisten elinehtoja ja maapallon selviytymistä parantaville toimille ja palaamassa "vanhaan" aikaan Trumpin perusteluilla ilman minkäänlaista faktatietoa taustalla. Mis- vai disinformaatiota Trumpin hallinnolta vai silkkaa välinpitämättömyyttä ihmisistä ja maapallosta? Samaan aikaan muuten Trump ajaa alas parempia oloja puolustanutta ympäristöministeriötä, jotteivät "pahat" tiedot kantautuisi kansalaisten korviin ja tiedotusvälineisiin.
Vladimir Putin - 2006Toinen ilmastonmuutoksen vähättelijä on naapurimme presidentti Putin. Hänen mielestään taas ihminen ei teoillaan aiheuta ilmastonmuutosta, vaan se kuuluu normaaliin elämän kiertokulkuun. Venäjä tosin lupasi aikanaan Pariisissa vähentää päästöjään ja onkin sen tehnyt. Mutta ei tarkoituksella, vaan siksi, että kauppasaartojen aiheuttaman teollisen tuotannon vähentymisen takia myös päästöt ovat vähentyneet. Itse asiassa Venäjän tiedotusvälineet eivät puhu mitään ilmastopäästöistä ja kansalaisten mielestä on vaan hyvä, kun kasvukausi pitenee ja turha jää sulaa. Eikä se nyt mitään haittaa, jos tulee pikku syöpä tai hengityselinsairaus saastuneimmilla alueilla. Kuolee se ihminen kuitenkin. Putin päästää julkisissa mielipiteissään ihmisen aikaansaannokset kokonaan pälkähästä eikä ole tehnyt mitään todellista päästöjen vähentämiselle. Päinvastoin, hän omistaa osuuksia tai saa rahaa fossiilisia polttoaineita tuottavilta yrityksiltä, joten miksi sulkea omat rahahanat.

Nyt pitää olla huolissaan. Kun joku asiantuntija X tai aktivisti Y seisoo sulavalla jäätiköllä tai tulvan/kuivuuden keskellä ja julistaa omaa vankkumatonta mielipidettään, voimme itse mielissämme ajatella sitä ilmastonlämpenemispropagandaa pupuksi tai todeksi. Mutta kun kaksi suurvallan vankkumatonta johtajaa (jotka maat muuten molemmat kuuluvat maailman 5 saastuttavimman maan joukkoon) julistavat kirkkain silmin ja vakaana tietona, etteivät heidän toimensa ja tekonsa vaikuta ilmaston lämpenemiseen, aletaan olla mis/disinformaation äärirajoilla. Minkähän takia liikemies Trump tai sankari/rahapresidentti Putin syytävät tätä propagandaa? Sitä sietää jokaisen itse miettiä mielessään, kun piskuisessa Suomessamme ei pääse talvella hiihtämään tai viljelijät kärsivät jatkuvista viljelykauden kylmistä ja sateista ja sato jää surkeaksi.
Kristiina

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Katse ylös - Looking up

Eteisen naulakko minun näkemänäni - Coat rack from my view

Eteisen naulakko kissan näkökulmasta - Coat rack from cats view



Sometimes you need to look at life from a different perspective


Pieni Lintu - MakroTex challengeimage-in-ing

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Martat Kokkolassa ja lohturuokaa

Lauantai hurahti menemään, kun vaasalaiset martat suunnistivat kimppakyydeillä heti aamusta kohti Kokkolaa ja Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen piirikokousta. Paikalle kokoontui yli 30 marttaa eri puolilta Pohjanmaata. Piristävää kohdata samanhenkisiä ihmisiä ja saada tietoja ja neuvoja marttailuun kokeneilta konkareilta sekä kuulla uutisia ja tietoja uutuuksista.

Koska olimme kokoontuneet eri puolilta ja osa lähteneet aikaisinkin liikkeelle, aloitimme onneksi aamiaisella. Ette muuten usko, miten paljon äänten sorinaa lähtee reilusta 30 naisesta, jotka tapaavat vanhoja tuttujaan, tutustuvat uusiin ihmisiin ja vaihtavat kuulumisia tutuista ja tuntemattomista asioista.


