Google Website Translator

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kotigrilliateria

Varmaan jokaiselle on äiti aikanaan opettanut, että ruoalla ei saa leikkiä. Mutta missään ei sanota, ettei sillä saa leikitellä.

Koko tämä arkiviikon aloituksen ruokalista lähti joku aika sitten Pohjalaisessa olleesta artikkelista tillimakaronista. Artikkeli tiesi kertoa tillimakaronin olleen aikanaan pohjalaisten grillien ja pizzerioiden lisuke-erikoisuus, joka on nyttemmin levinnyt muuallekin Suomeen. Koska artikkeli sisälsi myös reseptin, ajattelin joku päivä kokeilevani sitä.
Mutta eihän tillimakaroni sellaisenaan riitä, sehän on vain lisuke. Koska mieleni teki kalaa ja se piti veivata "grilliruokamuotoon", lisäsin annokseen kalapurilaisen. Eikä grilleillä tai pizzerioissa tarjota pelkkää tillimakaronia lisukkeeksi, joten mukaan pääsivät myös pikkelöidyt paprikat ja varsisellerit.

Olin juuri hankkinut muutaman kohotuskorin leipien tekoa varten. Kalapurilaiset voisi tehdä tietysti mistä tahansa, esim. ruisleivästä. Mutta kun vauhtiin päästiin ja jääkaappiinkin oli sattunut jäämään ylimääräistä perunasosetta, päädyin leipomaan itse myös leivän purilaiseen. Ja voilà, ateriakokonaisuus oli koossa.
Koska itse purilaiseen tulee Mummon kurkkuja ja annokseen pikkelöityä selleriä ja paprikaa, kannattaa annoksen valmistelu aloittaa niiden tekemisestä. Samalla voi tekaista maustumaan myös purilaiseen käytetyn piparjuuri-sitruunakastikkeen.

Seuraavaksi sitten ne niin kehutut tillimakaronit, jotka myös tekeytyvät jääkaapissa aikansa. Puolitin alkuperäisen reseptin ja lisäksi oman makuni mukaisesti lisäsin ripauksen sokeria tasapainon vuoksi. Makaronit voi maustaa myös muilla mausteilla kuin aromisuolalla, yrttisuola sopisi minusta ehkä jopa paremmin.

Tillimakaroni

0,75 l vettä
2 dl (täysjyvä)makaronia
1,5 rkl kuivattua tilliä
n. 0,5 rkl aromisuolaa
0,25 dl öljyä
(0,25 tl sokeria)

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä siinä makaronit pakkauksen ohjeen mukaisesti (täysjyvämakaronit ehkä minuutin kauemmin kuin pakkausohje neuvoo). Varo ylikeittämästä, sillä ylikeitetty makaroni ei ime mausteita.
Huuhtele keitetyt makaronit siivilässä kylmässä vedessä ja valuta hyvin välillä sekoittaen.
Kaada kylmät makaronit takaisin kuivaan kattilaan ja lisää öljy, tilli, aromisuola ja sokeri. Annostele aromi/yrttisuolaa varovasti, ettei makaroneista tule liian suolaisia. Anna maustua jääkaapissa ainakin 2 tuntia.
Makaronit voi nauttia majoneesilla tai ilman.
Alkuperäinen ohje: Pohjalainen 10.3.2017

Seuraavana on leivän vuoro. Ei pakollinen tähän satsiin, mutta täytyy sanoa, että ylijäämäperunasoseen käyttöön tämä leipä onnistui erinomaisesti. No, leivät kyllä olivat niin mahtavan kokoisia, että jos omistat ison perheen ja leipä maistuu, niin tämä leipä ei ihan heti lopu. Tai sitten pakkasessa on leipää huononkin päivän varalle. Leipä sai siemenistä ihanan "pähkinäisen" maun. Jos haluat vielä korostaa sitä pähkinäistä makua, paahda siemenet kuivalla pannulla jäähdyttäen ne ennen taikinaan lisäämistä. Siemenseoksen koostumusta voi myös muunnella vaihtelemalla siemeniä sen mukaan, mitä kotona sattuu olemaan.

