Google Website Translator

torstai 6. huhtikuuta 2017

Ilmasto ja informaatio

Pitääkö huolestua viimeaikaisen ilmastonlämpenemiskeskustelun karkaamisesta käsistä? Paljon on puhuttu mis- ja disinformaatiosta. Toki meillä julkisuudessa riittää asiantuntijaa joka lähtöön. On sekä kieltäjiä, ilmastonmuutoksen puolesta huolestuneita että faktoja pöytään latelevia, todistelevia asiantuntijoita. Totuushan kuitenkin on, että jäätiköt sulavat, luonnonkatastrofit ja omituiset sääilmiöt lisääntyvät ja ilmaston on todistettavasti todettu lämpenevän. Joillekin se on hyvä asia, kasvukausi pitenee. Toiset taas kiroavat ilmiötä, kun kansalaiset kuolevat kärpästen lailla tulviin, kylmäkausiin ja mutavyöryihin. Osa näistä ilmiöistä on toki selitettävissä maapallon normaalilla ilmastonmuutoksella, mutta kyllä ihmisten toimilla on vahva osa kaikessa tässä. Mutta miten tästä päästään tuohon mis- tai disinformaatioon?

Jotkut maat tuntuvat edes julkisuudessa panostavan päästöjen vähentämiseen. Ulospäin suurvalta Kiina ja EU-maat näyttävät ainakin yrittävän osallistua talkoisiin. Tosin Euroopan saastuttavimmat maat löytyvät niistä pienimmistä (Tanska, Alankomaat) ja pahoja ilmaston saastuttajia löytyy yllättäen myös Lähi-idän rikkaista maista. Pahimmin saastuttavat yritykset tuntuvat järjestäen löytyvän tuolta fossiilisia polttoaineita tuottavalta puolelta (Gasprom, Exxon jne). Niiden tärkein tehtävä taas on lobata oman toimialansa puolesta, ei huolehtia joistain typeristä päästöistä ja ilman saastumisesta.

Vasta nyt pääsemme siihen mis/disinformaatioon. Kun sitä syytävät ja puolustelevat yritysten edustajat tai kaikenkarvaiset asiantuntijat, voimme kohauttaa sille olkapäitämme. Mutta miten on asia, kun ilmastonmuutokselle kohauttavat olkapäitään ja sen kieltävät myös suurvaltojen päämiehet julkisesti omilla mielipiteillään? USA:n kohupresidentti Donald Trump on sitä mieltä, että ilmastonmuutos on vain "kiinalaisten keksintö" ja on valmis kumoamaan lait päästöjen vähentämiseksi Amerikassa ja kannattamaan vahvasti hiiltä ja öljyä tulevaisuudenkin polttoaineena. Tosin Trump on varmasti saanut kyllin hyvät kampanjarahat fossiilisten polttoaineiden tuottajilta. Viimeksi hän on puoltanut myös maan hiiliteollisuutta, vaikka sen osuus maan teollisesta tuotannosta on vähäinen ja koko ajan menettämässä merkitystään. Silti Trumpin mielestä aiemmin hiilentuotannolla itsensä elättäneitä alueita ei kannata tuoda nykyaikaan ja kehittää alueille uutta elinkeinotoimintaa, vaan hiilentuotantoa täytyy työpaikkojen takia pitää väkisin yllä. Maailman ilmastoa toiseksi saastuttavin maa on nyt siis presidentin arvovallalla kääntämässä selkänsä ihmisten elinehtoja ja maapallon selviytymistä parantaville toimille ja palaamassa "vanhaan" aikaan Trumpin perusteluilla ilman minkäänlaista faktatietoa taustalla. Mis- vai disinformaatiota Trumpin hallinnolta vai silkkaa välinpitämättömyyttä ihmisistä ja maapallosta? Samaan aikaan muuten Trump ajaa alas parempia oloja puolustanutta ympäristöministeriötä, jotteivät "pahat" tiedot kantautuisi kansalaisten korviin ja tiedotusvälineisiin.
Vladimir Putin - 2006Toinen ilmastonmuutoksen vähättelijä on naapurimme presidentti Putin. Hänen mielestään taas ihminen ei teoillaan aiheuta ilmastonmuutosta, vaan se kuuluu normaaliin elämän kiertokulkuun. Venäjä tosin lupasi aikanaan Pariisissa vähentää päästöjään ja onkin sen tehnyt. Mutta ei tarkoituksella, vaan siksi, että kauppasaartojen aiheuttaman teollisen tuotannon vähentymisen takia myös päästöt ovat vähentyneet. Itse asiassa Venäjän tiedotusvälineet eivät puhu mitään ilmastopäästöistä ja kansalaisten mielestä on vaan hyvä, kun kasvukausi pitenee ja turha jää sulaa. Eikä se nyt mitään haittaa, jos tulee pikku syöpä tai hengityselinsairaus saastuneimmilla alueilla. Kuolee se ihminen kuitenkin. Putin päästää julkisissa mielipiteissään ihmisen aikaansaannokset kokonaan pälkähästä eikä ole tehnyt mitään todellista päästöjen vähentämiselle. Päinvastoin, hän omistaa osuuksia tai saa rahaa fossiilisia polttoaineita tuottavilta yrityksiltä, joten miksi sulkea omat rahahanat.

Nyt pitää olla huolissaan. Kun joku asiantuntija X tai aktivisti Y seisoo sulavalla jäätiköllä tai tulvan/kuivuuden keskellä ja julistaa omaa vankkumatonta mielipidettään, voimme itse mielissämme ajatella sitä ilmastonlämpenemispropagandaa pupuksi tai todeksi. Mutta kun kaksi suurvallan vankkumatonta johtajaa (jotka maat muuten molemmat kuuluvat maailman 5 saastuttavimman maan joukkoon) julistavat kirkkain silmin ja vakaana tietona, etteivät heidän toimensa ja tekonsa vaikuta ilmaston lämpenemiseen, aletaan olla mis/disinformaation äärirajoilla. Minkähän takia liikemies Trump tai sankari/rahapresidentti Putin syytävät tätä propagandaa? Sitä sietää jokaisen itse miettiä mielessään, kun piskuisessa Suomessamme ei pääse talvella hiihtämään tai viljelijät kärsivät jatkuvista viljelykauden kylmistä ja sateista ja sato jää surkeaksi.
Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)