Google Website Translator

perjantai 20. tammikuuta 2017

Pieni tauko

Nyt on niin paljon erilaisia asioita tapetilla, että ehdin ripsaista vaan muutaman rivin ja pitämään hieman taukoa bloggaamisessa. Toki valokuvilla yritän vielä osallistua. En lopeta bloggaamista, mutta joudun pakosta pitämään muutaman viikon tauon, koska kaikkeen ei aika riitä. Toivottavasti jaksatte odottaa ja roikkua mukana.

Kristiina

tiistai 17. tammikuuta 2017

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hapankaalia ja kastanjoita

Taas oli viikonloppu ja viikonloppuruoan aika. Koska kelit ovat olleet tuulisia ja sateisia, kaipasin kipeästi jotain lämmintä ja lohduttavaa. Joten turvauduin vanhaan kaveriini, hapankaalikeittoon. Jotkut käyttävät hapankaalikeitossa ohrasuurimoita, mutta minä käytän aina kokonaisia tattarisuurimoita. Keitosta voi tehdä täysin kasvisversion ja jättää lihan pois. Itse laitan siihen n. 300 g sellainen lihatuotetta, jota sattuu olemaan jääkaapissa tai pakkasessa. Tällä kertaa nakkasin kattilaan pari bratwurstia ja palvikinkkua, mutta paremman puutteessa tavalliset nakitkin kelpaavat. Tai pekoni/jauheliha.

Hapankaalikeitto

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 rkl öljyä
n. 300 g nakkeja, palvikinkkua tai muuta makkaraa
1-2 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 450 g hapankaalia
1,7 ltr vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 laakerinlehti
4 kokonaista maustepippuria
0,5 tl kuivattua meiramia
0,5 tl kuivattua timjamia

Paahda tattarisuurimot kuivalla paistinpannulla.
Viipaloi makkarat tai liha sekä porkkanat. Silppua sipuli ja valkosipuli. Maista hapankaalia ja huuhtele tarvittaessa siitä liika suola siivilässä viileällä vedellä.
Kaada kattilan pohjalle öljy ja lisää pilkotut makkarat tai muu käyttämäsi liha. Lisää hetken päästä mukaan porkkanat. Kun makkarat tai liha ovat saaneet hieman väriä, lisää mukaan sipulit kuullottumaan ja lopuksi hapankaali.
Lisää vesi, kasvisliemikuutiot, laakerinlehti ja pippurit. Anna keiton kiehua n. 10 min. keskilämmöllä. Lisää joukkoon yrtit ja paahdetut tattarisuurimot. Anna keiton poreilla vielä n. 15 min. Nauti hyvän leivän kanssa. Vaikka yeensä nautin hyvästä ruisleivästä. tällä kertaa keitto sai kiehuessaan kaverikseen soodaleivän.

Jälkkärivalintani oli tuote, joka on kiehtonut minua pitkään. Kävin päivänä muutamana paikalliskaupassa ja kas kummaa. Vihannestiskillä nimeäni suorastaan huusivat kastanjat. En ollut koskaan aikaisemmin kokeillut niitä, mutta nyt päätin, että nyt on pakko. Joten pussiin leipurin tusina kastanjoita ja yrittämään niiden paahtamista.

Paahdetut kastanjat

13 kastanjaa
merisuolaa
Dippaukseen:
50 g voita
0,5 sitruunan mehu
ripaus suolaa

Esilämmitä uuni 225 °C.
Tee jokaiseen kastanjaan ristiviillot terävään päähän. Kaada merisuola laakeaan astiaan ja aseta sinne kastanjat terävä, viilloitettu puoli ylöspäin. Paahda kastanjoita 25-30 min uunin keskitasolla, kunnes kuoret irtoavat suhteellisen helposti. Peitä kastanjat esim. pyyhkeellä ja anna vetäytyä n. 10 min.
Sulata voi-sitruunamehusekoitus. Kuori kastanjat ja dippaa ne voisulassa. Syö ja nauti.

Täytyy sanoa, että vaikka nautin kastanjoista, niiden käsittely eli viillosten tekeminen ei ollut mitenkään niin helppoa kuin kuvittelin. Käytössä pitää olla terävä, sahalaitainen veitsi ja vielä sitenkin aseistettuna voi saada taisteluvammoja. Kuten minä sain. Ne ovat nimittäin pirullisen luistavia ketaleita. Tosin oli siinä omatkin hauskuutensa, kun kilpailin kissojen kanssa siitä, kuka meistää saa ensimmäiseksi saaliiksi sen pöydällä pyörivän karanneen kastanjan.

Kristiina

perjantai 6. tammikuuta 2017

Jouluruoat joulun jälkeen

Flunssasta huolimatta tänäkin vuonna piti loppuja jouluruokia hieman piilotella uusioruoiksi. Laatikot ja lämmin pinaattisalaatti piiloutuivat kahteen eri ruokaan. Perunalaatikko meni tällä kertaa rieskoihin ja porkkanalaatikko pannukakkuun. Rieskat voi tehdä myös muista laatikoista, tosin porkkalaatikon kohdalla olen hieman empiväinen. Mutta perunalaatikon kohdalla niistä ainakin tuli herkkupaloja.

Perunarieskat

3 dl perunalaatikkoa tai muusia
0,5 tl suolaa
1 kananmuna
0,5 tl yrttisuolaa
ripaus muskottia
3 dl ohrajauhoja

Sekoita kaikki ainekset keskenään taikinaksi. Taikinan ei pidä olla liian kovaa eikä sitä tarvitse vaivata, vain sekoittaa tasaiseksi.
Ota taikinasta n. ruokalusikallisen kokoisia nokareita leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Tasoita nokareet jauhotetulla kädellä litteiksi leipäsiksi ja pistele ne haarukalla.
Paista rieskat 275 °C uunissa keskitason alapuolella 10-12 min., kunnes pintaan ilmestyy tummia läiskiä.
Alkuperäinen resepti: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/2150/Perunarieska/

Porkkanalaatikko-pinaattipannukakku

5 dl maito
1 tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
3 dl porkkanalaatikkoa
(n. 100 g pinaatti-pekonisalaattia)
ripaus korianteria ja rakuunaa
mustapippuria myllystä
1 dl joulusta jääneitä juustoja raasteena

Sekoita maito, munat, jauhot ja mausteet ja anna turvota n. 1 tunti.
Sekoita porkkanalaatikko ja pinaattipekonisalaatti sekä mausteet pannukakkutaikinaan. Sekoita lopuksi sekaan juustoraaste. Tarkasta lopuksi maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Paista 200 °C n. 20-25 min uunin alatasolla ja 20 min. uunin keskitasolla.

Niin paljon kuin rakastankin itse tehtyä hernekeittoa, tänä vuonna ylijäämäpossu piiloutuu loppiaisen kunniaksi kiusaukseen. Yleensä käytän kinkkukiusaukseen palvikinkkua, joten tällä kerralla kiusaus tulee saamaan savunmakua suikaloiduista, paistetuista pekoninviipaleista. Ja jokainen varmaan muistaa, miten olen aiemminkin mainostanut itse perunasta tehtyjä viipaleita ja pilkottua sipulia, ei perunasipulisekoitusta kaupan pakastealtaasta. Mukaan vain mausteet ja kunnolla kermaa, niin maistuvaa tulee.

Kristiina