Perunaleipä

4 dl perunasosetta
2 rkl hunajaa
0,5 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl unikonsiemeniä
7 dl vettä
2 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
12-14 dl vehnäjauhoja
Päälle:
n. 1 dl seesaminsiemeniä

Sekoita kulhossa huoneenlämpöinen perunasose, hunaja ja siemenet.
Sekoita toisessa astiassa 42 ºC vesi ja kuivahiiva keskenään. Kaada vesi-hiivaseosa perunasoseseoksen sekaan kulhoon. Lisää 1 dl ruisjauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja ja sekoita massa tasaiseksi. Nosta kulho lämpimään vesihauteeseen ja peitä liinalla.
Kun taikina 15-20 min päästä kuplii, lisää joukkoon suola ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella n. 10 min, käsin alustaen kauemmin.
Kohota taikina kulhossa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi (n. 0,5-1 h)
Jaa taikina kahteen osaan. Muotoile leivät pitkulaisiksi pötköiksi. Kaada päälle tulevat siemenet kahdessa osassa leivinalustalle ja pyöritä pötköt siemenissä niin, että siemeniä tarttuu pötkön joka puolelle.
Nosta pötköt kauttaaltaan hyvin vehnäjauhotettuihin kohotuskoreihin (tai leivinpaperilla peitettyjen leivinpeltien päälle) ja anna nousta n. kaksinkertaisiksi.
Kohotuskulhoja käyttäessäsi kumoa kohonneet leivät varovasti leivinpaperilla päällystetyille leivinpelleille.
Paista leipiä 200 ºC uunissa keskitasolla n. 40-50 min. kunnes leipien pohjien kumina kertoo niiden olevan kypsiä. Jos haluat leipiin rapean kuoren, laita uunin pohjalle ennen leipien uuniin laittoa astia, jossa on vettä. Rapeakuoriset leivät jäähdytetään ritilän päällä, pehmeäkuoriset pyyhkeeseen käärittynä.

Vuorossa onkin enää itse kalapurilaisen kokoaminen. Piparjuuri-sitruunakastikkeen voi tehdä myös kermaviiliin, mutta silloin kermaviili ei saa olla rasvatonta tai vähärasvaista, muuten suola ja sitruunanmehu saavat kastikkeen leikkaamaan (kävi minulle ensi yrittämällä). Koska aivan tavallista kermaviiliä ei tahdo kaupoista enää löytyä, käytinkin bulgariajogurttia.

Kalapurilainen

Piparjuuri-sitruunakastike:
1 dl bulgarian jogurttia
0,5 tl sokeria
ripaus mustapippuria
1-2 tl raastettua piparjuurta tai piparjuuritahnaa
0,25 tl suolaa
0,5 sitruunan mehu
Kalapurilainen:
4 pientä kuhafileetä tai 1 iso (n. 1 kg) kuhafilee
1,5 dl ruisjauhoja
suolaa, sitruunapippuria
voita paistamiseen
Salaattia
Tomaattia viipaleina
Mummon kurkkuja
8 viipaletta leipää

Sekoita piparjuuri-sitruunakastikkeen ainekset keskenään reseptissä mainitussa järjestyksessä ja anna maustua jääkaapissa.
Jos sinulla on vain 1 iso kuhafilee, jaa se neljään osaan. Kaada ruisjauho lautaselle ja mausta se suolalla ja pippurilla. Sulata voi paistinpannulla riittävän kuumaksi (kun voi ei enää kupli, se alkaa olla riittävän kuumaa). Leivitä kalat ruisjauhossa ja paista kullanruskeiksi (varo ylipaistamista).
Kokoa purilainen. Aseta alimmaiseksi leipäviipale. Pinoa päälle salaattia, muutama tomaattiviipale ja Mummon kurkkuviipaleita. Aseta päälle paistettu kala ja viimeistele piparjuuri-sitruunakastikkeella. Peitä purilainen toisella leipäviipaleella. Syö tillimakaronien ja pikkelöityjen sellerien ja paprikan kanssa.

Kristiina

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Synttärit

Tänä viikonloppuna ei tule päivityksiä. Oleskelen nimittäin Vantaalla viettämässä äitini 90-vuotispäiviä. Olemme Tytsyn kanssa suunnitelleet ihan vain sukulaisille ja ystäville suunnatut pikku juhlat. Tytsy, vaikka onkin laulun ja säveltäjän lahjoilta yllättävä tai oikeastaan fenominaalisen hyvä, ei suostu laulamaan juhlissa. Hauskaa viikonloppua kaikille, me menemme Vantaalle. Kirjoitin runonkin äippäliinille, mutta Tytsyn mielestä sitä ei sovi esittää 90-vuotiaalle mammalle. Tosin luin sen etukäteishyväksyntää varten hänelle ja hän nauroi niin että mahaa särki. Meillä nimittäin on äidin kanssa hieman omituinen huumorintaju. Arvostelkaa itse, sopiiko vaiko eikö sovi.

