Google Website Translator

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Ilmaiset vessat


Kun hätä on suurin, on apukin lähinnä. Nyt tuo sananlasku pitää kirjaimellisesti paikkansa ainakin Vaasan keskustassa. Saimme lukea aviisista, että keskustan kauppakeskukseen, Rewell Centeriin on vihdoinkin saatu rakennettua kävijöille ilmaiset yleisövessat. Mikä sen mukavampi uutinen hätäisille asiakkaille. Ennen keskustassa oli vain "maksullisia" huuskia. Jos söit kotona ennen kaupunkiin lähtöä, oli parasta varmistaa, että lompakossa oli 50 sentin tai euron kolikoita. Muuten hukka peri. Tai ainakin sen verran piti olla rahaa, että pääsit kahviossa ostamaan teekupillisen tai vastaavan ja siten pääsit myös kahvion vessaan.

Tosin hieman epäilytti tuo kaikkien vessojen oleminen ns. miesten ja naisten yhteiskäytössä. Ainakin yleisten käsitysten mukaan miesten sihti ei ole se kaikki tarkoin. Tuppaavat nuo suihkut suihkuamaan muuallekin kuin pönttöön. Mutta suhtaudun kuitenkin avoimesti ajatukseen ja toivon, että herrashenkilöt hankkivat uudet silmälasit ja noudattavat tarkkuutta tähtäilyssään. Kaiken kaikkiaan, hieno uudistus. Toivotaan, etteivät nämä yksinkertaiset yleiset palvelut jatkossakaan vaadi aina lompakon avaamista.

Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielipiteesi on aina tervetullut :)