Sen jälkeen pääsimme jokainen valitsemaamme koulutukseen. Minun valintani oli peruna. Tarkoitus on jossain vaiheessa tätä vuotta (eli todennäköisesti syksyllä) panna pystyyn tapahtuma perunan ympärille. Kaksi muuta mukana ollutta yhdistyksemme jäsentä painuivat "moppiradalle" eli myös koululaisille suunnattua siivousopetusta on tulossa. Yritin kyllä ujuttaa perunaa mukaan jo tulevaan, 29.4.2017 Alkulassa pidettävään vapunalustapahtumaamme, mutta kaikki ei mahdu yhteen vappuriehaan. Tulkaahan muuten mukaan vappumyyjäisiimme ja tapahtumaamme, lisätietoja saatte varmasti ainakin Pohjalaisesta ja Ikkunasta.

Tarkoitus oli tauolla kävellä kuvaamassa Kokkolassa, mutta kuten muutamasta saamastani kuvasta huomaatte, ilmat eivät suosineet ja niin Kokkolan kokeminen jäi vain omien näköhavaintojeni varaan. Hyvän ruokailun jälkeen saimme hieman tietoja ja seurasi varsinainen piirikokous. Kotiutuminen tapahtui taas kimppakyydillä myöhään iltapäivällä ihanassa loskakelissä.


Onneksi jo perjantain räntäsateen ja säätiedotusten perusteella olin valinnut viikonlopuksi oikeata lohturuokaa. Lämmintä ja runsasta minestronekeittoa. Itse pidän näissä perinteisissä italialaisissa ruoissa juuri siitä, että kunhan mukana on tomaattia, niin loput ainekset saavat olla juuri sitä, mitä kaapista löytyy. Ajatelkaa vaikka alkuperäistä pizzaa, keittoja ja pastakastikkeita. Ja kun itse tehty leipäkin oli viikolta valmiina, niin nilkkoja myöten märkänä ja kelejä harmitellessa lohtu odotteli kattilassa.

Minestronekeitto

2 sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
1-2 rkl öljyä
2 varsisellerin (lehtisellerin) vartta
10 cm pala purjoa
3 porkkanaa
70 g tomaattipyreettä
1 tlk kokonaisia tomaatteja tomaattimehussa
1 pieni chili 
1 ltr lihalientä
1,5 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua basilikaa
1 laakerinlehti
0,25 tl sokeria
mustapippuria myllystä
1 tlk papuja suolaliemessä
300 g palvikinkkua
2,5 dl (täysjyvä)pastaa
(suolaa)
Päälle:
tuoretta basilikaa
parmesaaniraastetta

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori porkkanat, pilko ne ja sellerinvarret. Puolita purjonpala ja leikkaa se puolirenkaiksi.
Kaada öljyä kattilan pohjalle ja kuullota sipulisilppu. Lisää valkosipuli, porkkanat, selleri ja purjo ja anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes vihannekset hieman pehmenevät.
Lisää kattilaan tomaattipyree, kokonaiset tomaatit, lihaliemi ja mausteet. Anna hautua n. 20 min.
Odottaessasi valuta ja huuhtele pavut ja kuutioi palvikinkku.
Lisää pasta, pavut ja kinkku kattilaan. Keitä vielä n. 15 min. Maistele ja lisää tarvittaessa mausteita.
Annostele keitto lautasille ja ripottele päälle basilikasilppua ja raasta mukaan parmesaania. Tarjoile hyvän leivän kanssa.