Äiti kulta
tänään olet tulta
Olet tullut kunnioitettavaan ikään
mutta meistä tuntuu, ettei sinua pidättele mikään.
Tänään tasavuodet täynnä on
olet edelleen voittamaton
Hellitä tahtia
Käytä vain mahtia
Jalat pettävät alta
Päästä menee ylivalta
Mut silti olet ylivoimainen.
Hei kivikautinen muumio
Suhun tänään kiinnittyy huomio
Tuleeko myös viimeinen tuomio
”Mä aion olla Suomen vanhin nainen”
Vaikka en tiedä, elänkö huomiseen”
No luojalta meni 90 vuotta sun luomiseen
Kiinnitä jo huomio huomiseen
Minä elän, elämästä iloitsen

Kristiina

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

America Curl kissat

Viime lauantaina ennen LittFestiä kävin Vaasan Eläinkeskuksessa tutustumassa kasvattaja Desirée Österåkerin esittelemiin American Curl-kissoihin. Aluksi sain tietää kissoista ainakin sen, että niitä ei ole jalostettu kippurakorviksi, vaan kippurakorvaisuus on geneettinen, tosin dominoiva muunnos ja syntynyt täysin luonnollisesti rodun esiäidin omasta kippurakorvaisuudesta. Kissa on rotuna hyvin uusi, rodun esiäiti tupsahti ilmoille 80-luvulla ja rotu on hyväksytty erilliseksi kissaroduksi vasta 80-luvun lopulla. Suomessa nämä kissat ovat harvinaisia, ensimmäiset niistä on tuotu maahan vasta 2001. Niitä on Suomessa vieläkin niin vähän, että geenipoolin laajentamiseksi American Curleja tuodaan maahan myös ulkomailta. Esimerkiksi yksi Desireén esittelemistä kissoista oli tuotu Venäjältä.

Nyt mä näyn...

...nyt melkein en

Tämä kissarotu ei ole mikään sohvaperuna. Se kuulemma haluaa olla kaikessa mukana ja on erittäin utelias ja vilkas luonteeltaan. American Curleilla on vähän aluskarvaa ja silkkinen päällysturkki, joka tekee turkin hoitamisesta helppoa. Tosin, aivan samoin kuin meidän normimaatiaiset, nämäkin vaihtavat karvaansa pari kertaa vuodessa ja siten karvanlähtömäärä on sama kuin tavallisilla kissoilla. American Curleja on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisina versioina, jotka molemmat olivat edustettuina lauantaina. Saadessani tutustua lähemmin kissoihin käsikopelolla (eli rapsuttamalla), sain myös huomata niiden kiharakorvien erikoispiirteen. Siinä, missä esim. maatiaisella on täysin fläpsyt nahkapalat korvina (tiedän, koska rakastan leikitellä korvilla ja asetella omien maatiaisteni korvia niiden maatessa sylissä), American Curlin korvan alaosa muodostuu ihmisten korvien kaltaisesta kovemmasta rustosta. Harmi, näiden kiharakorvien houkuttelevien korvanlehtien kanssa ei voisikaan leikkiä kuten omien maatiaisteni kuuloelimillä. Curlien pennut syntyvät suorakorvaisina, mutta jo muutama päivä syntymän jälkeen korvat alkavat "kihartua". Joskus ne voivat välillä suoristua ja kihartua uudestaan. Olisi suorastaan lumoavaa seurata pentuetta, jonka korvat yrittävät päättää, ovatko ne luonnonkiharat vai eivät.

Pitkäkarvainen American Curl
 
Lyhytkarvainen American Curl

Näytteillä olleet kissat (4 kpl.) olivat ihania ja luonnekkaita. Hassuin oli vaalea pitkäkarvainen näyttelykissa. Kun kysyin ja sain luvan valokuvata kissoja, kuvatessani sisätiloissa kamerani salamavalo välähti. Mitä tahansa vaalea kisu olikin juuri kuvaushetkellä tekemässä (yleensä leikkimässä tupsulelulla tai tarkastamassa naapuriensa kuulumisia), huomatessaan salamanvälähdyksen se alkoi heti tutkailla, mistä välähdys tuli ja asettui poseerausasentoon. Eli hyvin poseeraamaan tottunut kehäkettu, hyvin tietoinen omasta arvostaan. Mukana oli myös pieni 5 kk vanha harjoittelija, totuttelemassa uusiin ihmisiin ja ympäristöihin. Vielä hieman ujo, mutta kasvamassa kivaksi kisukamuksi. Ja olihan mukana myös hänen isoäitinsä, kuvissa paljolti lepotauolla ollut Venäjän tuliainen.

Täällä on jossain kamera. Missä päin, miten mä poseeraan?
 
Hei, rajoita vähän. Take it easy, take it easy
 
Äh, kisuäiti nuolee, mummi nuolee ja nyt toi omistajakin nokkii. Huh tätä rään määrää


Tee se itse, vältyt rään ylilahjoittamiselta

Kristiina


tiistai 21. maaliskuuta 2017

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

LittFest 2017 ja muuta lauantaihupia

Lauantaipäivä tuli vietettyä tutustumalla keskustan tarjontaan. Ja uskokaa huviksenne, lauantaina Vaasan keskustasta löytyi melkein jokaiselle jotakin.
Aloitin aamupäivän paitsi hieman shoppaillen myös käymällä Vaasan Eläinkeskuksessa tutustumassa American Curl-kissoihin. Niitä oli paikan päällä 4 kokeneesta kehäkonkarista 5 kuukautta vanhaan pikkukisuun. Saatte kuvan muodossa pienen makupalan, kirjoitan näistä ihanista olennoista hieman myöhemmässä postauksessa.


Seuraavaksi ryntäsin päätä pahkaa Rewell Centeriin aloittaakseni LittFest-kokemukseni. Joutuakseni toteamaan, että olin 1/2 tuntia etuajassa. Parhaillaan lavalla esiintyi Tanssikoulu Kipinän nuorten tanssijoiden ryhmä.


Täytyy todeta, että Rewellissä oli liikkeellä todella paljon väkeä. Samaan aikaan viikonloppuna vietettiin Storm Vaasan kauppojen alennusmyyntejä ja jonkinnäköistä Health and Fitness-esittelytilaisuutta myös Rewell Centerissä. Paikalla oli monia pikku yrittäjiä, jotka esittelivät palvelujaan. En tiedä, oliko oikea ratkaisu siirtää LittFestin haastattelutilaisuus kirjastosta Rewelliin. Koska myyntikojut ja ihmisten tarjoustenmetsästys hajottivat yleisöä ja tilaisuutta, jäin ihmettelemään, kuinka moni ohikulkijoista oikeastaan tiesi LittFestistä ja siitä, ketä siellä lavalla oikein istui ja miksi heitä haastateltiin.


Varsinaisen LittFest-tilaisuuden avasivat uudet taiteelliset johtajat, kirjailijat Hannele Mikaela Taivassalo ja Malin Kivelä. Tänä vuonna teemana oli Friikit. Käsitteenä se, mitä friikillä tarkoitetaan, jäi minulle hieman epäselväksi. Ja niin se tuntui jäävän myös kirjailijoille. Nykyisin friikillä on aivan erilainen merkitys kuin entisaikaan. Itse olisin määritellyt aiheen hieman toisin, koska monet nyt mukana olleista kirjailijoista oli käsitellyt kirjoissaan lähinnä ihmisiä, joiden elämäntapa, käytös tai ajattelu poikkeaa yhteiskunnan normi-ihmisestä.

Hannele Mikaela Taivassalo ja Malin Kivelä
Lauantain ensimmäinen LittFest-tilaisuuteni oli Rewell Centerissä pidetty "Sängyssä Petterin kanssa". Siinä toimittaja Petter Lindberg haastatteli seitsemää festivaaleihin osallistunutta kirjailijaa heidän viimeisimmästä teoksestaan ja muustakin tuotannosta. Todellisia helmiä olivat minulle tänä vuonna Sirpa Kähkönen, joka puhui Kuopio-sarjastaan sekä Laura Lindstedt, joka kertoili Oneironista (jota en vielä ole lukenut). Myös Pajtim Statovcin tarinat kirjojensa teemasta eli siirtolaisuudesta ja identiteetin hakemisesta olivat oivaa antia.

Pajtim Statovci ja Petter Lindberg

Karolina Ramqvist

Leena Parkkinen (etualalla) ja Sirpa Kähkönen

Peter Sandström

Laura Lindstedt

Philip Teir
Tämän tilaisuuden jälkeen oli aika siirtyä pääkirjaston Draama-saliin kuuntelemaan tapahtuman keskustelupaneeleja. Ensimmäiseen keskusteluun osallistuivat Leena Parkkinen, Karolina Ramqvist ja Pajtim Statovci Karen Töttermanin johdolla. Aiheena oli "Friikit ennen ja nyt". Sen pystyi jo alussa toteamaan keskustelusta, että ennen friikit olivat ruumiillisesti erilaisia. Nykypäivänä suvaitsemme ruumiillista erilaisuutta, friikit ovat pikemminkin niitä, joiden käytös tai ajatukset eivät sovi normiyhteiskunnan raameihin. Mielenkiintoinen kysymys keskustelussa oli se, ovatko esim. kirjailijat friikkejä, koska he eivät tee näkyvästi tuottavaa työtä. He ajattelevat ja näpertelevät sanoja paperille itsekseen, mutta tuottavatko he jotain yhteiskunnalle? Itse näen asian toisin. Jos meillä ei olisi kirjailijoita, muusikoita, maalareita ja muita taitelijoita, miten me "tuottavat" yksilöt jaksaisimme päivästä toiseen samaa harmaata arkea. Kun häivymme kirjan, musiikin tai taulun maailmaan, saamme häipymällä arjesta ladata akkujamme sitä seuraavaa arkipäivää varten. Siksi taiteilijat auttavat tavallisen arkipulliaisen hetkeksi pois arjen harmaudesta johonkin ihan muualle. He vasta tekevätkin tuottavaa työtä.