Viikonlopun jälkiruokareseptin ongin Nigella Lawsonin resepteistä. En osaa sanoa, miksi sitrusjälkiruoat himoittavat minua tähän aikaan vuodesta, liekö C-vitamiinin puutetta. Näiden alkuperäismuoto on yhdessä astiassa tehty, vesihauteessa kypsytetty englantilainen vanukas. Tämä resepti vain on huomattavasti yksikertaisempi. Kunhan ei mokaa, niin kuin minä tein ja unohda taikinasta leivinjauhetta. Tosin hyviä näistä ilmankin tuli, ulkonäkö vain olisi voinut olla komeampi. Mutta kohosivat ne näinkin.
Tästä reseptistä tulee 6 kpl paistoksia

Pienet sitruunapaistokset

n. 6 rkl Lemon curdia
Taikina:
125 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
125 g sokeria
125 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhoja
2 kananmunaa
1 sitruunan kuori raastettuna + mehu
rasvaa vuokien voiteluun

Voitele annosvuoat rasvalla. Esilämmitä uuni 180 ºC (kiertoilmauuni 160 ºC).
Annostele jokaisen vuoan pohjalle n. 1 rkl Lemon curdia.
Laita kulhoon tai monitoimikoneeseen kaikki taikinan ainekset lukuun ottamatta sitruunamehua. Vatkaa ainekset koneella tai sähkövatkaimella paksuhkoksi taikinaksi. Lisää lopuksi sitruunamehu ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Lisää taikina annosvuokiin Lemon Curdin päälle täyttäen n. 3/4 vuoasta. Tasoita pinta, asettele annosvuoat uunipellille ja paista hieman uunin puolenvälin alapuolella n. 20 min.
Kun paistokset ovat kypsiä, nosta vuoat pois pelliltä ja irrota paistoksen reunat varovasti annosvuoasta esim. veitsellä. Kumoa paistokset tarjoiluastiaan ja kaavi lusikalla päälle mahdollinen vuokaan jäänyt Lemon curd. Tarjoile heti esim. vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai vaniljakerman kanssa. Voit myös lisätä Lemon curdia lämmittämällä curdia mikrossa ja lusikoimalla sitä paistosten päälle.
Alkuperäinen resepti: Nigella Lawsons Little Lemon Puddings

Kristiina

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kotigrilliateria

Varmaan jokaiselle on äiti aikanaan opettanut, että ruoalla ei saa leikkiä. Mutta missään ei sanota, ettei sillä saa leikitellä.

Koko tämä arkiviikon aloituksen ruokalista lähti joku aika sitten Pohjalaisessa olleesta artikkelista tillimakaronista. Artikkeli tiesi kertoa tillimakaronin olleen aikanaan pohjalaisten grillien ja pizzerioiden lisuke-erikoisuus, joka on nyttemmin levinnyt muuallekin Suomeen. Koska artikkeli sisälsi myös reseptin, ajattelin joku päivä kokeilevani sitä.
Mutta eihän tillimakaroni sellaisenaan riitä, sehän on vain lisuke. Koska mieleni teki kalaa ja se piti veivata "grilliruokamuotoon", lisäsin annokseen kalapurilaisen. Eikä grilleillä tai pizzerioissa tarjota pelkkää tillimakaronia lisukkeeksi, joten mukaan pääsivät myös pikkelöidyt paprikat ja varsisellerit.

Olin juuri hankkinut muutaman kohotuskorin leipien tekoa varten. Kalapurilaiset voisi tehdä tietysti mistä tahansa, esim. ruisleivästä. Mutta kun vauhtiin päästiin ja jääkaappiinkin oli sattunut jäämään ylimääräistä perunasosetta, päädyin leipomaan itse myös leivän purilaiseen. Ja voilà, ateriakokonaisuus oli koossa.
Koska itse purilaiseen tulee Mummon kurkkuja ja annokseen pikkelöityä selleriä ja paprikaa, kannattaa annoksen valmistelu aloittaa niiden tekemisestä. Samalla voi tekaista maustumaan myös purilaiseen käytetyn piparjuuri-sitruunakastikkeen.

Seuraavaksi sitten ne niin kehutut tillimakaronit, jotka myös tekeytyvät jääkaapissa aikansa. Puolitin alkuperäisen reseptin ja lisäksi oman makuni mukaisesti lisäsin ripauksen sokeria tasapainon vuoksi. Makaronit voi maustaa myös muilla mausteilla kuin aromisuolalla, yrttisuola sopisi minusta ehkä jopa paremmin.