Karolina Ramqvist, Pajtim Statovci ja Leena Parkkinen Karin Töttermanin haastateltavina

Seuraava keskustelu käsittelikin sitten aivojen arvoitusta. Mukana keskustelussa olivat Claes Andersson (psykiatri), Ulf Karl Olov Nilsson (UKON) ja aivotutkija Minna Huotilainen. Hyväksi aiheeksi tässä keskustelussa nousi sanan voima eli miten sanat vaikuttavat tekemisiimme ja aivoihimme.

Ulf Karl Olov Nilsson, Minna Huotilainen ja Claes Andersson Nora Hämäläisen tentattavana
Ainoa yksityiskohta, joka näissä keskustelutilaisuuksissa hieman häiritsi, oli kaksikielisyys. Keskustelun vetäjät joutuivat jatkuvasti kääntämään suomalaiset kommentit ruotsiksi ja ruotsalaiset suomeksi. Näin keskustelun vapaa "flow" keskeytyi ja jämähdettiin paikalleen. Ja sen jälkeen keskustelussa hypättiin johonkin uuteen ideaan. Ehkä jatkossa, vaikka kyseessä on kaksikielinen festivaali, kannattaisi yhteen pöytään keskustelemaan koota samankielisiä ihmisiä, jolloin keskustelukin voisi edetä vapaammin ja jouhevammin.

Minun iltapäiväni ja LittFestini päättyi tähän, koska illan Freak-show ei jaksanut kiinnostaa. Vielä hieman shoppailua (ruokakaupassa) ja kotiin jatkamaan iltaa.

Kristiina

torstai 16. maaliskuuta 2017

Katkarapuja ja sitruunaa

Tällä viikolla piti viikonlopun ruoat tehdä hieman aikaisemmin, koska lauantai tulee vietettyä kaupungilla ensin katsastamassa American Curl-kissoja Vaasan Eläinkeskuksessa (olen aina halunnut nähdä tuollaisen ihka elävän töpökorvan) ja sen jälkeen Vaasan LittFestin tilaisuuksissa.

Loppuviikon ruoaksi valitsin risoton. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan se tulisi nautti heti valmistamisen jälkeen. No ei estä minua lämmittämästä sitä myöhemminkin.
Olen intohimoinen kokkiohjelmien seuraaja ja eräässä Masterchef Australia jaksossa itse Marco Pierre White opetti, miten tehdään perusrisotto oikein. Vaikka itse pidän hieman kiinteämmästä risotosta, päätin kokeilla tekoa hänen ohjeillaan, tosin lisäten mukaan muutaman lisukkeen perusrisottoon.

Katkarapu-hernerisotto

8 dl vettä
1,5 kala- tai kasvisliemikuutiota
(1 rkl kalakastiketta)
ripaus sahramia
1,5 dl valkoviiniä tai laimennettua sitruunamehua (50/50)
2 rkl öljyä + 1 rkl voita
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
ripaus sahramia
200 g risottoriisiä
1 dl pakasteherneitä
200 g jättikatkaravun pyrstöjä
1 dl raastettua parmesaania
2 rkl voita
Koristeluun:
parmesaania raastettuna
jättikatkaravun pyrstöjä
persiljaa
(sitruunalohkoja)

Sulata ja valuta jättikatkaravun pyrstöt ja herneet. Poista katkaravunpyrstöistä pyrstöosan kuori muutamaa koristeeksi varattu pyrstöä lukuun ottamatta.
Keitä kala/kasvisliemi valmiiksi. Lisää liemeen halutessasi kalakastike (jos käytät kasvislientä) ja ripaus sahramia. Pidä lämpimänä liedellä.
Jos käytät sitruunamehua, sekoita mehu ja vesi suhteessa 50/50.
Raasta sipuli ja valkosipuli.
Lämmitä öljy-voiseos paistokasarissa ja lisää sipuliraasteet kuullottumaan (n. 2-3 min). Älä polta. Ripottele sipuleiden sekaan sahrami ja sekoita se tasaiseksi sipuleiden joukkoon. Lisää riisit ja anna niiden kuullottua 1-2 min. Lisää valkoviini/sitruunamehu ja sekoita seosta koko ajan esim. taikinanuolijalla tai muulla muovilastalla reunoja myöten, että riisi kypsyisi tasaisesti eikä palaisi kiinni.
Ala lisäillä lämmintä kala/kasvisliemiseosta. MPW suosittelee kaatamaan suoraan kattilasta, mutta sotkun välttämiseksi käytin itse kauhaa. Lisää lientä 2 kauhallista kerralla ja sekoita koko ajan muovilastalla pitäen seoksen liikkeessä. Tarkkaile riisin kypsyyttä maistamalla (saa jäädä aavistuksen al denteksi). Keittoaika kokonaisuudessaan on n. 20-23 min.
Kun lisäät mielestäsi viimeistä 2 kauhallista lientä, kaada risoton sekaan herneet. Hieman myöhemmin lisää ravunpyrstöt (ne on tarkoitus vain kuumentaa, ei keittää). Lopuksi ripottele päälle voi palasina ja parmesaaniraaste ja anna niiden hieman sulaa ennen sekoittamista risoton joukkoon.
Tarjoile risotto mielellään heti. Koristele annos katkaravunpyrstöillä, persiljalla ja raastetulla parmesaanilla. Jos käytit valkoviiniä, tarjoa syöjälle lautasen reunalla myös sitruunalohko.

Suklainen brownies on aina ollut suosittu. Törmäsin sattumalta Instagramissa käsitteeseen sitruunabrownie ja pitihän sitä kokeilla, tosin taas omanlaisenani muunnoksena. Uskon, että tämän voi tehdä myös valkosuklaata käyttäen tavanomaisen brownien tyyliin, mutta silloin lisäisin kyllä sitruunamehun ja kuoriraasteen määrää. Omani on tällä kertaa suklaaton versio. Sokerina käytin näin vapun lähestyessä fariinisokerin ja tavallisen sokerin sekoitusta.

Sitruunabrownies

2 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria+1 dl tavallista sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
125 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
2,5 rkl sitruunamehua
0,5-1 sitruunan raastettu kuori (n. 1 tl)
Kuorrute:
1,5 dl tomusokeria
1,25 rkl sitruunamehua
sitruunan kuoriraastetta

Sekoita jauhot, sokerit ja suola kulhossa. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva.
Toisessa astiassa riko munien rakenne ja lisää joukkoon sitruunan mehu ja kuoriraaste. Kaada munaseos jauho-voiseokseen ja vatkaa taikina tasaiseksi sähkövatkaimella.
Vuoraa neliövuoka (20x20) tai muu vastaava vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan tasaisesti.
Paista kakkua 175 ºC uunissa 25-30 min. Tarkista tikulla kypsyys.
Jäähdytä kakku ja kuorruta se. Sekoita kuorruteaineet keskenään niin, että niistä muodostuu jäykän puuromainen seos. Lusikoi täyte kakun päälle tasaisesti ja anna seistä jääkaapissa pari tuntia. Poista kakku vuoasta, irrota leivinpaperi ja leikkaa kakku neliöiksi tarjoiluastiaan.

Itse tein sitruunabrowniet suklaabrownien traditioiden mukaan yllä olevalla ohjeella. Vaikka olinkin tyytyväinen makuun, kuohkeudessa oli toivomisen varaa. Joten ehkä ensi kerralla teen vanhanaikaisesti eli vatkaan voin ja sokerin vaahdoksi, lisään munat yksi kerrallaan, sitten sitruunan ja sitruunankuoren ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja suola. Sen näkee, jos tarpeeksi vanhaksi elää.

Kristiina

tiistai 14. maaliskuuta 2017

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Elop ja vakoojia

Vuosi on alkanut lukemisen kannalta hieman nihkeästi, mutta nyt on taas aika aloittaa tämän vuoden Helmet-lukuhaaste.

Joskus kiinnostaviin kirjoihin törmää mitä yllättävimmissä paikoissa. Yleensä haen lukemiseni kirjastosta tai kirjakaupasta. Menin kuitenkin päivänä eräänä ruokaostoksille paikalliseen markettiin ja törmäsin kärrylliseen taskukirjoja, joita myytiin eurolla kappale. Eihän sitä kasaa voinut olla penkomatta. Kasasta löytyikin kirja, jota en voinut vastustaa.