Tillimakaroni

0,75 l vettä
2 dl (täysjyvä)makaronia
1,5 rkl kuivattua tilliä
n. 0,5 rkl aromisuolaa
0,25 dl öljyä
(0,25 tl sokeria)

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä siinä makaronit pakkauksen ohjeen mukaisesti (täysjyvämakaronit ehkä minuutin kauemmin kuin pakkausohje neuvoo). Varo ylikeittämästä, sillä ylikeitetty makaroni ei ime mausteita.
Huuhtele keitetyt makaronit siivilässä kylmässä vedessä ja valuta hyvin välillä sekoittaen.
Kaada kylmät makaronit takaisin kuivaan kattilaan ja lisää öljy, tilli, aromisuola ja sokeri. Annostele aromi/yrttisuolaa varovasti, ettei makaroneista tule liian suolaisia. Anna maustua jääkaapissa ainakin 2 tuntia.
Makaronit voi nauttia majoneesilla tai ilman.
Alkuperäinen ohje: Pohjalainen 10.3.2017

Seuraavana on leivän vuoro. Ei pakollinen tähän satsiin, mutta täytyy sanoa, että ylijäämäperunasoseen käyttöön tämä leipä onnistui erinomaisesti. No, leivät kyllä olivat niin mahtavan kokoisia, että jos omistat ison perheen ja leipä maistuu, niin tämä leipä ei ihan heti lopu. Tai sitten pakkasessa on leipää huononkin päivän varalle. Leipä sai siemenistä ihanan "pähkinäisen" maun. Jos haluat vielä korostaa sitä pähkinäistä makua, paahda siemenet kuivalla pannulla jäähdyttäen ne ennen taikinaan lisäämistä. Siemenseoksen koostumusta voi myös muunnella vaihtelemalla siemeniä sen mukaan, mitä kotona sattuu olemaan.

Perunaleipä

4 dl perunasosetta
2 rkl hunajaa
0,5 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl unikonsiemeniä
7 dl vettä
2 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
12-14 dl vehnäjauhoja
Päälle:
n. 1 dl seesaminsiemeniä

Sekoita kulhossa huoneenlämpöinen perunasose, hunaja ja siemenet.
Sekoita toisessa astiassa 42 ºC vesi ja kuivahiiva keskenään. Kaada vesi-hiivaseosa perunasoseseoksen sekaan kulhoon. Lisää 1 dl ruisjauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja ja sekoita massa tasaiseksi. Nosta kulho lämpimään vesihauteeseen ja peitä liinalla.
Kun taikina 15-20 min päästä kuplii, lisää joukkoon suola ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella n. 10 min, käsin alustaen kauemmin.
Kohota taikina kulhossa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi (n. 0,5-1 h)
Jaa taikina kahteen osaan. Muotoile leivät pitkulaisiksi pötköiksi. Kaada päälle tulevat siemenet kahdessa osassa leivinalustalle ja pyöritä pötköt siemenissä niin, että siemeniä tarttuu pötkön joka puolelle.
Nosta pötköt kauttaaltaan hyvin vehnäjauhotettuihin kohotuskoreihin (tai leivinpaperilla peitettyjen leivinpeltien päälle) ja anna nousta n. kaksinkertaisiksi.
Kohotuskulhoja käyttäessäsi kumoa kohonneet leivät varovasti leivinpaperilla päällystetyille leivinpelleille.
Paista leipiä 200 ºC uunissa keskitasolla n. 40-50 min. kunnes leipien pohjien kumina kertoo niiden olevan kypsiä. Jos haluat leipiin rapean kuoren, laita uunin pohjalle ennen leipien uuniin laittoa astia, jossa on vettä. Rapeakuoriset leivät jäähdytetään ritilän päällä, pehmeäkuoriset pyyhkeeseen käärittynä.