Operaatio Elop (Pekka Nykänen, Merina Salminen) tarkastelee Nokian puhelinten viimeisiä vuosia ennen toiminnan myyntiä, johtokuntaa ja sen puheenjohtajia, Jorma Ollilaa ja Risto Siilasmaata sekä muita johtokunnan jäseniä. Varsinainen kysymys kirjassa on se, mikä ajoi Nokian menestyneen puhelinmyynnin alas ja oliko Elop myyrä, jonka tehtävänä oli ajaa Nokia pois markkinoilta? Siihen kirja vastaa selkeästi, ettei ollut. Virheet tehtiin Nokian sisällä johtokunnassa, yrityksen toiminnan hajanaisuudessa ja jäykistymisessä. Johtokunnan jäsenistä suurin osa oli talouden, ei tekniikan ammattilaisia. Siten organisaatio jäykistyi vähitellen ajattelemaan rahaa ja sen tuloa, ei kehittämään toimintaa ja vastaamaan markkinoiden tarpeeseen. Toki Elopkin teki omat virheensä, mutta isosta osasta virheistä vastasi johtokunta. Toiminta muuttui entisestä vireästä ja ajankohtaisesta asiakasta ymmärtämättömäksi, rahakeskeiseksi, ylimieliseksi ja vääriä valintoja tehneeksi. Kehittämistyöhön keskittyneitä ihmisiä potkittiin pois ja palkattiin taas uudelleen. Infraa ei saatu toimimaan kalliisiin puhelimiin ja halvat puhelimet muuttuivat vain peitellyiksi uusiksi malleiksi vanhoista. Projektit viivästyivät kiitos jatkuvien YT-neuvottelujen ja jahkailun, ihmisiä heiteltiin sinne tänne, luvattiin yhtä ja tehtiin toista. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaiken kaikkiaan, ehkä alun perinkin Elopin valinta (jonka johtokunta teki), oli virhe. Ylimielisyys ja rahakeskeisyys kostautuivat markkinoiden menettämisenä ja lopuksi koko puhelinvalmistuksen myyntinä Microsoftille.

Vakooja (Paulo Coelho) kertoo fiktiivisen tarinan Mata Harin eli Margaretha Zellen elämästä. Vaikka takana on tositarina, mukana on myös paljon fiktiota. Mata Hari halusi aikanaan pois ankeasta kodistaan ja meni nuorena naimisiin huomattavasti itseään vanhemman, väkivaltaiseksi osoittautuneen miehen kanssa. Hänen unelmansa oli kuitenkin päästä Pariisiin ja niin hän jätti miehensä ja matkusti unelmiensa kaupunkiin. Hän alkoi esiintyä eksoottisena tanssijattarena ja ikään kuin strippareiden esiäitinä. Hänestä tuli paitsi tanssijatar, myös kurtisaani. Koska hän halusi jatkuvaa huomiota, hän alkoi 1. maailmansodan aikana tapailla saksalaisia upseereita vakoillakseen heidän salaisuuksiaan Ranskan tiedustelupalvelulle. Valitettavasti vain Ranskan tiedustelupalvelun johtaja oli jo aiemmin nolannut itsensä Dreyfusin tapauksella. Lisäksi jo ikääntyvä Mata Hari halusi tehdä itsestään tärkeän ja hänen juoruilunsa koitui hänen kohtalokseen. Ranskan tiedustelupalvelu halusi etsiä uuden syntipukin ja Mata Harin itseään tärkeäksi korostava, kerskuva luonteensa teki hänestä oivan, uuden syntipukin Ranskan onnettoman huonolle tiedustelupalvelulle. Niin Mata Hari vangittiin ja tuomittiin teloitettavaksi. Viimeiseen asti hän uskoi pelastuvansa tärkeiden ystäviensä avustuksella, mutta toive ei toteutunut. Hänet teloitettiin 15.10.1917.
Kertomus, tosiasioihin perustuva, mutta samalla osittain fiktiivinen, oli äärimmäisen kiinnostavaa luettavaa. Siinä törmäsivät naisellinen turhamaisuus ja itsenään korostava miehinen tärkeilynhalu. Tulos oli valitettava, nainen teloitettiin ja mies sai kunnian. Tosin taisi hänellekin myöhemmin käydä hassusti johtuen omasta itsekorostuksesta. Mata Hari oli vain pelinappula Ranskan tiedustelupalvelun sisäisessä taistelussa. Kiinnostava kirja, joka kannattaa lukea.

Väärän lipun alla (Jukka Parkkari) on suomalaista vastavakoilua kuvaavan sarjan 9. osa. Siinä Venäjän tiedustelupalvelussa on meneillään valtataistelu. Johtajakollegioon kuuluva kenraali B. keksii, miten tunkeutua Suomen vastavakoiluun ja hämätään heitä. B. on aiemmin urallaan toiminut vakoilutehtävissä Suomessa ja tuntee Suomen vastavakoilun päällikön ovelana ja vaarallisena vastustajana. Silti hän haluaa panna toimeen suunnitelmansa käyttäen apunaan Turun seudun uusnatseja. Ja samalla pääsisi näyttämään vaimolleen rakasta Helsinkiä.
Toisaalla vastavakoilun innokas nouseva naisvirkailija lähetetään Pariisiin kursseille. Hänen suomalaisena kurssikaverinaan on ulkoministeriöstä Ratakadulle siirtynyt Ulriikka Tiainen. Vaikka Sirkka kuinka yrittää ehdotella jotain yhteistä iltamenoa, Ulriikka häviää joka ilta johonkin ranskalaisten "ystäviensä" kanssa. Hän päättää harjoittaa hieman omaa vakoiluaan ja niin kameralle tarttuvat tapaamiset kaikkea muuta kuin ranskalaisen ystävän kanssa.
Kolmantena juonena mukana kulkee suomalaisten ja brittien yhteistyö. Britit haluavat salakuljettaa venäläisen loikkarin Suomen kautta. Niinpä brittien ulkomaantiedustelun päälliköt ja Suomen tutkintaosaston päällikkö käyvät kauppaa sekä suomalaisten selän kääntämisestä että heille annettavista tiedoista.
Täytyy myöntää, että koska vakoilumaailma ei ole henkilökohtaisesti tuttu tulee tunne, että nyt pyöritetään vähän liian montaa juonta yhdessä kirjassa. Toisaalta tapahtumat etenevät jouhevasti ja jopa pieni pilke silmäkulmassa aina välillä. Aiheesta lukeminen on kuitenkin jännittävää. Luetaanhan sitä dekkareitakin, vaikka ei olla ketään murhattu.