Vuorossa onkin enää itse kalapurilaisen kokoaminen. Piparjuuri-sitruunakastikkeen voi tehdä myös kermaviiliin, mutta silloin kermaviili ei saa olla rasvatonta tai vähärasvaista, muuten suola ja sitruunanmehu saavat kastikkeen leikkaamaan (kävi minulle ensi yrittämällä). Koska aivan tavallista kermaviiliä ei tahdo kaupoista enää löytyä, käytinkin bulgariajogurttia.

Kalapurilainen

Piparjuuri-sitruunakastike:
1 dl bulgarian jogurttia
0,5 tl sokeria
ripaus mustapippuria
1-2 tl raastettua piparjuurta tai piparjuuritahnaa
0,25 tl suolaa
0,5 sitruunan mehu
Kalapurilainen:
4 pientä kuhafileetä tai 1 iso (n. 1 kg) kuhafilee
1,5 dl ruisjauhoja
suolaa, sitruunapippuria
voita paistamiseen
Salaattia
Tomaattia viipaleina
Mummon kurkkuja
8 viipaletta leipää

Sekoita piparjuuri-sitruunakastikkeen ainekset keskenään reseptissä mainitussa järjestyksessä ja anna maustua jääkaapissa.
Jos sinulla on vain 1 iso kuhafilee, jaa se neljään osaan. Kaada ruisjauho lautaselle ja mausta se suolalla ja pippurilla. Sulata voi paistinpannulla riittävän kuumaksi (kun voi ei enää kupli, se alkaa olla riittävän kuumaa). Leivitä kalat ruisjauhossa ja paista kullanruskeiksi (varo ylipaistamista).
Kokoa purilainen. Aseta alimmaiseksi leipäviipale. Pinoa päälle salaattia, muutama tomaattiviipale ja Mummon kurkkuviipaleita. Aseta päälle paistettu kala ja viimeistele piparjuuri-sitruunakastikkeella. Peitä purilainen toisella leipäviipaleella. Syö tillimakaronien ja pikkelöityjen sellerien ja paprikan kanssa.

Kristiina

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Synttärit

Tänä viikonloppuna ei tule päivityksiä. Oleskelen nimittäin Vantaalla viettämässä äitini 90-vuotispäiviä. Olemme Tytsyn kanssa suunnitelleet ihan vain sukulaisille ja ystäville suunnatut pikku juhlat. Tytsy, vaikka onkin laulun ja säveltäjän lahjoilta yllättävä tai oikeastaan fenominaalisen hyvä, ei suostu laulamaan juhlissa. Hauskaa viikonloppua kaikille, me menemme Vantaalle. Kirjoitin runonkin äippäliinille, mutta Tytsyn mielestä sitä ei sovi esittää 90-vuotiaalle mammalle. Tosin luin sen etukäteishyväksyntää varten hänelle ja hän nauroi niin että mahaa särki. Meillä nimittäin on äidin kanssa hieman omituinen huumorintaju. Arvostelkaa itse, sopiiko vaiko eikö sovi.

Äiti kulta
tänään olet tulta
Olet tullut kunnioitettavaan ikään
mutta meistä tuntuu, ettei sinua pidättele mikään.
Tänään tasavuodet täynnä on
olet edelleen voittamaton
Hellitä tahtia
Käytä vain mahtia
Jalat pettävät alta
Päästä menee ylivalta
Mut silti olet ylivoimainen.
Hei kivikautinen muumio
Suhun tänään kiinnittyy huomio
Tuleeko myös viimeinen tuomio
”Mä aion olla Suomen vanhin nainen”
Vaikka en tiedä, elänkö huomiseen”
No luojalta meni 90 vuotta sun luomiseen
Kiinnitä jo huomio huomiseen
Minä elän, elämästä iloitsen

Kristiina

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

America Curl kissat

Viime lauantaina ennen LittFestiä kävin Vaasan Eläinkeskuksessa tutustumassa kasvattaja Desirée Österåkerin esittelemiin American Curl-kissoihin. Aluksi sain tietää kissoista ainakin sen, että niitä ei ole jalostettu kippurakorviksi, vaan kippurakorvaisuus on geneettinen, tosin dominoiva muunnos ja syntynyt täysin luonnollisesti rodun esiäidin omasta kippurakorvaisuudesta. Kissa on rotuna hyvin uusi, rodun esiäiti tupsahti ilmoille 80-luvulla ja rotu on hyväksytty erilliseksi kissaroduksi vasta 80-luvun lopulla. Suomessa nämä kissat ovat harvinaisia, ensimmäiset niistä on tuotu maahan vasta 2001. Niitä on Suomessa vieläkin niin vähän, että geenipoolin laajentamiseksi American Curleja tuodaan maahan myös ulkomailta. Esimerkiksi yksi Desireén esittelemistä kissoista oli tuotu Venäjältä.

Nyt mä näyn...

...nyt melkein en

Tämä kissarotu ei ole mikään sohvaperuna. Se kuulemma haluaa olla kaikessa mukana ja on erittäin utelias ja vilkas luonteeltaan. American Curleilla on vähän aluskarvaa ja silkkinen päällysturkki, joka tekee turkin hoitamisesta helppoa. Tosin, aivan samoin kuin meidän normimaatiaiset, nämäkin vaihtavat karvaansa pari kertaa vuodessa ja siten karvanlähtömäärä on sama kuin tavallisilla kissoilla. American Curleja on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisina versioina, jotka molemmat olivat edustettuina lauantaina. Saadessani tutustua lähemmin kissoihin käsikopelolla (eli rapsuttamalla), sain myös huomata niiden kiharakorvien erikoispiirteen. Siinä, missä esim. maatiaisella on täysin fläpsyt nahkapalat korvina (tiedän, koska rakastan leikitellä korvilla ja asetella omien maatiaisteni korvia niiden maatessa sylissä), American Curlin korvan alaosa muodostuu ihmisten korvien kaltaisesta kovemmasta rustosta. Harmi, näiden kiharakorvien houkuttelevien korvanlehtien kanssa ei voisikaan leikkiä kuten omien maatiaisteni kuuloelimillä. Curlien pennut syntyvät suorakorvaisina, mutta jo muutama päivä syntymän jälkeen korvat alkavat "kihartua". Joskus ne voivat välillä suoristua ja kihartua uudestaan. Olisi suorastaan lumoavaa seurata pentuetta, jonka korvat yrittävät päättää, ovatko ne luonnonkiharat vai eivät.

Pitkäkarvainen American Curl
 
Lyhytkarvainen American Curl

Näytteillä olleet kissat (4 kpl.) olivat ihania ja luonnekkaita. Hassuin oli vaalea pitkäkarvainen näyttelykissa. Kun kysyin ja sain luvan valokuvata kissoja, kuvatessani sisätiloissa kamerani salamavalo välähti. Mitä tahansa vaalea kisu olikin juuri kuvaushetkellä tekemässä (yleensä leikkimässä tupsulelulla tai tarkastamassa naapuriensa kuulumisia), huomatessaan salamanvälähdyksen se alkoi heti tutkailla, mistä välähdys tuli ja asettui poseerausasentoon. Eli hyvin poseeraamaan tottunut kehäkettu, hyvin tietoinen omasta arvostaan. Mukana oli myös pieni 5 kk vanha harjoittelija, totuttelemassa uusiin ihmisiin ja ympäristöihin. Vielä hieman ujo, mutta kasvamassa kivaksi kisukamuksi. Ja olihan mukana myös hänen isoäitinsä, kuvissa paljolti lepotauolla ollut Venäjän tuliainen.

Täällä on jossain kamera. Missä päin, miten mä poseeraan?
 
Hei, rajoita vähän. Take it easy, take it easy
 
Äh, kisuäiti nuolee, mummi nuolee ja nyt toi omistajakin nokkii. Huh tätä rään määrää


Tee se itse, vältyt rään ylilahjoittamiselta

Kristiina