Kristiina

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Lihatonta piirakkaa ja veriappelsiinilettuja

Ruoka on välttämätöntä hengissäselviytymiselle, mutta myös tapa joko palkita itseään tai kunnioittaa läheisiään tai ystäviään. Tällä kertaa palkitsin itseäni suolaisella, rukiisella piirakalla. Yllätyin heti ensimmäisen palan syötyäni, kuinka hyvin piirakkapohja ja täyteainekset sopivat yhteen.

Parsakaali-pinaatti-fetapiirakka

Pohja:
2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
100 g voita tai margariinia
2 rkl vettä
Täyte:
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
n. 1 rkl öljyä
n. 200 g parsakaalia
2 dl pakastepinaattia
2 rkl vettä
0,5 kanaliemikuutiota
175 g feta- tai salaattijuustoa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl kuivattua rakuunaa

Jos käytät pakasteparsakaalia ja -pinaattia, sulata ne. Jos käytät tuoretta parsakaalia, pilko se ja keitä suolavedessä melkein kypsäksi. Valuta
Hienonna sipuli ja valkosipuli.
Sekoita pohjan kuiva-aineet kulhossa. Lisää paloiteltu rasva ja nypi se kuiva-aineiden sekaan. Lisää vesi ja vaivaa kulhossa, kunnes taikina on tasainen.
Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka (Ø 24-25 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15-30 minuutiksi.
Esipaista pohjaa 200 °C uunissa keskitasolla 10-15 min.
Tee täyte. Lämmitä öljy pannulla ja kuullota sipulit. Lisää paloiteltu parsakaali ja hienonnettu pinaatti. Hauduta pari minuuttia. Lisää vesi ja murskattu kanaliemikuutio (tai pari rkl valmista kanalientä) ja sekoita, kunnes kuutiomurska on sulanut. Nosta täyte pois liedeltä.
Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Valuta fetajuustokuutiot ja murenna ne. Levitä piirakan päälle.
Sekoita kerma ja kananmunat. Lisää mausteet. Levitä seos tasaisesti piirakan päälle.
Paista piirakkaa uunissa 200 °C n. 30 min. Tarjoa hieman jäähtyneenä esim. salaatin kanssa.

Tänä vuonna laskiaishernekeittoni sai kaverikseen hieman erilaiset letut.  Koska veriappelsiinit olivat suht edullisia, päätin hyödyntää niitä lettujen teossa. Jääkaapissa sattui olemaan myös purkki kookoskermaa, joten päätin ottaa senkin käyttöön. Toki letut voi tehdä myös käyttäen vain maitoa, mutta näin ne saivat pikantin, herkullisen makuvivahteen. Seurauksena syntyi seuraava resepti:

Veriappelsiini-kookosletut

2 tl raastettua veriappelsiinin kuorta
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 dl kookoskermaa
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
Kastike:
1,8 dl veriappelsiinien mehua (2 isoa tai 3 pientä appelsiinia)
3 rkl sitruunamehua
0,75 dl tomusokeria
2 tl perunajauhoja
25 g voita

Pese appelsiinit hyvin ja raasta kuoret kulhoon. Sekoita joukkoon munat, maito ja kookoskerma. Riko vatkaamalla munien rakenne. Lisää joukkoon jauhot, sokeri ja suola ja vatkaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota 0,5-1 h. Paista siitä voissa isoja räiskäleitä tai pieniä lettuja.
Tee taikinan tekeytyessä kastike. Sekoita kastikeainekset voita lukuun ottamatta kattilassa. Kiehauta seos välillä sekoittaen kunnes se sakenee ja nosta kattila pois levyltä. Lisää voi nokareina ja sekoita kastike tasaiseksi. Anna jäähtyä ja kaada tarjoiltaessa lettujen päälle.

Kristiina